sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Viikonlopun kuulumisia

Takana viikonloppu, josta pitää ottaa opikseen. Jollaisia ei pitäisi tulla enää, ainakaan usein.

Varsin mukava viikonloppu siis ollut, perheen kanssa oleilua, elokuvia, vesijuoksua ja... liikaa hyvää ruokaa ja juomaa. Ja tarkoitan väärällä tavalla hyvää, eli ei niin terveellistä ja hallittua syömistä. Toisaalta on ehkä ilahduttavaakin huomata, että en pidä siitä tunteesta, kun maha on kauhean täynnä, ja huomaan odottavani huomista paastopäivää. Olen syönyt liikaa.

Paastopäivien myötä sitä on oikeasti jotenkin tykästynyt siihen tunteeseen, kun maha on enemmän tyhjä kuin täysi. Mikä on aivan kertakaikkisen mahtava juttu, vuosikausia kun oloni on ollut lähes pysyvästi enemmän täysi kuin tyhjä! Enkä nyt tarkoita mitään sairaalloista syömättömyyttä tosiaankaan, vaan kohtuullisuutta ja järkevän kokoisten annoksien syömistä sopivin aikavälein. Ja ehkä myös sopivia koostumukseltaan, terveellisyydeltään. Tänä viikonloppuna mikään noista ei oikein hyvin onnistunut, vaan söin liikaa ja vääränlaista ruokaa. Onneksi huomenna on paastopäivä.

Vaikka periaatteessa 5:2-systeemin pitäisi laihduttaa semmoisenaankin, siis vaikka muina päivinä söisi normaalisti, niin tiedän että minun täytyy parantaa syömistäni kokonaisuudessaan, jos haluan pysyviä tuloksia. Pääsin sitten leikkaukseen tai en. Hirveän helposti syön liian paljon ja sorrun rasvaisiin herkkuihin. Haluan muutosta. Oikeasti haluan. Ja se taitaa olla uutta nyt tässä toivoakseni viimeisessä yrityksessä terveempään elämään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos että kommentoit blogiini! Minulla on kommenttien valvonta käytössä, joten älä hämmästy sitä ettei viestisi näy heti. :)