Tänään olin sairaalassa tapaamassa sisätautilääkäriä. Sairaanhoitajan kanssa juttelin myös. Ja voi miten mukava tuo käynti oli. Jotenkin jäi sellainen mukava olo, paljon varmempi kuin aikaisemmin on ollut. Lääkäri hyvin perusteellisesti selvitti asioita leikkaukseen liittyen, ja minun terveydentilaani tarkasteltiin monelta kantilta. Vähän sain kehujakin joistain asioista, esim. d-vitamiiniarvosta, joka kuulemma on parempi kuin suurimmalla osalla suomalaisista tähän aikaan vuodesta. Ja mikä parasta, alhaisen hemoglobiinin ei minun kohdallani katsota olevan este leikkaukselle, koska sen aiheuttaja ei ole imeytymishäiriö, vaan autoimmuunisairaus, ja olen jo vuosia pärjännyt matalalla hb-arvolla. Toinen mitä pelkäsin esteeksi, oli refluksioireet, mutta lääkäri oli sitä mieltä, etteivät nekään varsinaisesti estä mitään.
Kaikenkaikkiaan tuli semmoinen olo, että saatan minä siihen leikkaukseen mennäkin. Lääkäri lupasi, että heti jos ene-kuuri onnistuu, hän tekee lähetteen kirurgian klinikkaan. Ja kuulemma toisaalta saan itse päättää myös niin, että haluan edetä hitaammin ja miettiä kauemmin. Mutta jos haluan homman etenevän nopeasti, leikkaukseen olisi mahdollista jo ensi syksynä ehkä päästä. Ja jos siis mitään kummaa ei mahastani löydy.
Hyvä mieli on. Olen ammattilaisten käsissä selvästi, ja uskon että niin käy kuin on hyvä. Nyt aion nauttia joulusta ja myös herkuista ihan luvan kanssa. Rauhallista ja rentouttavaa joulunaikaa kaikille muillekin toivon!
maanantai 23. joulukuuta 2013
keskiviikko 18. joulukuuta 2013
Ravitsemusterapeuttikäynti 1
Huhhuh. Paljon on sulateltavaa tuon käynnin perusteella. Ja asennoiduttavaa.
Pelkoni että olisi epämukava henkilö vastassa, se oli turhaa. Tosin terapeutti vaihtuu jo seuraavalle käynnille, tämä eilinen henkilö oli lopettamassa tuossa juuri. Se oli vähän harmillista, mutta toisaalta kyllä huomasin, että nämä ihmiset varmasti tietävät mitä tekevät, että tuskin sieltä kovin kamala ihminen voi luvassa seuraavallakaan kerralla. Mitään noloa tai kamalaa ei tietenkään siellä tapahtunut, eikä minun tarvinut itseäni hävetä tms. Kaikinpuolin meni sen suhteen hyvin.
Mutta se mikä jotenkin yllätti, oli se että käynti oli todellakin laihdutusleikkausarvio, ja hyvin pitkälti laihdutushistorian lisäksi keskityttiin siihen, ja ihan sillä ajatuksella, että kuinka sitten leikkauksen jälkeen eletään jne. No joo, tietenkin siitä pitää puhua tässä vaiheessa, että voi miettiä onko itsestä siihen ja haluaako siihen sitoutua jne. Mutta silti se yllätti. Että ihan konkreettisesti minulle suunniteltiin jo ene-kuurin (!!!!!) aloituspäivä tammikuulle, joka on siis edellytys prosessissa etenemiselle. Kuukausi enellä, todellakin vain niillä sallituilla tuotteilla, ja painonpudotusvaatimus tuolle kuukaudelle oli joku 7-8 kg. Kääk. Tämä on nyt tässä vaiheessa se, joka vaatii asennoitumista aika paljon. Toivoin, että minun ei tarvisi eneillä, ja juuri sitä minun täytyy tehdä. Kuukausi. Viime viikon kokeilu ei oikein vakuuta, keskusteltiin siitä. Aloitus suunniteltiin niin että pahimmat päivät osuvat viikonlopulle. Ja tukea saan ravitsemusterapeutilta.
Toinen erittäin hämmentävä asia oli se, että jos ene-kuurini menisi kerrasta nyt hyvin, eikä mikään muukaan asia tökkäisi vastaan, minun voisi olla mahdollista päästä leikkaukseen jo kahdeksan kuukauden päästä tästä! Hurjaa. Varsinkin kun en edes tiedä varmuudella, haluanko leikkaukseen. Toisaalta kuitenkin ajattelin että lähtisin tähän prosessiin nyt, ei kai siinä sen kamalempaa voisi seurauksena olla kuin muutamia vähän tiukemmin pudotettuja kiloja, keskusteluja eri asiantuntijoiden kanssa, ja mahdollisesti jonkin terveysongelman löytyminen (esim. refluksitauti gastroskopiassa). Jos tulee vastaan jokin asia, joka leikkauksen estää, niin sittenhän minun ei tarvi mitään edes päättää.
Lähdin mukaan myös tutkimukseen, jota tehdään lihavuusleikatuille tuolla sairaalassa. Siitä saa jäädä pois koska haluaa, tai vaikka ei menisi leikkaukseen, siihen voisi jäädä mukaan ns. kontrolliryhmään. Se tietää muutamia ylimääräisiä kyselykaavakkeita, ja kolme ylimääräistä käyntiä psykologilla keskustelemassa näistä asioista. Pidän niitä keskusteluja jo niin tärkeinä, että halusin lähteä mukaan, psykologikäyntejähän ei tähän normaaliin systeemiin kuulukaan.
Nyt käytännössä siis minulla on 22.1. ene:n alkupunnitusaika, ja siitä alkaa sitten kuukauden kuuri. Viikkoa aikaisemmin pitää alkaa jo korvailemaan 1-2 ateriaa päivässä pusseilla, eli aloitusta pitäisi keventää. Voi olla että viime viikolla ainakin sen asian tein väärin, viikonloppuna kauheat syömingit, ja siitä sitten ketoosiin. Nyt lueskelen ohjeita ja yritän asennoitua ja valmistautua paremmin. Kyllä se hirvittää, että kuinka minusta siihen on. Mutta onhan monista muistakin ollut. Hirvittää sekin, että nyt joutunen asiasta kertomaan ihmisille, kun en voi syödä normaalia ruokaa. Ja se vaatimus pudotuksesta! 7-8kg kuukaudessa tuntuu kyllä hirveän paljolta, siinä ei lipsumisia pahemmin saa olla. Mutta toisaalta on tietenkin ihana ajatus, että helmikuussa oisin sitten jo paljon kevyempi kuin nyt. Hm. Kovasti tässä on miettimistä.
Pelkoni että olisi epämukava henkilö vastassa, se oli turhaa. Tosin terapeutti vaihtuu jo seuraavalle käynnille, tämä eilinen henkilö oli lopettamassa tuossa juuri. Se oli vähän harmillista, mutta toisaalta kyllä huomasin, että nämä ihmiset varmasti tietävät mitä tekevät, että tuskin sieltä kovin kamala ihminen voi luvassa seuraavallakaan kerralla. Mitään noloa tai kamalaa ei tietenkään siellä tapahtunut, eikä minun tarvinut itseäni hävetä tms. Kaikinpuolin meni sen suhteen hyvin.
Mutta se mikä jotenkin yllätti, oli se että käynti oli todellakin laihdutusleikkausarvio, ja hyvin pitkälti laihdutushistorian lisäksi keskityttiin siihen, ja ihan sillä ajatuksella, että kuinka sitten leikkauksen jälkeen eletään jne. No joo, tietenkin siitä pitää puhua tässä vaiheessa, että voi miettiä onko itsestä siihen ja haluaako siihen sitoutua jne. Mutta silti se yllätti. Että ihan konkreettisesti minulle suunniteltiin jo ene-kuurin (!!!!!) aloituspäivä tammikuulle, joka on siis edellytys prosessissa etenemiselle. Kuukausi enellä, todellakin vain niillä sallituilla tuotteilla, ja painonpudotusvaatimus tuolle kuukaudelle oli joku 7-8 kg. Kääk. Tämä on nyt tässä vaiheessa se, joka vaatii asennoitumista aika paljon. Toivoin, että minun ei tarvisi eneillä, ja juuri sitä minun täytyy tehdä. Kuukausi. Viime viikon kokeilu ei oikein vakuuta, keskusteltiin siitä. Aloitus suunniteltiin niin että pahimmat päivät osuvat viikonlopulle. Ja tukea saan ravitsemusterapeutilta.
Toinen erittäin hämmentävä asia oli se, että jos ene-kuurini menisi kerrasta nyt hyvin, eikä mikään muukaan asia tökkäisi vastaan, minun voisi olla mahdollista päästä leikkaukseen jo kahdeksan kuukauden päästä tästä! Hurjaa. Varsinkin kun en edes tiedä varmuudella, haluanko leikkaukseen. Toisaalta kuitenkin ajattelin että lähtisin tähän prosessiin nyt, ei kai siinä sen kamalempaa voisi seurauksena olla kuin muutamia vähän tiukemmin pudotettuja kiloja, keskusteluja eri asiantuntijoiden kanssa, ja mahdollisesti jonkin terveysongelman löytyminen (esim. refluksitauti gastroskopiassa). Jos tulee vastaan jokin asia, joka leikkauksen estää, niin sittenhän minun ei tarvi mitään edes päättää.
Lähdin mukaan myös tutkimukseen, jota tehdään lihavuusleikatuille tuolla sairaalassa. Siitä saa jäädä pois koska haluaa, tai vaikka ei menisi leikkaukseen, siihen voisi jäädä mukaan ns. kontrolliryhmään. Se tietää muutamia ylimääräisiä kyselykaavakkeita, ja kolme ylimääräistä käyntiä psykologilla keskustelemassa näistä asioista. Pidän niitä keskusteluja jo niin tärkeinä, että halusin lähteä mukaan, psykologikäyntejähän ei tähän normaaliin systeemiin kuulukaan.
Nyt käytännössä siis minulla on 22.1. ene:n alkupunnitusaika, ja siitä alkaa sitten kuukauden kuuri. Viikkoa aikaisemmin pitää alkaa jo korvailemaan 1-2 ateriaa päivässä pusseilla, eli aloitusta pitäisi keventää. Voi olla että viime viikolla ainakin sen asian tein väärin, viikonloppuna kauheat syömingit, ja siitä sitten ketoosiin. Nyt lueskelen ohjeita ja yritän asennoitua ja valmistautua paremmin. Kyllä se hirvittää, että kuinka minusta siihen on. Mutta onhan monista muistakin ollut. Hirvittää sekin, että nyt joutunen asiasta kertomaan ihmisille, kun en voi syödä normaalia ruokaa. Ja se vaatimus pudotuksesta! 7-8kg kuukaudessa tuntuu kyllä hirveän paljolta, siinä ei lipsumisia pahemmin saa olla. Mutta toisaalta on tietenkin ihana ajatus, että helmikuussa oisin sitten jo paljon kevyempi kuin nyt. Hm. Kovasti tässä on miettimistä.
tiistai 17. joulukuuta 2013
Ajatuksia ennen ravitsemusterapeutin käyntiä
Tänään iltapäivällä on aika ravitsemusterpeutille. En yhtään tiedä mitä odottaa. Odotan kyllä käyntiä, mutta jännittää se, minkälainen ihminen siellä on vastassa. Toimiiko homma, osuuko kemiat yksiin. Olisi kamala alkaa tämmöistä asiaa pohtimaan henkilön kanssa, joka ei minua ymmärtäisi, ei puhuisi samaa kieltä ikäänkuin. Tämä pelottaa eniten. Toisaalta luulisi, että ko hommassa on henkilö, joka siitä jotain ymmärtääkin. Varmaan on muitakin sairaalloisen lihavia ollut hänen vastaanotolla joskus. Monet tosi-tv jutut vain jotenkin kummittelevat mielessä, vaikka tietenkin ymmärrän että niissä on kyse myös viihteestä katsojille. Tietenkin niissä taivastellaan ihmisten kokoa ja oikein mässäillään epäedullisilla kuvakulmilla. Ei kai semmoista voi oikeasti olla? Jotenkin vähän pelkään nöyryytystä kuitenkin. Kerron huomenna kyllä sitten kuinka meni.
Olen nyt jatkanut normaalilla paastoilusysteemilläni, eli eilen oli paastopäivä ja huomenna on taas. Paino ei ole paljoa pudonnut, pikkujoulukausi on selkeästi minulla nihkeää aikaa pudotella painoa! Vaan eipä ole noussutkaan, vaikka paljon on ollu tavallisuudesta poikkeavaa syömistä ja herkuttelua. Joulunaika vähän jännittää, en millään haluaisi painonnousua, mutta tiedän että ainakin väliaikaisesti se on melkein väistämätöntä. En kuitenkaan pysty ihan normaalisti paastopäiviä silloin pitämään. Mutta josko jonkinlaista tolkkua saisi pidettyä kuitenkin syömisen suhteen.
Ene-kuuria olen miettinyt edelleen. Nyt harmittaa, että annoin periksi kamalalle ololle. Minulla oli koko viikonlopuu myös pientä lämpöä, joten voi olla ettei huono olo johtunut pelkästään ketoosiin siirtymisestä. Ja kuitenkin nyt on mielessä, että pitäisikö koittaa jossain vaiheessa uudelleen? Jos ajoittaisi aloituksen niin, että esim keskiviikon paastopäivän jälkeen alkaisi eneillä, jolloin huonoin olo saattaisi osua viikonlopulle. Tiedä tuota nyt sitten. Katsotaan vähän nyt mitä se ravitsemusterapeuttikin sanoo.
Olen nyt jatkanut normaalilla paastoilusysteemilläni, eli eilen oli paastopäivä ja huomenna on taas. Paino ei ole paljoa pudonnut, pikkujoulukausi on selkeästi minulla nihkeää aikaa pudotella painoa! Vaan eipä ole noussutkaan, vaikka paljon on ollu tavallisuudesta poikkeavaa syömistä ja herkuttelua. Joulunaika vähän jännittää, en millään haluaisi painonnousua, mutta tiedän että ainakin väliaikaisesti se on melkein väistämätöntä. En kuitenkaan pysty ihan normaalisti paastopäiviä silloin pitämään. Mutta josko jonkinlaista tolkkua saisi pidettyä kuitenkin syömisen suhteen.
Ene-kuuria olen miettinyt edelleen. Nyt harmittaa, että annoin periksi kamalalle ololle. Minulla oli koko viikonlopuu myös pientä lämpöä, joten voi olla ettei huono olo johtunut pelkästään ketoosiin siirtymisestä. Ja kuitenkin nyt on mielessä, että pitäisikö koittaa jossain vaiheessa uudelleen? Jos ajoittaisi aloituksen niin, että esim keskiviikon paastopäivän jälkeen alkaisi eneillä, jolloin huonoin olo saattaisi osua viikonlopulle. Tiedä tuota nyt sitten. Katsotaan vähän nyt mitä se ravitsemusterapeuttikin sanoo.
perjantai 13. joulukuuta 2013
Eiiiiii ole minun juttu ...
... ei kertakaikkiaan ole. Huh. Eilen vielä olo oli hyvä ja tuntui helpolta tämä pussittelu. Illalla alkoi omituinen olo hiipimään, enkä meinannut saada nukuttuakaan, ja paleli kovasti. Mutta se ei ollut mitään aamuun verrattuna! Aamulla heräsin päänsärkyisenä, palelevana, tärisevänä ja huimaavana. Niin hirveä olo, ettei puhettakaan että olisin voinut lähteä töihin. Migreeniä minulla on muutenkin, joten otin lääkkeen ja menin uudelleen nukkumaan saatuani lapsen lähtemään kouluun. Join myös yhden vaniljapirtelön. Nukuin koko lapsen nelituntisen koulupäivän ajan, semmoista houreista unta, tuntui kuin maailma olisi kieppunut ihmeellisesti. Ja herättyäni olo oli niin voimaton, etten kyennyt mihinkään.
Minulla on ammattini puolesta liuskoja, joilla voi virtsasta stiksata kaikki oleelliset jutut, myös ketoaineet näkyvät siinä. Olen joka päivä katsonut testin, mielenkiinnosta. Eilen ketoaineita ei ollut, mutta tänäänpä olikin. Viides päivä (jos otetaan maanantain paastopäivä huomioon) ja nyt jo ketoosissa, hämmentävää. Olen kyllä katsonut ettei hiilarit ole nousseet yli 70g:n jne., mutta silti se yllätti. Enemmän kuitenkin yllätti se, että olo oli näin hirveä.
Päivän mittaan olo vain paheni, ja pääkin alkoi tulla uudelleen kipeäksi, vaikka olin siis ihan tuhdin täsmälääkkeen ottanut migreeniin aamulla. Pyörryttävä olo, heikotus, päänsärky, pahoinvointi. Ei, minä en halua tämmöistä, tämä ei sovi minulle. Voi olla, että jos vain väkisin sinnittelisi, olo menisi ohi. Mutta juuri nyt minulla ei ole yksinkertaisesti aikaakaan siihen, että makaisin raatona kotona kykenemättä tekemään mitään. Luulen, että semmoinen osapusseilu sopisi minulle paremmin, ja nuo paastopäivät. Paino kyllä näyttäisi putoavan, sitä ei voi kieltää, mutta ei niin ei. En tiedä mitä teen sitten jos pääsen leikkaukseen ja minun on pakko pusseilla. Tosin jos ei anna mennä ketoosiin, niin ei kai se olo sitten niin huonoksi mene? Tiedä tuota. Minä tosin taidan aika helposti mennä ketoosiin, huomasin sen jo muutama vuosi sitten kun ihan syömällä sitä kokeilin.
Minulla on ammattini puolesta liuskoja, joilla voi virtsasta stiksata kaikki oleelliset jutut, myös ketoaineet näkyvät siinä. Olen joka päivä katsonut testin, mielenkiinnosta. Eilen ketoaineita ei ollut, mutta tänäänpä olikin. Viides päivä (jos otetaan maanantain paastopäivä huomioon) ja nyt jo ketoosissa, hämmentävää. Olen kyllä katsonut ettei hiilarit ole nousseet yli 70g:n jne., mutta silti se yllätti. Enemmän kuitenkin yllätti se, että olo oli näin hirveä.
Päivän mittaan olo vain paheni, ja pääkin alkoi tulla uudelleen kipeäksi, vaikka olin siis ihan tuhdin täsmälääkkeen ottanut migreeniin aamulla. Pyörryttävä olo, heikotus, päänsärky, pahoinvointi. Ei, minä en halua tämmöistä, tämä ei sovi minulle. Voi olla, että jos vain väkisin sinnittelisi, olo menisi ohi. Mutta juuri nyt minulla ei ole yksinkertaisesti aikaakaan siihen, että makaisin raatona kotona kykenemättä tekemään mitään. Luulen, että semmoinen osapusseilu sopisi minulle paremmin, ja nuo paastopäivät. Paino kyllä näyttäisi putoavan, sitä ei voi kieltää, mutta ei niin ei. En tiedä mitä teen sitten jos pääsen leikkaukseen ja minun on pakko pusseilla. Tosin jos ei anna mennä ketoosiin, niin ei kai se olo sitten niin huonoksi mene? Tiedä tuota. Minä tosin taidan aika helposti mennä ketoosiin, huomasin sen jo muutama vuosi sitten kun ihan syömällä sitä kokeilin.
torstai 12. joulukuuta 2013
Aatoksia pussittelusta
Tänään olen syönyt PALJON. Olen kyllä kirjannut kaikki ylös Kiloklubin ruokapäiväkirjaan, ja kalorimäärä oikeasti on 700, mutta melkein silti on syyllinen olo siitä, että olen syönyt liikaa. Vaikka en ole. Mutta kyllä, sorruin syömään kaksi (pientä, ei niitä isoja!) Nutrilettin suklaapatukkaa, kun ne oikeasti maistuivat niin hyviltä, ja kalorimäärä periaatteessa salli sen. Joo no, ei ehkä järkevää, mutta söinpä silti. Ja totesin että jatkossa jos päädyn pussittelemaan, en osta mitään patukoita kotiin ikäänkuin varalle!
Tänään kaikki on maistunut hyvälle, olen oikein ollut yllättynyt siitä. Superkevyt perunapurjokeitto ja siihen lisätty maustekurkku kuutioituna, suorastaan herkullista! Niitä keittoja taidan tilata lisää joka tapauksessa, käteviä töissäkin lounaaksi ihan koska vain.
Ehkä se on niin, etten halua ihan ehdottomalle linjalle lähteä, ettei mitään voi muuta syödä. Rakastan kasviksia, ja ne auttavat tosi paljon pysymään kaidalla tiellä. Antavat hampaille purtavaa. Tai en tiedä, ei kai sitä nyt ole pakko päättääkään. Joka tapauksessa tämä on ollut positiivinen yllätys, kuinka helposti ateriankorvikkeilla olen pärjännyt. Ja pitkän viikonlopun turvotukset ja mähkimiset on ainakin pudotettu, muuta nyt ei tietenkään vielä pysty sanomaan. Katsellaan katsellaan.
Tänään kaikki on maistunut hyvälle, olen oikein ollut yllättynyt siitä. Superkevyt perunapurjokeitto ja siihen lisätty maustekurkku kuutioituna, suorastaan herkullista! Niitä keittoja taidan tilata lisää joka tapauksessa, käteviä töissäkin lounaaksi ihan koska vain.
Ehkä se on niin, etten halua ihan ehdottomalle linjalle lähteä, ettei mitään voi muuta syödä. Rakastan kasviksia, ja ne auttavat tosi paljon pysymään kaidalla tiellä. Antavat hampaille purtavaa. Tai en tiedä, ei kai sitä nyt ole pakko päättääkään. Joka tapauksessa tämä on ollut positiivinen yllätys, kuinka helposti ateriankorvikkeilla olen pärjännyt. Ja pitkän viikonlopun turvotukset ja mähkimiset on ainakin pudotettu, muuta nyt ei tietenkään vielä pysty sanomaan. Katsellaan katsellaan.
keskiviikko 11. joulukuuta 2013
2. päivä pusseilla
Ensimmäinen päiväni ateriankorvikkeilla oli siis eilen. Vaikka siis söin kyllä lounaalla kasvisruokaa, eli ihan puhdas pussipäivä ei ollut. Kalorit jäivät kuitenkin riittävän alas ja hiilihydraattimäärä myös. Nälkä ei ollut missään vaiheessa, luulen että nuo paastopäivät ovat vaikuttaneet siihen helpottavasti. Paastopäivän jälkeen eilinen ruokailu tuntui melkein runsaalle itseasiassa! Iltapäivällä tuntui pientä heikotusta, mutta se meni ohi nopeasti. Kaikki muu maistui oikeastaan hyvälle, paitsi Easy Dietin juustokeitto vähän teki tiukkaa. Mutta kyllä sen alas sai kuitenkin, ja jäi mukavan ruokaisa olo siitä.
Se mikä tuntuu erityisen hyvälle, on syömisen helppous. Otan vain seuraavan pussin, eikä tarvitse sen enempää ajatella. Tietty se että minulla on perhettä, vaikeuttaa asiaa, mutta jospa saisi miehen ottamaan vaikka vähän enemmän vastuuta perheen ruokailuista. Ehdottomasti vaarallisin paikka minulle on siellä jääkaapilla tai hellan ääressä, jos joudun ruuan kanssa olemaan tekemisissä. Ehkä auttaisi jos tekisin nyt perheelle liharuokia, kun olen itse kasvissyöjä? Niitä ainakaan ei tulisi kiusaus syödä!
Toinen vaikeus on julkinen syöminen. Ainakaan tässä kokeiluvaiheessa en ole valmis puhumaan ystäville ja tutuille että kokeilen tämmöistä kuuria (kamala sana!!!). Yleisesti ottaen olen töissä yksin, mutta tiistait ja perjantait minulla on seuraa. Tiistaina "joudun" menemään ruokalaan, mutta siellä pystyn kyllä syömään pelkkää salaattia tarvittaessa. Perjantaina taas istun sekä kahvitauolla että lounaalla isommassa porukassa, jossa toisten syömisiä selkeästi tarkkaillaan. Ja tällä viikolla on vielä ylimääräinen kahvitilaisuus, kun yksi työkaverini on jäämässä eläkkeelle. Näitä tilanteita pitää pohtia. En voi ottaa evääksi pussijuttuja, mutta toisaalta voisin kyllä esim Skyriä syödä, tai salaattia ja hedelmiä. Eli etukäteissuunnittelulla selvinnen tuostakin "ongelmasta". Jos sitten ensi vuoden puolella päädyn pidemmällä ene-kuurille, sitten ehkä kerronkin asiasta lähimmille. Mutta nyt kun en vielä tiedä kuinka minusta tähän on, en halua puhua sen enempää.
Se mikä tuntuu erityisen hyvälle, on syömisen helppous. Otan vain seuraavan pussin, eikä tarvitse sen enempää ajatella. Tietty se että minulla on perhettä, vaikeuttaa asiaa, mutta jospa saisi miehen ottamaan vaikka vähän enemmän vastuuta perheen ruokailuista. Ehdottomasti vaarallisin paikka minulle on siellä jääkaapilla tai hellan ääressä, jos joudun ruuan kanssa olemaan tekemisissä. Ehkä auttaisi jos tekisin nyt perheelle liharuokia, kun olen itse kasvissyöjä? Niitä ainakaan ei tulisi kiusaus syödä!
Toinen vaikeus on julkinen syöminen. Ainakaan tässä kokeiluvaiheessa en ole valmis puhumaan ystäville ja tutuille että kokeilen tämmöistä kuuria (kamala sana!!!). Yleisesti ottaen olen töissä yksin, mutta tiistait ja perjantait minulla on seuraa. Tiistaina "joudun" menemään ruokalaan, mutta siellä pystyn kyllä syömään pelkkää salaattia tarvittaessa. Perjantaina taas istun sekä kahvitauolla että lounaalla isommassa porukassa, jossa toisten syömisiä selkeästi tarkkaillaan. Ja tällä viikolla on vielä ylimääräinen kahvitilaisuus, kun yksi työkaverini on jäämässä eläkkeelle. Näitä tilanteita pitää pohtia. En voi ottaa evääksi pussijuttuja, mutta toisaalta voisin kyllä esim Skyriä syödä, tai salaattia ja hedelmiä. Eli etukäteissuunnittelulla selvinnen tuostakin "ongelmasta". Jos sitten ensi vuoden puolella päädyn pidemmällä ene-kuurille, sitten ehkä kerronkin asiasta lähimmille. Mutta nyt kun en vielä tiedä kuinka minusta tähän on, en halua puhua sen enempää.
tiistai 10. joulukuuta 2013
Pussikeittokokeilu nro 1
No niin. Tein päätöksen, josta jo eilen vähän vihjasin. Kokeilen ensimmäistä kertaa elämässäni pientä pussikuuria. Eilen pidin normaalin paastopäivän (500kcal) ja tänään sitten jatkan alle 800kcal:n juttua pusseilla ja muilla ene-valmisteilla. Yhtään en tiedä miten minusta on tähän, kuinka hirveäksi syömisen himo kasvaa tms. Mutta jostain on lähdettävä. Ajatukseni tässä vaiheessa on että syön vähän kasviksia myös, ja mahdollisesti proteiinilisänä kananmunaa tms. Mutta niin että kalorit pysyvät alle 800. Ja hiilareitakin vähän laskeskelen, pikkuisen kiinnostaisi ketoosikin, vaikka se yksi ainoa kokemukseni siitä aikaisemmin on hieman ristiriitainen. Apuvälineenä minun täytynee käyttää nyt ahkerasti tätä blogia, ja kirjata taas tuonne syömisen seuranta-sivulle syömisenikin. Kaikki mahdolliset apuvälineet käyttöön. Toivoisin voivani tätä jatkaa ensi viikon keskiviikkoon nyt tällä erää, mutta täytyy sanoa että usko itseeni ei ole tällä hetkellä kovin luja. Mutta olisi kiva ensi viikon tiistaina kertoa ravitsemusterapeutille, että olen viikon eneillyt kokeeksi. Ja onnistunut siinä!
Minulla on sekalainen seurakunta erilaisia ene-tuotteita, tuskinpa merkillä kauheasti väliä on? Samantyyppisiä näyttävät olevan kuitenkin. Tämän aamun Allevo-pirtelö oli kyllä oikeasti kauhistuttavan pahaa, eli ensimmäisenä en kyllä niitä ole ostamassa lisää! Toivoa sopii että muut maistuvat edes vähän paremmille. Vaikka mitään suurta gurmeeta näistä lienee turha odottaa.
No niin, tässä siis tunnelmia ja ajatuksia ensimmäisen ene-aamupalan jälkeen, palailen asiaan varmasti melko ahkerasti nyt tässä. Vielä ei tunnu mitenkään erikoiselta, paastopäivinä kun en nykyään syö ollenkaan aamupalaa. Siihen verrattuna olen siis syönyt melkeinpä paljon!
Minulla on sekalainen seurakunta erilaisia ene-tuotteita, tuskinpa merkillä kauheasti väliä on? Samantyyppisiä näyttävät olevan kuitenkin. Tämän aamun Allevo-pirtelö oli kyllä oikeasti kauhistuttavan pahaa, eli ensimmäisenä en kyllä niitä ole ostamassa lisää! Toivoa sopii että muut maistuvat edes vähän paremmille. Vaikka mitään suurta gurmeeta näistä lienee turha odottaa.
No niin, tässä siis tunnelmia ja ajatuksia ensimmäisen ene-aamupalan jälkeen, palailen asiaan varmasti melko ahkerasti nyt tässä. Vielä ei tunnu mitenkään erikoiselta, paastopäivinä kun en nykyään syö ollenkaan aamupalaa. Siihen verrattuna olen siis syönyt melkeinpä paljon!
Tällä aloitin tänään... |
maanantai 9. joulukuuta 2013
Kurja ja ankea olo
Puuh. Tänään ei ole hyvä päivä. Olo on kaikinpuolin epämiellyttävä. Syyllinen katsoo peilistä, ketään muuta ei voi olosta nyt syyttää kuin itseä.
Pitkä viikonloppu takana, ihan siis kaikkea mukavaa se sisälsi, mutta syy huonoon oloon on ihan liiallinen syöminen. Ja juominenkin. En niinkään syyllisyyttä ajattele nyt, vaan ihan kertakaikkiaan oloa, joka on turpea, tunkkainen ja kaikkea muuta epämiellyttävää. Tuommoinen syöminen ei oikeasti sovi minulle, tai no ei varmasti kenellekään. Punaviiniä on mennyt kurkuasta alas pari pullollista, oluita ja muita "kylmiä juomia" varmaan lähemmäs 10 isoa tölkkiä. Synttäriherkkuja kaverin lapsen juhlissa, ja eilen illalla kuin kruununa kaikelle pizza tuplajuustoinen ja muine ihanine herkkuineen, sekä kipollinen chilipähkinöitä. Aamun olo mahassa ihan hirveä, vähän piti miehellekin kiukutella, vaikka tietenkin olen itse syypää olooni. Pöh. Koska sitä oppisi?
Positiivista on toisaalta se, että nyt olen oikeasti huomannut, että voin paljon paremmin silloin, kun syön vähemmän ja järkevämmin. Inhoan tunnetta, kun maha on liian täynnä. Vatsa toimii parhaiten, kun syön järkevästi ja pidän paastopäiväni. Vielä kun oppisi oikeasti tekemään niin kuin on järkevä. Sitähän tässä kai opetellaan. Tänään en voi olla taas kuin iloinen siitä, että on paastopäivä ja tiedän että huomenna viimeistään olo on jo parempi. Toisaalta paastopäivä tuommoisen mähkimisviikonlopun jälkeen on aina vähän vaikeampi, jotenkin on muka enemmän nälkä ja kaikkea, ikäänkuin maha olisi tottunut siihen isoon syömiseen. Onneksi se tottuu pienempäänkin sitten kuitenkin.
Tästä olostani johtuen minulla olisi kiusaus pitää pussikeittokuuri jo ennen joulua. Tilaamani tuotteet eivät ole vielä edes tulleet minulle, mutta kuitenkin olisi pieni halu aloittaa jo. Voisinhan parin päivän ruuat hakea kaupastakin. Täytyy sitä asiaa nyt tässä sulatella. Toisaalta äärilaidasta toiseen seilaaminen ei ole hyväksi kenellekään, tiedän toki senkin. Mutta kuitenkin tekisi mieli. Tällä viikolla se olisi kuitenkin helpompi kuin ensi viikolla, jolloin on kyläilyjä ja kaikkea muuta ekstraa luvassa. Hmm.
Pitkä viikonloppu takana, ihan siis kaikkea mukavaa se sisälsi, mutta syy huonoon oloon on ihan liiallinen syöminen. Ja juominenkin. En niinkään syyllisyyttä ajattele nyt, vaan ihan kertakaikkiaan oloa, joka on turpea, tunkkainen ja kaikkea muuta epämiellyttävää. Tuommoinen syöminen ei oikeasti sovi minulle, tai no ei varmasti kenellekään. Punaviiniä on mennyt kurkuasta alas pari pullollista, oluita ja muita "kylmiä juomia" varmaan lähemmäs 10 isoa tölkkiä. Synttäriherkkuja kaverin lapsen juhlissa, ja eilen illalla kuin kruununa kaikelle pizza tuplajuustoinen ja muine ihanine herkkuineen, sekä kipollinen chilipähkinöitä. Aamun olo mahassa ihan hirveä, vähän piti miehellekin kiukutella, vaikka tietenkin olen itse syypää olooni. Pöh. Koska sitä oppisi?
Positiivista on toisaalta se, että nyt olen oikeasti huomannut, että voin paljon paremmin silloin, kun syön vähemmän ja järkevämmin. Inhoan tunnetta, kun maha on liian täynnä. Vatsa toimii parhaiten, kun syön järkevästi ja pidän paastopäiväni. Vielä kun oppisi oikeasti tekemään niin kuin on järkevä. Sitähän tässä kai opetellaan. Tänään en voi olla taas kuin iloinen siitä, että on paastopäivä ja tiedän että huomenna viimeistään olo on jo parempi. Toisaalta paastopäivä tuommoisen mähkimisviikonlopun jälkeen on aina vähän vaikeampi, jotenkin on muka enemmän nälkä ja kaikkea, ikäänkuin maha olisi tottunut siihen isoon syömiseen. Onneksi se tottuu pienempäänkin sitten kuitenkin.
Tästä olostani johtuen minulla olisi kiusaus pitää pussikeittokuuri jo ennen joulua. Tilaamani tuotteet eivät ole vielä edes tulleet minulle, mutta kuitenkin olisi pieni halu aloittaa jo. Voisinhan parin päivän ruuat hakea kaupastakin. Täytyy sitä asiaa nyt tässä sulatella. Toisaalta äärilaidasta toiseen seilaaminen ei ole hyväksi kenellekään, tiedän toki senkin. Mutta kuitenkin tekisi mieli. Tällä viikolla se olisi kuitenkin helpompi kuin ensi viikolla, jolloin on kyläilyjä ja kaikkea muuta ekstraa luvassa. Hmm.
keskiviikko 4. joulukuuta 2013
Pikkujouluista selvitty
Tämän vuoden pikkujoulut on nyt selvitty ilman painonnousua. Se lienee jo saavutus. Aikaisemmin KAIKILLA tavoilla laihduttaessani olen saanut plussakiloja jo joulukuun alusta lähtien, joita sitten on pudoteltu alkuvuodesta, jos on pettymykseltä ja muulta jaksettu. Joskus on suklaan syöminen jatkunut vielä koko tammikuunkin. Nyt olen juhlinut kaikki juhlat ihan normaalisti, syönyt suklaitakin, jopa ihan arki-iltana kotona. Paastopäivät ovat kuitenkin jaksaneet ne herkuttelut nollata, joskaan pudotusta ei tietenkään ole tullut. Mutta juuri tätä olen kaivannut, keinoa jolla elää ikäänkuin normaalisti ja vapaasti, ilman että paino nousee. Nojoo, tästä olen jo monta kertaa puhunut.
Jouluviikko ja seuraavakin arveluttavat. Olen kovasti miettinyt toimintasuunnitelmaa sinne. Alunperin ajattelin, etten jouluviikolla paastopäivää pidä ollenkaan. Mutta en haluaisi toisaalta antaa kovin paljon painon nousta, joten mietin että josko kuitenkin tapaninpäivän jälkeen perjantaina pitäisin paastopäivän. Se voisi tuntuakin mukavalle kaiken sen syömisen jälkeen.Ja samaa voisi toteuttaa seuraavallakin viikolla, edes yhden paastopäivän jos pitäisi. Se ei ehkä ole helppoa, paastoilla lomalla, mutta haluaisin kuitenkin yrittää. En millään haluaisi vanhoja lukemia vaa'alle, vaikka kuinka joulu onkin. Ja tokihan sitä voi yrittää syödä järkevästikin, ettei ole pakko kaikkea mähkiä tolkuttomasti, mitä on tarjolla. Mutta todennäköisesti kuitenkin tulee syötyä enemmän kuin yleensä.
Tammikuun alkuun olen nyt suunnitellut pientä pussikeittokuuria. Olen sitä kovasti miettinyt, että pidänkö vai enkö. Mutta haluan kokeilla. Tilasin itselleni kuuden päivän valmiin paketin ACKD-tuotteita, ja lisäksi vielä muita n. kolmeksi päiväksi. Ajattelin että josko nyt ainakin viikon niillä kokeilisin. Haluaisin että paino siinä oikeasti vähän lähtisi taas alaspäin, ja toisaalta kiinnostaa kokeilla onko minusta siihen edes. Koska jos laihdutusleikkaukseen lopulta päätyisin, niin kuitenkin pitäisi se pussikuuri siinä edeltävästi vetää läpi. Paras siis kokeilla nyt heti pian onnistuuko homma. Noilla tuotteilla olisi mahdollista saada itsensä ketoosiinkin, mutta en vielä tiedä haluanko sitä. Olen kerran elämässäni ketoosiin itseni hankkinut ihan koemielessä, ja se on aika rankka se alku. Mutta onhan tässä vielä aikaa sitä tuumailla. Joka tapauksessa tuntuu turvalliselta ajatella, että sitten joulun jälkeen on luvassa kurinpalautus, että silloin painon pitäisi alaspäin lähteä. Tosin, en todellakaan haluaisi tuota pientä kuuria sen vuoksi, että joulukiloja pudottaisin!
Tänään aamulla pudotin postin kuljetettavaksi kirjeen, joka menee ravitsemusterapeutille. Kolmen päivän ruokapäiväkirja ja useita testejä ja kyselyjä oli sisältönä. Kahden viikon päästä on aika sitten. Vähän jännittää mitä mahtaa hän sanoa pätkäpaastoilustani ja kaikesta. Toivoisin ettei ainakaan tyrmäisi sitä, koska oikeasti uskon että tämä sopii minulle. Enkä myöskään haluaisi että minua painostettaisiin millekään pitkälle ene-kuurille. En oikein tiedä mitä odottaa, selvästikään. Pitää nyt vain malttaa odotella nämä kaksi viikkoa, ja avoimin mielin mennä sitten vastaanotolle.
Vielä tämänhetkinen fiilikseni leikkauksen suhteen. Se on vaihdellut koko ajan, ihan päivästä on kiinni mitä ajattelen. Mutta nyt olen jo jonkin aikaa ajatellut, että leikkaukseen menen jos pääsen. Ja jos en pääse, niin sekin on sitten tavallaan ihan ok, sitten ei kuulukaan sinne päästä. Katsotaan, katsotaan.
Jouluviikko ja seuraavakin arveluttavat. Olen kovasti miettinyt toimintasuunnitelmaa sinne. Alunperin ajattelin, etten jouluviikolla paastopäivää pidä ollenkaan. Mutta en haluaisi toisaalta antaa kovin paljon painon nousta, joten mietin että josko kuitenkin tapaninpäivän jälkeen perjantaina pitäisin paastopäivän. Se voisi tuntuakin mukavalle kaiken sen syömisen jälkeen.Ja samaa voisi toteuttaa seuraavallakin viikolla, edes yhden paastopäivän jos pitäisi. Se ei ehkä ole helppoa, paastoilla lomalla, mutta haluaisin kuitenkin yrittää. En millään haluaisi vanhoja lukemia vaa'alle, vaikka kuinka joulu onkin. Ja tokihan sitä voi yrittää syödä järkevästikin, ettei ole pakko kaikkea mähkiä tolkuttomasti, mitä on tarjolla. Mutta todennäköisesti kuitenkin tulee syötyä enemmän kuin yleensä.
Tammikuun alkuun olen nyt suunnitellut pientä pussikeittokuuria. Olen sitä kovasti miettinyt, että pidänkö vai enkö. Mutta haluan kokeilla. Tilasin itselleni kuuden päivän valmiin paketin ACKD-tuotteita, ja lisäksi vielä muita n. kolmeksi päiväksi. Ajattelin että josko nyt ainakin viikon niillä kokeilisin. Haluaisin että paino siinä oikeasti vähän lähtisi taas alaspäin, ja toisaalta kiinnostaa kokeilla onko minusta siihen edes. Koska jos laihdutusleikkaukseen lopulta päätyisin, niin kuitenkin pitäisi se pussikuuri siinä edeltävästi vetää läpi. Paras siis kokeilla nyt heti pian onnistuuko homma. Noilla tuotteilla olisi mahdollista saada itsensä ketoosiinkin, mutta en vielä tiedä haluanko sitä. Olen kerran elämässäni ketoosiin itseni hankkinut ihan koemielessä, ja se on aika rankka se alku. Mutta onhan tässä vielä aikaa sitä tuumailla. Joka tapauksessa tuntuu turvalliselta ajatella, että sitten joulun jälkeen on luvassa kurinpalautus, että silloin painon pitäisi alaspäin lähteä. Tosin, en todellakaan haluaisi tuota pientä kuuria sen vuoksi, että joulukiloja pudottaisin!
Tänään aamulla pudotin postin kuljetettavaksi kirjeen, joka menee ravitsemusterapeutille. Kolmen päivän ruokapäiväkirja ja useita testejä ja kyselyjä oli sisältönä. Kahden viikon päästä on aika sitten. Vähän jännittää mitä mahtaa hän sanoa pätkäpaastoilustani ja kaikesta. Toivoisin ettei ainakaan tyrmäisi sitä, koska oikeasti uskon että tämä sopii minulle. Enkä myöskään haluaisi että minua painostettaisiin millekään pitkälle ene-kuurille. En oikein tiedä mitä odottaa, selvästikään. Pitää nyt vain malttaa odotella nämä kaksi viikkoa, ja avoimin mielin mennä sitten vastaanotolle.
Vielä tämänhetkinen fiilikseni leikkauksen suhteen. Se on vaihdellut koko ajan, ihan päivästä on kiinni mitä ajattelen. Mutta nyt olen jo jonkin aikaa ajatellut, että leikkaukseen menen jos pääsen. Ja jos en pääse, niin sekin on sitten tavallaan ihan ok, sitten ei kuulukaan sinne päästä. Katsotaan, katsotaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)