Vaatteista kysymystä

Tulipas tässä mieleen Katti Koon innoittamana kysyä että olisikos kellään vähän isommille vaatteille tarvetta? Lähinnä kokoja 52 ja 54(56) olisi multa kaapista joutamassa pois. Joitain yksittäisiä parhaita kappaleita olen Facebookin kirppariryhmissä myynyt, mutta haluaisin mielummin pakettina jollekin laittaa kuin jokaista erikseen alkaa kaupittelemaan. Jos kiinnostusta yhtään olisi, voisin vaatteita paketteina kuvailla kyllä. Kommenttia alle jos kiinnostaa.

Enen jälkeistä elämää

Jotenkin ottaa koville. Tuntuu kuin en ollenkaan osaisi syödä. Siis oikealla tavalla. Eikä mahakaan oikein tykkää olostaan. Kaikenkaikkiaan hirveän nihkeästi on lähtenyt normaali elämä ja syöminen käyntiin. Yhteenkään päivään en ole tyytyväinen syömisten osalta. Maha on ollut kamalan kipeä välillä, eikä toimi oikein kunnolla. On närästänyt ja vääntänyt, kamalasti ilmavaivoja. Melkein tuntuu että mahani olisi mennyt pilalle enestä! Noh, kai se siitä kuitenkin tasoittuu ajan kanssa, eikä ole mitenkään lopullisesti pilalla.

Muutamia mukavia juttuja on tässä tapahtunut, joista olen ollut ihan fiiliksissä. Olin kaverini kanssa käymässä kaupoilla Ideaparkissa lauantaina. Siellä oli avattu uusi Zizzi, jossa oli mukavia avajaistarjouksia. Sain ostaa oikeasti ihan tosi paljon pienemmät housut kuin mitä aikaisemmin on ollut, sekin jo tuntui kivalta. Kassalla kuitenkin ilahduin vielä enemmän, kun kaupanpäälispaitaa minulle valitessa myyjä totesi, että sinulle taitaakin mennä tuo meidän s-koko, tai korkeintaan m. Lapsellinen kai olen, että siitä niin ilahduin, mutta kun tosissani Zizzin xl-koosta olen aloittanut, niin tuntui se vaan mukavalle, että myyjä arvioi minut tuolla tavalla. Valitsin toki m-koon paidan, ettei ole ihan niin nuoleva.

Toinen ehkä jopa hieman hämmentävä asia tapahtui Vilassa, jossa kaverini sovitteli vaatteita. Miellän sen aika pienten ihmisten kaupaksi. Siellä kaverini sovitti mm. kevättakkia, joka oli tosi nätti ja edullinenkin. Myyjä kysyi minulta, että haluanko minäkin sovittaa sitä! MINÄ, valas! Olin oikeasti suorastaan melkein järkyttynyt. Äkkiä ennenkuin myyjä kerkeäisi miettiä kokoasiaa, sanoin että kiitos ei, olen juuri ostanut päälläni olevan kevättakin. Kääk! Minulla on AINA ollut näissä "pienten ihmisten kaupoissa" jonkun kanssa käydessä semmoinen olo, että tarvisi suorastaan pyytää anteeksi kokoani, ja selitellä jokaiselle etten todellakaan kuvittele itselleni löytäväni täältä yhtään mitään, kaverille katselen vain. Suorastaan siis kiusallista on noissa kaupoissa aina. Ja nyt myyjä kysyi haluanko minä sovittaa takkia. Noh, ehkä hän oli vain kohtelias, ehkä hänellä oli unohtunut silmälasit kotiin, tai ehkä uusi takkini saa minut näyttämään hiukan pienemmältä kuin olenkaan. Melkein kiusallista, mutta salaa sisimmässäni kuitenkin vähän nautin siitä kysymyksestä. Olisiko minusta tulossa pikkuhiljaa ihmisen kokoinen!

Tänään minulla on ensimmäinen 5:2-dieetin paastopäivä enen jälkeen. Jännä nähdä, tuntuuko nämä nyt jotenkin erilaisille. Tavallaan voisi kuvitella, ettei ole juttu eikä mikään olla yhtä päivää pienellä ruualla, kun juuri on ollut kuukauden. Erona aikaisempiin paastopäiviin on ainakin se, että ihan valitsin ene-valmisteita päivän ruokalistalle. Aikaisemmin olen syönyt pelkästään oikeaa ruokaa. Nyt enepussit tuntuivat paljon helpommalta vaihtoehdolta.

Vaa'alla en ole uskaltanut käydä nyt ollenkaan. Tiedän että pitää mennä pian. Vaa'alla käymättömyys on minulla yleensä askel siihen suuntaan, että paino alkaa pikkuhiljaa, tai itseasiassa ei aina niin pikkuhiljaakaan nousta. Huomenaamulla lupaan käydä. Tiedän että se on keskiviikkoaamusta ihan väkisinkin noussut, mutta yhtään en osaa sanoa paljonko. Kovasti toivoisin, ettei kuitenkaan kovin paljon. Nyt ei kaivattaisi epätoivon tunnetta yhtään.

Ensimmäinen ene-jakso ohi!!!!

No niin, nyt se on ohi. Huh. Pääsin yli tavoitteeni, viimeinen viikko armeliaasti pudotti painoani yli odotusten, ja viralliseksi tulokseksi tuli -11,1kg. Ravitsemusterapeutti oli kovin tyytyväinen. Olen minäkin. Samalla meni rikki kokonaispudotus -20kg, juhuu! Tavoitteeksi asetettiin nyt se, että paino ei ala nousta, ja alan pikkuhiljaa harjoitella leikkauksen jälkeistä syömistä. Eli käytännössä 2-3 tunnin välein syömistä pieninä annoksina kerrallaan. Juomista ei vielä tarvi harjoitella. Huhtikuussa menen sitten uudelleen käymään. Ja nyt odotellaan sitten kutsua kirurgia tapaamaan, jeah!

Suunnitellusti menin aamukahville kahvilaan punnitsemisen jälkeen. Ja otin tomaatti-mozzarella-focaccian, jota olin himoinnut. Se maistui kyllä hyvälle, mutta en jaksanut syödä kuin puolet. Ja olo on ollut aika kamala sen jälkeen. Sydän hakkaa ja ihmeellisesti humisee päässä. Onneksi otin töihin evääksi pusseja vielä, ei kyllä elimistö kestäisi kerrasta tavalliseen ruokaan palaamista. Silti kiva tietää, että saan kyllä jo syödä, jos siltä tuntuu. :)

Pari päivää jäljellä...

Huh, vähiin käy eneilypäivät! Enää kaksi kokonaista päivää jäljellä. Uskomatonta miten lopulta aika on mennyt nopeasti. Ja ilokseni voin kertoa, että jumi on helpottanut. Paino on pudonnut keskiviikon jälkeen pari kiloa varmaankin, eli ei mitään huolta siitä etteikö suoritukseni olisi hyväksytty. Tai no, ei kai pitäisi näin itsevarmana mitään sanoa, iskee pian hirmuinen ummetus ja turvotus päälle!!! Tällä hetkellä joka tapauksessa näyttää siltä, että saattaa se -10kg täyttyä enen aikana. Jos ei yllättäviä turvotuksia tms. ilmaannu.

Se on ollut hassua, että tavallaan nämä viimeiset päivät on tuntuneet vähän vaikeammilta. Jotenkin siinä vaiheessa kun edessä oli kolme viikkoa eneilyä, ei antanut edes ajatusta normaalille ruualle. Nyt kun on jäljellä enää muutama päivä, se tuntuukin sietämättömän pitkälle. Niin lähellä ja kuitenkin kaukana se, että saa syödä jotain oikeaa.

Olin ajatellut, että laskeudun normisyömiseen hyvin rauhallisesti ja loivasti. Nyt tuntuu, että noinkohan vain pystyn siihen. Toki yritän, oikeasti yritän. Mutta sen verran on mielitekoja vähän kaiken suhteen, että saattaa tehdä tiukkaa kovin loiva syömisen aloitus. Mutta jospa edes osaisin määrät pitää pieninä? Nyt ainakin tuntuu, että mahalaukku on aika pieni, maha tulee tosi täyteen salaattiateriasta.

Joka tapauksessa olen suunnitellut, että jatkan 5:2-paastoilua. Se on minulle tuntunut sopivan, ainkin melko hyvin. Ensi viikon maanantaille, siis viikon päähän olen suunnitellut ensimmäisen paastopäivän. Mutta jotain tolkkua muihinkin syömisiin haluaisin saada. Noh, aika näyttää olenko oppinut mitään enen aikana.

Edistyskuvia..

Laitoin uudet edistyskuvat tuonne kuvat-sivulle. Kuvat eivät kertoneet ihan sitä mitä olisin halunnut. Olisin halunnut olla selkeästi hoikempi, kun olen tällä saakelin kuurilla kärvistellyt. Mutta onhan se selvää, että jos ylipainoa on kymmeniä kiloja, niin enhän minä voi tässä vaiheessa vielä hoikka olla. Hmpfh.

Vaatteet on täysin samat. Toppi alkaa olla vähän isohko, helma roikkuu ja olkaimet on vaikea saada pysymään paikallaan, kuten näkyy. Ja leggingsien vyötärö nousee melkein kainaloihin. Vaatteissa siis huomaan jotain. Ja semmoinen hauska juttu pistää itsellä silmään, että olen saanut vähän kaulaa. Olen leikannut kuvat aina leuan kohdasta, ja nyt näissä näkyy kaulaa ekaa kertaa. Onhan se jotain.

Jos joku bloginkirjoittaja osaa neuvoa mulle järkevämmän tavan laittaa noita kuvia tänne, niin otan ohjeita mielellään vastaan. En kertakaikkiaan saa niitä järkevästi ja siististi rinnakkain samalle korkeudelle, argh. Asia toivottavasti tulee silti selväksi.

Ene viikko 4

Viimeinen keskiviikko. Ensi viikolla tähän aikaan saan jo syödä oikeaa ruokaa. Kamalan pitkä aika sinne tuntuu olevan vieläkin, vaikka takana on jo kolme viikkoa.

Eilinen kiukutus on hiukan laantunut. Tosin on täysin mahdollista, että se on huomenna taas läsnä. Tänään paino oli nytkähtänyt alaspäin eilisestä puoli kiloa. Toivoa sopii, ettei huomenna nytkähdä takaisin, ainakaan kokonaan. Olen hyvin lähellä kyllä tavoitetta, ei siitä paljon enää puutu. Olisi silti kiva, että vielä vähän tippuisi, kun kerran pusseilla edelleen olen.

Olen tullut tästä eneilystä siihen tulokseen, ettei tämä oikeasti kovin hyvää ihmiselle tee. Varmasti on tehokas ja nopea tapa saada vaikkapa juuri leikkausta ajatellen painoa alas, mutta... Ainakin minulla tämä aiheuttaa myös ihan typerää, ehkä jopa hieman syömishäiriöistä ajattelua. Jotenkin sumenee ajatus siitä, mikä on normaalia syömistä, mikä on paljon ja mikä vähän. Jotenkin harhaudun luulemaan, että en voi laihtua 800 kcal:n syömisellä, vaan on pakko kiristää ja syödä vain 600 kcal. Ja oikeasti, onhan se 800 aika vähän myös, kyllä silläkin pitäisi tosiaankin laihtua. Painon jumittaessa mieleen on tullut myös semmoinen typerä ajatus, että illalla en enää halua juoda, ettei se näy aamulla vaa'alla. Tajuan kyllä, että ihan hölmöä. Minulle ei taida todellakaan sopia tämmöinen kuuri, että jossakin tietyssä ajassa pitää mahdollisimman paljon pudottaa.

Kauheasti odotan ensi viikkoa ja oikeaa ruokaa. Kyllä on ikävä leipää, puuroa, jogurttia, pastaa. Kahvia maidolla, kun mustana olen nyt yrittänyt juoda turhien hiilareiden pelossa. Salaatinkastiketta salaattiin. JUUSTOA! Oih ja voih, jostakin oisi kaivettava voimia tämän viimeisen viikon läpiviemiseen. Yksi vaihtoehto voisi olla uudet edistyskuvat, vaikkei nyt ihan vielä ole kokonainen kymppi pudonnut edellisistä kuvista, 1,5kg uupuu. Mutta ne voisivat kyllä antaa uutta tsemppiä, ehkäpä toteutan ne tänä iltana.

Kolme viikkoa täynnä

Jep, se olisi sitten viimeistä viikkoa vaille enää. Ja voin sanoa, että mieli on semmoinen että "&%¤##"&%¤#!!!!!!!!!!!!!!!! Kolmannella viikolla en saanut oikeastaan minkäänlaista tulosta, puoli kiloa jos oikein optimistisesti asiaa katsoo. OTTAA PÄÄHÄN!!!!!!!!!!!! Vannon, että vapaaehtoisesti en ikinä eneile, en koskaan. Ehkä minun ei kannata kirjoittaa tänään enempää, sen verran kiukuttaa. Tavoitteeni ei ole täynnä, siitä puuttuu n. kilo. Alarajastakin. Joten ei paljon naurata. Jos oikeasti ihan turhaan tämän kaiken teen, niin enpä tiedä sitten mitä teen. :(

Meinaa ärsyttää...Eneilyä jäljellä 9 päivää

Plääh. Tämä kolmas viikko on ollut ihan turha. Paino ei meinaa pudota ollenkaan. Kolmannella viikolla paino on pudonnut max 300 grammaa!!!!!!! Koettelee hermoja se. Soitin jo perjantaina ravitsemusterapeutillekin, että mitä tämä nyt on. Totta, kokonaispudotus on kyllä yli 7kg eli ei huono, mutta silti! Miksi olla enellä neljä viikkoa, jos kahdessa saa saman tuloksen??? Jos jollain on kokemusta enellä jumittamisesta, niin saa mielellään kertoa kokemuksistaan.

Olen oikeasti noudattanut ohjeita. Olen jokaisen suupalan merkinnyt ylös Kiloklubin ruokapäiväkirjaan, ja syönyt aina alle 800 kcal/pv, ja toisaalta vähintään 600 kcal, eli ihan ohjeiden mukaan. Olen syönyt toki vähän muutakin kuin pusseja, mutta en ole syönyt ylimääräisiä hiilareita, vaan lähinnä siis kasviksia ja tonnikalaa. Ja vähän niitä sokerittomia pastilleja. Joita en nyt enää sitten syö. Tekisi mieli kiristää tahtia ja syödä vähemmän, mutta rt sanoi, että se olisi nyt pahin virhe, koska keho yrittää nyt pitää kiinni kiloistaan. Mutta tuntuu typerälle silti. Kun mietin painonpudotusta joskus vuosia sitten Kiloklubin ohjeiden mukaan, syömällä melko runsaasti ja silti paino putosi joka viikko. Olen ihan vakuuttunut siitä, että huvikseni en tätä jatka!

Njooh. Muuten menee ihan ok:sti. Vaatteita on saanut pistää pois vaatekaapista, ovat kummasti kasvaneet. Ja päälle mahtuu semmoisia vaatteita, jotka ovat olleet pieniä. Mieliteot ovat pysyneet ihan hyvin kurissa, eikä nälkääkään ole tarvinut kärsiä. Hermot kiristelevät, kirosanoja tulee helposti suusta, vaikka yleisesti ottaen varstustan kiroilua. Mutta, alle 10 päivää joka tapauksessa jäljellä, ja kaiken järjen mukaan painon on PAKKO viimeisellä viikolla edes se kilo tippua, että pääsen tavoitteeseen.

Ene viikko 3

Huoh. Vähän ottaa koville. Ei niinkään syöminen, mutta olo. Se joka sanoo, että ketoosissa ihminen on energinen ja hyvinvoiva, puhuu puppua. Minä en ainakaan ole. Tai no, olenhan välillä ollut. Mutta nyt on raskasta. Väsyttää ja heikottaa helposti, eikä asiaa tietenkään auta se, että niska-hartiaseutuni on ihan jumissa, ja siihen pitää syödä tulehduskipulääkettä ja lihasrelaksanttiakin. Minulla vähän kroonisesti vaivaa nuo niskan lihakset, ja jotenkin melkein luulen, että tämä ene on pahentanut asiaa entisestään. Lihakseni toimivat muutenkin nihkeästi, eivät oikein palaudu hyvin, ja nyt tämmöisellä kitukuurilla eivät senkään vertaa. Olen nyt lisännyt magnesium-lisän annosta, mutta eihän sekään mikään ihmelääke ole, vaikka pitäisikin tämmöisiin lihasvaivoihin vähän auttaa.

Oivalluksia syömisen suhteen olen kyllä saanut tämän enen aikana. Toivoisin kovasti, että osaisin syömisen sitten aloittaa sillä tavalla järkevästi, että nauttisin niistä pienistä jutuista, joita nyt on tehnyt mieli kuurin aikana. Eli yksi on esim. kaurapuuro, ja toinen ihan tavallinen ruisleipäviipale. Että oikeasti loivasti palaisin takaisin normaaliin ruokaan, ja ottaisin kaiken irti noista yksinkertaisista "herkuista". Eikä esim. niin että tilaanpa pizzan, kun ene loppui. Tuskin se kaurapuuro sitten enää jaksaa säväyttää.

Toinen oivallus liittyy ateriakokoihin. Jotenkin en yhtäkkiä voi ollenkaan ymmärtää itseäni, miksi pitää syödä aina niin paljon. Tietenkin nyt enellä ketoosi vaikuttaa nälkää vähentävästi, mutta siltikin, ei nälän karkoittamiseksi ihan oikeasti kovin isoa annosta tarvitsisi syödä muulloinkaan. Olen nyt päivälliseksi tehnyt itselleni pienen annoksen tonnikalasalaattia, annoksen kalorit vaihdelleet tonnikalamäärän mukaan sadan ja sadanviidenkymmenen välillä. Kun sen annoksen nauttii rauhassa, ei hotkaisten, siitä tulee ihan kylläinen olo. Miksi se ei voisi riittää muulloinkin kuin ene-kuurin aikana? Miksi pitää mahansa opettaa niin isoihin annoksiin, ja miksi pitää se isoilla annoksilla venytetty maha vielä kaikenlisäksi syödä niin täyteen, että ainakin hiukan epämiellyttävälle tuntuu? Voi kuinka toivoisin, että tämä kuuri saisi minut oppimaan sen, että osaisin nauttia hyvästä mausta ja siitä, että tiedän aterian sisältävän laadukasta energiaa ja tekevän minulle hyvää, enkä hakisi nautintoa määrän kautta. Tämä asiahan on ikäänkuin pakko oppia sitten laihdutusleikkauksen jälkeen, mutta haluaisin sen oppia jo aikaisemmin.

Melkein puoliväli...

Huomenna tulee enekuurin puoliväli, sen jälkeen ollaan voiton puolella.Painoa on nyt tippunut 6.5kg jo, joten enköhän aika helposti tavoitteeseeni pääse. Huimalta tuntuu tuo nopea painonputoaminen, melkein tuntee kehossa sen pienenemisen. Koskaan ennen en ole tämmöistä kokenut, ja kieltämättä se motivoi kyllä noudattamaan ohjeita. Päivä päivältä löystyy vaatteet päällä, ja kaapeista löytyy "uusia" vaatteita mitkä mahtuvat taas päälle, tai näyttävät paremmilta nyt. Liian isojen pinokin kasvaa koko ajan, ja voi että nautin siitä!!!

Juhlat meni viikonloppuna ihan hyvin, mihinkään en sortunut, tai no, voiko kahviin laittamani maitotilkan laskea sortumiseksi? Se mahtui päivän kaloreihin ihan hyvin, alakanttiin jäi silti syömiset silloin. Hiukan tunsin itseni typeräksi muiden syödessä herkkuja, mutta selvisin kuitenkin. Vessassa salaa kävin oman juomani juomassa, heh.

Eilen lähdin ensimmäistä kertaa pidemmälle lenkille enen aikana. N. tunnin lenkki meni muuten ihan hyvin, mutta sen jälkeen iski kauhea pyörrytys ja heikotus. Maailma kieppui ja maan vetovoima veti puoleensa niin, että jouduin keittiönlattialla istumaan pitkän aikaa, kun juomista menin hakemaan. Mietin että taidan itseni armahtaa nyt isommasta liikunnasta, tuo olo ei ollut kyllä lainkaan miellyttävä mikä lenkin jälkeen tuli. Kerkeää sitä liikuntaa harrastaa sitten parin viikon päästäkin.

Jossain vaiheessa haaveilin että jatkaisin eneä pidemmälle kuin on varsinainen vaatimus. Nyt olen tullut siihen tulokseen, että en jatka. Vaikka periaatteessa tämä sujuu ihan hyvin, ei mitään suuria ponnisteluja vaadi, eikä nälkä ole, niin silti en. Tämä nimittäin jotenkin käy hermojen päälle kauheasti. Pinna on ihan älyttömän lyhyt, ja ihan turhanpäiväisistä asioista huomaan esim. lapselleni tiuskivani. Poika on monta kertaa kysynytkin, että miksi olet koko ajan vihainen. Enkä tavallaan siis edes ole, mutta jotenkin vain kiristää hermoja ja tulee vähän tympeästi vastattua. Vähän niinkuin oisi pms-oireita koko ajan! Päätin siis, ettei tämän painonpudotuksen kanssa ole niin kiire, että pitäisi nyt kiduttaa koko perhettä eneilyllä enempää. Vaikka nopeat tulokset omalla tavallaan houkuttaisivatkin.