Pieniä suuria asioita, joita laihtuminen on saanut aikaan

Usein tulee katsottua itseään kriittisellä silmällä, ja tuskailtua sitä ettei laihdu lisää. Valitettua roikoista ja makkaroista. Nyt ajattelin tähän päivitykseen kerätä positiivisia huomioita, niin että huononakin päivänä voin tulla niitä lukemaan, ja muistaa taas kuinka paljon olen jo saavuttanut. Eli tässä tulee, laihtumisen positiivisia vaikutuksia:

- Mahdun tavallisen kylpypyyhkeen sisään ilman pelkoa vilauttamisesta.
- Voin istua saunassa jalat edessäni koukistettuna, maha ei ota vastaan.
- Yletyn lakkaamaan varpaankynnet paljon helpommin kuin ennen.
- Saan nostettua lattialle tippuneen tavaran ilman tunnetta tukehtumisesta.
- Jaksan nousta portaat kuudenteen kerrokseen lepäämättä ja hengästymättä puolikuoliaaksi.
- Liikunnasta tulee hyvä olo.
- Mahdun autoon vaikka joku toope on parkkeerannut hirveän lähelle eikä ovi aukea kuin vähän.
- Löydän vaatteita ihan mistä vain kaupasta, vaihtoehtojakin on hurjasti. Säästän rahaa ostaessani lähes kaiken Uffilta tai muilta kirppareilta.
- Minulla on syli, voin pitää sylissäni lasta, laukkua, tyynyä, ennen siihen ei mahtunut!
- Minulla ei ole kuuma koko ajan, päähiki on vähentynyt hurjasti.
- Olen tavallinen, en ole silmiinpistävä, ja tämä antaa vapautta esim. kaupassa, minun ei tarvitse pyydellä anteeksi tai selitellä ostoksiani ja pelätä ihmisten katseita.
- Lapseni ei tarvitse hävetä minua.
- Uskottavuuteni työssäni on parantunut.
- Olen kuulemma nuortunut. Ja kaunistunut. Tämän kuuleminen kylläkin välillä ärsyttää, vaikka hyväähän sillä tarkoitetaan. Jostain syystä se vain vähän nyppii.
- Housut eivät kulu niin äkkiä puhki haaroista! Eivätkä saumatkaan ole niin kovilla.
- Pohkeeseen mahtuu muutkin kuin xxl-vartiset kengät.
- Mahdun bussin penkille vaikka vieressä istuisi joku.
- Minun ei tarvitse enää olla niin huolissani esim. puutarhakalusteiden kestävyydestä istuessani niille.

No siinäpä nyt joitakin.

Ryhdistäytymistä

Paluu arkeen jälleen kahden viikon loman jälkeen. Vähän tympäisi tulla töihin, mutta noin muuten normaalirytmiin palaaminen tuntuu kyllä jopa helpottavalta. Olimme lomalla yhteensä viikon kyläpaikoissa, eikä se lihavuusleikatun ruokarytmistä saatika laadusta kiinni pitäminen oikein onnistunut. Liian pitkiä taukoja syömisten välillä ja sitten hieman liian isoja annoksia sen vuoksi, ja laatu ihan sitten sitä mitä kulloinkin sattui olemaan. Perusruoka ihan hyvää kylläkin, mutta esim. maitotuotteet olivat ihan minimissä, ja esim. suklaata meni edellisjoulun tapaan aivan liikaa. Ja joulutorttuja! Ikinä en niistä ole suuremmin piitannut, nyt viimeisen viikon aikana olen syönyt vaikka kuinka monta, kääks!

Mutta tänään siis alkoivat työt, ja pakkasin jo rutiiniksi muodostuneet eväät kassiin, pikkuisiin rasioihin kunnon ruokaa, rahkaa ja hedelmiä, täysjyväleipää ja juomaksi pieneen pulloon piimää. Pieniä annoksia ja välissä korkeintaan kolme tuntia. Ja lisänä "kurinpalautuksessa" jälleen suklaalakko. Että pääsee irti tuosta mokomasta. Mikä siinä onkin, että joulu ja suklaa muka kuuluvat niin tiivisti yhteen?! Taas olen kaksi viikkoa syönyt ihan joka päivä vähintäänkin muutaman suklaapalan, joinakin päivinä huomattavasti enemmänkin kuin vain muutaman. Mutta sen lopetin eilen. Enkä usko olevan liian vaikeaa. Jos hirveä makeanhimo vaivaa, ostan tikkareita ja teen hyvää rahkaa korvikkeeksi, näillä uskon makeakoukun selättyvän.

Joulu ei vaikuttanut painoon mitenkään, mutta uusi vuosi ja siihen liittyvä viiden päivän kyläily vähän vaikuttivat, eli hiukan on paino kohollaan nyt. Kaksi kiloa tarkalleen ottaen. En pidä siitä, mutta toisaalta olisi aika ihme, jos ei se näkyisi painossa, että on ihan väärin syönyt. Uskon noiden tippuvan ihan itsekseen pois, kun vain noudatan normaalia rytmiäni syömisen suhteen. Pieni houkutus olisi taas siihen, että vähän kiristäisi enemmänkin, tiputtaisi muutaman kilon vähän tiukemmalla ruokavaliolla. Mutta jotenkin vastustaa kuitenkin. Vai selittelenkö vain itselleni? Että pystyisin kyllä mutten halua muka? Kyllä haluaisin, tietenkin haluaisin. Luulen että myös pystyisin. Mutta se tiukentelu, se arveluttaa. En haluaisi syömisten alkavan hallita minua. Ja toisaalta, pelkäänköhän myös hieman syöttää syömisiäni Kiloklubiin, mitä jos syönkin aivan liikaa jo? Vaikka sehän olisi sitten tärkeä huomata. Ja pitäisihän sitä välillä kai tarkastaa saanko tarpeeksi proteiiniakin. Hmm. Ehkä rohkaistun ja vähän täyttelen ruokapäiväkirjaa tällä viikolla. Pieni syömisen siistiminen varmasti onkin paikallaan, mutta mitään tiukkaa diettiä tuskin aloitan joka tapauksessa. Aina minä tätä samaa mietin!!!

Vaatteista mukavaa huomiota. Vaatekoko on pienenemään päin ollut edelleen. Nyt minulla on käytössä kahdet Zizzin slim-malliset housut kokoa 42. Aika napakat kyllä ovat, etten nyt ihan voi kehuskella niistä ulos pian laihtuvani, mutta joka tapauksessa pienimmässä Zizzin koossa nyt ollaan. Se tuntuu aika huikealle. Kun Zizzi tuli Tampereelle muistaakseni n. kolme vuotta sitten, olin kauhuissani siitä, että minulle mahtui päälle vain Zizzin suurin koko xl. Silloin jotenkin tajusin, että olen kyllä melkoisen iso, kun isojen naisten vaatteita myyvän liikkeen suurin koko vain mahtuu päälle. Vähän ehkä pelästyinkin, että mitä jos lihon vielä isommaksi? Ja varmasti olisin lihonutkin, ellen olisi tähän prosessiin lähtenyt. Minulla on edelleen ensimmäiset Zizzistä ostamani topit olemassa, punainen ja sininen pitsihelmainen toppi. Sinistä pidin jossain vaiheessa yöpaitana, nyt se alkaa olla siihenkin liian iso. Punainen on muistona. Pitäisikin ottaa niistä kuvat tänne blogiin. Molemmat olivat uutena ihan makkarankuoria päälläni.

Mukavaa pakkasviikkoa kaikille! :)

Vaateihmettelyä

Kävin eilen Lindexissä sovittamassa housuja itselleni. Juuri tuolla  kävin siksi, että minulla on sinne lahjakortti ollut jo pidemmän aikaa, ja ajattelin että voisin sen käyttää. Kaikki oikeat housuni, siis leggingsejä lukuunottamatta ovat minulle isoja, erityisesti takapuolesta. Vyön avulla saan housut nostettua ja pysymään niin korkealla, että niitä vielä pystyy pitämään, mutta olisihan se kiva että olisi yhdet ihan oikeasti sopivat housut.

Minulla ei ollut mitään käsitystä mistä koosta lähtisin housuja sovittamaan. Tällä hetkellä käytössä olevat, takapuolesta lököttävät housut ovat kokoa 48. Generous-mallistossa ei oikein ollut sellaisia mustia perushousuja, jotka olisin halunnut. Olin sitten rohkea ja sovitin normaalimalliston housuja. Vaikka olinkin varma etten niihin mahdu. Koska joskus oli aika, etten mahtunut mihinkään housuihin ko liikkeessä, en siis edes niihin suurimpiin Generous-housuihin (kuin korkeintaan sattumalta ja erityisen joustavan mallin ollessa kyseessä)! Mutta nyt minä mahduin. Kokoa 44 olevat normaalit housut, ja minä mahduin niihin! Ja toiset, kirjainkoolla olevat, järkyttivät vielä enemmän, sillä xl-koko oli iso. Olin varma, että kyse on virheestä housuissa. Että ovatkin jotain äitiysmallistoa tms. Eivät kai ne olleet kuitenkaan. Kai minä ihan oikeasti vain mahduin niihin.

En lopulta ostanut housuja, koska en kuitenkaan tykännyt niistä tarpeeksi. Eikä nyt ilmeisesti ole pakko ostaa ainoita jalkaan mahtuvia, kun useatkin mahtuvat päälle. Ostin uusia alushousuja, koska nekin ovat lähes kaikki semmoisia, että roikkuvat takapuolesta ja nousevat melkein rintojen alle, vaikka ennen olivat ihan normaalikorkuisia! 44/46-kokoa olivat uudet alushousut, ostin tarjouksen Ota 3 maksa 2, ja piti ottaa kaikki erilaisia, kun enhän minä tiedä mitkä minua miellyttävät tuollaisista tavallisista alushousuista. Kun ei hetkeen sitten ole kokemusta muista kuin niistä, joissa tärkein ominaisuus oli tarpeeksi suuri koko.

Minun on pakko nyt tuumata kyllä eilisen kauppareissun jälkeen, että olen minä paljon pienentynyt. Vaikka vaikea on itsensä kanssa olla edelleen, ja mahamakkara pistää silmään ilkeästi, niin olen minä silti paljon pienentynyt. Vaihdoin tuon profiilikuvanikin tänne tuossa yhtenä päivänä, kun enhän minä enää ole semmoinen ollenkaan, kuin siinä vanhassa kuvassa. Ja pitäisi edistymiskuviakin ottaa tuonne yhdelle sivulle, ne ovat vähän unohtuneet. Edellisistä kuvista kuitenkin taitaa se kymmenisen kiloa olla, voi olla että se vähän näkyisi jossain.

Ensi viikolla minulla on muuten maanantaina ylävatsan uä työterveydessä, niiden sappikohtausten vuoksi. Ihan hyvä että katsovat mahan, että onko siellä kaikki kunnossa ja näkyykö kiviä. Sinänsä niitä kohtauksia ei ole juuri nyt ollut, ihan lievänä tässä yhtenä viikonloppuna ehkä yksi oli. Mutta katsotaan nyt sitten mitä siellä näkyy, vai näkyykö.

Wuhuu!

Pieni, mutta merkittävä nytkähdys alaspäin painossa, sillä tänä aamuna vaaka näytti ensimmäisen kerran alle sadan lukemaa, eli 99,9kg oli aamun paino! Tämä luo uskoa siihen, että kylläse paino vielä siitä tippuu, jossain vaiheessa. Vaikkakin kovin hitaasti, niin onhan se suunta silti alaspäin. :)

Iloinen huomio

Yhtäkkiä tajusin, että minulla ei ole ollut mitään mielitekoja tässä viime aikoina. Tai no, epäterveellisiä tai jollain tapaa huonoja mielitekoja siis. Illalla on saattanut kyllä tulla olo, että tekeepä mieli syödä appelsiini. Eli ihan suotavakin mieliteko siis. Mutta tajusin, että esim. tällä viikolla en ole syönyt mitään muuta ns. ylimääräistä ja tarpeetonta, kuin yhden piparin kahvin kanssa yhtenä päivänä. Sitäkään ei tehnyt erityisesti mieli, ajattelin vain että saattaisi maistua hyvälle kahvin kanssa. Ei edes maistunut. Mutta siis se miksi tästä asiasta nyt mainitsen, on se että minä olen ennen ollut täysin mielitekojeni orja ja niiden vietävissä. Se oli oikeasti niin hurjaa, että monesti mietinkin, että miten muka jaksan loppuelämäni taistella mielitekoja vastaan, kun sen pakkosaada-tunteen saattoi sytyttää mikä tahansa ärsyke, televisiomainos, kuva lehdessä, netissä, tuoksu, muisto.. ihan mikä tahansa. Nyt tuntuukin siis ihan mahtavalle ja vapautuneelle, kun ei tarvitse enää ruokahimojen ja mielitekojen perässä juosta.

Syöminen on sujunut muutenkin aika hyvin ja kivuttomasti nyt. Arkirutiini on selvästi muodostunut, ja homma toimii. Viikonloput vaativat huomiota ja suunnittelua kyllä vielä, mutta eivät nekään ihan pielessä ole, todellakaan. Olen tällä viikolla merkinnyt syömiseni Kiloklubin ruokapäiväkirjaan, ja ihan hyvältä näyttää senkin mukaan. Kalorimäärät liikkuvat 1000-1400 paikkeilla. Herkästi voisi vähemmäksikin jäädä, mutta aktiivisesti pyrin siihen, etten liian pieneen totuttaisi elimistöäni. Paino tippuilee hyvin hitaasti mielestäni, mutta toisaalta kolme kuukautta leikkauksesta ja -12kg, eihän se ihan huono ole. Ja järki sanoo, että painon on yksinkertaisesti pakko tippua jossain vaiheessa lisää näillä syömisillä, vaikka jumittaisikin välillä.

Vappuajatuksia

Se oisi vappuaatto sitten. Töissä olen nyt päivällä, eikä mitään suunnitelmia illaksikaan ole. En ole mikään vapun juhlija oikein koskaan ollut, ja nyt enellä ollessani vielä vähemmän. Semmoinen iloinen asia minkä huomasin tässä, että en enää kuitenkaan ole surkeana, ei ole semmoinen tunne että "ei mitään kivaa koskaan enää, kun ei voi syödä". Ensimmäisen enen alussahan iski ihan semmoinen viikonloppumasennus melkein, kun tuntui niin tyhjälle ja turhalle koko viikonloppu ilman herkuttelua. Pidän sitä oikeasti aika isona oppimisena, että tämä asia on muuttunut. Siinähän on suorastaan avain siihen, että olisi mahdollista yhtä aikaa nauttia elämästä ja pysyä pienemmässä painolukemassa.

Nyt viikonlopulta odotan eniten yhdessäoloa, elokuvien katselua, nukkumista, kiireettömyyttä. Sen kaiken voi saada kovastikin, vaikka söisi pelkkiä ene-valmisteita. Ja toisaalta olen myös oppinut nauttimaan siitä yhdestä "oikeasta" ruuasta kovasti, minkä päivässä syön. Tosin en ollenkaan usko, että nämä opit nyt ihan suoraan siirtyvät myös enen jälkeiseen aikaan, mutta onpahan alku ainakin. Ja antaa uskoa tavallaan siihen, että kaikkeen voi tottua. Ja että leikkauksen jälkeenkin elämästä voi nauttia, eikä se erilainen ole välttämättä ollenkaan ankeaa.

Iloista vappua kaikille! :)

Ensimmäinen kymppi karistettu!

Vaaka oli suosiollinen tänään, vaikka luulin ihan muuta. Paino oli pudonnut sittenkin, ja nyt uskallan sanoa että ensimmäinen kymppi on karistettu. Varsinaisina toimenpiteinä se on kyllä käynyt helposti, siis todella helposti. Päänsisäisesti ei ihan niin helposti, kaikenlaista on pitänyt mielessä vääntää ja kääntää ja hätäillä. Mutta suunta alaspäin, hitaasti mutta vakaasti. Vyötärö näytti jopa enemmän kuin viimeksi, naistenvaivat lähipäivinä alkamassa, johtunee siitä. Iloista loppuviikkoa kaikille ja tsemppiä elämäntapamuutoksen kanssa taisteleville!

Kolmas paastoilukuukausi pyörähti käyntiin

Eli otsikon mukaisesti reilut kaksi kuukautta viiskakkosta takana. Paino on yllättävän kivasti pudonnut, vaikka herkutteluja on erityisesti viikonloppuisin ollutkin. Taitaa tämä homma minulla toimia siis. Viime viikolla olin aikeissa kokeilla paastoilua kolmena päivänä, mutta siihen tuli muutos, kun sain hiukan kauempana asuvan ystäväni kylään, enkä sitten millään viitsinyt lauantaita "pilata" paastoilemalla. Kuitenkin kaksi paastopäivää oli ihan kunnollisia viime viikollakin. Katsotaan jaksaisiko tällä viikolla paastoilla kolmena päivänä.Tehostusmielessä. Parin viikon päästä on pikkujoulut, samoin kolmen viikon päästä. Pientä tehostusta siis ehkä kaivataankin.

Minulla on ensi viikon perjantaina sokerirasituskoe ja muita labroja. En yhtään tykkää mennä, sokerirasituskoe on minun mielestäni ihan kamala. Viimeksi pari vuotta sitten itse halusin siihen. Olin varma että sokereissa jotakin häikkää on, kun olo oli niin inhottava litkun juomisen jälkeen. Vaan ei ollut kuitenkaan. Nyt uudelleen koe katsotaan laihdutusleikkaus-asioihin liittyen.

Vielä pari iloista huomiota. Yksi ystäväni viime viikolla totesi eräänä iltana, kun olimme kävelemässä, että kävelen aivan selkeästi reippaammin kuin aikaisemmin. Melkein en uskonut, mutta vakuutti näin olevan. Tuota ennen miehenikin oli kerran maininnut asiasta, ja pidin sitä melkein v***na, heh. Mutta ehkä säännöllinen liikunta on hiukan parantanut kuntoa, tuskin muutaman kilon keveneminen vielä missään tuntuu. MUTTA, yksi työkaverini kyllä huomasi keventymiseni. Sanoi arvelevansa, että olisin kymmenisen kiloa laihtunut. Se oli aika kiva juttu. Erityisen tarkkasilmäinen taisi kyllä olla, koska eihän tässä massassa kovin paljon tämmöinen pudotus oikeasti vielä näy.

Ensimmäinen iloinen yllätys vaatekaapilta!

Voi että eilen illalla tulin iloiseksi, kun kokeilin paria housuja, jotka ovat aika toivottomat olleet. Ostin kolme viikkoa sitten serkultani ihanat niittifarkut, vaikka ne eivät edes meinanneet nousta jalkaan. Jotenkin on nyt semmoinen luottavainen olo kuitenkin ollut, että kyllä se paino ainakin pikkuhiljaa putoaa.

Mutta siis, silloin kolme viikkoa sitten kyseiset farkut eivät edes nousseet niin ylös, että olisin voinut yrittää saada nappia kiinni. Ja nyt, nyt sain napin kiinni! Kyllä ne vielä kireät olivat, en vielä käyttöön ota, mutta kuitenkin aivan selvää edistystä on tapahtunut. Ihan vain siitä ilosta että housut menivät jalkaan, pidin niitä ikäänkuin todisteeksi tunnin verran jalassa, hih! Tässä teille kuva housuista:

Farkuista innostuneena kokeilin myös yksiä ulkoiluhousuja, jotka ovat reidestä ja pehvasta olleet pienet joustamattomuutensa vuoksi. Ne olivat nyt oikein passelit, eli pitkästä aikaa minulla on ulkoiluhousut myös. :)

Nämä on näitä pieniä iloisia asioita, jotka todistavat sen, että jotain tapahtuu, ja antavat siten lisää tsemppiä. Voi että odotan että muutaman viikon päästä nuo niittifarkut oikeasti voin ottaa käyttöön!!!