Blogihaaste

Ihkaensimmäinen blogihaaste tuli Paksun perhosen kirjoittajalta blogista http://lihavin.blogspot.fi/ , kiitos vain haasteesta! :)

Haaste

Haasteen säännöt:
1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, jolta haasteen sait
2. Vastaa annettuihin kysymyksiin
3. Keksi 11 uutta kysymystä, jotka haluat antaa seuraavalle
4. Valitse viisi blogia, joilla on alle 100 lukijaa ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa

1. Onko tämä ensimmäien laihdutuskuurisi?

Ei todellakaan ole. Olen ollut erilaisilla kuureilla yläasteelta saakka, ja muistanpa jo ala-asteelta vaiheen, jolloin äidin mielestä kuuden jälkeen ei saanut syödä, ettei liho. Eli sieltä se on jo alkanut. Oikein kunnon yrityksiäkin on ollut varmasti kymmenisen, ja vielä enemmän semmoisia hokkupokkus-diettikokeiluja, joista on jo etukäteen tiennyt, että ei tule onnistumaan. Enimmillään olen "kuurilla" saanut pois 35kg, pari kertaa 15kg, ja siitä pienempiä määriä lukemattoman määrän. Olen melkoinen konkari siis, enkä ihan hyvässä mielessä.

2. Tiedostatko omat kompastuskivesi matkalla kevyempään olotilaan?

Kyllähän ne kompastuskivet ovat tutuksi tällä kivikkoisella tiellä tulleet, polvet ruvella on pitänyt peiliin katsoa monta kertaa. Niitä kiviä on paljon, useita olen ihan itse tielleni asetellut. Pitkästä aikaa ensimmäistä kertaa mietin, että voisinko sittenkin oppia kivet kiertämään, tai vaikka vähän kompastuisinkin, osaisinko heti nousta ylös. Aika näyttää riittääkö kivien tunnistaminen.

3. Milloin painosi on muuttunut ongelmaksi?

Jossain määrin paino on ollut ongelma aina. Olen aina ollut hiukan pyöreähkö, vaikken vielä ollut ylipainoinenkaan. Olin jo vauvana yli nelikiloinen, ja koko elämäni olen saanut kuulla olevani Iso. En ollut lapsena lihava, mutta hiukan pyöreä, pikkuisen. Ja se oli ongelma koulukavereille. Ja äidille. Muutkin sukulaiset siitä mainitsivat. Äidiltä sain kuulla ettei minun kanssani kehtaa kohta mennä minnekään, jos vielä lihon. Eli painoni on aina ollut ongelma. Oikeasti ylipainoiseksi kuitenkin tulin vasta nuorena aikuisena. Paino alkoi nousta nopeassa tahdissa 21-vuotiaana.  Raivokkaasti sitä yritin pudottaa aina välillä, ja silti sahausliike oli jyrkästi nouseva koko ajan, viime vuosiin saakka.

4. Miten palkitset itseäsi hyvästä suorituksestasi?

En tiedä. Tai tiedän kyllä, millä olen aina palkinnut: hyvällä ruualla. Se on yksi ongelma. Tiedän kyllä, että voisin panostaa johonkin muuhunkin, mutta se on niin helppoa: kaupasta hyviä aineksia, herkullista ruokaa perheen tai ystävien kanssa. Ihan parasta.Vaikka ei kai saisi olla. Tätä asiaa minun täytyy miettiä.

5. Mihin olet tyytyväinen itsessäsi?

Hassua on se, että tavallaan kuitenkin olen nykyään itseeni tyytyväisempi kuin silloin joskus, kun en ollut edes juuri ylipainoinen. Luulin olevani kamala ja lihava ja vaikka mitä. Iän myötä olen oppinut paremmin hyväksymään itseni, sairaalloisen lihavanakin. Ja on asioita, joista itsessäni ihan oikeasti pidän. Hiukset ja silmät nyt ensimmäisenä. Siitäkin, että kiloni ovat aika lailla tasaisesti vartalossani, ja näinkin isona olen aika naisellinen. Ihoni on aina ollut hyvä myös, siitä pidän. Joistakin luonteenpiirteistäni pidän myös, vaikka tiedän että toisenlaisena olisi ehkä joskus helpompaa.

6. Mihin haluaisit matkustaa - jos vain taivas olisi rajana?

Sinisen veden äärelle, veden päällä olevaan majaan, sileään vaaleaan hiekkaan. En edes tiedä mihin tiettyyn paikkaan, mutta semmoiseen kuitenkin. Paratiisisaarelle, omaan rauhaan. Lämpimään rantaveteen auringonlaskussa lillumaan.

7. Ihanin lapsuusmuistosi?

Pappani. Se varsinainen the Muisto on liian yksityinen kerrottavaksi täällä, mutta se liittyy pappaani, joka on minulle ollut enemmän isä kuin oma isäni. Turvallinen aikuinen, lämmin ja ystävällinen.

8. Milloin olet halunnut vaipua maan alle?

Onhan näitä ollut. Lapsuudesta muistan edelleen tilanteita, jotka saavat vieläkin häpeämään. Yksi ole eräässä juhlassa, jossa minun piti kaverini kanssa laulaa, eikä sitten millään saatu alkua osumaan kohdalleen. Sävel ja kaikki katosivat päästä. Olisin halunnut kadota juhlasta, hävitä maailmankartalta.Vieläkin hävettää, kun sitä ajattelen.

9. Jos sinulle annettaisiin miljoona euroa lahjoitettavaksi, kenelle/mille sen lahjoittaisit?

Uusi lastensairaala olisi ehdottomasti kohteeni.

10. Mitä muuttuu elämässäsi kun paino putoaa?

Toivon, että liikkuminen muuttuu kevyemmäksi. Se ettei enää tarvitse etsinä joka kaupasta "isojen tyttöjen osastoa". Pukeutumiseni muuttuu kyllä. Enpä nyt muuta osaa sanoa.

11. Oletko onnellinen?

Olen minä. Ei elämä ole mitään auvoa, mutta tunnen kyllä onnea omassa arjessani. En ole siirappisen onnellinen, mutta olen tyytyväinen. Moni asia on hyvin. 


Nyt minun pitäisi haastaa viisi blogia ja keksiä heille kysymykset, mutta tähän saumaan en blogeja keksi, kaikki seuraamani on jo haastettu! Mutta jos löydän sopivia, haastan sitten myöhemmin, samoin kysymykset keksin siinä kohtaa sitten.

Pikkujoulua, pohdintaa ja kuvapäivitystä

Päätin että haluan kymmenen kilon välein kuvata itseni tuonne kuvasivulle. Että sieltä voi heikkona hetkenä käydä myös saamassa uskonvahvistusta. Laitoin tarkoituksella tismalleen samat vaatteet päälle, tiedän että jossain muussa asussa näyttäisin kyllä paremmalta, mutta kun ensimmäisellä kerralla tulin kyseiset laittaneeni, niin samoilla mennään. Ja kyllähän ne omaankin silmäät nuo kuvat vähän kivemmilta näyttävät. Pientä siloittumista on tapahtunut, vaikkei koko sinällään ole vielä juurikaan muuttunut. Eihän pudotukseni prosentuaalisesti vielä paljon ole, eli siihen nähden voin kyllä olla tyytyväinen että edes vähän näkyy. :)

Meillä oli perjantaina varsin railakkaat pikkujoulut pienellä kaveriporukalla. Paljon hyvää ruokaa, punaviiniä ja rommidrinkkejä tuli nautittua. Yksi erityisen suuri anti pikkujouluilla hauskanpidon lisäksi oli se, että rohkaistuin näille ihmisille kertomaan suunnitelmistani. Eli siis laihdutusleikkaustoiveestani. Ja täytyy sanoa, että näiden keskustelujen jälkeen olen taas jälkeen kerran sitä mieltä, etten ollenkaan ole varma haluanko leikkaukseen.

Ensimmäistä kertaa vuosikausiin minulla on tunne, että olen löytänyt keinon, jolla minun voisi olla mahdollista päästä tasapainoon syömisten ja painoni kanssa. Pätkäpaastoilu on selvästi mullistanut asioita. Tiedän, etten voi elää siten, että joka päivä loppuelämäni taistelen syömisen kanssa, joka päivä mietin etten saisi syödä. Viiskakkonen antaa mahdollisuuden elää normaalia elämää, syödä mitä haluaa. Ei tarvitse epäonnistua, ratketa ja lipsua. Viikonlopulle kun ei alunperinkään suunnittele paastopäivää, ei haittaa vaikka tulee syötyä enemmän. Ja kuitenkin paastoilu selkeästi saa aikaan sen, että muulloinkin tekee mieli ainakin suurimmaksi osaksi syödä järkevästi. Voisinko siis tällä systeemillä elää niin, että jonain päivänä jonain vuonna voisin olla semmoisessa painossa, että riittäisi painonhallinta? Paastopäivä silloin tällöin, ettei paino nousisi. Tarvitsenko ihan välttämättä leikkauksen? Leikkaus on niin lopullinen. Se pelottaa. En haluaisi turvautua siihen kuin ihan viimeisenä keinona. Luulin kaikki keinoni olleen jo käytetyt, mutta näiden parin kolmen kuukauden aikana olen oikeasti alkanut miettiä, että tässäkö se on? Näinkö minä voisin elää ja pienentyä pikkuhiljaa.

Viimeksi jo mainitsin sen, että vaikka muuten homma on mennyt helposti, niin pään sisällä on paljon mylläkkää ja vääntöä. Ja se vääntö yrittää pilata tämän homman. Tulee houkutus tehostaa painonpudotusta kikkailuilla. Olen miettinyt että pitäisikö sitä eneillä vaikka muutama viikko, pudottaa esim 10-20kg ja jatkaa sitten paastoilua. Mutta miksi? No olisi kiva nopeasti laihtua lisää, saada näkyviä tuloksia. Miksi ei? Siksi että saattaisin sotkea hyvän systeemin, joka selkeästi sopii minulle. Saattaisin ratketa, pettyä itseeni, päätyä ahmimaan, jne. Ja kadottaa hyvän rutiinin paastoiluun. Joutua ojasta allikkoon. Mutta miksi silti olisi kiusaus tehostaa? Ystäväni olivat kovasti sitä mieltä, että ei missään nimessä pidä nyt alkaa hätäilemään ja mahdollisesti ja jopa todennäköisesti sillä sotkemaan systeemeitä. Laihdutusleikkauksen suhteen olivat toki sitä mieltä, että tukevat joka tapauksessa, kävi miten kävi, mutta toivoisivat mielummin minun löytävän tasapainon jollain muulla tapaa. Niin minäkin toivoisin. Kovasti toivoisin.

Ensimmäinen kymppi karistettu!

Vaaka oli suosiollinen tänään, vaikka luulin ihan muuta. Paino oli pudonnut sittenkin, ja nyt uskallan sanoa että ensimmäinen kymppi on karistettu. Varsinaisina toimenpiteinä se on kyllä käynyt helposti, siis todella helposti. Päänsisäisesti ei ihan niin helposti, kaikenlaista on pitänyt mielessä vääntää ja kääntää ja hätäillä. Mutta suunta alaspäin, hitaasti mutta vakaasti. Vyötärö näytti jopa enemmän kuin viimeksi, naistenvaivat lähipäivinä alkamassa, johtunee siitä. Iloista loppuviikkoa kaikille ja tsemppiä elämäntapamuutoksen kanssa taisteleville!

Jumitusta

Viime viikolla menin sössimään paastopäiväni pahan kerran. Maanantain kyllä paastoilin, mutta keskiviikkona kävi köpelösti. Olin tilanteessa, jossa en kehdannut alkaa selittämään, etten syö mitään, "jouduin" siis ihan katetun pöydän ääreen. Hetken tuumailin asiaa mielessäni ja keksin mielestäni hyvän ratkaisun, että pidänkin paastopäivän torstaina. Vaan enpä siinä hetkessä muistanut, että torstaina olen koulutuksessa, jossa minulle on jo tilattu kasvisruoka järjestäjän toimesta, samoin perjantaina. Enkä millään viikonloppuna halunnut itseäni kiusata. Eli vain yksi paastopäivä viime viikolla, ja hirmuinen harmitus. Vaikkei oikeasti tarvisikaan.Mitään ei ole menetetty, tällä viikolla homma jatkuu ja niin edelleen.

Paino ei ole pudonnut laisinkaan nyt vähään aikaan. Huomisaamuna katson kuukauden saldon ja päivitän sen tuonne painonseurantaan. Pari kiloa mahdollisesti pudonnut siitä edellisestä, käväisi jo alempanakin muutamana päivänä. Yritän tolkuttaa itselleni, että on ihan hyvä, että paino tippuu hissukseen, enhän niin hirmuisen isoja toimenpiteitäkään ole oikeasti tehnyt, melkoisen vapaasti olen kaikkea syönyt viitenä päivänä viikossa. Levoton ja malttamaton mieli vain haluaisi nopeampia tuloksia, mutta ehkä siltikin alun kaikkimullehetinyt-asenne on hieman hellittänyt?

Viime perjantaina oli sokerirasituskoe. Ja se oli ihan yhtä kamala kuin edelliselläkin kerralla. Olin huonovointinen ja väsynyt, nukuinkin isossa odotushuoneessa seinään nojaten ja takkini sisään piiloutuen puolisen tuntia. Tuloksista en tiedä mitään, saan ne varmastikin vasta sitten kuukauden päästä sisätautilääkärin vastaanotolla.

Tällä viikolla luvassa on huippukivaa, kun parin ystäväpariskunnan kanssa vietämme pikkujoulua perjantaina. Paljon on tehtävää, kun hoidan kokkaamisen, mutta todennäköisesti se palkitsee sitten riemukkaan hauskoilla juhlilla. Ja voin jo kuvitella, että ensi maanantaina paastopäivä on erittäin tervetullut kostean viikonlopun jälkeen...

Kuulumisia

Onpas jäänyt vähille kirjoittelut. Vähän voisin kuulumisia laittaa. Vaikkei mitään ihmeellistä kuulukaan.

Ihan hyvin on mennyt. Pätkäpaastoilua olen jatkanut ja se sujuu jo aikas rutiinilla. Jännä on ollut huomata, että tehostusmielessä lisätty paastopäivä ei mitenkään näy painossa. Eli ei ole mitään järkeä pitää kolmea paastopäivää viikossa ja opettaa elimistöään liian vähille kaloreille. Olen nyt siis paastoillut viime tiistaista asti joka toinen päivä, eikä paino ole tippunut yhtään sinä aikana. Joten en kiusaa itseäni ylimääräisillä paastoilla, vaan jatkan sillä kahdella päivällä viikossa.

Uutta on nyt se, että rasvainen ja muuten raskas ruoka tekee huonon olon. Viikonloppuna olin oikein todella huonovointinen syötyäni isäinpäivän suklaakakkua. Maha myös tykkää huonoa, eli helposti menee vähän sekaisin jopa. Kaikkein paras vointi on paastopäivinä, se on pakko myöntää. Enää ei ole heikotuksiakaan oikeastaan ollut, kai elimistö on alkanut tottua tähän.

Paino ei näytä millään rytinällä putoavan, mutta nyt uskallan kyllä sanoa, että se 140-alkuinen luku on hyvästelty kovastikin. Enää ei seilausta tapahdu lähellekään sitä, vaan näytöllä on vilahdellut 135-alkuiset luvut. Jonain aamuna vaaka väitti että 10kg olisi pudotettu, mutta ei vielä joka-aamuinen ole se tulos kuitenkaan. Suunta kuitenkin oikea.

Mitään isompaa taistelua ei tässä nyt ole ollut itsen kanssa. Aika kepeästi siis mennään juuri nyt. Nautin siis siitä, enkä yritäkään kehitellä pääni sisällä mitään suurta draamaa!

Kolmas paastoilukuukausi pyörähti käyntiin

Eli otsikon mukaisesti reilut kaksi kuukautta viiskakkosta takana. Paino on yllättävän kivasti pudonnut, vaikka herkutteluja on erityisesti viikonloppuisin ollutkin. Taitaa tämä homma minulla toimia siis. Viime viikolla olin aikeissa kokeilla paastoilua kolmena päivänä, mutta siihen tuli muutos, kun sain hiukan kauempana asuvan ystäväni kylään, enkä sitten millään viitsinyt lauantaita "pilata" paastoilemalla. Kuitenkin kaksi paastopäivää oli ihan kunnollisia viime viikollakin. Katsotaan jaksaisiko tällä viikolla paastoilla kolmena päivänä.Tehostusmielessä. Parin viikon päästä on pikkujoulut, samoin kolmen viikon päästä. Pientä tehostusta siis ehkä kaivataankin.

Minulla on ensi viikon perjantaina sokerirasituskoe ja muita labroja. En yhtään tykkää mennä, sokerirasituskoe on minun mielestäni ihan kamala. Viimeksi pari vuotta sitten itse halusin siihen. Olin varma että sokereissa jotakin häikkää on, kun olo oli niin inhottava litkun juomisen jälkeen. Vaan ei ollut kuitenkaan. Nyt uudelleen koe katsotaan laihdutusleikkaus-asioihin liittyen.

Vielä pari iloista huomiota. Yksi ystäväni viime viikolla totesi eräänä iltana, kun olimme kävelemässä, että kävelen aivan selkeästi reippaammin kuin aikaisemmin. Melkein en uskonut, mutta vakuutti näin olevan. Tuota ennen miehenikin oli kerran maininnut asiasta, ja pidin sitä melkein v***na, heh. Mutta ehkä säännöllinen liikunta on hiukan parantanut kuntoa, tuskin muutaman kilon keveneminen vielä missään tuntuu. MUTTA, yksi työkaverini kyllä huomasi keventymiseni. Sanoi arvelevansa, että olisin kymmenisen kiloa laihtunut. Se oli aika kiva juttu. Erityisen tarkkasilmäinen taisi kyllä olla, koska eihän tässä massassa kovin paljon tämmöinen pudotus oikeasti vielä näy.