lauantai 29. huhtikuuta 2017

Kuulumisia roikkoleikkauksen jälkeen

No niin. Tiistaina oli siis kauan odotettu aika korjausleikkaukseen. Ns. bodylift oli suunniteltu, virallisissa papereissa kyllä tätä termiä ei ole, vaan lääkäri oli kirjannut toimenpiteiksi abdominoplastian, vartalon rasvaimun sekä selkäpuolen ylimääräisen ihon ja rasvan poiston. Rasvaimulla lähinnä oli korjattu hieman ylävatsan tilannetta, sitä ei tarvinut erikseen leikata, mutta hiukan poistaa rasvaa kuitenkin, että sopi yhteen alamahan kanssa. 150ml siitä oli rasvaa  pois imetty. Samoin kylkiin oli pieni rasvaimu ilmeisesti tehty. Tästä olin hieman yllättynytkin, mutta toki positiivisesti.

Leikkaus kesti yli viisi tuntia, eli oli ns. koko päivän leikkaus kirurgeille. Kokonaisuudessaan tavaraa lähti vartalosta reilut kolme kiloa, mikä oli oikeastaan ollut se määrä mitä arvelinkin. Herääminen noin pitkästä nukutuksesta oli aika kaameaa, aivot olivat ihan kuin paksua puuroa. Kivunhoito onnistui tällä kertaa äärettömän hyvin, aikaisemmat kipukokemukseni leikkausten jälkeen oli huomioitu, ja minulle oli asennettu kipupumppu, joka tasaisesti ensimmäiset 18 tuntia leikkauksen jälkeen vapautti suoraan suoneen ketamiinia. Se taittoi kivulta terän, ja vain yhden kerran jouduin pyytämään kipulääkettä sen lisäksi.

Roikko leviteltynä. Tässä näkyy myös
reisien roikkoa, ne eivät leikkauskriteereitä
 täyttäneet
Jo samana iltana leikkauksen jälkeen koitettiin ylösnousua, mutta se ei heti onnistunut, koska tulin huonovointiseksi nähdessäni yhteen dreenipussiin tulvahtavan verta ponnistaessani ylös. Se säikäytti, mutta onneksi jäi kuitenkin varsinainen verenvuoto siihen. Dreenejä laitettiin yhteensä neljä, joista on erittynyt kudosnestettä ihan hirveästi. Sitä kuitenkin pidetään ihan hyvänä asiana, että tulee ulos eikä jää kudoksiin. Leikkausta seuraavana aamuna sitten pääsin ensimmäisen kerran kunnolla liikkelle ja saatiin kestokatetrikin pois. Hb laski matalalle, mutta pysyi kuitenkin satasen paikkeilla, joten mitään veritankkauksia ei tehty.

Olin sairaalassa kolme yötä, eli eilen kotiuduin kahden dreenin kanssa. Nyt kun olen enemmän liikkellä ja dreenejä on vain kaksi, niistä tuntuu erittyvän vielä enemmän kuin sairaalassa. Neste on kuitenkin sellaista kirkasta ja vetistä, ei verta. Kivut ovat yllättävän pienet tässä vaiheessa, mutta varmuuden vuoksi vielä illalla kuitenkin Tramalin otin Buranan ja Panadolin lisäksi, kun osastolla saadut lääkkeet alkoivat haihtua, ja kylkiä alkoi poltella ikävästi.

No sitten itse lopputulos. Mieli on vaihdellut kauheasti. Ensimmäinen ajatus herättyäni nukutuksesta oli, että kenen litteä maha täällä sängyssä on. Kun ensimmäisen kerran näin itseni peilistä ilman vaatteita suihkureissun yhteydessä, meinasin pyörtyä, niin rujolta näytin, epämuodostuneeltakin. Häpy turvoksissa, alamaha liiankin litteänä, ylämaha turvoksissa, selässä ihmeelliset turvotusmöykyt. Ja tunto tosi isolta alueelta ihan kadoksissa. Kävi mielessä, että mitä olen mennyt tekemään itselleni, nyt olen ihan pilalla, en näytä naiselle enää koskaan. Kadutti. Tuli kauhu siitä, että entä jos napani menee kuolioon tai koko alamahani, kun tuntuvat niin kovin tunnottomilta. Olen kyllä sitten kuullut, että tunnottomuus ja turvotukset ovat aivan normaaleja tässä vaiheessa. Ja että lopullisen tuloksen näkee vasta puolen vuoden päästä! Että lainkaan ei vielä kannata hätäillä.

Napaani olen tyytyväinen. Olen nähnyt kauhistuttavan näköisiä rakennettuja napoja korjausleikatuilla, minun pieni, pyöreä napani näyttää mukavan siistille. Se on musta, koska siellä on ompeleita. Vaatteet päällä näytän aika mukavalle, ero on tosi iso, varmasti sen huomaa joku sellainenkin, joka ei tästä leikkauksesta tiedä etukäteen. Sairaslomaa tuli reilut kuusi viikkoa, ja haavapolille on aika viikon päästä maanantaina, sinne saakka dreenit paikoillaan ja antibioottikuuri rinnalla. Sitten vielä vertailukuvaa nähtäväksi, olkaa hyvät, älkää kauhistuko!



Olen tällä hetkellä hyvin tasapaksu, ja selässä tosiaan on kummallista turvotusta tehden epämuodostuneen näköiseksi. Alamaha on hyvin litteä ja kireä, mutta kai sen tässä vaiheessa kuuluukin sitä olla. Navan alla oleva naarmu on vahinko, kirurgi ei osannut sanoa mistä se oli tullut. Maha näytti tänä aamuna jo muka paremmalta, vai olenko tottunut siihen? Nämä kuvat on otettu eilen. Tuli mieleen, että se on aika sporttinen! Luultavasti saan vatsalihakset joskus näkyviin, jos haluan. ;) Iloinen olen siitä, että peppukin nousi hiukan. Noh, saa kommentoida! :)

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Vihdoin uutisia...

Pitkä hiljaisuus blogin suhteen on taas ollut. Mutta kyllä minä täällä vielä olen! Ja nyt sain itseni kirjoittamaan, kun on ihan kunnolla kerrottavaa. Nimittäin bodylift- (tai runkoplastia, kuten lääkäri sanoi) roikkoleikkaukseni päivämäärä on selvillä, ja se onkin jo 25.4. Kolmen viikon päästä! Tämän viikon torstaina on esikäynti, eli hyvin pian tiedän lisää.

Hieman huolta on aiheuttanut se, että olen ollut tosi pitkään kipeänä. Ihan todella kipeä, keuhkot huonossa kunnossa, poskiontelotulehdusta jne. Astman oireet alkoivat tosi voimakkaina, vaikkei aikaisemmin ole astmaa ollut. Poskionteloltulehdus taustalla varmasti vaikutti, mutta nyt on huuhdottu ontelot puhtaiksi, jospa nyt kerkeäsin kunnolla parantua ennen leikkausta. Edellen on hieman ääni huonona ja poskiontelot erittävät, mutta en koe kipeä olevani kuitenkaan. Peukut pystyyn että olisin oikein hyvässä kunnossa kolmen viikon päästä!!!

Onhan tässä muutakin tapahtunut. Alkuvuodesta vedin tiukan kuuden ruokavalion Fitfarmin mukaan, ja sain painonkin hiukan laskemaan. Kummallista muuten, prosessin aikana pitkään aina oikein odotti että pääsee päivittämään painonsa tuonne seuranta-sivulle, ja nyt on pitkään ollut liian korkea paino siellä. Pitäisi katsoa mitä se tarkalleen nyt on. Joka tapauksessa sain täyteen -60kg-lukeman, joka oli jonkinlainen unelma minulle. Wuhuu! :) Ei se paino sinne alimpaan lukemaan suostunut jäämään kyllä, että pitäisi kai hyväksyä että minä nyt olen tämän kokoinen kuin olen. Luultavasti 85-86kg tällä hetkellä, hetkeen en ole tosin vaa'alla käynyt.

Minä lupasin niitä kuvia. Saatte ne kyllä, kunhan keretään kuvailemaan. Vähän hirvittää ajatus maharoikkojen kuvaamisesta, mutta kyllä minä ne otan. ;)