Minun on tehtävä jotain

En koskaan ajatellut perustavani laihdutusblogia, mutta tässä olen. Olen kyllästynyt taistelemaan yksin, ja toisaalta tässä vaiheessa tuntuu että tarvitsen kaikki viimeisetkin oljenkorret, jotka voisivat minua estää hukkumasta sohvan ja omien läskieni uumeniin. Olen lopen kyllästynyt olemaan tämmöinen.

Olen 35-vuotias uusioperheen äiti. Kasvissyöjä, tai no, semi-lakto-ovo-vegetaristi. Syön siis toisinaan, harvemmin kylläkin, kalaa. Lähinnä jos on pakko, kylässä vaikkapa, kun en voi itse vaikuttaa ruokaan. Olen koko elämäni taistellut ylipainon kanssa. Laihdutellut kymmeniä kertoja, varmasti oman painoni verran yhteensä, vaikka se paino onkin melkoinen. Mitä tuota kaunistelemaan, jos kerran aion laihdutusblogia pitää, on kai se kerrottava, 145kg näyttää vaa’an lukema tänään. Tämmöistä lukemaan se on näyttänyt viimeiset pari vuotta. Kolme kertaa olen sinä aikana ryhdistäytynyt, ja pudottanut 5-10kg, ja lihonut ne takaisin. Varsinaisen painon lisääntymisen olen onneksi onnistunut kuitenkin tuohon pysäyttämään, jossain vaiheessa kun tuntui ettei mitään ylärajaa painolle todellakaan ole, että aivan hyvin voisin lihoa vaikka 200-kiloiseksi.

Olen laihduttanut kaikilla tavoilla. Järkevästi ja järjettömästi, nopeasti ja hitaasti, himoliikkumalla ja pelkällä ruokavaliolla, vippaskonsteilla, ryhmissä, yksin, netissä, kaksin, lisäravinteilla, lääkkeillä, salaa ja julkisesti… jne. Kaikkien lopputulos sama, paino plussalla jossain vaiheessa. Osaan pudottaa painoa, mutta en osaa pysyä missään laihduttamassani painossa. En millään. Heti kun en vahdi ja kirjaa ylös jokaista suupalaani, lihon. Eikä minulta ole edes löytynyt semmoista aineenvaihduntasairautta, joka tämän selittäisi.

Kyllähän selityksiä on, joita voisi käyttää. Masennus aikanaan lihotti, sairastamani autoimmuunisairaus ja siihen käytössä oleva kortisoni lihottavat. Geenitkin lienevät huonot. Mutta lopputulos on silti sama, minun on tehtävä jotain. Jotain radikaalia, niin ettei elämäni painonhallinnan suhteen tarvitsisi enää olla yhtä vuoristorataa. Tai no, jotenkin tuo painonhallinta jo sanana on kohdallani lähes irvokas. Sitähän minä en koskaan ole osannut, hallita painoani.

Olen jo ainakin vuoden pohtinut laihdutusleikkauksen mahdollisuutta. BMI on ”riittävän” korkea, että pääsisin ilman varsinaisia lihavuuden liitännäissairauksiakin. Niitä minulla ei vielä ihme kyllä ole. Sukurasitusta löytyy kaikelle mahdolliselle, joten lienee vain ajan kysymys, milloin paukahtaa päälle nivelrikko, diabetes tai verenpainetauti. Olen tehnyt ensimmäisen siirtoni: minulla on ensi viikon perjantaina aika työterveyslääkärille, jolta pyydän lähetettä lihavuusleikkaukseen.

Tieni on vasta alussa, tai ei edes alussa jos ajatellaan itse leikkausta, koska ei ole mitään takeita siitä, että todellakaan pääsisin edes jonoon. Haluan kuitenkin jo tässä vaiheessa alkaa kirjoittaa matkastani, jollain konstilla minun kuitenkin olisi itseäni saatava kutistettua. Oman työterveyshoitajani kanssa olen vaihtanut sähköpostiviestejä, ja hänen mukaansa ainakin lähetteen tekeminen on täysin mahdollista kohdallani.  Onhan se  jo jotain.