Ensimmäinen iloinen yllätys vaatekaapilta!

Voi että eilen illalla tulin iloiseksi, kun kokeilin paria housuja, jotka ovat aika toivottomat olleet. Ostin kolme viikkoa sitten serkultani ihanat niittifarkut, vaikka ne eivät edes meinanneet nousta jalkaan. Jotenkin on nyt semmoinen luottavainen olo kuitenkin ollut, että kyllä se paino ainakin pikkuhiljaa putoaa.

Mutta siis, silloin kolme viikkoa sitten kyseiset farkut eivät edes nousseet niin ylös, että olisin voinut yrittää saada nappia kiinni. Ja nyt, nyt sain napin kiinni! Kyllä ne vielä kireät olivat, en vielä käyttöön ota, mutta kuitenkin aivan selvää edistystä on tapahtunut. Ihan vain siitä ilosta että housut menivät jalkaan, pidin niitä ikäänkuin todisteeksi tunnin verran jalassa, hih! Tässä teille kuva housuista:

Farkuista innostuneena kokeilin myös yksiä ulkoiluhousuja, jotka ovat reidestä ja pehvasta olleet pienet joustamattomuutensa vuoksi. Ne olivat nyt oikein passelit, eli pitkästä aikaa minulla on ulkoiluhousut myös. :)

Nämä on näitä pieniä iloisia asioita, jotka todistavat sen, että jotain tapahtuu, ja antavat siten lisää tsemppiä. Voi että odotan että muutaman viikon päästä nuo niittifarkut oikeasti voin ottaa käyttöön!!!

Juhlahumuinen viikonloppu

Uusi viikko taas, ja maanantain paastopäivä jälleen paikallaan. Menneenä viikonloppuna vietettiin lapseni syntymäpäiväjuhlia, enkä edes yrittänyt kieltäytyä herkuista. En halua perustaa painonpudotustani siihen, että kituutan ja taistelen silloin kun on oikeasti juhlaan aihetta. Vaikka se sitten hidastaakin painon putoamista. Joskus kuulee lahduttajilta, että ovat kokonaan jättäneet juhlia väliin sen vuoksi, että ovat laihdutuskuurilla. Aika kamalaa, kuinka niin voisi elää? Itsellä on ajatus, että kuukauden päästä vietän seuraavan syömisten suhteen "vapaan" viikonlopun, kun on pikkujouluja ja semmoista. Siihen saakka pyrin viikonloppuisin noudattamaan 1800-2000 kcal:n systeemiä.

Viikonloppu oli muutenkin ihana. Saatiin olla myös ukkelin kanssa pitkästä aikaa ihan kahdestaan perjantaina ja lauantaina. Hyvää ruokaa, perjantaina caesar salaattia ja lauantaina juustoista ratatouillea, ja hiukan (no ehkä vähän enemmänkin kuin hiukan... ) punaviiniä jne. Edes leipominen ja siivoaminen juhlia varten eivät stressanneet mitenkään, vaan oli varsin mukavaa.

Tämä viikko taas asettaa minut saman haasteen eteen kuin pari viikkoa sitten. Eli olen iltaisin yksin, tai no lapsen kanssa, mutta ei hän minun paastopäivistäni osaa mitään sanoa tai ajatella. Mies on iltavuorossa, ja tunnen itseni heikommaksi. Vaikka viimeksi meni ihan hyvin kyllä. Silti vähän jännittää kuinka yksin kotona pärjään, varsinkin kun jääkaapissa on valkosuklaa-puolukka-hyytelökakkua, kinuskikakku, joulutorttuja. Huono puoli juhlissa tämä, että kaikkea jää kaappiin. Kutsuin kyllä yhden ystävän tänään syömään herkkuja, ja hän tietää että minulla on tänään paastopäivä. Jospa se auttaisi minua pysymään kaidalla tiellä.

Yksi ikävä asia. Minua on vuosia aina ajoittain vaivannut issiasvaiva. Nyt jo muutaman viikon se on pyrkinut päälle, mutta aina jollain konstilla olen sitä saanut vaimenemaan. Ankaralla venyttelyllä, hierojalla käymällä. Nyt tänään vaiva on pahana, jo heti aamusta. Ei saisi istua pitkiä aikoja, mutta minkä teet, kun on istumatyö. Pelkään kauheasti että selkä paukahtaa kunnolla kipeäksi. Nyt kiristys on pakarassa ja takareidessä, vähän pohkeeseenkin vetää. Viime vuonna joulunaika meni minulta ihan selkäkivun kanssa kärvistellessä, en pystynyt tekemään juuri mitään selkäni vuoksi. Nyt täytyy yrittää saada aikaa huippuhyvälle hierojalleni, joka osaa käsitellä minua juuri oikein.

Ajatuksia laihdutusleikkauksesta

Eilen illalla mietin taas laihdutusleikkausta. Ja tällä kertaa leikkaus taas tuntui kauhean pelottavalle kaikessa lopullisuudessaan, enkä ollenkaan ole varma uskallanko ja haluanko. Onneksi vielä ei tarvitsekaan, ja voi olla että joku sanoo minulle, ettei sinua voida leikata vaikka haluaisit. Mutta jos kuitenkin siihen pääsisin, uskaltaisinko?

Luin taas jotain blogia jota en ollut aikaisemmin lukenut, ja yhtäkkiä alkoi pelottaa kaikki mahdollinen. Ja huomaan kyllä toivovani, että oppisin olemaan kunnolla muutenkin, eikä tarvisikaan leikkausta tehdä. Mutta miten se nyt olisi mahdollista? En ole oppinut ennenkään, mikä nyt oisi toisin? Jos saisinkin kiloja karistettua paljon, kuinka estäisin sen etteivät tulisi takaisin? Muulla kuin että minun mahani olisi niin pieni, etten pysty syömään itseäni ainakaan helposti takaisin lihavaksi. Huoh. Miksi pitää olla tämmöinen suursyömäri pohjimmiltaan?

Tällä hetkellä tosiaan tuntuu siltä, että en haluaisi että minun mahastani leikellään mitään pois. Huomenna saattaa tuntua jo toiselle. Enkä minä haluaisi sitäkään, että loppuelämäni itseni kanssa joudun taistelemaan, pitämään ikäänkuin itseäni kurissa koko ajan. En tiedä. Toisaalta hirvittää sekin, kun monilta leikatuilta on vaadittu ihan hirmuisia pudotuksia ennen leikkausta, kymmeniä kymmeniä kiloja. Jos siihen tuosta vain pystyisin, miksi edes tarvisin leikkausta? Ai niin, siihen etten liho takaisin. Mutta kuitenkin. Minun tekisi tänään mieli jänistää. Enkä tietenkään jänistä tässä vaiheessa, vaan menen joulukuussa rasitsemusterapeutille ja lääkärille. Jos jotakin apua on mahdollista saada, niin haluan kyllä kaiken. Vaikka ei leikattaisikaan.

Jos jollain joka tätä lukee, on jotain järkevää sanottavaa näihin ajatuksiini, niin haluaisin kyllä kuulla. Rohkeasti kommenttia jooko? :)

Positiivinen mieli

Pakko hehkutella vähän nyt asiaa. Jotenkin olen viime viikon jäljiltä niin iloissani, etten malta olla siitä kirjoittelematta. Olen ehkä vähän hölmökin, mutta tämä on minulle iso asia. Se että sain sen onnistuneen viikonlopunkin vielä muuten hyvän viikon päätteeksi. Se että huomaan pystyväni siihen, osaavani kyllä kun vain tarpeeksi haluan. Ehkä alan uskoa että voin onnistua.

Jotenkin minulla on ollut vähän voimaton olo tämän painonpudotuksen suhteen, vaikka olenkin tehnyt muutoksia ja alkanut tätä blogiakin pitää muutokseni tueksi. On tuntunut, että ne viikonloput vain nujertavat minut. Se pettymyksen tunne aina maanantaina, etten taaskaan kyennyt, se on todella syönyt minua. Että pitää paastopäivä olla siksi että se nollaa viikonlopun syömisiä. Kun tavoitteeni kuitenkin on selkeästi pudottaa painoa tällä systeemillä, ei vain nollata liikoja syömisiä toisilta päiviltä.

Nyt tämän hyvän viikonlopun jälkeen minulla on paljon vahvempi olo.Minun on helpompi uskoa, että pystyn tähän jatkossakin. Minä tarvitsin tuon kokemuksen hyvästä viikonlopusta, että voin siihen uskoa. Ja minun piti huomata, että viikonloppu voi olla varsin hyvä kaikin puolin, VAIKKA söisi terveellisesti ja harkitusti. Eikä edes tarvitse mitenkään erityisen pienesti ja kevyesti syödä, että homma toimii. Hiukan suunnitelmallisuutta oikeastaan vain ja pikkuisen parempia valintoja.

Aurinkoista viikkoa muillekin!

Onnistunut viikonloppu!

Nyt voin olla tyytyväinen siitä kuinka viikonloppu on syömisten ja juomisten suhteen mennyt. Vaikka onhan tässä vielä sunnuntaita jäljellä, heh. Ei vaan, en todellakaan halua pilata hyvin mennyttä viikkoa nyt. Olen ruokapäiväkirjatyyppisesti kirjoitellut syömiseni tuonne Syömisen seurantaa-sivulle, ja Kiloklubin laskurin avulla olen myös suuntaa-antavasti laskenut kalorimääriä. Tarkoituksen ei ole ollut se että söisin mahdollisimman vähän, paastopäivät ovat sitä varten. Mutta se että pysyisin kohtuudessa, se on ollut tavoite, ja siinä olen onnistunut. Kalorimäärät olen pitänyt alle 2000:n.

Tänä viikonloppuna ei meillä ole juotu alkoholia edes saunajuoman verran, joten se on vähän auttanut järkevästi oloa. Olen huomannut, että pienessä hiprakassa on helpompi sortua kohtuuttomuuksiin syömisen suhteen. Nyt pyrimme vähentämään alkoholikäyttöä tavallisina viikonloppuina, vaikka siis ei tämä tarkoita että mitenkään erityisen paljon sitä yleensäkään oltaisiin juotu! Mutta että ei juotaisi välttämättä ollenkaan jatkossa, siis joka viikonloppu. Saa syödäkin vähän enemmän kun ei kyytipoikana ole pullollista punaviiniä!

Liikuntaa on myös tullut harrastettua, tänään kaverin kanssa kävin vesijuoksemassa tunnin. Eilen tein ison siivouksen, jonka kyllä voisi liikunnaksi melkein laskea! Pesin lattiat ja vahasin ne sen jälkeen, ja olin kyllä ihan kuin uitettu sen jälkeen. Voi olla että se kertoo huonosta kunnosta, mutta toisaalta kyllä myös siitä, että tein melko reippaasti hommia. Kyllä on kiva ollut puhtaassa kodissa sitten olla. :)

Liikuntaa paastopäivänä

En ole vielä kertaakaan aikaisemmin harrastanut varsinaista liikuntaa paastopäivänä. Nyt kun elimistö tuntuu itse paastopäivät aika hyvin sietävän, eikä enää tule semmoista heikkoa oloa, päätin eilen kokeilla. Juuri ennen uimahalliin menoa söin banaanin, ja uimahallin jälkeen pikkuruisen päivälliseni. Ja homma toimi! Vesijuoksin tunnin, vessassa piti rampata välillä, paastopäivän iloja tuo. Mutta jaksoin hyvin. Lähes tyhjä uimahalli (syysloman vuoksi, luulen) houkutti kovasti, ja vielä venyttelin altaassa ja vähän uinkin lopuksi. Ja se mikä oli ehkä tässä hienointa, niin jotenkin tuo liikunta teki semmoisen tsemppiolon, että mikään ei edes huudellut kaapista illan mittaan. Loisto paastopäivä siis! :)

Tuosta vaa'alla joka aamu käymisestä taas. Kyllä tosiaan on erikoista miten paino voi vaihdella. Eilen aamulla meinasin hyppiä seinille, kun paino näytti taas 141 ja jotain. Tänä aamuna paino oli 138.2. Uskomattoman suurta vaihtelua. Ja vaaka itsessään on varsin luotettava, toistettaessa tulee aina sama tulos. Eli kyse on minun ominaisuudestani. Tiedän että perussairauteni kerää nestettä kroppaan, ja toisaalta taas paastopäivä ja etenkin vesijuoksu (tai yleensäkin vedessä oleminen) saa nesteet liikkeelle. Eli jos aion käydä vaa'alla joka päivä, niin ei todellakaan kannata repiä pelihousuja vaikka välillä näyttäisi enemmän. Toisaalta on kai kiva edes välillä nähdä alhaisempia lukemia, kuin että jos kerran viikossa vaa'alla käydessä sattuisikin juuri olemaan se turvotuspäivä! Nyt tavoitteena on saada se paino jäämään sinne alle 140:neen tukevasti, en enää jaksaisi sitä nelosta siinä katsella millään.

Suunnitelmia tälle viikolle

Minua harmittaa. Ei nyt välttämättä kovin kovasti ja vakavasti, mutta vähän kuitenkin. Tämä iänikuinen ongelma, viikonloppusyöminen. Niin kuin sanoin eilen, ei kaikki mennyt ihan penkin alle, siis että olisin voinut syödä paljon enemmänkin, jos olisin ihan täysin "vapaamieliseksi" heittäytynyt. Mutta silti maanantain paino oli selkeästi enemmän kuin perjantaina. Viime viikolla paino käväisi jo 138-alkuisena, mutta eilen se oli taas 140-jotain. Ärsyttävää. Tiedän kyllä, että jos syön herkkuja ja juon alkoholia, paino nousee. Mutta kun en haluaisi! Ja toisaalta haluan juurikin olla ihan vapaasti viikonloppuna. Enkä osaa päättää kumpaa haluaisin enemmän, huoh. Tai kyllä minä tiedän kumpaa haluan, mutta tuntuu etten pysty siihen.

Olen tässä miettinyt, että minulla on kaksi vaihtoehtoa. Ensimmäinen, radikaalimpi on se, että toinen paastopäivä olisi viikonloppuna. Se rajoittaisi kaloreiden saamista paljon enemmän kuin ollessaan arkipäivän kohdalla. Mutta se tuntuu kyllä varsin epämiellyttävälle. Toinen, lempeämpi, mutta tavallaan yhtä vaikea vaihtoehto on se, että laskisin viikonloppupäivien kalorit, ja pysyttelisin kohtuudessa, eli esim. alle 2000 kalorin. Vaikeaa siinä on se, että siihen määrään saa kyllä syödä jo monenlaista, mutta sitten kuitenkin pitää osata lopettaa ajoissa.

Ehkä pidemmän päälle olisi oikeasti järkevä kokeilla sitä että opettelisin viettämään viikonloppuja siten, että syön kohtuullisesti mutta samalla vapaasti. Eli jokunen viikonloppu kannattaisi varmaankin Kiloklubin ruokapäiväkirjaan merkkailla ja pyrkiä pysyttelemään tuossa parissa tuhannessa. Ehkä se helpottaisi, kun näkisi oikeasti miten silloin saisi syödä. Nythän minulla jotenkin ei ole käsitystä siitä, huomaan. Mieheni on onneksi samoilla linjoilla, eli valmis muuttamaan viikonloppukäyttäytymistämme. Voisihan sitä sitten joskus harvemmin sitten viettää vaikka yksittäistä iltaa, jolloin voisi syödä ja juoda vielä vapaammin. Tai jotain.

Huoh. Jossain määrin epätoivoisia ajatuksia nämä. Tai en minä tiedä, ovatko. Tulee kuitenkin mieleen, että tarvitsisin todellakin pikkumahan, johon ei mahtuisi niin paljon kaikkea. Ja silti tiedän, että oikotietä onneen ei ole, vaan minun on tämä tie todellakin tarvottava kokonaan, opeteltava syömään ja olemaan syömättä sopivasti. Malttia, malttia siis, sanon itselleni. Tai ainakin yritän.

Homma edistyy! Pikainen uutinen...

Posti toi tänään mieluista postia. Joulukuulle on minulle varattuna sekä ravitsemusterapeutin käynti sairaalassa että sisätautilääkärin käynti. Marraskuussa sokerirasituskoe myös. Ilahduin kovasti postista, että näin nopeasti sain kuulla aikani, vaikka pitääkin nyt odotella kaksi kuukautta. Mielummin silti odottaa tietäen että aika on silloin. Ehkä nämä uutiset antavat tsemppiä tähän päiväänkin. :)

Paluu arkeen

No niin, viikonloppu meni kokonaisuudessaan juhlahumussa. Hyvät juhlat oli todellakin ja paljon ihania ihmisiä. Naurettuakin tuli niin sydämen kyllyydestä, että taisi muutama vuosi tulla elinaikaa lisää. Ihanaa tuommoinen välillä. :)

Huolettomasti tuli syötyä ja juotua, en jaksanut miettiä jokaista, tai edes joka toista suupalaani. Mutta kuitenkin sen verran oli tietoista tolkkua, että useammalla aterialla lopetin syömisen, enkä ottanut lisää, vaikka vähän olisi vielä mahtunut ja pienesti tehnyt mielikin. Eli yletöntä syöminen ei siis ollut. Ja olen siihen oikeastaan aika tyytyväinen. Alkoholin suhteen tein samoin, jätin viimeiset pari juomatta, jotka olisin vielä voinut juoda.Pieniä askelia, mutta ihan välttämättömiä, että voi päästä pidemmälle.

Jostain syystä tämä maanantai on alkanut kovalla nälällä. Se vähän harmittaa, minulla on yleensä maanantain paastopäivät menneet ihan kevyesti ilman nälkää. Nyt jo herätessä oli kovin nälkäinen olo. Tovoittavasti nälkä helpottaa päivän mittaan, sillä tätä iltaa hiukan jännitän muutenkin. Kyseessä on ensimmäinen paastopäivä, jonka illan vietän ilman toista paastoilijaa vieressä. Ja kuten viime viikolla mainitsin, se yksin oleminen on minulle haasteellista syömisen suhteen. Toisaalta tänään on paljon puuhaa, joten se saattaa helpottaa tilannetta, toivottavasti. Mietin myös, että voisin ottaa semmoisen hätävarakeinon käyttöön, että mikäli meinaa tulla vaikea tilanne, päätän kirjoittaa tänne blogiini asiasta. Jos ikäänkuin puhuisi julkisesti järkeä itselleen.Ja ainakin nostaisi kynnystä langeta, kun asiasta kerron täällä. Tai jotain. Nukkumaan voisi myös mennä ajoissa, karkuun kiusauksia ja viikonlopun jäljiltä on kyllä aika väsynyt olo muutenkin.

Aurinkoisen syksyistä viikkoa kaikille!

Haasteita

Tämän viikon paastopäivät ovat onnellisesti taas takana. Voi miten mukava on näin torstai-aamuna syödä ihan tavallinen aamupala, kuinka hyvälle kaikki maistuukaan! Vaikkei se paastopäiväkään sinänsä mitenkään ankealle tunnu, ainakaan enää. Tänäänkin vielä yritän syödä kuitenkin jollain lailla kevyesti, koska viikonloppuna se tulee olemaan vähän vaikeaa. Lähdemme koko viikonlopuksi sukuloimaan, erään lähisukulaisen tasavuosisyntymäpäivät kun on. Sinänsä siis mukavaa luvassa todellakin, mutta olisi kiva osata jonkinlaista kohtuutta juhliessakin, varsinkin nyt kun vaaka on lupaillut aamuisin lukemia, jotka olisivat alle 140kg... Hissukseen se paino pyrkii alemmas siis, ja olisi kiva jos viikonlopun jälkeen ei olisi nousua ainakaan paljoa. Toisaalta maanantain paastopäivä kuittaa aina hiukan viikonlopun syömisiä.

Liikunta on tällä viikolla jäänyt kokonaan välistä kiireiden ja sen vuoksi, että minua vaivaa sitkeä poskiontelotulehdus. Se on vaivannut jo ainakin kuukauden eriasteisesti, mutta nyt se on pahentunut. Taisinhan siitä mainitakin jossain tekstissäni aikaisemmin. Tänä aamunakin huuhdellessani suolavedellä.. tai no, en viitsi enempää edes kertoa. Sen verran kuvottavaa se on, mitä poskiontelostani tulee. Soitin työterveyteen varatakseni lääkäriaikaa ensi viikolle, mutta sainkin sen jo tälle iltapäivälle. Aina parempi tietty, kyllä minä nyt kuurin tuohon tarvitsen ihan selvästi.

Jos on loppuviikko haasteellinen juhlien ja semmoisten vuoksi, niin on haasteellinen ensi viikkokin. Nimittäin mieheni on nyt pitkään ollut kotona iltaisin, ja nyt hän onkin sitten iltavuorossa koko ensi viikon. Minun on ihan helppo syödä nätisti ja järkevästi, noudattaa paastopäivän ohjelmaa jne., kun mies on kotona. Mutta kun hän on poissa, voi sentään miten KAIKKI kaapissa huutelee nimeäni. Vaikka siellä ei olisi kuin näkkileipää, niin sekin houkuttaa, tietenkin niin että "syö KOKO paketillinen". Huoh. Siinä kohtaa minulla on ihan oikeasti jokin klikki päässä. Olenko läheisriippuvainen? Pelkäänkö jotain yksin ja syömällä sitä jotenkin yritän kestää? Mistä ihmeestä on kyse oikeasti siinä, että jos olen illan yksin, vastustamaton halu syödä mahansa ähkytäyteen iskee? Se kuulostaa ihan päävikaiselle, mutta tiedän että tämän asian kanssa kärvistelen ensi viikolla. Ja heti maanantaina. Tämä lienee yksi niistä asioista, joista minun pitäisi jossain vaiheessa päästä puhumaan jonkin ammattilaisen kanssa. Yksinsyöminen. Tai yksin syömättä oleminen, siis ettei tarvitse koko ajan syödä!

Noh, joka tapauksessa aion nyt nauttia läheisten seurasta ja juhlista viikonloppuna, ensi viikolla palaan sitten lakki kourassa tilittämään, heh. Mukavaa viikonloppua vain kaikille!

Ison naisen pukeutuminen

Katsoin tuossa nuo omat kuvani, jotka otettiin kuukausi sitten mieheni kanssa blogia varten. Tai ehkä paremminkin sitä varten, että sitten jatkossa on jotain mihin verrata, kun toivottavasti reilusti pienenen. Jotenkin en millään käsitä että minä olen niissä kuvissa. Vaikka tiedän, että tällä painolla minun on pakko olla todella LIHAVA, ja näenhän minä sen peilistäkin, niin silti on vaikea käsittää, että esim. takaa näytän tuolta. Jotenkin olen onnistunut itseäni sumuttamaan kyllä tässä asiassa pahan kerran. Ja miestänikin! Hän oli kuvista ihmeissään myös. Sanoi ettei ollenkaan ole huomannut että näyttäisin tuolta. Pitäisikö uskoa?



 Ehkä minä tosiaan en näytä aina tuolta. Ja syy lienee pukeutuminen. Moni reilusti ylipainoinen bloggaaja on kirjoittanut vaatepulmistaan, siitä ettei vaatteita löydy tai ei ole kiinnostusta niitä etsiäkään. Että vaatteet ovat pelkkiä säkkejä ja valikoimat huonoja. Minulla ongelma on toisinpäin! Löytäisin vaatteita vaikka kuinka paljon, ja olen aivan heikkona uusiin vaatteisiin. Enkä pelkää pukeutua näyttäviinkään vaatteisiin. Vaikka lempivärini on koosta huolimatta ollut aina musta, uskallan pukeutua vaikkapa pikkumustaan ja punaisiin sukkahousuihin. Tosin noita kuvia katsoessani tulee kyllä mieleen, että kannattaisi ehkä olla uskaltamatta... No se oli ääriesimerkki, pikkumusta. Mutta kuitenkin todellinen esimerkki viime vuoden pikkujouluajalta.

Minulla on nämä punaisena...

Käytän korkeita korkoja, isoja koruja, päivittäin meikkiä, avaria kaula-aukkoja, naisellisia vaatteita. Kuvittelen olevani naisellinen nainen, koostani huolimatta (ja oikeasti en haluaisi sanoa tuota "koostani
huolimatta" ). En ole suostunut harmaaksi tai näkymättämäksi. Ja olen kyllä saanut palautettakin siitä, ihan positiivista siis. Ja kaikki läheiseni tietävät, että minua ei pitäisi päästää tiettyihin kauppoihin ollenkaan, kun aina jotain olisi tarttumassa mukaan. Ja että kengät ovat yksi heikkouteni.

Se miksi tästä nyt aloin kirjoittaa, johtuu parista syystä. Toisaalta kuten aluksi sanoin, minua hiukan hämmentää nuo omat kuvani, enkä tiedä miten niihin pitäisi suhtautua.. Tulee mieleen että pitäisi peitellä ainakin itseni paremmin, ettei kanssaihmisten silmiin satu! Mutta toisaalta samaan hengenvetoon, en millään haluaisi suostua siihen, että ison naisen pitäisi itsensä jotenkin peitellä. Haluaisin kannustaa naisia olemaan naisia koosta riippumatta. Pukeutumaan naisellisesti ja niin edelleen. Olemaan rohkeasti näyttäviäkin. Kantamaan itsensä häpeilemättä. Vaikkei se aina olekaan helppoa.

Kun nyt vaatteista kirjoitin, niin kerron lempikauppani. Olen kyllä löytänyt aina vaatteita noista yleisimmistä ketjuistakin, Lindex, Kappahl, H&M, Seppälä. Mutta uusi ehdoton suosikkikauppani on Zizzi, joka nykyään myös asuinpaikkakunnallani on. Zizzi edustaa juuri sitä näkemystä, että isokin nainen saa pukeutua näyttävästi ja upeasti, olla rohkeasti nainen. Ja voi miten ihana on käydä kaupassa, jossa lähtökohtaisesti kaikki vaatteet mahtuvat päälle (ellei oma koko ole loppunut!), ja kaikki vaatteet on suorastaan suunniteltu kaltaisilleni naisille. Suosittelen käymään joskus tuollaisessa kaupassa, vaikkei olisi aikomusta mitään ostaakaan. Se on jotenkin ihanan vapauttava kokemus. Vaikka sitten aikomus ja vakaa pyrkimys olisikin pienempään kokoon. Se tunne, ettei ole vaatteiden vuoksi ainakaan pakko pienentyä, se tuntuu hyvälle ja vähentää ainakin itselläni niitä paineita, joita kyllä laihtumisen suuntaan muutenkin on.

Ihanan turhamaisena lopetuksena minun on pakko kuitenkin tunnustaa, että tuskin maltan odottaa sitä, että vaatekaappini sisältö alkaa olla liian isoa, ja pääsen hankkimaan uusia vaatteita! Toistaiseksi täytyy kuitenkin myöntää, että vaatetta kyllä löytyy aika pitkäänkin, sen verran moni vaate on jäänyt kaapinperälle siksi että hiukan liian pieni on ollut. Mutta mukavaa se löytömatkailu omaankin kappiin on, kun vähän tästä keventyy. :)

Haaveita ja vaivoja

Voi että. Matamiinan  blogista eilen luin iloisia uutisia juuri tehdystä laihdutusleikkauksesta ja uudesta pikkumahasta. Ja voi kuinka se sai minut miettimään ja odottamaan sitä, että itse pääsisin asiassa eteenpäin. Haluaisin NIIIIIN paljon päästä leikkaukseen myös. Huoh. Ihana lukea tässä odotellessa muiden kokemuksia ja varsinkin kun vaikuttaa siltä että on mennyt kaikki hyvin. Melkein en malta odottaa että Matamiinakin lisää kertoo kuulumisiaan, haluaisin heti tietää kaiken!

Itsellä oli hiukan takkuinen viime viikko terveysasioiden vuoksi. Poskiontelot ovat vaivanneet, vanha vaiva, joka taas nosti päätään. Siinä rajoilla tässä ollaan, pitäisikö mennä lääkäriin hakemaan kuuri.. Vaan en millään haluaisi. Minulle on tehty poskionteloleikkaus (FESS) ja tavara poskionteloista pääsee kyllä liikkeelle ilman kuuriakin, sitä tässä nyt juuri toivon, että pärjäisin pelkillä suolavesihuuhteluilla ja kortisonisuihkeen lisäämisellä. Mutta katsotaan nyt.

Torstain vesijuoksu jäi välistä poskiontelovaivojen vuoksi, juuri tuolloin tilanne oli kovin huono. Eilen käytiin kaverin kanssa uimahallin ovella, mutta uimahalli olikin jo kiinni! Enhän minä muistanut ajatella että sunnuntaina aukioloajat eivät ehkä ole samat kuin arkena! Tänään uusi yritys sitten. Ensimmäistä kertaa menen vesijuoksemaan paastopäivänä, mielenkiinnolla odotan minkälainen olo siitä tulee. Ajattelin kyllä tehdä niin, että jos paastopäivä osuu liikuntapäivälle (tai toisinpäin!), syön 500kcal:n sijaan 600. Josko auttaisi siihen ettei tule huono olo. Katsotaan kuinka sujuu.

Yksi tunnustus vielä. "Ratkesin" ostamaan kotiin vaa'an. Hm. En tiedä onko se hyvä vai huono asia. Toisaalta jos siihen oppii suhtautumaan hyvin, se lienee hyvä asia. Voipi ehkäistä sitä, ettei paino pääse vaivihkaa kääntymään nousuun, niin kuin monesti (aina!) aikaisemmin on käynyt. Mutta toisaalta vaa'an orjaksikaan ei saisi ruveta. Mutta ehkä lukemien vaihteluita oppii sietämään ja ymmärtämään, kun siinä aamuisin aina käy? Pakkohan siinä on käydä kuitenkin, aivan pakko. Välillä iltaisinkin. Vaikkei siinä järkeä olekaan.

Levoton mieli

Tällä viikolla minulla on ollut ihan selvästi pieni ihastuminen laihduttamiseen. Tunnistan tämän vaiheen kyllä aikaisemmiltakin laihdutuskerroilta. Ja tämä vaihe on vähän vaarallinen, koska se sisältää helposti kompastuttavan kiven.

Yhtäkkiä laihduttaminen tuntuukin kauhean mukavalle. On ihanaa olla syömättä, voisinko vielä vähän pihistää jostakin, etten söisikään? Jos vähän jättäisin lautasen reunalle? Joo, nämä voivat suursyömärin korvaan kuulostaa hyviltäkin ideoilta, mutta minä tiedän, että tästä voisin repsahtaa liiallisuuden puolelle, kituuttaa liian vähällä syömisellä vähän aikaa, sitten repsahtaa ja kyllästyä, ja lihoa kaikki vähätkin pudotetut takaisin. Nyt on siis laitettava jäitä hattuun, ja keksittävä muuta tekemistä, kuin vain laihdutuksen miettiminen. Olen nimittäin löytänyt itseni monena päivänä miettimästä, että mitä laihduttavaa voisin vielä tänään  tehdä, mikä teko edistäisi painonpudotusta tänään, vaikka olisi siis jo muutenkin vaikkapa paastopäivä. Liiallinen into siis meinaa vaivata, ja se aiheuttaa levotonta oloa. Olo on pienesti muka jo keventynyt, kun joitakin kiloja turvotusta on lähtenyt, ja sen tunteen vallassa voisin mennä samaan lankaan kuin aina ennenkin. Överiksi vain, ja sitten repsahdus, pettymys ja jojoilua. Ei, en halua sitä tällä kertaa, en enää koskaan!

Nämä tekstit voivat kuulostaa kummallisilta, mutta ehkä minä olen kummallinen. Minun on pakko kirjoittaa, pakko tehdä kaikkeni, etten lankeaisi omiin ansoihin, joita olen elämäni aikana rakennellut. Jotenkin haluan uskoa, että kirjoittamalla opin ja ymmärrän paremmin itseäni, huomaan vaaranpaikat.

Tiedän että yksi vaaranpaikka on lähellä. Voi olla, että kaikki menee hyvin, mutta kerron sen kuitenkin. Aloin pelätä, että pelkät paastopäivät eivät laihduta minua. Siksi olen nyt ottanut semmoisen käytännön, että korvaan töissä myös muina päivinä lounaan ene-pirtelöllä. Jaksan sillä aivan hyvin, mutta tiedostan, että syömisen liiallinen rajoittaminen saattaa minulle olla vaarallista. Ja tosiaan viikkooni kuuluu muutenkin ne kaksi päivää, jolloin syön vain 500kcal. Toisaalta minulla on hyvä perustelu tälle, haluan nimittäin saada kunnollisen alun. Haluan nopeasti edes vähän tuloksia, koska tulokset kannustavat. Mutta toisessa vaakakupissa on överiksi meneminen. Ja överiksi menemistä on tosiaan sekin, että viikolla rajoitan kovasti syömistäni, mutta sitten viikonloppuna syönkin kaiken minkä irti saan. Äkkiä mukaan tulee syyllisyys, jota on nyt jo ollut mukana, ja senhän tiedän mihin se johtaa. Syvemmälle överiin, mihin tahansa suuntaan. Pieleen joka tapauksessa.

No, kunhan tässä mietiskelen. Mieli on oikeasti oikein hyvä, enkä kovin huolissani ole. Mutta pienesti on syytäkin olla, minun laihdutus-lihomis-häiriö-taustallani.