Kaamea väsy

Eilen ja tänään on väsyttänyt ihan kauheasti. Vaikka olen ihan pitkiä unia nukkunutkin. Ja ollut vähän heikko olokin taas. Periaatteessa ei mitään semmoista huonovointisuutta varsinaisesti, mutta väsymystä ja vähän kiukutustakin. Syöminen on sujunut ihan hyvin, hiukan pieniä mielitekoja on ollut, mutta ei ylitsepääsemättömiä.Mutta tämä väsymys. Tänään ajattelin että nukun kyllä päiväunet, josko vähän piristyisi.

Viikonloppu ei lupaa kovin helppoa oloa myöskään, koska huomenna on läheisen ihmisen lapsen ristiäiset. Olen lupautunut leipomaankin suolaista sinne, eli huomisaamu menee semmoisissa puuhissa. Jos kyse ei olisi niin läheisestä ihmisestä, olisin kieltäytynyt, mutta se ei nyt tullut kyseeseen. Mielummin leivon suolaista kuin makeaa, ei tarvitse maistella mitään. Leipominen varmasti sujuu, mutta kyllä vähän niitä juhlia kauhulla ajattelen. Kuinka kieltäydyn kaikesta tuntematta oloani typeräksi? En mitenkään. Varmasti tunnen itseni typeräksi. Onneksi ristiäisissä ei tarvitse olla kovin kauaa kuitenkaan, äkkiä vain kotiin heti kun pääsee lähtemään.

Jos oloni saisin hiukan tästä väsymyksestä elpymään, olisi haaveissa mennä sunnuntaina vesijuoksemaan. Mutta olen kyllä ajatellut niin, että jos se tuntuu raskaalle ajatukselle ja olo on yhtään kehno, niin annan kyllä itselleni armoa ene-kuurin ajan. On tässä jos itsessäänkin jaksamista.

Painon putoaminen on hidastunut selvästi, mutta edelleen joka päivä lukema on ollut hiukan edellistä aamua pienempi. Tänä aamuna lukema oli tasan 130kg. Vähintään neljä kiloa on siis saatava vielä pois, että asetettu tavoite täyttyy. Luulisi sen tippuvan, kun vielä 2,5 viikkoa on jäljellä kuitenkin. En ole kyllä yhtään kalorimääristä lipsunut, mutta myönnettäköön, että parina päivänä olen syönyt sokerittomia Läkerolleja askillisen. 40-50 kaloria niissä on per aski, joten ovat kyllä mahtuneet kaloreihini, mutta eiväthän ne oikeasti tarpeellisia ole. Korkeintaan mielelle pienesti lohtua tuovat.

2. viikko eneä alkanut

Tänä aamuna vaa'alla odotti lukema, joka kertoi että kokonaispudotukseni on -15kg syyskuun alusta. Mukavalta tuntuu se. Vaikka painoa on paljon pudotettavana, niin koitan pyrkiä siihen, että osaisi jokaisesta tasaluvusta ja uuden kymmenen alituksesta ynnä muusta iloita. Kaikki keinot, joilla voi torjua epätoivoa niistä kymmenistä jäljellä olevista kiloista, täytyy ottaa käyttöön, koska epätoivo on laihduttajan vihollinen!

Eneily on nyt kai muuttunut rutiiniksi, ja sujuu aikas helposti. Mielitekoja ei ole vieläkään ollut, eikä nälkääkään. Mahalaukku tuntuu pienentyneen aikamoisesti, koska aamulla kahvimuki ja pirtelö saivat hetkeksi suorastaan täyden olon aikaan. Mielessä on pienesti haave, että jaksaisinkin jatkaa eneä pidempään, vaikka edes pari viikko pidempään kuin on vaatimus. Harmittaa jo valmiiksi se että paino nousee enen lopettamisen jälkeen väkisin muutaman kilon, haluaisin mahdollisimman monta kiloa pitää poissa oikeasti. Noh, tätä asiaa täytyy katsoa sitten kolmen viikon päästä, että mikä on olo ja motivaatiotaso.

Ravintoterapeutin kanssa puhuin puhelimessa hetki sitten, ja kysyin häneltä tuosta suolaisten pussien korvaamisesta ruualla. Antoi siunauksensa sille, että näin voi tehdä. Kunhan kalorit pysyy alle 800:n, voin syödä esim. tonnikalaa ja vihanneksia jollakin aterialla. Eli en siis yritä väkisin noita suolaisia keittoja syödä. Enkä osta enää yhtään uutta makua kokeiluun.

Ene päivä 6 ja ihan uusi olo!

Tänään on ollut ihan täysin uusi olo. Aamulla vähän heitti päässä ja oli tokkurainen olo, mutta kun siitä piristyin, ei mitään valittamista ole ollut. Ei edes päänsärkyä. Kengännauhoja sitoessa kumartuneena vähän alkoi huimata, mutta siinä se. Olen ollut pirteä ja hyvinvoiva, ja oikeastaan tosi iloinen. Ei tämä niin kamalaa olekaan! :)

Suolaisten keittojen kanssa saattaa tulla ongelmaa vielä, ne alkaa näköjään aika nopeasti tökkiä. Olen kyllä paistellut vihanneksia keiton joukkoon jne., mutta silti. Mietinkin, että jos päivällisen aikaan söisinkin vaikkapa tonnikalaa vedessä tms. salaatin kanssa. Enkä söisikään kahta suolaista keittoa päivässä, ettei ala ihan kokonaan tökkimään maut. Allevon peruna-purjokeitto on kyllä hyvin muunneltavissa, kun on niin mieto maku, mutta parsakaali-basilikan hajukin on ikävä. Katsotaan nyt kuinka menee. Joka päivä kuitenkin merkkaan syömisen Kiloklubiin ja katson että kalorit ovat sallituissa rajoissa, joten enköhän pikkuisen voi säätää syömisiä tarvittaessa ilman että ene kärsii.

Valoa tunnelin päässä?

Viides päivä kohta lopuillaan. Tänään on ollut henkisesti jo helpompaa. Oikeastaan eilen jo helpotti iltaa kohti, ystävän tuella on ihmeellinen vaikutus. :) Ja miehenkin. Olen onnekas, kun minun ei tarvitse tarpoa yksin. Kai eilen vaikeinta oli koko asian tajuaminen, se etten oikeastaan olisi halunnut joutua näkemään tuommoista asiaa itsessäni. Nyt olen kuitenkin ihan iloinen, että jouduin sen tajuamaan. Ja olikin sitten ihan kiva ilta. Asennemuutosta tämä kaikki vaatii, mutta olen siihen valmis. Eikä pelkkää asennemuutostakaan, vaan ihan konkreettista muutosta. Vähän se pelottaa, mutta enemmän pelottaa entinen tapa elää.

Tänään on fyysisesti ollut kyllä aika heikko olo, ja edelleen päänsärkyinen. Päänsärky ei voi johtua juomattomuudesta, koska juon oikeasti tosi paljon. Minulla on krooninen migreeni muutenkin, joten ei sinänsä ole yllättävää että pää reagoi nyt tähänkin. Migreenilääke on kyllä auttanut. Hiukan kuitenkin hirvittää alkava työviikko, että kuinka pärjään. Kotona olen jaksanut vähän touhuilla, mutta helposti kyllä pimemee silmissä ja heittää päässä. Noh, ei minun työni onneksi fyysisesti raskasta ole, joten enköhän minä selviä.

Kaikenkaikkiaan on paljon enemmän positiivinen olo kuin negatiivinen. Luulin tämän olevan hankalempaa. Siis sillä tavoin hankalempaa, että olisi nälkä, tai saisi koko ajan taistella mielitekojen kanssa. Nyt vaikeudet ovatkin olleet ihan muissa asioissa. Olen nyt alkanut uskoa, että selviän tästä kuukaudesta. Ja vaaka on joka aamu näyttänyt alempaa lukemaan, joten eiköhän se painokin putoa riittävästi. Hauskaa on se, että jotenkin tuntuu hirveästi keventyneelle jo nyt, heh. Eikä edes ensimmäinen viikko ole täynnä. Joten koitan nyt vaikeampina hetkinä kuvitella sitä oloa kuukauden päästä, jospa se antaisi voimaa myös.

Epämukavia huomioita

Neljäs päivä. Aamulla paino uudessa alimmassa lukemassa, 132,2 muistaakseni. On se lähtenyt alaspäin joo. Eilen jo luulin ketoosinkin kolkuttelvan, oli melko omituinen olo illallla, päätä särki, ja testitikun ketoaine-ruutu punersi. Mutta tänään ei taas sitten kuitenkaan. Iski morkkis, söinkö liikaa eilen??? Yhtäkkiä koen huonoa omaatuntoa kasviksista. Olen syönyt alle 800 kaloria kyllä, eilen meni aika lähelle sitä, ke ja to jäi reilusti alle. Nyt en oikein tiedä miten suhtautuisin tähän kaikkeen. Kai nyt kasviksia saan syödä, kun ravintoterapeuttikin niin sanoi? Ja siis mitä minä sitä ketoosiakaan kyttään, tulee kun tulee. Tai no, olisi ollut hyvä, että mahdollinen superhuono olo olisi tullut nyt viikonloppuna, jos on tullakseen.

No, tämä huono omatunto syömisestä on vain toinen epämukavista tunteistani. Tänään alkoi yhtäkkiä hirveästi kiukuttaa se, etten saa syödä. Siis ei edes ollut mitään mielitekoa, eikä nälkäkään. Yhtäkkiä "tajusin", ettei tässä viikonlopussa ole mitään kivaa eikä odotettavaa, kun en saa syödä mitään hyvää. Ei ole mitäääääään tekemistä, ei kertakaikkiaan mitään. Kiukuttelin miehellekin kun oli salille lähdössä. Että kun minä en voi tehdä mitään. No ja miksen voi? No siltä tuntuu. Koska en voi syödä.

Olen tämän aina tiennyt ja täältä blogistakin sen on varmasti minusta huomannut, että olen viikonloppusyöjä. Viikonloppu on yhtä kuin syöminen, ja juominen. Mässäily mielellään. Vähintäänkin muuten terveelliseen ruokaan kuuluu upottaa aurajuustokolmio, ja ruokaa pitää syödä niin että on hankala olo. Se on kivaa, sitä on viikonloppu.

Kuulostan vähäjärkiseltä, mutta olen oikeasti aika isonkin asian äärellä. Joudun nyt kohtaamaan oman naurettavuuteni, vai onko se peräti surullista? Mies sen sanoi, on opeteltava tekemään jotain muuta, kuin syömään. Melkein alkoi itkettää oma kiukutteluni, kun mies tarjoutui jättämään salitreenin väliin, ja ehdotti vaikka mitä, kävelylenkistä kortinpeluun kautta elokuvien katseluun. Mitä vain etten olisi pahalla mielellä ja miettisi pelkkää syömistä.

Huoh. Minusta ei todellakaan olisi tähän yksin, ei millään. Onneksi mies on tukena. Luulin että tämä olisi rankkaa fyysisesti, mutta nyt huomaankin, että tämä on rankkaa henkisesti. Joudun pakotetusti näkemään omia vikojani ja kieroutuneen suhteeni ruokaan. Kai se on hyväkin?

Ene päivä 3

Syömisten suhteen kaikki kunnossa, ei nälkää eikä mielitekoja. Mutta päänsärky vaivasi koko eilisillan. Ja aamulla herätessäkin se oli kipeä, illalla otetusta migreenilääkkeestä huolimatta. Kummallista on se, että nyt päänsärky on väistynyt itsestään. Ja siis kummaa tästä tekee se, että minulla on krooninen migreeni, eikä päänsärkyni koskaan lähde ns. itsestään pois, vaan vaatii aina tuhdin lääkityksen. Eli tämä tosiaan lienee nyt tätä "ene-päänsärkyä", kun käyttäytyy eri tavalla.

Olen tänään töissä toisessa toimipisteessä, ja joudun lounaan syömään yhdessä työkavereiden kanssa taukotilassa. Pari lähintä työkaveria tietävät tästä hommasta, mutta muille en halua nyt selitellä enempää. Tein harhautussalaattia, heh, jonka voin syödä silmiinpistämättä tuolla. Juoman juon omassa huoneessa sitten. Salaattiin pistin pari keitettyä kananamunan valkuaista (yht 30 kcal) kuutioituna, että näyttää siltä että salaatin joukossa on jotain ruokaisampaakin, heh. Voi olla että kukaan ei salaattikippooni kiinnittäisi muutenkaan huomiota, mutta nyt sitä ei tarvitse miettiä ainakaan.

Alkava viikonloppu hieman jännittää, että tuleeko pahoja mielitekoja. Motivaatio on kyllä hyvä, eli uskon että pystyn niistä joka tapauksessa yli pääsemään. Vaaka lupaili tänään iloisia asioita, on lähtenyt laskuun kyllä. Sen mukaan parissa päivässä on humahtanut jo ainakin pari kiloa alaspäin. Hyvillä mielin siis edelleen eteenpäin.

Ene päivä 2

Eilinen meni hyvin. Ei mitään mielitekoja tai nälkääkään. Hiukan päänsärkyä, mutta sitä nyt on minulla muutenkin usein. Pussien lisäksi söin lounaalla 10 kirsikkatomaattia, ja päivällisen yhteydessä perusvihreää salaattia, jossa vähän muita rehuja mukana. Kokonaiskalorit aikalailla tasan 700.

Tänä aamuna oli kauhea nälkä kun heräsin, mutta se talttui hyvin pirtelöllä ja puolikkaalla maustekurkulla. Jotain vihanneslisuketta aion lisätä tänäänkin ruokiin, niin ei tunnu niin aneemiselle. Ja ehkä retkahtamisen riskikin pienenee, kun ei niin pahaksi pääse syömisentarve kasvamaan, kun on jotain rouskuteltavaa.

Ikävää on se, että maha on ihan sekaisin. Vessassa saa rampata vähän väliä, ja ihan kuin pirtelöt tulisivat suoraan läpi... :( Mutta jospa maha tottuisi siihenkin. Mitenkään kipeä ei onneksi maha ole kuitenkaan. Periaatteessa kuitenkin hyvillä mielen uuteen päivään tässä.:)

Ene-kuuri, päivä 1

No niin, tänään se alkoi, kuukauden ene-kuuri. Kävin heti kahdeksalta tapaamassa ravitsemusterapeuttia, nyt siis todella sitä henkilöä, joka oikeasti on "minun" ravitsemusterapeuttini. Oikein mukava ihminen oli siellä, uskon että toimeen tullaan hyvin. Vaakalukema oli hiukan isompi tänä aamuna, oikeastaan sen verran vilunkipeliä harrastin että tarkoituksella join enemmän aamusta yms., että jos vaikka olisi puolesta kilosta jäämässä tavoite kiinni, niin voin siitä nipistää sitten loppupunnitukseen mennessä, kevyemmät vaatteet ja ei juomista.

Tavoitteeksi asetettiin mielestäni edelleen aika kova 8-10kg pudotus. Se tarkoittaa käytännössä, että oma vaaka saisi kuukauden päästä näyttää korkeintaan 126kg, mielellään vähemmänkin. Siihen siis pyritään. Suositeltiin kasvisten syömistä pussien rinnalla, että saa syömisentarpeen tyydytettyä. Ja annettiin lupa syödä tarvittaessa tietyissä tilanteissa muitakin valmisteita kuin vlcd-tuotteita, jos kokonaiskalorimäärä pysyy alle 800kcal:n.

Kehuja sain asenteesta, kuulemma ei näin positiivista eneilyn aloittajaa ole vastaanotolla käynyt, heh. Totta on, että vaikka juuri tätä en alunperin halunnut, niin mieli on tässä taipunut hyväksymään asian, ja lopulta olen jo odottanut kuurin alkua. Tässä vaiheessa on helppo olla hyvällä mielellä, tämä päivä olisi "vanhalla systeemilläkin"  paastopäivä. Todelliset haasteet tulevat varmasti viikonloppuna, ja sitä varten yritän kovasti kerätä motivaatiota ja hyvää asennetta.

Jep, näillä siis mennään. Luvassa todennäköisesti aika usein kirjoittelua, josko sekin jotenkin auttaisi eteenpäin.

Umpijäässä

Voi hirveää tätä kylmyyttä! En edes asu Suomen kylmimmässä paikassa, tosiaankaan, mutta silti olen ihan umpi-syväjäässä. Työhuoneessa aamulla +19 lämmintä, ei auta vaikka mitä pukee päällensä, koneen ääressä sormet kohmeessa tässä istutaan. Autot huutaa armoa, kun ei ole lämpötolppaa käytettävissä, -20 meinaa olla kylmiltään hiukan liian kylmä. Huoh. Ärsyttää. Ei ole pitkä matka kävelläkään töihin ja pois, mutta se ettei pääse mihinkään muualle, ärsyttää. Eilen käynnistettiin väkisin minun auto, ajeltiin lämpimäksi ja tuotiin työpaikalle lämpötolpan ulottuville. Seisköön nyt siinä siihen asti kun on pakko johonkin ajella. Ärrr murrr argh! Haluaisin mennä vesijuoksemaankin, mutta miten menet, kun sen jälkeen jäädyt, auto jäätyy sisältäpäin umpijäähän kosteista kamppeista jne. Huoh.

Tänään on viimeinen 5:2-muotoinen paastopäivä vähään aikaan. Ylihuomenna alkaa sitten ene-kuuri. Kamalan pitkältä tuntunut tämä sen odottaminen, ihan nyt siis olen jo sitä mieltä että onneksi alkaa. Paino ei ole mennyt alaspäin ennen joulua-lukemista, joulukilot taitaa tosin olla poissa suunnilleen ainakin. Jonkinlaista pienenmistä lienee silti tapahtunut, kun istun tässä farkut jalassa ihan mukavasti, vielä vähän aikaa sitten kiristivät vyötäröä niin ettei tehnyt mieli istua.

Olen uskaltautunut nyt useammillekin ihmisille puhumaan suunnitelmistani. Ene-kuurista tietää lähipiirissä kaikki, ihan jo siksi että tietävätpähän olla tukenanikin sitten. Ja leikkaussuunnitelmistakin aika moni. Blogista tietää vain yksi ystävä ja mieheni, ja se olkoon niin. Kirjoittaminen on minulle tärkeää, ja tuntuu että se tietty vapaus sanoa mitä huvittaa, katoaa jos kovin moni tietää blogistani. Ja kyllä, yksi suurimpia kynnyksia kenellekään paljastaakaan tätä on se, että olen niin avoimesti painoni täällä sanonut ja vyötärömittani. Vaikka kaikki sen minusta näkevätkin, että painan väkisinkin paljon ja että vyötäröäni ei käytännössä ole edes, tuntuisi silti hirveän kauhealla että kaikki tietäisivät ne lukuina. Itseasiassa olen miettinyt sitäkin, että varmaan kannattaisi sitten painonpudotuslukemia kysyvillekin vain jatkossa kertoa että on pudonnut tai ei ole pudonnut. Vaikka alkuun olisikin kiva kertoa paljonko on pudonnut, niin pidemmälle ajateltuna en ehkä halua sanoa kenellekään, että olen vaikka pudottanut 40kg, ja olen silti ylipainoinen! Siksi olisi kai parempi lakata kertomasta kenellekään mitään sen tarkempaa. Ainakaan tässä vaiheessa.

Tuo paino on vähän vaikea asia kaikenkaikkiaan. Ihmisille yli satakiloinen nainen on ihan käsittämättömyys yleisesti ottaen. Tai ehkä sen vielä voi käsittää, mutta että joku painaa montakymmentä kiloa ylikin sen, niin on käsittämätöntä. On se minustakin aika käsittämätöntä. Muistan hyvin ajan, jolloin painoin esim. 85kg, ja yritin raivokkaasti laihduttaa. Tunsin oloni todella lihavaksi, häpesin itseäni ja painoani. Ja nyt painan n. 50kg enemmän? Se on käsittämätöntä. Tuntuu että eihän se voi olla totta! Kokonaisen ylimääräisen ihmisen verran olen itseäni lihottanut. Päässä kumisee, ei pysty ymmärtää. Nyt olisin maailman onnellisin jos painaisin 85kg, yhtään en haikailisi pienempii lukemiin. Vai haikailisinko sittenkin? En tiedä. Toivon, että tämä jättimäinen ylipaino on saanut aikaan sen, että jossain painossa sitten osaan olla tyytyväinenkin itseeni. Että osaan nähdä sen muutoksen ja arvostaa sitä ja itseäni.

Eneen valmistautumista

Kauheasti jännittää viikon päästä alkava ene-kuuri. Vähän koko ajan mielessä se. Ei se enää pelota niin paljon, mutta jännittää kuitenkin. Toisaalta oikein odotankin sen alkua, haluaisin kovasti saada painoni liikahtamaan selkeästi alaspäin. Se on edelleen jumissa joulun jäljiltä, ei ole alimpaan lukemaan vielä laskenut, vaikka olenkin tunnollisesti paastopäiväni pitänyt ja liikuntaakin harrastanut säännöllisesti. Vaan enpä nyt sillä jaksa ressata, pakkohan sen jossain vaiheessa on lähteä alaspäin.

Minua hirvittää se, kuinka suureksi esim. leivänhimoni ene-kuurilla voikaan kasvaa. Tuore leipä on suuri heikkous. Tänään oli ajatellut etukäteen aamupalaksi nauttia Nutrilettin pirtelön, mutta kun mies toi eilen tuoretta hyvää leipää kotiin, se vei voiton. Järkeilin, että kun nyt vielä kuitenkin voin syödä leipää aamupalaksi niin syön. Pirtelöitä kyllä kerkeää kyllästymiseen asti kohta juomaan.. Sinänsä olen kyllä huomannut, että moni pirtelö on semmoinen, joita juon ihan mielelläni. Eilen paastopäivän iltapalaksi join Nutrilettin vaniljapirtelön, ja olisin voinut mielelläni juoda vaikka toisenkin perään! Eli sinänsä lupaa ihan hyvää, kun ne maistuvat minulle.

Olen kevennellyt nyt jo niin, että olen joka päivä yhden ene-valmisteen käyttänyt. Ja viime viikonloppuna alkoholia ei nautittu yhtään. Tulevana viikonloppuna haluan kyllä jotain herkullista vielä syödä, mutta toisaalta tarkoitus on pyrkiä keventämään selkeästi. Ensi maanantaina pidän vielä paastopäivän, keskiviikko olkoon sitten ensimmäinen ene-päivä.

Huonoon oloon olen valmistautunut lukemalla aiheesta. Nyt ymmärrän, että elimistöni kun ei ole tottunut ketoaineisiin, ne voivat tehdä olon alkuun aika huonoksi. Olen muutenkin semmoinen, että helposti reagoin kaikkiin juttuihin, verenpaineen muutoksiin, pieneenkin lämmönnousuun ja kaikenlaisiin muihinkin muutoksiin. Eli se kai selittää sen, että ketoaineiden ilmaantuminen aiheuttaa minulle voimakkaan reaktion. Jonka pitäisi mennä ohi kun elimistö vain tottuu niihin. Eli yritän nyt asennoitua asiaan paremmin ja ymmärtäväisemmin, antaa itselleni aikaa paremmin. Ehkä pitäisi jopa ajatella niin, että ne ketoaineet ovat kuitenkin merkki siitä että homma toimii.

Toivon että pystyn ainakin vesijuoksua jatkamaan ene-kuurillakin. Olen nyt säännöllisesti käynyt, ja se tuntuu mukavalle. Huomenna olen menossa tutustumaan uimahallin kuntosalillekin. Tajusin että sehän on käytännössä ilmainen uimahallikäynnin yhteydessä! Yhtään en tiedä onko sali mistään kotoisin, mutta eiköhän siellä jotain perusjuttuja pysty kuitenkin tekemään.

Laihdutusleikkaus on paljon ollut mielessä myös, ja olen hankkinut paljon tietoa lukemalla eri foorumeita, keskustelemalla ihmisten kanssa ja kuulemalla jo leikattujen kokemuksia. Vahvistunut on tunne, että haluan leikkaukseen. Ainakin tällä hetkellä.

Jumissa

Minä olen jumissa jotenkin. Tunnen sen olossa tukkoisuutena ja ikävänä "täyteläisyytenä". Vessahätä ei ole niin usein kuin pitäisi. Joku tökkii. Eilen oli paastopäivä muuten ihan täydellinen, mutta tämä tukkoinen olo silti jatkui. Yleensä paastopäivinä saa rampata vessassa, mutta eilen ei. Kävin vesijuoksemassakin, eikä sekään saanut nesteitä liikkeelle, vaikka yleensä vedessä oleminen sen tekeen. Vatsakaan ei toimi normaalisti. Ja niin, kyllä minä sen näen vaa'allakin. Vaikka oli kevennyspäivä maanantaina ja onnistunut paastopäivä eilen, niin paino ei näytä liikkuvan mihinkään suuntaan. Näytti välissä jopa kilon isompaa lukemaa kuin maanantaina.

Tänään taidan mennä kauppaan ja ostaa luumuja ja pellavansiemeniä, jos niillä saisi mahaan vauhtia. Ja varmaan pitäisi jotain nestettäpoistavaa myös syödä, kevyesti joka tapauksessa olla viikonloppu. Yeah right, ihan helppo juttu mulle! Ei vaan, nyt on oltava nätisti viikonloppukin. Enedin alkuun on vain reilu viikko, ja haluan panostaa kunnolla sen alkuun.

Hirveästi väsyttääkin, tuntuu että pääkin on jumissa! Olen siis kertakaikkisen jumissa koko ihminen. Henkisesti ja fyysisesti. Toivottavasti viikonloppuna edes joku jumeista helpottaa.

Ruotuun palattu

No niin se loppui loma ja arki koitti. Hiukan nihkeäasti arki yskähtelee tässä vielä käyntiin, oikein ei jaksaisi tehdä kaikkea mitä pitäisi. Ehkä sitä hiukan voi itselleen antaa armoa, ei kai heti ole pakko pystyä parhaimpaan?

Eilen oli kevennyspäivä. Suunnittelin max tuhannen kalorin päivää, mutta jäivät allekin ihan hyvin, päivän saldo oli lopulta 750 kcal. Eli melkein oikea pätkäpaastoilupäivä. Ja vaikka uhosin, etten vaa'alle mene, menin kuitenkin. Ja oikeastaan yllätyin ihan positiivisesti, että paino oli noussut vain sen pari kiloa, jonka epäilin jo pelkästään turvotuksen vuoksi nousevan. Eli ei mitään isoja plussakilojen pudotteluja siis, uskoisin että ensi viikolla jo sitten tilanne olisi nollattu. Ja sitten alkaakin seuraavalla viikolla jo ened, joten eipä hätiä. Kunhan ennen sitä saisi joulukilot pois tosiaan.

Tänään otin töihin mukaan lounaaksi ateriankorvikejauheen. Aamupalan söin normaalin, melko runsaankin. Samoin ajattelin tehdä päivällisen kanssa, mutta sitten illalla voisi vaikka juoda taas pirtelön tms. Ei vielä ehdottomuuksia kuitenkaan, jos tuntuu että tekee mieli syödä leipää, niin voin ihan hyvin syödä sitäkin. Katsotaan nyt sitten miltä tuntuu. Torstaina joka tapauksessa suunnitelmissa on taas paastopäivä. Eiköhän tämä tästä ala sujumaan pikkuhiljaa.

Mukavaa viikkoa kaikille!

Arkeen paluun suunnittelua

Joulut ja uudet vuodet ovat ohi, ja lomakin lähestyy loppuaan. Ensi tiistaina palaan töihin, eli reilut kaksi viikkoa olen saanut lomailla. Myös syömisen ja paastoilun osalta olen lomaillut täysin vapaasti. Ja kaipaan jo arkeen ja normaaliin rytmiin palaamista. Maha on mykkyrässä kaikesta syömisestä, turvottaa ja on raskas olo. Kyllä sitä aika tyhmä kai on, kun syö itselleen tämmöisen olon! Minä en perinteisistä jouluruoista piittaa, mutta syötyä on kyllä tullut, kaikenlaista hyvää, suklaata vähän joka päivä jne. Ja alkoholi. Pientä tissuttelua vähän jatkuvasti. Tähän kaikkeen on nyt tultava loppu.

Loppiaismaanantaille olemme mieheni kanssa suunnitelleet helpotetun paastopäivän. Kovan syömisen jälkeen 500kcal:n päivä tuntuu hurjalle ajatukselle, joten ajattelimme pitää ensin tuhannen kalorin päivän, ja myöhemmin ensi viikolla sitten toisen tiukemman. Eli palaamme kevyesti arkeen, heti ei tarvitse vetää niin tiukkaa päivää.

Pikkuhiljaa alan myös valmistautumaan ene-kuuriini, joka siis alkaa 22.1. Tein Hyvinvoinnin tavarataloon isohkon tilauksen ened-valmisteista, kun sain sinne mukavan alennuskoodin. Koska tiedän että alku tulee olemaan minulle vaikea, alan valmistautua hyvissä ajoin, eli pyrin jo ensi viikolla aloittamaan joidenkin aterioiden korvaamisen pusseilla. Samalla jatkan kuitenkin nämä pari viikkoa myös viiskakkosta. Haluan saada joulukilot pois mahdollisimman pian. Vaa'alle en ole mennyt, enkä menekään, koska en halua lannistaa itseäni. Tiedän, että pelkästään nestelastia on varmasti parin kilon verran, ja kyllä tässä ajassa on vähän lihoakin kerennyt. En halua minkään lannistavan mieltäni, joten en mene sitä lukemaan katsomaan, pysyn vain suunnitelmassani, ja varmasti paino laskuun taas lähtee. 

Kaiken kaikkiaan on ihan positiivinen ja melko päättäväinenkin olo. En enää pelkää niin tulevaa ened-koitosta, vaikken kuvittelekaan sen ihan helposti sujuvan. Uskon kuitenkin selviäväni siitä, ja oikeastaan melkein odotan sen alkua. Suunnitelmia esim. vaikeiden iltojen varalle on parin ystävän kanssa jo tehty. Tiedän että kuurin ajalle osuu ainakin yhdet ristiäiset, mutta en anna sen lannistaa. Lopulta kyse on kuitenkin asenteesta. Ja enedin jälkeen jatkan paastoilua ja osittaista aterioiden korvaamista, senkin olen jo päättänyt. Ensi kesänä olen merkittävästi pienempi kuin nyt. En aseta kilotavoitteita varsinaisesti, mutta haluan kyllä painon putoavan mahdollisimman paljon. Ja kyllä, tällä hetkellä olen menossa kohti laihdutusleikkausta.