Edistyskuva

 

Emme ole millään miehen kanssa kerenneet ottaa edistyskuvia. Hetken mielijohteesta päätin ottaa kuvan puhelimen selfie-toiminnolla. Kuvakulma ehkä hieman vääristää minun edukseni, mutta kyllä tämä kuva minut silti vähän yllätti. En minä ole enää sairaalloisen lihava. Kyllä minä taidan näyttää nykyään... hm.. normaalin lihavalta? Siis ikäänkuin normaalilta xl-kokoiselta, jos ymmärrätte mitä tarkoitan? Bmi on nyt 34-jotain, eli olenhan minä merkittävän lihava edelleen. Mutta onhan tämä tilanne jo parempi kuitenkin. :)

 

 

 

 

 

Vaateihmettelyä

Kävin eilen Lindexissä sovittamassa housuja itselleni. Juuri tuolla  kävin siksi, että minulla on sinne lahjakortti ollut jo pidemmän aikaa, ja ajattelin että voisin sen käyttää. Kaikki oikeat housuni, siis leggingsejä lukuunottamatta ovat minulle isoja, erityisesti takapuolesta. Vyön avulla saan housut nostettua ja pysymään niin korkealla, että niitä vielä pystyy pitämään, mutta olisihan se kiva että olisi yhdet ihan oikeasti sopivat housut.

Minulla ei ollut mitään käsitystä mistä koosta lähtisin housuja sovittamaan. Tällä hetkellä käytössä olevat, takapuolesta lököttävät housut ovat kokoa 48. Generous-mallistossa ei oikein ollut sellaisia mustia perushousuja, jotka olisin halunnut. Olin sitten rohkea ja sovitin normaalimalliston housuja. Vaikka olinkin varma etten niihin mahdu. Koska joskus oli aika, etten mahtunut mihinkään housuihin ko liikkeessä, en siis edes niihin suurimpiin Generous-housuihin (kuin korkeintaan sattumalta ja erityisen joustavan mallin ollessa kyseessä)! Mutta nyt minä mahduin. Kokoa 44 olevat normaalit housut, ja minä mahduin niihin! Ja toiset, kirjainkoolla olevat, järkyttivät vielä enemmän, sillä xl-koko oli iso. Olin varma, että kyse on virheestä housuissa. Että ovatkin jotain äitiysmallistoa tms. Eivät kai ne olleet kuitenkaan. Kai minä ihan oikeasti vain mahduin niihin.

En lopulta ostanut housuja, koska en kuitenkaan tykännyt niistä tarpeeksi. Eikä nyt ilmeisesti ole pakko ostaa ainoita jalkaan mahtuvia, kun useatkin mahtuvat päälle. Ostin uusia alushousuja, koska nekin ovat lähes kaikki semmoisia, että roikkuvat takapuolesta ja nousevat melkein rintojen alle, vaikka ennen olivat ihan normaalikorkuisia! 44/46-kokoa olivat uudet alushousut, ostin tarjouksen Ota 3 maksa 2, ja piti ottaa kaikki erilaisia, kun enhän minä tiedä mitkä minua miellyttävät tuollaisista tavallisista alushousuista. Kun ei hetkeen sitten ole kokemusta muista kuin niistä, joissa tärkein ominaisuus oli tarpeeksi suuri koko.

Minun on pakko nyt tuumata kyllä eilisen kauppareissun jälkeen, että olen minä paljon pienentynyt. Vaikka vaikea on itsensä kanssa olla edelleen, ja mahamakkara pistää silmään ilkeästi, niin olen minä silti paljon pienentynyt. Vaihdoin tuon profiilikuvanikin tänne tuossa yhtenä päivänä, kun enhän minä enää ole semmoinen ollenkaan, kuin siinä vanhassa kuvassa. Ja pitäisi edistymiskuviakin ottaa tuonne yhdelle sivulle, ne ovat vähän unohtuneet. Edellisistä kuvista kuitenkin taitaa se kymmenisen kiloa olla, voi olla että se vähän näkyisi jossain.

Ensi viikolla minulla on muuten maanantaina ylävatsan uä työterveydessä, niiden sappikohtausten vuoksi. Ihan hyvä että katsovat mahan, että onko siellä kaikki kunnossa ja näkyykö kiviä. Sinänsä niitä kohtauksia ei ole juuri nyt ollut, ihan lievänä tässä yhtenä viikonloppuna ehkä yksi oli. Mutta katsotaan nyt sitten mitä siellä näkyy, vai näkyykö.

Myöhäinen puolen vuoden kontrolli

Minulla oli viime viikolla ns. puolen vuoden kontrolli ravitsemusterapeutilla leikkauksen jälkeen. Todellisuudessahan leikkauksesta on jo 8 kuukautta, mutta rt:n äitiysloman vuoksi käynti hieman viivästyi. Eipä se haitannut. Tämä äitiysloman sijainenkin oli oikein mukavan ja asiansa osaavan oloinen kyllä.

Olin edeltävästi lähettänyt hänelle kolmen päivän ruokapäiväkirjan, josta hän oli tehnyt laskelmia. Ja olen kyllä erittäin iloinen, että nuo laskelmat kertoivat varsin hyvää syömiseeni liittyen. Sain oikeastaan pelkästään kehuja syömisistäni, ja kehoituksen jatkaa samaan malliin. Vaikka kerroin, että herkuttelen pienesti aika usein, joskus jopa joka päivä, huom. siis pienesti. Ja että viikonloppuisin menee jokunen lasi viiniä. Ja etten käytä rasvatonta maitoa ja piimää. Olin mielestäni hyvinkin rehellinen, ja minusta oli ihanaa, että tuo ravitsemusterapeutti kykeni muodostamaan kokonaiskäsityksen minun syömisistäni. Yksittäiset asiat eivät välttämättä ole ihan täydellisesti, mutta kokonaisuus on hyvä ja tasapainoinen. Proteiinia tulee hyvin, maitotuotteita on riittävästi, ja rasvahappokoostumus on passeli. Sain vinkkejä kyllä sitten yksittäisten asioiden viilaamiseen, jos jossain vaiheessa haluaisin ns. viimeiset viisi kiloa saada pois. Vielähän se ei ole ajankohtaista, ja paino hissukseen on laskusuuntainen tälläkin ruokailutavalla.

Sain vahvistusta sille ajatukselleni, etten haluaisi opettaa elimistöäni liian pienelle syömiselle. Samoin sille, että haluaisin opetella syömään niin, ettei mistään muodostuisi ns. kiellettyä hedelmää, vaan että ne herkutkin voisivat kuulua elämään ihan normaalina osana. Ilman syyllisyyden ym. tunteita jälkeenpäin.

Sain myös suoranaisen komennon unohtaa ajatukset mistään painonpudotuksen tehostamisista muutaman päivän pussikuureilla. Kerroin, että välillä olisi kiusaus vetää pieni tehostusdietti, vaikka toisaalta tiedän, että alunperin ongelmani alkoivat juuri niistä pienistä viattomista dieteistä. Minusta tuntuu, että tällä hetkellä ensimmäistä kertaa elämässäni kehoni toimii nälän ja muun suhteen niin kuin sen kuuluukin, ja olisi kyllä tyhmää lähteä sotkemaan systeemiä millään kuureilla. Voin elää aika huolettomasti, pitämällä huolta ruoan laadusta minun ei juurikaan tarvitse muuten yrittää kontrolloida tai rajoittaa syömistäni. Ja sehän on ihan mahtava, suorastaan ainutlaatuinen tilanne elämässä! Ja silti tuo päänuppi on välillä niin hölmö, että se houkuttuu ajatuksesta pudottaa nopeasti edes muutama kilo pussikuurilla. Mutta tämä siis kiellettiin. Lupasin, että jos houkutus kasvaa suureksi, soitan ensin ravitsemusterapeutilleni.

Tämä on oikeasti kyllä niin suorastaan naurettavaa, että kun voisi melko huolettomasti ihan vaikka nauttia elämästä ja syömisen helppoudesta, niin pitää itse päässään kehitellä ongelmia. Mutta ahdistus ja syyllisyys syömiseen, lihomiseen, laihtumiseen, kaikkeen näihin liittyvään on niin opittua ja totuttua, että siitä on vaikea päästä irti. Melkein tuntuu että kuuluu olla syyllisyyttä ja ahdistusta syömiseen liittyen. Mutta ei! Minä yritän pyristellä vastaan. Yritän nyt oikeasti opetella sen rennon syömisen ja painonhallinnan, josta jo monta vuotta sitten luin Patrik Borgin kirjasta Rentoa painonhallintaa. Koen että nyt minulla on apukeino siihen, että todella voin onnistua. Mahalaukkuni pieni koko helpottaa elämää sen verran, että nyt minä kykenen. Kun en nyt itse lähde sähläämään mitään tyhmää. Vaikka juuri nytkin meinaan syyllistyä siitä, että edes tekee mieli välillä sählätä! Kieli keskellä suuta siis nyt vain, yritän olla ottamatta liikoja paineita mistään.

Kampaajallahan kävin muuten tosiaan myös viime viikolla. Kuten kerroin edellisessä postauksessa, hiuasasiatkin on vähän ahdistaneet. Leikkautin lyhyen polkan, johon ihan en ole vielä kotiutunut, mutta eiköhän tämän kanssa pärjää. Perusmalli, josta on myös helppo kasvattaa, jos on kasvaakseen. Ja teinpä tilauksen saksalaiseen nettiapteekkiinkin, josta tilasin satsin hiuslisäravinteita... Palaan niihin myöhemmin sitten, kun saapuvat. Tässä vielä kuva uudesta kampauksestani:

Hiukset tippuu päästä!

Mun hiukset on ohentuneet kamalasti. Ei yhtäkkiä, mutta yhtäkkiä nyt huomaan sen. Hiusharja on jo pitkään ollut jatkuvasti "tukossa", joten irtoilu on jatkunut pidemmän aikaa. Nyt kun hiukseni yltävät ponnarille, tajusin, ettei minulla ole koskaan ollut näin ohut ponihäntä. Kun nostan päälyhiuksia suoraan ylöspäin, päänahkani kuultaa hiuksista läpi ihan eri tavalla kuin koskaan ennen. Aika kamalaa. Hiuksen on olleet minulle tosi tärkeät aina, ja olen niistä kovasti tykännytkin. Hiukan nyt järkyttää se, minkälaiseksi ovat menneet. Hiusten oheneminen ei loista muiden silmään yhtä pahasti, koska osaan laittaa hiukseni niin, että vaikuttavat paksummilta. Mutta se ei auta, kun itse tiedän minkälaiset ovat. Ja millaiseksi vielä menevätkään??



Viikonloppuna hiukseni ison tupeerauksen ym.jälkeen...
Ei nyt niin kovin pahalta näytä, mutta tämä vaati jo työtä,
ja itse tiedän miltä ne hiukset TUNTUIVAT!
Ja latvat on kyllä aikas kuluneet...
 

Tänään menen kampaajalle, ja leikkaan hiukseni ihan lyhyeksi polkaksi. Toivon sen piristävän ja kohottavan ilmettä niin, ettei hiusten oheneminen näy niin paljon. Harkitsen myös hiusteni sävyn vaalentamista parilla asteella. Vaikka aika vaalea olen nyt luonnostaankin, niin jotenkin tuntuu että ihan vaalean läpi se päänahka ei ehkä "paistaisi" niin helposti. Katsotaan nyt.

Hiukseni muutama vuosi sitten, vähintään tuplasti hiusta päässä!

Kuulumisia vapun jälkeen

En uskalla vielä uskoa, että jumi sinänsä olisi ohi, todennäköisesti se vain hieman hellitti otettaan ja ihan pian kiristää sitä taas uudelleen. Mutta kilo kuitenkin ollaan tultu alaspäin tässä, ja vaakalukema on jäänyt sinne alle sataseen. Mä olen muuten päättänyt sitten kuitenkin käydä vaa'alla joka aamu, ja minulla on siihen perustelutkin. Jos ajattelen että käyn vain kerran viikossa tai peräti harvemmin, kerään paineita siihen punnituskertaan selvästi enemmän. Ikäänkuin että "pakko sen nyt on olla vähemmän". Ja tosiasia on, että saatan hyvinkin olla kuukaudenkin samassa lukemassa. Eli olen päättänyt opetella suhtautumaan aamupunnitukseeni mahdollisimman neutraalisti. Olen päättänyt oppia sietämään lukeman jumittamista tai jopa pientä kasvamista.

Kävin maanantaina sappiepäilyn vuoksi lääkärissa. Sain viime viikolla toisenkin sappikivikohtaukseksi sopivan kohtauksen, keskiviikkona. Söin turkkilaista jogurttia ja pähkinöitä, mahan ihan täyteen. Sitten taas kärvisteltiin vartin verran vaakatasossa ja yritettiin hengitellä edes jokseenkin rauhallisesti. Kohtaus alkoi todella yhtäkkiä, kuin nappia painamalla, ja samoin se sitten loppuikin. Lääkäri oli hirveän nuori ja kokematon, eikä tiennyt kuulemma mitään lihavuusleikkauksista. Sappivaivoistakin luki koneelta siinä samalla. Kysyi oliko minulla itselläni jokin ajatus jostakin tietystä kokeesta tms., minkä haluaisin tehtävän. Eihän minulla ollut, minua vain arvelutti tämä ikäänkuin itse tehty diagnoosi, kun kuitenkin minulla on leikattu mahakin. Että jos siellä vaikka olisikin jotain muuta pielessä. En minä siihen usko, mutta kuitenkin. Ja piti minun saada Litalgin-reseptikin uusittua.

Noh, päädyimme sitten siihen, että lääkäri selvittelee asiaa kokeneemmalta kollegaltaan. Että onko tarvetta esim. ultrata mahaani, kun se viime syksynä on kuitenkin tehty. Tai onko hyötyä verikokeita katsoa. Ehkä itse toivoisin, että kertaalleen ainakin katsottaisiin maksakokeet, niitä ei kaikkia oltu ennen leikkaustakaan kuitenkaan katsottu.

Uusia kohtauksia ei ole ollut. Olen syönyt ihan normaalisti, mutta en isoja määriä raakoja kasviksia (jäävuorisalaattia kyllä olenkin, mutta se ei tunnu oireita aiheuttavan), rasvaisia maitotuotteita tai pähkinöitä. Kipuja ei siis ole ollut, mutta olen kyllä joutunut tässä viimeisen viikon aikana oksentamaan muutaman kerran. Nämä ovat olleet ihan omaa typeryyttä, liikaa makeaa kerralla. Vappuna oksensin pariinkin kertaan syötyäni munkin ja haukattuani sen jälkeen vielä palan suklaapiirakastakin. Eilen oksensin syötyäni kahvin kanssa kaksi palaa valkoista Tobleronea, uhh. Makea rasvainen on ihan selvästi mulle se pahin juttu, jolla saan itselleni kyllä huonon olon, jos en käyttäydy järkevästi.

Sain muuten varattua itselleni ensi viikolle ajan sellaiselle fysioterapeutille, joka antaa myös akupunktio-hoitoja. Tuon niskahartiaseudun vaivan vuoksi siis. Välillä on ollut hieman parempia päiviä mulla, mutta kyllä ne lihakset aika jumissa ovat edelleen, ja joka päivä pitää venytellä yms., että yleensä selviytyy jotenkin. Kovasti odotan, että saisin apua tuosta akupunktiosta.