tiistai 20. syyskuuta 2016

Syksyisiä mietteitä

Syksy onkin jo pitkällä, hurjaa miten aika menee nopeasti. Ei mene kauaa kun on joulu! Olen alkanut vahvasti epäilemään, että "Ajan kello", jokin sellainen koko maailman aikaa mittaava kello on alkanut edistää. Tuntuu että vuosi kestää nykyään korkeintaan puoli vuotta jne. Vaan ei minulla toisaalta mitään sitä vastaan ole, vaikka joskus olisikin kivempi että vaikkapa mukava viikonloppu kestäisi kauemmin kuin sen pienen hetken. Meneepä toisaalta tylsemmätkin vaiheet nopeasti ohi!

En ole tullut kirjoittaneeksi mitään blogiin, vaikka itseasiassa aika paljonkin on ollut mielenpäällä laihduttamiseen yms. liittyen. Jospa nyt vähän osittain jälkikäteen kerron viime aikaisia vaiheitani. Minä lihoin kesällä kolme kiloa. Se aiheutti hirveän ahdistuksen ja pelon siitä, että paino ihan oikeasti on nyt sitten kääntynyt nousuun, eikä lihomista voi estää millään. Mieheni lihoi vielä huomattavasti enemmän. En koe, että olisin ihan täysin pieleen kesän elänyt, mutta tiedän kyllä, että etenkin herkkujen syöminen oli syypää tähän painon nousuun. Koukutun niin hirveän helposti makeisiin herkkuihin, ettei siinä ole mitään järkeä. Joulun jälkeenhän minun on aina pidettävä suklaalakko, ja näköjään myös kesäloman jälkeen on jälleen on pidettävä jonkinlainen katkaisu, tilanteen nollaus.

Mieheni oli omasta lihomisestaan ehkä vielä ahdistuneempi kuin minä omastani, ja hän päätti pitää kahden viikon pussikuurin. Ja aikani tuumittuani minäkin päädyin jonkinlaiseen osittaiseen ene-kuuriin. Söin pari Nutrilett-pussia päivässä, ja lisäksi runsaasti proteiinipitoista ruokaa ja kasviksia. Liikuntapäivinä myös hieman hiilaripitoista, esim. ruisleipää. Kaksi viikkoa mentiin näin, ja tulos oli ihan hyvä. Sain pudotettua kesäkiloni pois, ja vielä kilon lisääkin verrattuna tuohon painonseurannassa olevaan viimeisimpään merkintääni. Varsin hyvin siis meni. Mies laihtui vielä enemmän.

Aikaisemminhan olen kovasti ollut sitä mieltä, että tuollaisia "rutistuksia" ja kuureja en enää harrasta. Nyt se kuitenkin tuntui hyvältä ratkaisulta. Ja oli yllättävän helppoakin. Mutta kyllä sillä vähän "jälkiseuraamuksiakin" on ollut. Ensinnäkin, minua alkoi ihastuttaa ajatus, että todellakin saan tehtyä painolleni edelleen jotain, jos vain päätän niin. Painoni ei ole pysyvästi jumissa tms., vaan jos oikeasti haluan, voin laihtua lisääkin. Ja tämä herännyt pieni toive yhdistettynä siihen, että paino ei pysykään ihan itsestään siellä alimmassa lukemassa, aiheuttavat nyt hieman ristiriitaa. Paino on nyt tuon saman kuin toukokuinen lukema, mutta haluaisin sen putoavan lisää. Ja se tarkoittaa että syömistä pitäisi ihan oikeasti rajoittaa. Ja jo ajatuksena se aiheuttaa syyllisyyttä syömiseen liittyen. Aina kun syö, tuntuu ettei pitäisi, tai ainakaan ei niin paljon. Ja sitten kaduttaa, kun on syönyt, että oliko nyt ihan pakko. Ja tämä jos mikä, on häiriintynyttä. Eli mitä? En tiedä. Haluaisin laihtua. En haluaisi kuitenkaan häiriintyä. Silti tekisi mieli syödä mahdollisimman vähän, vaikka tekeekin mieli syödä paljon, tai ainakin enemmän kuin vähän. Huoh.

Ensi kuussa on 2v-kontrolli leikkaukseen liittyen. Ihan hyvä näistä ajatuksista päästä keskustelemaan lääkärin ja ravitsemusterapeutin kanssa. Vaikka tiedän kyllä, mitä rt sanoo. Hän sanoi jo viimeksi, että älä ala laihduttelemaan ja pitämään kuureja, vaan keskityt hyvään syömiseen. Mutta kun. Vähän haluaisin vielä laihtua. Pikkuisen edes.