Kyllä minä nimenomaan haluan pysyvän ja lopullisen ratkaisun. En jaksa jojoilua ja jatkuvia takapakkeja, jokapäiväistä taistelua itseäni vastaan. Mutta ajatus, että minulla ei periaatteessa olisi mahalaukkua enää ollenkaan, tuntuu kyllä aika hurjalle. En usko että ihmiselimistössä on kovin paljon turhia elimiä, joten kyllä tämmöiset radikaalit poistamiset/korvaamiset tuntuvat hiukan pelottaville.
Jossain törmäsin ajatukseen, että miksi leikata mahaa, kun vika on päässä. No näin varmasti onkin, että siellähän se vika tosiaan on. Onhan se irvokasta, että jossain päin maailmaa ihmiset näkevät nälkää, ja minulta pitäisi ohittaa koko mahalaukku, etten syö itseäni hengiltä niinsanotusti. Jos semmoinen pääleikkaus olisi mahdollinen, että sen virheen siellä voisi korjata, niin kiitos kyllä kelpaisi sekin oikein mielellään. Mutta koska se ei ole mahdollista, meille jää vain se vaihtoehto, että estetään liika syöminen. Ja toivotaan että sitä kautta sitten opin jotain.
Mieheni sanoi suoraan, ettei haluaisi minua leikeltävän. Hänestä se tuntuu pelottavalle ajatukselle. Kysyin, että eikö sekin ole pelottava ajatus, että kuolen lihavuuteen. no, se tuntuu ehkä tässä kohtaa vielä kaukaiselle ajatukselle, kun kuitenkin olen melko toimintakykyinen ja "terve". En ole vielä sairastunut lihavuuden vuoksi, ja vielä pääsen liikkeellekin kohtuullisen hyvin, vaikkakin hikoillen.
Moni asia leikkauksessa pelottaa. Komplikaatiot. Mitä jos en pystykään syömään ollenkaan sen jälkeen? Kuinka pitkä sairasloma tulee? Joudunko syömään loppuelämäni soseita? Ja kuitenkin, entä jos en pääse koko leikkaukseen? Mitä jos loppuelämäni olen tämmöinen, joudun taistelemaan loputtomasti ja pettymään omiin kykyihini, ja jojoilen itseni hengiltä? Se vasta pelottaakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos että kommentoit blogiini! Minulla on kommenttien valvonta käytössä, joten älä hämmästy sitä ettei viestisi näy heti. :)