Kärsimättömyys

Nyt jo iski ensimmäinen kärsimättömyyden tunne. Vain pari viikkoa takana aktiivista muutokseen pyrkimistä, ja jo nyt ärsyttää, kun en selkeästi ole hoikempi ja kevyempi. Mitä tiedän että kärsimättömyys on laihduttajan suurin vihollinen, koska juuri se saa lopulta luovuttamaankin. Iän myötä tämä tilanne on siinä mielessä pahentunut, että olen huomannut että paino putoaa huonommin. Tiedän että parikymppisenä tällä parin viikon syömisellä olisin oikeasti jo laihtunut selvästi. Saattaa asiaan vaikuttaa myös lääkitykseni, ja kehoni taipumus kerätä nestettä. Mutta silti. Kun tosissaan  tekee muutosta, olisi tosissaan kiva äkkiä nähdä vaa'allakin tulosta.

Minä tyhmä olen pomppinut sitten kuitenkin vaa'alla harva se päivä, vaikka ei edes ole vaakaa kotona. Miten tyhmää, kun kyseessä yrittää olla loppuelämän projekti. Tosiasiahan on, että jossain vaiheessa painon on ihan pakko pudota, jos jatkan paastoilua, liikuntaa ja muutenkin pyrkimystä parempaan syömiseen. Mutta mikä siinä on, että tulosta haluaisi nähdä hetinyt?

Myönnän, että olen kaikinpuolin muutenkin aika kärsimätön ja lyhytpinnainen. Yleensäottaenkin haluaisin asioiden tapahtuvan nyt välittömästi, ja inhoan
odottelua. Minulla on siis työtä itseni kanssa, jos aion loppuelämän projektiani jatkaa ja jaksaa. Ja onhan minun jaksettava, muuta vaihtoehtoa kun ei ole.