Sotasuunnitelma

Minun on laadittava suunnitelma, joka toisaalta parantaisi mahdollisuuksiani päästä toivomaani laihdutusleikkaukseen, ja toisaalta myös sen varalle, etten siihen pääsekään. Sekin on hyvin mahdollista, ja joka tapauksessa minun on tehtävä jotain itselleni, sain siihen apua tai en.

Tällä hetkellä ykkössuunnitelmani on, että teen kaikkeni, että vakuutan lääkärit siitä, että minut kannattaisi leikata. Todistan motivaationi pudottamalla mahdollisimman paljon painoa omin voimin sen jälkeen, kun lähete on tehty, ja odottelen seuraavia käyntejä. Yritän pienentää mahalaukkuani pohjattomasta säkistä järkevämpään kokoon, ja yritän lisätä liikuntaa.

Perusteluita leikkaukselle minulla on paljon. Suurin lienee se, että olen yrittänyt KAIKKEA. Ja että osaan kyllä laihduttaa jonkin verran, mutta ainainen tappelu pohjatonta säkkiä vastaan ei vain onnistu, se on tuhoon tuomittua.  Kylläisenä olisi niin paljon helpompi vastustaa kiusausta. Kuulemma monilla kiusaukset vähenevätkin leikkauksen myötä. Toisekseen minulla olisi vielä kuitenkin terveyttä ja toimintakykyä jäljellä, joten toipuminen voisi sujua paremmin, ja toisaalta leikkauksesta olisi vielä paljon hyötyä. En haluaisi odottaa, että terveyteni heikkenee, ja vasta sitten tarttua asiaan. Haluaisin kyetä tekemään kokonaisen työuran, enkä ainakaan joutua jäämään ennenaikaisesti töistä pois lihavuuden aiheuttamien vaivojen vuoksi. Ja lopuksi, minä HALUAN leikkaukseen. Haluan pienemmän mahalaukun. Haluan tulla kylläiseksi pienestä annoksesta. Haluan nauttia mausta, enkä määrästä, niin kuin olen tähän asti tehnyt. Minä haluan pysyvän muutoksen elämääni.

Uskoakseni työterveyslääkäri on aika helppo saada vakuuttumaan ja tekemään lähete eteenpäin. Mutta siitä eteenpäin en pysty sanomaan mitään. Tai oikeastaan uskon kyllä, että leikkaukseen pääseminen voi hyvinkin olla muuten mahdollista, mutta jokin terveydellinen seikka saattaa sen estää. Liian suuri ylipainokin voi vaikuttaa, mutta olen jo ajatellut, että en anna sen säikäyttää, jos vaaditaan isojakin pudotuksia ennen leikkausta. Siinä tapauksessa on vain pidettävä mielessä se miksi sen tekee ja muistettava ”palkkio”, pienempi masu ja kevyempi loppuelämä. Yksi minkä pelkään vaikuttavan heikentävästi mahdollisuuksiini, on refluksi. Tai ei minulla refluksitautia ole, mutta joudun syömään kortisonia erääseen autoimmuunisairauteeni, ja se kortisoni aiheuttaa refluksityyppisiä oireita, jotka kylläkin pysyvät kurissa vatsansuojalääkkeellä. Mutta silti pelkään mitä mahdollinen gastroskopia voisi paljastaa. Oikeastaan se kai on tällä hetkellä se ainoa, mitä osaan epäillä esteeksi. Nukutettukin minut on aikaisemmin ilman ongelmia.

Mutta entä jos en pääse leikkaukseen, tai jos vaikka pääsisin, mutta  joutuisinkin odottamaan vaikka 2 vuotta? Noh. Tietääkseni paikkakunnallani jonot eivät hirveän pitkiä ole, alle vuodessa on mahdollista päästä leikkaukseen. Ja toisaalta, tässä kohtaa elämää ei enää 2 vuottakaan tunnu paljolta, jos tietää mitä odottaa. Mutta se että ei pääsisi leikkaukseen ollenkaan, se vaatisi ihan oman sotasuunnitelmansa. Jota minun olisi myös mietittävä. Vaikka suoraan sanottuna tuntuu aika neuvottomalle. Kuinka onnistuisin pitämään kiloni kurissa, jos sitten saisinkin painoni putoamaan merkittävästi? Kerran aikaisemmin olen pudottanut painoa oikeasti paljon, ja luulin jo silloin, että olen oppinut. Vaan en ollut. Tuli sitä ja tätä elämässä, enkä jaksanutkaan ajatella syömisiäni. Ja nyt olen 10 kg painavampi kuin silloin, kun aloitin sen ison laihdutuksen. Kyllä se syö luottamusta omiin kykyihin, siihen että muka voisin vielä onnistua ilman radikaaleja keinoja.