Rautatiputukseen mars

Viimeksi kerroin vuosikontrollista ja siitä kuinka kaikki oli ihan hyvin. Noh, tuota hb-asiaa selviteltiin hiukan lisää omasta pyynnöstäni, kun olen niin kovin väsynyt ollut. Lääkäri määräsi erilaisia rautatutkimuksia useita, ja niiden tulokset ovat nyt valmistuneet. Tulos on, että minulla on paljon pahempi anemia, kuin tuo hb 110 antaa ymmärtää. Kaikki rautavarastoni ovat ihan tyhjät, rauta ei imeydy suun kautta ilmeisesti ollenkaan. Tämmöinen anemia ei kehity hetkessä, vaan on todennäköisesti vuosien seurausta. Tulehduksellinen reumasairaus ja kortisonilääkitys lienevät syylliset, eikä kasvisruokavalio tietenkään varsinaisesti autakaan asiaa. Nyt on luvassa sitten rautatiputus suoraan suoneen ensi keskiviikkona. Toiveet sen suhteen ovat korkealla, olisi niin mukava piristyä!

Väsymyksen lisäksi on muutakin harmia ollut terveyden kanssa. Migreeni on vaivannut päivittäin ja välillä kaksikin kertaa päivässä, ja sen syyllinen uskon olevan poskiontelovaivan, joka on piinannut kesästä saakka. Luulen, että tuo oikeanpuoleinen ontelo vaatisi taas käsittelyä, kaksi kertaa siihen on FESS jo tehtykin. Lääkäriaika on kyllä varattuna, mutta vasta parin viikon päästä on se. Toivon saavani lähetteen erikoislääkärille, koska ilman viipalekuvaa ei siitä selvyyttä luultavasti saa.

Sitten ihan muuta asiaa, minä olen tullut työpaikalla "kaapista ulos"! Päätin erilaisten arvailujen ja vihjailujen, nimenomaan takana tapahtuvien, vuoksi kertoa kaikille, että minulle on tehty leikkaus. Se oli hyvä ratkaisu, nyt ei tarvitse piilotella pieniä ruokakippoja ja miettiä millä verukkeella syön vain vähän pikkujouluissa jne. Palaute on ollut ihan hyvää, olen tyytyväinen että kerroin. Nyt kun kuitenkin suurin osa työstä on jo tehty ja olen alkanut uskoa siihen, että tämä on pysyvää, oli oikein hyvä aika kertoa. Kerroin myös halunneeni ikäänkuin työrauhan aikaisemmin, en halunnut että syömisiini kiinnitetään liikaa huomiota.

Painosta muutama sananen. Minulla on tunne, että paino ei ole pitkään aikaan pudonnut yhtään. Kuitenkin kun nyt pitkästä aikaa päivitin luvut tuonne painonseurantasivulle, huomasin että onhan se laskusuuntainen hissukseen ollut edelleen. Se on jännä miten hidasta painonlaskua ei tavallaan huomaa edes arjessa, mutta sitten kun päivittää harvakseltaa lukemia tuonne listaan, huomaa että onhan se vähän pudonnut. Eli siis, en ole totaalisen jumissa painon suhteen edelleenkään. :) Olen tyytyväinen, vaikken laihtuisikaan enää, mutta toisaalta haaveissa olisi se, että joskus se paino alkaisi luvulla 8. Pakkomiellettä en siitä halua kehittää itselleni kuitenkaan.

Mukavaa loppuviikko lukijoilleni! :)

Vuosikontrolli ja kuulumisia

Yli kuukausi mennyt edellisestä kirjoituksesta, ohoh. Mihin tämä aika oikein menee? Vähän kuulumisia siis tässä.

Mulla oli tässä leikatun mahan vuosipäivä juuri. Endokrinologille oli aika juurikin vuosipäivänä, aikaisemmin viikolla oli myös ravitsemusterapeutille aika. Verikokeet näyttivät ihan hyvää ravitsemusta muuten, mutta hb on matala. 110 ei nyt niin älyttömän matala mulle edes ole, kun on matalampikin ollut. Mutta saisi se parempi olla. Kaikki muut olivat viiterajoissa. Kolesteroli ei koskaan ollut kokonaisuudessaan niin hyvä kuin nyt, jopa hyvä kolesteroli oli nyt oikein hyvä. Eikä mitään puutoksia ole vitamiineista tms. Rauta-asiaa nyt tutkaillaan vähän lisää, koska olen niin kovin väsynyt ollut. Toki väsymykseni voi hyvin olla sjögreniä tai fibroa, mutta sitä vähän pohdittiin että voisiko väsymystä kuitenkin helpottaa jos hb olisi parempi. Multa otettiin eilen monta verikoetta jotka tätä rauta-asiaa selvittävät tarkemmin, ja tulosten perusteella mietitään sitten jatkoja. Jos näyttää että varastot ovat tyhjänä, rautatiputusta suoneen voidaan harkita.

Ravitsemusterapeutin käynnille tein edeltävästi kolme päivää ruokapäiväkirjaa, ja jo kirjatessa huomasin itse, että pikkuisen on huonontunut syöminen verrattuna vaikka puolen vuoden takaiseen. Ei niin että kaikki oisi huonosti, mutta vähän vähemmän tuli proteiinia, pikkuisen enemmän herkkuja ja siten esim. rasvahappokoostumus oli vähän huonompi. Huomasin, että olin vähän alkanut pihistelemään hyvistä asioista, eli päätin jättää siemenet laittamatta puuroon, "koska niissä on niin paljon energiaa" yms. Tässä taas tuli huomattua, että olisi hyvä välillä merkkailla syömisiä vaikkapa sinne Kiloklubiin, ettei pääse luisumaan huonompiin ruokailutapoihin. Periaatteessa mistään ei sillei valitettu, kaikki oli vielä ihan ok:sti, mutta kuitenkin selvästi tuli esiin että huomiota pitää ruuan laatuun kiinnittää. Ateriarytmi sinänsä on hyvä ja annoskoot, mikä on tietenkin tosi tärkeä juttu myös.

Painon suhteen oltiin tyytyväisiä, virallinen kirurgin tavoite on saavutettu. Sinänsä paino ei ole kuukausiin tippunut yhtään, ihan samoissa lukemissa ollaan edelleen. Enkä aktiivisesti ole mitään sen eteen tehnytkään. Jonkinlaista tiivistymistä on kyllä kohtuuahkeran salillakäymisen ansiosta selvästi tapahtunut. Mulla on tosi hyvät treenit nyt, osa pt:n kanssa suunniteltuja ja sitten muualta hankittuna esim. kerrassaan mahtava jalkatreeni, jonka voi tehdä vaikka kotona. Liikuntaa on tullut aika hyvin nyt harrastettua, mutta vähän on ajankäytöllistä ongelmaa kuitenkin, eli ihan niin paljon en kerkeä salilla tai jumpalla käymään kuin haluaisin. Mutta se lienee ongelma vähän kaikilla "elämän ruuhkavuosia elävillä".

Eli asiat on siis ihan hyvin. Selkäkipukin on pikkuisen antautunut, ei kylläkään kokonaan. Mutta osteopaatin tekemä perusteellinen tutkimus paljasti, että kyseessä kuitenkin olisi "vain" lihasperäinen ongelma, jonkinlaista lihaksiston heikkoutta ja jumia. Eli pitäisi olla sitkeydellä hoidettavissa kuitenkin. Lihasten vahvistusta, venyttelyä ja mahdollisuuksien mukaan lisää osteopaatin käsittelyä (kallista!!!), jospa se niillä tulisi kuntoon jossain vaiheessa ihan kokonaankin.

Sisätautilääkärin kontrolli ja flunssan potemista

Täällä ollaan flunssan kourissa sairaslomalla kotosalla. En ole mitenkään ihan hirveän kipeä, mutta kuitenkin sen verran etten työkuntoinen ole. Olenkin ollut pitkän aikaa terve, poskiontelotulehduksetkin ovat pysyneet poissa. Todennäköisesti nyt tulehdusta kehittelee, mutta onneksi hoituvat sarvikuonokannu-huuhteluilla nykyään. Täytyy vain ahkerasti nyt huuhdella ettei pääse pahaksi.

Minulla oli eilen sisätautilääkärin kontrolli. Kirurgin kontrollihan oli kuukausi sitten, eli aika lähekkäin nämä olivat. Verikokeissa oli kuitenkin tapahtunut tuossakin ajassa muutoksia, ja pelkästään positiivisia muutoksia. En voi uskoa, että hemoglobiinini oli nyt 122! Se ei ole vuosikausiin ollut noin hyvä. Muutama vuosi sitten sitä yritettiin nostaa vaikka millä, vaan ei auttaneet mitkään rautavalmisteet. Jostain syystä nyt rauta näyttää imeytyvän, mikä on tietenkin kerrassaan mahtava juttu. Labrat olivat muutenkin hyvät, sain kehuja albumiiniarvosta, joka kuvaa ruokavalion koostumusta proteiinin osalta, eli saan ruokavaliostani reippaasti tarvitsemani proteiinin. Arvo oli myös noussut kuukauden takaisesta. Samoin b12-vitamiiniarvoa lääkäri suorastaan ihmetteli, pääasiasiallisesti kasvissyöjällä se kun voisi senkin vuoksi olla matala. Se oli suorastaan korkea minulla. Sleeve leikkaustapanahan ei välttämättä vaikutakaan tuohon arvoon, ja toisaalta muutokset tulevat viiveellä, joten vuosikontrollissa sitten nähdään ehkä todelliset muutokset. Mutta kaikinpuolin hyvin siis asiat. Painonpudotukseenkin lääkäri oli tyytyväinen, vaikka itse hieman olen tyytymätön. Paino tuppaa olemaan jumissa vähän koko ajan. Järki kyllä sanoo ettei hätää ole, mutta välillä kun kuulen muiden hurjista pudotuksista, alkaa harmittaa. Vaikka ei pitäisi vertailla. Minä tiedän syöväni hyvin ja oikein, ja tavoitteeni on välttää roikkoleikkaukset, joten hidas pudotus on oikeasti pelkästään hyvä asia.

Tilasin taannoi Halensilta muutaman uuden vaatteen, jotka saapuivat eilen. Olen niin onnellinen, että vaatekokoni ihan oikeasti näyttää pienentyneen  lähes "normaalien ihmisten kokoihin", koska kaikki olivat kokoa 44/46, ja oikein hyvän kokoisia. Vaatekokoni kuitenkin oli 54 pitkän aikaa. Uusi toppatakkini on kokoa 44, ja kaapissa on pienempikin odottamassa ensi talvea. Olen ihan käsittämättömän onnelinen tuosta muutoksesta! <3

Tajusin tässä juurikin eilen semmoisenkin asian, mitä en ole huomannut ajatella. Että vaikka leikkauksen jälkeen painoni ei putoaisi kuin sen 12kg minkä nyt on pudonnut, niin kyllähän leikkauksen ansiota on myös se, että en liho takaisin ene-kuureilla pudottamiani kiloja. Jos minua ei olisi leikattu, olisin aivan saletisti lihonut kaikki ene-kilot takaisin jossain vaiheessa, luultavasti siihen ei olisi mennyt kauaakaan. Tämä oivallus sai minut jotenkin tajuamaan näin jälkikäteen sen, että ei olisi kannattanut hätäillä ja hermoilla silloin prosessin "odotteluvaiheessa", kun tuntui että mitään ei tapahdu eikä leikkausaikaa tule. Nyt huomaan, että hukkaan se aika ei ole missään nimessä mennyt. Ja olen erittäin iloinen siitä että jaksoin eneillä sen yhden ylimäärisenkin kuukauden ja siten olen lähempänä tavoitettani. :)

Kontrollilabroja ja ajatuksia

Ihanaa uutta vuotta kaikille lukijoilleni! :) Vasta tänään palasin normiarkeen ja töihin, sain viettää pitkän joululoman. Ja se teki kyllä hyvää, vaikka toki alkukankeutta töiden aloittamiseenkin liittyy enemmän pidemmän loman jälkeen. Mutta eiköhän se tästä taas.

Viime viikolla oli siis kirurgin kontrolli. Sinänsä kontrolli olisi voinut aivan yhtä hyvin olla pelkkä soittoaika, sillä olin vastaanotolla kokonaista seitsemän minuuttia. Jotenkin olisin itse ajatellut, että tässä alkuvaiheessa kirurgi olisi vaikkapa riisuttanut paidan pois ja katsonut ja ehkä tunnustellutkin mahan, vaan ei. Vaakan kautta tuoliin ja muutama kysymys, ja sen jälkeen pihalle. Ehkä jos jotain ongelmaa olisi ollut, olisi mennyt pidempään. Minulla kaikki on hyvin. Kaikki muut labrat olivat erinomaisen hyvät, mutta se minun ikimatala hemoglobiini on tietenkin edelleen aneeminen, MUTTA jopa se oli muutaman pykälän noussut, ollen nyt 113. Hyvähän se ei tosiaan ole edelleenkään, mutta erikoista on se että oli noussut, koska sitä en ole millään saanut aikaisemmin nousemaan, vaikka on kokeiltu kaikki mahdolliset tavalliset rautavalmisteet. Joten hyvillä mielin eteenpäin.

Ruokavalion palautus normaaliin on sujunut hyvin. Suklaat loppuivat viimein ja nyt on viisi päivää mennyt ilman sellaisia herkkuja. Eikä mitään kiusauksia ostaa lisää ole ollut edes, joten en jäänyt mitenkään koukkuun. Enemmän kai siitä tulee äkkiä vähän tapa, että pitää jotain makeaa saada ruuan jälkeen hetken päästä. Herkuksi on nyt ollut hedelmärahkaa, kuivattuja luumuja (tykkään niistä oikeasti!) ja Pirkan sokeritonta salmiakkia (joka sisältää muuten älyttömästi kuituja!). Eli herkkuja joista on suorastaan hyötyäkin, ekasta proteiinin saannin ja jälkimmäisistä vatsantoiminnan kannalta.

Tuo edellinen tekstini sai jonkun anonyymin näkemään minut leikkauksen jälkeiseen elämään sitoutumattomana. Se järkytti minua jotenkin. Mutta ihan hyvällä tapaa. Jouduin miettimään asiaa ihan oikeasti, että kuinka sitoutunut asiaan olen. Ja kyllä, minä olen. Olen tehnyt paljon muutoksia, joiden on tarkoitus olla pysyviä, ja suunnitellut ruokavaliotani eteenpäin, tehnyt laskelmia proteiinin määrään liittyen, tutkinut syömisteni kokonaiskalorimääriä jne. Ruokarytmini on täydellinen, syön 2-3 tunnin välein, syön aina pieniä annoksia, juon ruokailujen välissä mahdollisimman paljon, olen ottanut nestemäiset maitotuotteet säännölliseen käyttöön vaikken ennen juonut ollenkaan maitoa enkä piimää, olen vaihtanut margariinin laadukkaampaan ja rasvaisempaan, syön proteiinia vähintään 60-80g/vrk, olen vaihtanut juuston Polarin 5% ja runsasproteiiniseen, syön vain täysjyväpastaa ja -riisiä jne. Ja pyrin lisäämään vihannesten ja hedelmien määrää ruokavaliossani pikkuhiljaa, nyt kun se mahalleni jo hyvin sopivat, eikä kalorimäärä jää ihan liian pieneksi, vaikka söisin salaattiateriankin välillä. Joten, jos näiden lisäksi jouluna söin suklaata, nautin punaviiniä ja vaihdoin hetkeksi juuston Oltermanniin, sekä sukulaisten ja ystävien luona kyläillessä söin hieman leivonnaisia, se ei mielestäni tee minusta leikkaukseen sitoutumatonta! Eikä myöskään kirurgin ja ravitsemusterapeutin mielestä.

Mutta siinä anonyymi on kyllä oikeassa, että siihen leikkauksen jälkeiseen elämään kyllä pitää sitoutua ihan itse. Jos jatkaisin näillä joulunajan elämäntavoilla, painoni putoaisi kyllä varmaan pidemmän päälle hieman, mutta todella hitaasti. Olen laskenut, että hyvä syömiseni on lähes aina n. 1200kcal/vrk. Jos siihen lisätään suklaata, viiniä ja vaikkapa joku leivonnainen ja rasvaisempi juusto, kalorimäärä nouseekin niin paljon, että ollaan ihan siinä peruskulutuksessa. Eli kyllä tässä on konkretisoitunut se, että loppujen lopuksi ainoastaan niillä omilla valinnoilla on merkitystä. Vaikka leikkaus helpottaa poistaen mahdollisuuden ahmia isoja määriä ruokaa, niin pelkästään leikkauksella ei kuitenkaan kovin paljon laihdu. Tai ainakin sleeven kohdalla näin tuntuu olevan, varmasti pidemmän päälle myös ohitusleikkauksen kohdalla.

Jumitusta

Viime viikolla menin sössimään paastopäiväni pahan kerran. Maanantain kyllä paastoilin, mutta keskiviikkona kävi köpelösti. Olin tilanteessa, jossa en kehdannut alkaa selittämään, etten syö mitään, "jouduin" siis ihan katetun pöydän ääreen. Hetken tuumailin asiaa mielessäni ja keksin mielestäni hyvän ratkaisun, että pidänkin paastopäivän torstaina. Vaan enpä siinä hetkessä muistanut, että torstaina olen koulutuksessa, jossa minulle on jo tilattu kasvisruoka järjestäjän toimesta, samoin perjantaina. Enkä millään viikonloppuna halunnut itseäni kiusata. Eli vain yksi paastopäivä viime viikolla, ja hirmuinen harmitus. Vaikkei oikeasti tarvisikaan.Mitään ei ole menetetty, tällä viikolla homma jatkuu ja niin edelleen.

Paino ei ole pudonnut laisinkaan nyt vähään aikaan. Huomisaamuna katson kuukauden saldon ja päivitän sen tuonne painonseurantaan. Pari kiloa mahdollisesti pudonnut siitä edellisestä, käväisi jo alempanakin muutamana päivänä. Yritän tolkuttaa itselleni, että on ihan hyvä, että paino tippuu hissukseen, enhän niin hirmuisen isoja toimenpiteitäkään ole oikeasti tehnyt, melkoisen vapaasti olen kaikkea syönyt viitenä päivänä viikossa. Levoton ja malttamaton mieli vain haluaisi nopeampia tuloksia, mutta ehkä siltikin alun kaikkimullehetinyt-asenne on hieman hellittänyt?

Viime perjantaina oli sokerirasituskoe. Ja se oli ihan yhtä kamala kuin edelliselläkin kerralla. Olin huonovointinen ja väsynyt, nukuinkin isossa odotushuoneessa seinään nojaten ja takkini sisään piiloutuen puolisen tuntia. Tuloksista en tiedä mitään, saan ne varmastikin vasta sitten kuukauden päästä sisätautilääkärin vastaanotolla.

Tällä viikolla luvassa on huippukivaa, kun parin ystäväpariskunnan kanssa vietämme pikkujoulua perjantaina. Paljon on tehtävää, kun hoidan kokkaamisen, mutta todennäköisesti se palkitsee sitten riemukkaan hauskoilla juhlilla. Ja voin jo kuvitella, että ensi maanantaina paastopäivä on erittäin tervetullut kostean viikonlopun jälkeen...

Kolmas paastoilukuukausi pyörähti käyntiin

Eli otsikon mukaisesti reilut kaksi kuukautta viiskakkosta takana. Paino on yllättävän kivasti pudonnut, vaikka herkutteluja on erityisesti viikonloppuisin ollutkin. Taitaa tämä homma minulla toimia siis. Viime viikolla olin aikeissa kokeilla paastoilua kolmena päivänä, mutta siihen tuli muutos, kun sain hiukan kauempana asuvan ystäväni kylään, enkä sitten millään viitsinyt lauantaita "pilata" paastoilemalla. Kuitenkin kaksi paastopäivää oli ihan kunnollisia viime viikollakin. Katsotaan jaksaisiko tällä viikolla paastoilla kolmena päivänä.Tehostusmielessä. Parin viikon päästä on pikkujoulut, samoin kolmen viikon päästä. Pientä tehostusta siis ehkä kaivataankin.

Minulla on ensi viikon perjantaina sokerirasituskoe ja muita labroja. En yhtään tykkää mennä, sokerirasituskoe on minun mielestäni ihan kamala. Viimeksi pari vuotta sitten itse halusin siihen. Olin varma että sokereissa jotakin häikkää on, kun olo oli niin inhottava litkun juomisen jälkeen. Vaan ei ollut kuitenkaan. Nyt uudelleen koe katsotaan laihdutusleikkaus-asioihin liittyen.

Vielä pari iloista huomiota. Yksi ystäväni viime viikolla totesi eräänä iltana, kun olimme kävelemässä, että kävelen aivan selkeästi reippaammin kuin aikaisemmin. Melkein en uskonut, mutta vakuutti näin olevan. Tuota ennen miehenikin oli kerran maininnut asiasta, ja pidin sitä melkein v***na, heh. Mutta ehkä säännöllinen liikunta on hiukan parantanut kuntoa, tuskin muutaman kilon keveneminen vielä missään tuntuu. MUTTA, yksi työkaverini kyllä huomasi keventymiseni. Sanoi arvelevansa, että olisin kymmenisen kiloa laihtunut. Se oli aika kiva juttu. Erityisen tarkkasilmäinen taisi kyllä olla, koska eihän tässä massassa kovin paljon tämmöinen pudotus oikeasti vielä näy.

Ensimmäisen kuukauden ajatuksia

Kahdeksas paastopäivä tänään. Voinen kai olla tyytyväinen, kun painoni näyttää pudonneen neljä kiloa kuukauden takaisesta. Kuten olen kertonut, en ole muina päivinä onnistunut mitenkään erityisen hyvin ja laihduttavasti syömään. Ja silti paino on ihan hyvin lähtenyt laskuun. Yritän opetella sitä, että osaisin olla tyytyväinen jokaisesta alaspäin menneestä grammasta, enkä miettisi negatiivisesti kuinka paljon paino olisikaan voinut pudota, jos en olisi syönyt sitä ja tätä ja tuota.

Minä olen ristiriitainen syöjä, sen olen tässä kuukauden aikana oikein kunnolla oivaltanut. Moni asia on ruokavaliossa ihan hyvin, varsinkin nyt kun paastopäivät ovat mukana ja kasvisten syönti on niiden myötä lisääntynyt entisestään. Arkena on suhteellisen helppo syödä järkevästi, ainakin aamulla ja päivällä, mutta illat ja viikonloput, ne tuntuvat siltä kuin aivoni vaihtuisivat toisiin. Tätä asiaa minun on pohdittava ja mietittävä ratkaisua siihen. En koe että paastopäivät lisäisivät ruuanhimoa mitenkään, päinvastoin tuntuu että ihan tavallista perusruokaa arvostaa paastopäivän jälkeen enemmän. Onko se sitten vain paha tapa, että iltaisin ja viikonloppuna pitäisi jotain herkkuja saada, tai syödä hirmuisia annoksia mitä tahansa? Voiko siitä tavasta opetella eroon, niin että joku muu tulisi yhtä vahvaksi tavaksi?

Minulla on pieni pelko, etten laihdutusleikkaukseen kuitenkaan pääse. En tiedä oikein miksi en pääsisi, mutta tuntuu vain sille. Ja pelkään myös, etten kuitenkaan itse saa itselleni tehtyä pysyvästi mitään. Siksi näitä asioita on ihan pakko miettiä myös siltä kantilta, että mitä jos en mitään apua tähän kaikkeen saa.

Ai niin, lääkäri soitti tänään lopuista verikokeista. Kaikki muut olivat kunnossa, mutta hemoglobiini on kovin matala, mutta se on sitä ollut jo monta vuotta, autoimmuunisairauteni vuoksi. Lääkäri kertoi viime viikolla laittaneensa lähetteeni "isoon sairaalaan", jonne pitäisi jossain vaiheessa sitten tulla kutsu. Voi että odotan sitä. Vaikka en sitten edes pääsisi leikkaukseen, mutta että pääsisin edes JOLLEKIN kertomaan ja puhumaan näistä asioista ihan vakavasti. Minulla on kauhea "kaipuu" heittäytyä kerrankin autettavaksi, pyytää apua, olla potilas. Tämä voi kuulostaa oudolta, mutta olen ammatiltani hoitaja, se henkilö joka aina auttaa muita, pohtii muiden ongelmia ja yrittää niitä ratkoa ja viedä eteenpäin. Nyt haluaisin, ettei minun tarvitsisi tietää kaikkea, että joku miettisi minun asiaani ja kysyisi niitä oikeita kysymyksiä, jotka saisivat minut oivaltamaan asioita. Olenkohan vähän hölmö?

Iloisia labratuloksia

Kävin aamulla labrassa, ja iltapäivällä puhelin piipitti ensimmäisiä tuloksia. Oikeastaan odotin ainoastaan kolesterolilukemia, ne vähän jännittivät. Pahimmillaan kokonaiskolesterolini on ollut 6.4 vuonna 2006, ja trigly peräti 4 jotain vielä vuosi sitten. Ja hyvä kolesteroli aina alakanttiin. Olin niin iloinen, kun sain tulokseni, jossa kokonaiskolesteroli oli 4.7, ja kaikki osaset olivat kohdillaan myös, ei liian korkeita eikä matalia mikään! Kasvisruokavalio on muuttanut kolesteroliarvojani merkittävästi.

Jotenkin tulin hirmuisen iloiseksi näistä tuloksista. Tuli semmoinen tunne, että olen minä kuitenkin ainakin jyvällä siitä, kuinka syödä, ja jotain olen onnistunut jo tekemäänkin oikein. Uskoni siihen, että pystyn itse vaikuttamaan terveyteeni ja vointiini, vahvistui. Etten olekaan pelkästään luuseri, joka syö kaiken minkä kiinni saa, välittämättä mistään.

Olen siis pyrkinyt tämän vuoden aikana aktiivisesti ruokavaliotani terveellistämään jo aikaisemmin, vaikka en laihduttavaksi sitä olekaan kyennyt saamaan. Tämä onkin mielestäni tärkeä oivaltaa, että terveellinen ei tarkoita pelkästään laihduttavaa. Olen joiltakin lähimmiltä ihmisiltä saanut osakseni vähän ihmettelyä kasvissyöntiini liittyen, niin kuin että "mitä järkeä, kun et edes laihdu". Nyt tiedän, että olen tehnyt jotakin hyvin ja löytänyt sen tavan syödä, joka sopii minulle. Siis siltä osin että kolesteroli on tykännyt, toki kovasti on tavoitetta sen suhteen että saisi painonkin tykkäämään ja putoamaan!