Vanhoja tapoja

Viikonloppuna löysin itseni älyttömästä tilanteesta. Semmoisesta, josta jo luulin oppineeni pois. Suuresti ihmettelen, miten kuitenkin melko järkevä ihminen voi langeta edelleen tuommoiseen typeryyteen.

Citymarketissa oli irtokarkit tarjouksessa, 5,99€/kg muistaakseni. Menimme miehen kanssa vartavasten sinne ostamaan lapsille karkkipäivän karkit. Lapsille. Ja mitä tapahtui? Meillä oli siis viikonloppuna kolme lasta, jotka ovat tyytyväisiä ihan tavallisiin Lauantai-pusseihinkin, eivät kaipaa mitään hirveää jättimäärää karkkeja. Keräsin heille yhteen pussiin melko kohtuullisen määrän verrattuna siihen Lauantai-pussiin, yhteensä n. 600g. Aika reilusti, muttei ihan hullun paljon. Sitten toiseen keräilin itselleni ja miehelleni. Lopputulos oli se, että meillä oli karkkia perheellemme yhteensä 1,4kg!!! Kun oli niin halpaa. Onpa halpaa laittaa karkkiin 8 euroa. Paljon halvempaa olisi ollut olla laittamatta.

Älyttömintä tässä on kuitenkin se, että minä pystyn syömään ehkä 50g karkkia ilman pahaa oloa. Ja miehenikin yrittää välttää painonnousua. Miksi en siis ostanut meille esim. 100g tarkoin valikoituja suosikkikarkkeja? Koska oli niin halpaa.

Mitä tästä seurasi? Semmoinen älyttömyys, että esim. sunnuntaiaamuna aloitin päiväni syömällä n. 10 irtokarkkia tyhjään mahaan. Aikuinen ihminen! Arvatkaa tuliko huono olo? Tuli. Arvatkaa söinkö silti lisää karkkia oikean aamupalan jälkeen? Söin. Ja tuli taas paha olo.

Karkkeja oli vielä monta sataa grammaa jäljellä, ja tajusin että minä syön ne kaikki jossain vaiheessa, vaikken haluaisikaan, ellen anna niitä pois. Joten kaksi "viikonloppulasta" saivat viedä karkit mukanaan. Ja eilenillalla mielessäni kävi, "olisinpa jättänyt muutaman itselleni".

Huoh. Minä en halua syödä karkkia, mutta jos sitä on, haluan syödä sitä. Vältän tästä lähtien irtokarkkitarjouksia, halvoissa karkeissa ei ole muutenkaan mitään järkeä, jos niitä kuitenkin ostaa lähes kympillä. Tästä lähtien lasken itselleni esim. 10 karkkia jos niitä kerran on saatava, tai ostan 100g:n pussin kaupasta mieheni kanssa puoliksi. Huhhuh.

Kuvavertailua ja pohdintaa

 Mies otti minusta viikonloppun valokuvan takaapäin kun olimme ulkona. Ulkoilutin uusia jumppahousujani, koska en ollut vielä varma rohkenisinko pukea niitä päälleni Elixiaan, heh.
Housut olivat kyllä niin älyttömän mukavat päällä, että olen niitä nyt jumpalla todellakin pitänyt.


Mutta se kuva takaapäin. Itseään harvoin näkee takaapäin, ja siksi olen tuota kuvaa nyt katsellut ja yrittänyt miettiä miltä se näyttää. Vasemmalla puolella oleva kuva on projektin alussa otettu, ja olin siitä ihan hirveän järkyttynyt silloin.  Harmi toisaalta nyt että kuva on noin musta, ei näe kunnolla. Tai näkeehän siitä, että olen valtava, ja se on kai se oleellisin asia. Ja jotenkin itse en heti edes tajunnut silloin että olen tuossa takaapäin! Melkein samanlainen molemmilta puolilta, heh.

Noh, uusi kuva sitten. Toisaalta ensin olin positiivisella mielellä, ajattelin että vaikka olen isokokoinen edelleen, näytän kuitenkin jokseenkin normaalilta. Vaatteita on yläkropassa toki paljon enemmän tuossa kuvassa, mutta kai siitä silti voi päätellä jotain, ehkä?

Toisaalta kun tuota kuvaa olen enemmän katsonut, on alkanut tuntua siltä, ettei mitään laihtumista näy paljon missään. Tai korkeintaan hyvin vähän. Jonkinlainen pieni ahdistuskin iski siitä, että en ole pitkään aikaan laihtunut lisää. Paino on jopa pikkuisen plussalla alimmasta lukemasta. Ja sitten toisaalta ihan ällöttää oma ulkonäkökeskeisyys. Tuijottaa nyt omia kuvia ja niistä ahdistua tai yhtään mitään. Olen joka tapauksessa keventynyt aika paljon, ja se tuntuu kyllä olossa ja varmasti vaikuttaa terveyteenkin. Miksi siis pitää edes miettiä näitä ulkonäköasioita?

Oleellinen kysymys tällä kohtaa minulla lienee, että voisinko hyväksyä itseni tämmöisenä? Paino ei mitenkään itsestään näytä enää putoavan, sen eteen pitäisi tehdä ihan kunnolla töitä. Ja vähän pelkään sitä. Jos alan laskemaan kaloreita enemmän ja rajoittamaan syömisiäni isommin, pelkään että ajaudun siihen samaan kierteeseen, joka minut alunperin lihotti. Tottakai haluaisin laihtua vielä, paljonkin. Mutta sitä en halua, että kaikki alkaa pyörimään laihduttamisen ympärillä. Oikeastaan koko laihduttaminen on semmoinen asia, mitä en haluaisi. Mutta sitten pitäisi kyetä hyväksymään se, että näytän takaa tuolta kuin tuossa kuvassa. Ja että olen edelleen merkittävästi ylipainoinen.

Lääkärikäynnistä

Ei ollut rangassa mitään selkärankareumaan viittaavaa! Ihan oli samannäköinen kuin 10 vuotta sitten, ja koska selkäkipuja on kuitenkin ollut jo vuosia, jotakin pitäisi näkyä jos kyse reumassa oisi. Eli se oli varsin hyvä uutinen. Lääkäri oli erittäin perusteellinen ja hyvin laaha-alaisesti selvitteli asioita ja kyseli. Lopputulos on nyt se, että minulla on sjögrenin lisäksi ikäänkuin kaupanpäällisinä myös fibromyalgia ja nivelten yliliikkuvuusoireyhtymä, jotka ehdottomasti molemmat lisäävät ja aiheuttavat kipuja. Lisäksi heräsi ajatus jonkinlaisesti unihäiriöstä, esim. uniapneasta. Unen katkeaminen "väärällä" kohdalla aiheuttaa kasvuhormonin tuotannon häiriintymistä, joka taas vaikuttaa lihasten toimintaan ja palautumiseen. Mun kipuni selässä ovat pääasiassa isojen lihasten kiinnityskohdissa. Tätä asiaa mietitään lisää omalääkärin kanssa jossain vaiheessa.

Olin aika otettu siitä, kuinka monipuolisesti lääkäri mietti asiaa. Olen kaivannut lihavuusleikkausprosessinkin aikana erityisesti sitä, että joku lääkäri ajattelisi asioita kokonaisvaltaisesti, eikä vain tuijottaen sitä yhtä asiaa, mikä kulloinkin on käsittelyssä. Kaikilla tuntuu kuitenkin aina olevan niin kiire, ettei ihmistä keretä ajatella kokonaisuutena. Eilen sain yhden niistä harvoista kokemuksista, että minua tutkittiin erittäin kokonaisvaltaisesti. Ja olinkin vastaanotolla kokonaisen tunnin, joten ymmärrän toki, ettei tuommoinen juuri missään ole mahdollista edes!

Uudet urheiluhousut

Mun on pakko teille näyttää, miten hienot urheiluhousut mun mieheni oli mulle tilannut! En ollut kuullutkaan kaupasta branda.fi, joka tuo maahan brasilialaisia ihan mahtavia trikoita eri mitoissa ja upeissa kuoseissa. Koot ovat reiluja, mulla on nyt siis päällä l-koko, ja ennemmin ovat vähän reilut kuin pienet. Nyt kelpaa lähteä jumpalle! :)

Uusi reumadiagnoosi?

Kipua ja vaivaa oli edellinen teksti. Niin on tämäkin. Taivuin viimein selkäni vuoksi ja menin lääkäriin. Ja: kaikki oireeni sopisivat selkärankareumaan. Ihan kaikki, veriarvoista lähtien akillesjänteen kiinnityskohdan tulehdukseen saakka. Vain iriittiä, eli värikalvon tulehdusta silmissäni ei ole ollut. Kaikki muu löytyy. Tänään siis kuvattavaksi, ja ensi viikolla reumalääkärille. Kokeeksi sain Arcoxiaa, joka on kyllä tulehduskipulääke, mutta hiukan hellempi mahalle kuin muut, ja pitkävaikutteinen vain kerran päivässä otettava. Sitten toivotaan että leikattu mahani kestää sitä, edes vähän aikaa. Tuntuu nimittäin auttavan. Selkä on vähemmän kipeä kuin moneen kuukauteen. Ei kuitenkaan kivuton, se nyt olisi liikaa pyydetty.

Tässä sitä tuumaillaan ja sopeudutaan ajatukseen, että minulla saattaa olla kohta toinenkin reumadiagnoosi. Ehkä. Enemmän yllätyn jos se ei sitä ole, sen verran tutulta kaikki teksti aiheesta kuulostaa.

Jos jotakuta kiinnostaa, niin paino on samoissa lukemissa aina vain. En ole sille yrittänyt aktiivisesti mitään tehdäkään, en ole jaksanut oikein mistään kieltäytyäkään. Liikuntaa on tullut paljon lisää, mutta sen vaikutus painoon on yleensä ennemmin kilon nousu kuin lasku. Pitkällä tähtäimellä toki voi olla laskusuuntainenkin. Tavoite on jossain vaiheessa muutama kilo saada pois vielä, mutta oloni on aika mukava näinkin. En jaksa stressata painon putoamattomuudella siis.