Tällä viikolla minulla on ollut ihan selvästi pieni ihastuminen laihduttamiseen. Tunnistan tämän vaiheen kyllä aikaisemmiltakin laihdutuskerroilta. Ja tämä vaihe on vähän vaarallinen, koska se sisältää helposti kompastuttavan kiven.
Yhtäkkiä laihduttaminen tuntuukin kauhean mukavalle. On ihanaa olla syömättä, voisinko vielä vähän pihistää jostakin, etten söisikään? Jos vähän jättäisin lautasen reunalle? Joo, nämä voivat suursyömärin korvaan kuulostaa hyviltäkin ideoilta, mutta minä tiedän, että tästä voisin repsahtaa liiallisuuden puolelle, kituuttaa liian vähällä syömisellä vähän aikaa, sitten repsahtaa ja kyllästyä, ja lihoa kaikki vähätkin pudotetut takaisin. Nyt on siis laitettava jäitä hattuun, ja keksittävä muuta tekemistä, kuin vain laihdutuksen miettiminen. Olen nimittäin löytänyt itseni monena päivänä miettimästä, että mitä laihduttavaa voisin vielä tänään tehdä, mikä teko edistäisi painonpudotusta tänään, vaikka olisi siis jo muutenkin vaikkapa paastopäivä. Liiallinen into siis meinaa vaivata, ja se aiheuttaa levotonta oloa. Olo on pienesti muka jo keventynyt, kun joitakin kiloja turvotusta on lähtenyt, ja sen tunteen vallassa voisin mennä samaan lankaan kuin aina ennenkin. Överiksi vain, ja sitten repsahdus, pettymys ja jojoilua. Ei, en halua sitä tällä kertaa, en enää koskaan!
Nämä tekstit voivat kuulostaa kummallisilta, mutta ehkä minä olen kummallinen. Minun on pakko kirjoittaa, pakko tehdä kaikkeni, etten lankeaisi omiin ansoihin, joita olen elämäni aikana rakennellut. Jotenkin haluan uskoa, että kirjoittamalla opin ja ymmärrän paremmin itseäni, huomaan vaaranpaikat.
Tiedän että yksi vaaranpaikka on lähellä. Voi olla, että kaikki menee hyvin, mutta kerron sen kuitenkin. Aloin pelätä, että pelkät paastopäivät eivät laihduta minua. Siksi olen nyt ottanut semmoisen käytännön, että korvaan töissä myös muina päivinä lounaan ene-pirtelöllä. Jaksan sillä aivan hyvin, mutta tiedostan, että syömisen liiallinen rajoittaminen saattaa minulle olla vaarallista. Ja tosiaan viikkooni kuuluu muutenkin ne kaksi päivää, jolloin syön vain 500kcal. Toisaalta minulla on hyvä perustelu tälle, haluan nimittäin saada kunnollisen alun. Haluan nopeasti edes vähän tuloksia, koska tulokset kannustavat. Mutta toisessa vaakakupissa on överiksi meneminen. Ja överiksi menemistä on tosiaan sekin, että viikolla rajoitan kovasti syömistäni, mutta sitten viikonloppuna syönkin kaiken minkä irti saan. Äkkiä mukaan tulee syyllisyys, jota on nyt jo ollut mukana, ja senhän tiedän mihin se johtaa. Syvemmälle överiin, mihin tahansa suuntaan. Pieleen joka tapauksessa.
No, kunhan tässä mietiskelen. Mieli on oikeasti oikein hyvä, enkä kovin huolissani ole. Mutta pienesti on syytäkin olla, minun laihdutus-lihomis-häiriö-taustallani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos että kommentoit blogiini! Minulla on kommenttien valvonta käytössä, joten älä hämmästy sitä ettei viestisi näy heti. :)