maanantai 7. lokakuuta 2013

Haaveita ja vaivoja

Voi että. Matamiinan  blogista eilen luin iloisia uutisia juuri tehdystä laihdutusleikkauksesta ja uudesta pikkumahasta. Ja voi kuinka se sai minut miettimään ja odottamaan sitä, että itse pääsisin asiassa eteenpäin. Haluaisin NIIIIIN paljon päästä leikkaukseen myös. Huoh. Ihana lukea tässä odotellessa muiden kokemuksia ja varsinkin kun vaikuttaa siltä että on mennyt kaikki hyvin. Melkein en malta odottaa että Matamiinakin lisää kertoo kuulumisiaan, haluaisin heti tietää kaiken!

Itsellä oli hiukan takkuinen viime viikko terveysasioiden vuoksi. Poskiontelot ovat vaivanneet, vanha vaiva, joka taas nosti päätään. Siinä rajoilla tässä ollaan, pitäisikö mennä lääkäriin hakemaan kuuri.. Vaan en millään haluaisi. Minulle on tehty poskionteloleikkaus (FESS) ja tavara poskionteloista pääsee kyllä liikkeelle ilman kuuriakin, sitä tässä nyt juuri toivon, että pärjäisin pelkillä suolavesihuuhteluilla ja kortisonisuihkeen lisäämisellä. Mutta katsotaan nyt.

Torstain vesijuoksu jäi välistä poskiontelovaivojen vuoksi, juuri tuolloin tilanne oli kovin huono. Eilen käytiin kaverin kanssa uimahallin ovella, mutta uimahalli olikin jo kiinni! Enhän minä muistanut ajatella että sunnuntaina aukioloajat eivät ehkä ole samat kuin arkena! Tänään uusi yritys sitten. Ensimmäistä kertaa menen vesijuoksemaan paastopäivänä, mielenkiinnolla odotan minkälainen olo siitä tulee. Ajattelin kyllä tehdä niin, että jos paastopäivä osuu liikuntapäivälle (tai toisinpäin!), syön 500kcal:n sijaan 600. Josko auttaisi siihen ettei tule huono olo. Katsotaan kuinka sujuu.

Yksi tunnustus vielä. "Ratkesin" ostamaan kotiin vaa'an. Hm. En tiedä onko se hyvä vai huono asia. Toisaalta jos siihen oppii suhtautumaan hyvin, se lienee hyvä asia. Voipi ehkäistä sitä, ettei paino pääse vaivihkaa kääntymään nousuun, niin kuin monesti (aina!) aikaisemmin on käynyt. Mutta toisaalta vaa'an orjaksikaan ei saisi ruveta. Mutta ehkä lukemien vaihteluita oppii sietämään ja ymmärtämään, kun siinä aamuisin aina käy? Pakkohan siinä on käydä kuitenkin, aivan pakko. Välillä iltaisinkin. Vaikkei siinä järkeä olekaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos että kommentoit blogiini! Minulla on kommenttien valvonta käytössä, joten älä hämmästy sitä ettei viestisi näy heti. :)