Ison naisen pukeutuminen

Katsoin tuossa nuo omat kuvani, jotka otettiin kuukausi sitten mieheni kanssa blogia varten. Tai ehkä paremminkin sitä varten, että sitten jatkossa on jotain mihin verrata, kun toivottavasti reilusti pienenen. Jotenkin en millään käsitä että minä olen niissä kuvissa. Vaikka tiedän, että tällä painolla minun on pakko olla todella LIHAVA, ja näenhän minä sen peilistäkin, niin silti on vaikea käsittää, että esim. takaa näytän tuolta. Jotenkin olen onnistunut itseäni sumuttamaan kyllä tässä asiassa pahan kerran. Ja miestänikin! Hän oli kuvista ihmeissään myös. Sanoi ettei ollenkaan ole huomannut että näyttäisin tuolta. Pitäisikö uskoa?



 Ehkä minä tosiaan en näytä aina tuolta. Ja syy lienee pukeutuminen. Moni reilusti ylipainoinen bloggaaja on kirjoittanut vaatepulmistaan, siitä ettei vaatteita löydy tai ei ole kiinnostusta niitä etsiäkään. Että vaatteet ovat pelkkiä säkkejä ja valikoimat huonoja. Minulla ongelma on toisinpäin! Löytäisin vaatteita vaikka kuinka paljon, ja olen aivan heikkona uusiin vaatteisiin. Enkä pelkää pukeutua näyttäviinkään vaatteisiin. Vaikka lempivärini on koosta huolimatta ollut aina musta, uskallan pukeutua vaikkapa pikkumustaan ja punaisiin sukkahousuihin. Tosin noita kuvia katsoessani tulee kyllä mieleen, että kannattaisi ehkä olla uskaltamatta... No se oli ääriesimerkki, pikkumusta. Mutta kuitenkin todellinen esimerkki viime vuoden pikkujouluajalta.

Minulla on nämä punaisena...

Käytän korkeita korkoja, isoja koruja, päivittäin meikkiä, avaria kaula-aukkoja, naisellisia vaatteita. Kuvittelen olevani naisellinen nainen, koostani huolimatta (ja oikeasti en haluaisi sanoa tuota "koostani
huolimatta" ). En ole suostunut harmaaksi tai näkymättämäksi. Ja olen kyllä saanut palautettakin siitä, ihan positiivista siis. Ja kaikki läheiseni tietävät, että minua ei pitäisi päästää tiettyihin kauppoihin ollenkaan, kun aina jotain olisi tarttumassa mukaan. Ja että kengät ovat yksi heikkouteni.

Se miksi tästä nyt aloin kirjoittaa, johtuu parista syystä. Toisaalta kuten aluksi sanoin, minua hiukan hämmentää nuo omat kuvani, enkä tiedä miten niihin pitäisi suhtautua.. Tulee mieleen että pitäisi peitellä ainakin itseni paremmin, ettei kanssaihmisten silmiin satu! Mutta toisaalta samaan hengenvetoon, en millään haluaisi suostua siihen, että ison naisen pitäisi itsensä jotenkin peitellä. Haluaisin kannustaa naisia olemaan naisia koosta riippumatta. Pukeutumaan naisellisesti ja niin edelleen. Olemaan rohkeasti näyttäviäkin. Kantamaan itsensä häpeilemättä. Vaikkei se aina olekaan helppoa.

Kun nyt vaatteista kirjoitin, niin kerron lempikauppani. Olen kyllä löytänyt aina vaatteita noista yleisimmistä ketjuistakin, Lindex, Kappahl, H&M, Seppälä. Mutta uusi ehdoton suosikkikauppani on Zizzi, joka nykyään myös asuinpaikkakunnallani on. Zizzi edustaa juuri sitä näkemystä, että isokin nainen saa pukeutua näyttävästi ja upeasti, olla rohkeasti nainen. Ja voi miten ihana on käydä kaupassa, jossa lähtökohtaisesti kaikki vaatteet mahtuvat päälle (ellei oma koko ole loppunut!), ja kaikki vaatteet on suorastaan suunniteltu kaltaisilleni naisille. Suosittelen käymään joskus tuollaisessa kaupassa, vaikkei olisi aikomusta mitään ostaakaan. Se on jotenkin ihanan vapauttava kokemus. Vaikka sitten aikomus ja vakaa pyrkimys olisikin pienempään kokoon. Se tunne, ettei ole vaatteiden vuoksi ainakaan pakko pienentyä, se tuntuu hyvälle ja vähentää ainakin itselläni niitä paineita, joita kyllä laihtumisen suuntaan muutenkin on.

Ihanan turhamaisena lopetuksena minun on pakko kuitenkin tunnustaa, että tuskin maltan odottaa sitä, että vaatekaappini sisältö alkaa olla liian isoa, ja pääsen hankkimaan uusia vaatteita! Toistaiseksi täytyy kuitenkin myöntää, että vaatetta kyllä löytyy aika pitkäänkin, sen verran moni vaate on jäänyt kaapinperälle siksi että hiukan liian pieni on ollut. Mutta mukavaa se löytömatkailu omaankin kappiin on, kun vähän tästä keventyy. :)