Umpijäässä

Voi hirveää tätä kylmyyttä! En edes asu Suomen kylmimmässä paikassa, tosiaankaan, mutta silti olen ihan umpi-syväjäässä. Työhuoneessa aamulla +19 lämmintä, ei auta vaikka mitä pukee päällensä, koneen ääressä sormet kohmeessa tässä istutaan. Autot huutaa armoa, kun ei ole lämpötolppaa käytettävissä, -20 meinaa olla kylmiltään hiukan liian kylmä. Huoh. Ärsyttää. Ei ole pitkä matka kävelläkään töihin ja pois, mutta se ettei pääse mihinkään muualle, ärsyttää. Eilen käynnistettiin väkisin minun auto, ajeltiin lämpimäksi ja tuotiin työpaikalle lämpötolpan ulottuville. Seisköön nyt siinä siihen asti kun on pakko johonkin ajella. Ärrr murrr argh! Haluaisin mennä vesijuoksemaankin, mutta miten menet, kun sen jälkeen jäädyt, auto jäätyy sisältäpäin umpijäähän kosteista kamppeista jne. Huoh.

Tänään on viimeinen 5:2-muotoinen paastopäivä vähään aikaan. Ylihuomenna alkaa sitten ene-kuuri. Kamalan pitkältä tuntunut tämä sen odottaminen, ihan nyt siis olen jo sitä mieltä että onneksi alkaa. Paino ei ole mennyt alaspäin ennen joulua-lukemista, joulukilot taitaa tosin olla poissa suunnilleen ainakin. Jonkinlaista pienenmistä lienee silti tapahtunut, kun istun tässä farkut jalassa ihan mukavasti, vielä vähän aikaa sitten kiristivät vyötäröä niin ettei tehnyt mieli istua.

Olen uskaltautunut nyt useammillekin ihmisille puhumaan suunnitelmistani. Ene-kuurista tietää lähipiirissä kaikki, ihan jo siksi että tietävätpähän olla tukenanikin sitten. Ja leikkaussuunnitelmistakin aika moni. Blogista tietää vain yksi ystävä ja mieheni, ja se olkoon niin. Kirjoittaminen on minulle tärkeää, ja tuntuu että se tietty vapaus sanoa mitä huvittaa, katoaa jos kovin moni tietää blogistani. Ja kyllä, yksi suurimpia kynnyksia kenellekään paljastaakaan tätä on se, että olen niin avoimesti painoni täällä sanonut ja vyötärömittani. Vaikka kaikki sen minusta näkevätkin, että painan väkisinkin paljon ja että vyötäröäni ei käytännössä ole edes, tuntuisi silti hirveän kauhealla että kaikki tietäisivät ne lukuina. Itseasiassa olen miettinyt sitäkin, että varmaan kannattaisi sitten painonpudotuslukemia kysyvillekin vain jatkossa kertoa että on pudonnut tai ei ole pudonnut. Vaikka alkuun olisikin kiva kertoa paljonko on pudonnut, niin pidemmälle ajateltuna en ehkä halua sanoa kenellekään, että olen vaikka pudottanut 40kg, ja olen silti ylipainoinen! Siksi olisi kai parempi lakata kertomasta kenellekään mitään sen tarkempaa. Ainakaan tässä vaiheessa.

Tuo paino on vähän vaikea asia kaikenkaikkiaan. Ihmisille yli satakiloinen nainen on ihan käsittämättömyys yleisesti ottaen. Tai ehkä sen vielä voi käsittää, mutta että joku painaa montakymmentä kiloa ylikin sen, niin on käsittämätöntä. On se minustakin aika käsittämätöntä. Muistan hyvin ajan, jolloin painoin esim. 85kg, ja yritin raivokkaasti laihduttaa. Tunsin oloni todella lihavaksi, häpesin itseäni ja painoani. Ja nyt painan n. 50kg enemmän? Se on käsittämätöntä. Tuntuu että eihän se voi olla totta! Kokonaisen ylimääräisen ihmisen verran olen itseäni lihottanut. Päässä kumisee, ei pysty ymmärtää. Nyt olisin maailman onnellisin jos painaisin 85kg, yhtään en haikailisi pienempii lukemiin. Vai haikailisinko sittenkin? En tiedä. Toivon, että tämä jättimäinen ylipaino on saanut aikaan sen, että jossain painossa sitten osaan olla tyytyväinenkin itseeni. Että osaan nähdä sen muutoksen ja arvostaa sitä ja itseäni.