lauantai 25. tammikuuta 2014

Epämukavia huomioita

Neljäs päivä. Aamulla paino uudessa alimmassa lukemassa, 132,2 muistaakseni. On se lähtenyt alaspäin joo. Eilen jo luulin ketoosinkin kolkuttelvan, oli melko omituinen olo illallla, päätä särki, ja testitikun ketoaine-ruutu punersi. Mutta tänään ei taas sitten kuitenkaan. Iski morkkis, söinkö liikaa eilen??? Yhtäkkiä koen huonoa omaatuntoa kasviksista. Olen syönyt alle 800 kaloria kyllä, eilen meni aika lähelle sitä, ke ja to jäi reilusti alle. Nyt en oikein tiedä miten suhtautuisin tähän kaikkeen. Kai nyt kasviksia saan syödä, kun ravintoterapeuttikin niin sanoi? Ja siis mitä minä sitä ketoosiakaan kyttään, tulee kun tulee. Tai no, olisi ollut hyvä, että mahdollinen superhuono olo olisi tullut nyt viikonloppuna, jos on tullakseen.

No, tämä huono omatunto syömisestä on vain toinen epämukavista tunteistani. Tänään alkoi yhtäkkiä hirveästi kiukuttaa se, etten saa syödä. Siis ei edes ollut mitään mielitekoa, eikä nälkäkään. Yhtäkkiä "tajusin", ettei tässä viikonlopussa ole mitään kivaa eikä odotettavaa, kun en saa syödä mitään hyvää. Ei ole mitäääääään tekemistä, ei kertakaikkiaan mitään. Kiukuttelin miehellekin kun oli salille lähdössä. Että kun minä en voi tehdä mitään. No ja miksen voi? No siltä tuntuu. Koska en voi syödä.

Olen tämän aina tiennyt ja täältä blogistakin sen on varmasti minusta huomannut, että olen viikonloppusyöjä. Viikonloppu on yhtä kuin syöminen, ja juominen. Mässäily mielellään. Vähintäänkin muuten terveelliseen ruokaan kuuluu upottaa aurajuustokolmio, ja ruokaa pitää syödä niin että on hankala olo. Se on kivaa, sitä on viikonloppu.

Kuulostan vähäjärkiseltä, mutta olen oikeasti aika isonkin asian äärellä. Joudun nyt kohtaamaan oman naurettavuuteni, vai onko se peräti surullista? Mies sen sanoi, on opeteltava tekemään jotain muuta, kuin syömään. Melkein alkoi itkettää oma kiukutteluni, kun mies tarjoutui jättämään salitreenin väliin, ja ehdotti vaikka mitä, kävelylenkistä kortinpeluun kautta elokuvien katseluun. Mitä vain etten olisi pahalla mielellä ja miettisi pelkkää syömistä.

Huoh. Minusta ei todellakaan olisi tähän yksin, ei millään. Onneksi mies on tukena. Luulin että tämä olisi rankkaa fyysisesti, mutta nyt huomaankin, että tämä on rankkaa henkisesti. Joudun pakotetusti näkemään omia vikojani ja kieroutuneen suhteeni ruokaan. Kai se on hyväkin?

10 kommenttia:

  1. Kirjoitit aivan minun ajatuksiani! Tiedän niin tuon tunteen, kun ei muka ole mitään kivaa tekemistä tai odotettavaa, kun ei voi mässäillä. Sinulla on tietty vielä tuplasti vaikeampaa, kun edes normaalia ruokaa et nyt syö, sympatiat sinne! Tsemppiä :)

    VastaaPoista
  2. Hei! Olen seurannut blogiasi koko ajan ja tykännyt siitä kovasti.Aikonut ainakin miljoona kertaa jo kommentoida jotain.On myös todella mukavaa kun päivität blogiasi ahkerasti ja kommentoit myös toisten blogeihin.Sellaista on mukava seurata,ei tarvitse käydä kurkkimassa aina turhaan.
    Itse olin gastric by pass leikkauksessa 02.09.2013,eli kohta on 5kk leikkauksesta.Minulla on kaikki mennyt hyvin ja paino on tippunut huimasti.Mutta olenkin noudattanut annettuja ohjeita lähes orjallisesti.Kokonaispainonpudotus on 1v 2kk aikana 70kg,5viikon enellä lähti 12.7kg ja nyt leikkauksen jälkeen on lähtenyt 30kg.Mutta minulla olikin aivan hurja lähtöpaino ja pudotettavaa on vielä kymmeniä kiloja.

    VastaaPoista
  3. Mutta nyt tämän blogin varsinaiseen aiheeseen eli epämukaviin huomioihin.Kirjoitit aivan kuten minun elämästäni.Elämä on pyörinyt vuosikymmeniä hyvän ruoan ympärillä (aikoinaan jo ammatinkin takia) ja se onkin tehnyt pysyvät painonpudotukset mahdottomiksi,vaikka olenkin saanut useitakin kertoja kymmeniä kiloja laihdutettua ja sitten aina lihonut korkojen kera takaisin.Kyllä se on tämä psyykkinen puoli se vaikein.Kun tuntuu ettei elämässä ole mitään sisältöä,kun ei saa enää jatkuvasti syödä ja herkutella.Kun elämässä kaikki mukava on ollut jotain syömiseen liittyvää,on todella vaikea keksiä korvaavia asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli oikeasti aika rankkaa huomata. En olisi tavallaan halunnut myöntää olevani näin, näin... häiriintynyt? Että oikeasti elämän suurin nautinto on syödä. Ja että ei ole melkein mitään, jos ei voi syödä. Olen minä tavallaan aavistanut tämän ennenkin, mutta nyt se jysähti tietoisuuteen asti, oli pakko kohdata se. Ja varmasti hyväkin niin. Tuntuu lohdulliselta kuulla, että ei ole ainoa...

      Poista
  4. Edes mennyt joulu ei ollut mistään kotoisin,eikä muutkaan juhlat,ei illanistujaiset ystävien kanssa.Matkustelu eikä edes enää jatkuva kirjojen luku,jota ennen harrastin mutustellen samalla tietenkin suuren kasan voileipiä tai muuta.Tuntuu ettei mikään ole mitään ilman mussutusta.Ja se tekee muuten vihaiseksi,ärtyneeksi,katkeraksi ja surulliseksi edelleenkin.Että miksen minä saa....enää koskaan elämässä...
    Minulla ikävä kyllä leikkauskaan ei vienyt mitään mielihaluja mennessään ja ruokaa kyllä uppoaisi enemmänkin jos antaisin vaan yhtään periksi.

    VastaaPoista
  5. Siksi olenkin huomannut että meille syömisongelmaisille eivät sovi oikein nämä 5:2 dietit,ajoittaiset herkuttelut tai ajatus että voi syödä kaikkea,kunhan syö vain vähän.
    Se onkin mielestäni tämän leikkauksen suurin haaste ja opettelun paikka,että lopputuloksen kannalta ja että saisi siitä vähäisemmästäkin ruoasta kaikki mahdolliset pakolliset ravintoaineet,niin ettei niitä puutostiloja tulisi vuosikymmenienkään aikana,kannattaa opetella heti leikkauksesta lähtien ja jo enen aikanakin,että se entinen herkuttelijan elämä on mennyttä ja kannattaa pitää tiukkaa ruokavaliota.
    Tiedän että täällä moni on eri mieltä,mutta jos todella mahduttaa siihen sallittuun kalorimäärään ja ateriakokoihin riittävät proteiinit,rasvat,vitamiinit,kuidun,hedelmät,marjat,vihannekset,ei siinä yksinkertaisesti kannata syödä suklaapatukoita tai juoda limpparia.
    Itse olen myös huomannut,että kun on tällainen ruoka-addikti,ei auttaisi yhtään lipsua,koska muuten siihen meinaa jäädä koukkuun,kuten alkoholisti.Esim.kun joulun aikaan söin muutaman tortun,piparin ym,niistä ei sitten meinannut päästäkään eroon taas.Ja niistä tulee valtava kalorimäärä ylimääräistä aivan huomaamatta antamatta mitään arvokasta sisältöä.
    Itse pidän edelleen jatkuvasti ruokapäiväkirjaa ja punnitsenkin ruokia,koska silloin voi todella kontrolloida mitä syö ja kuinka paljon.Lisäksi olen valinnut kaikista tuotteistä parhaat mahdolliset vaihtoehdöt,esim.mahdollisimman paljon proteiiniä,vähän rasvaa tai rasvatonta ym.ym.
    No tässä tuli taas tätä saarnauspuolta mutta annan sulle tuohon eneenkin muutaman vinkin uusinta tietoa ja ravitsemusohjeita.5 päivittäisen pussin lisäksi on luettelo vapaasti syötävistä kasviksista,luettelo niistä kasviksista joita saa syödä 500g päivässä ja sitten pakollinen 20g:n proteiinilisä päivässä,koska uusin tieto sanoo että pussien sisältämä proteiinimäärä ei ole riittävä.Sen saa esim.100 grammasta rasvatonta tai väh.rasvaista raejuustoa+100g rasvatonta rahkaa. Itse koostin päiväni siten että aamuisin join vaniljan makuisen pirtelön johon lisäsin pikakahvijauhetta,niin tuli vähän kahvin tuntua.Yhteen suolaiseen keittoon kana-tai kasvis,lisäsin sallituja kasviksia,sipulia,sieniä.Ja söin sen lautaselta.Toisen suolaisen pirtelön join mukista ja tein sen kanssa salaatin jäävuorisalaatista,kurkusta,tomaatistä,kevätsipulista,keltaisesta paprikasta ja lisäsin siihen sen 100g raejuustoa.Eli päivässä nautin 2 suolaista ja 3 makeaa pirtelöä.Sen 100g rasvatonta rahkaa söin pikkiriikkisen määrän kanssa lasten marja-tai hedelmäsosetta.(Bonassa ei ole ollenkaan lisättyä sokeria) Iltaisin nakersin telkkaria katsoessa porkkana ja nauriskuutioita niin että sai pureskeltavaa.Ja sitten se tärkein päänsäryn estäjä ja karkoittaja:Riittävä määrä muita kalorittomia juomia,vähintään 2-3 litraa päivässä.Se päänsärky tulee ennenkaikkea nestehukasta.Itse join vettä,teetä viccyjä.Sokerittomat tai keinomakeutetut mehut myös sallitaan laimeina,mutta itse niitä en juonut.Ja itsellä siis tippui 5 viikossa 12.7 kiloa. Ja huom! Olen todella onnellinen että selvisin siitä ilman yhtään repsahdusta.En olisi ikinä uskonut sitä itsestäni tuntien syömishimoni.Mutta päätin silloin että se on pakko leikkauksen takia ja taas leikkauksen jälkeen olen ajatellut,että se oli viimeinen mahdollisuus joka minulle annettiin pysyvään painonpudotukseen ja siksi minun on pysyttävä tiukkana.
    No tästä tuli kommentin sijaan romaani ;)) Jos sinua kiinnostaa kysellä lisää tai haluat tietoa ihan mistä tahansa,annan sitä mielelläni.Laitan tähän siksi sähköpostiosoitteen mistä minut tavoittaa. Tsemppiä sinulle eneilyyn !!!!! Ja tietenkin ihan kuka tahansa muukin jota asia kiinnostaa,voi kirjoittaa minulle.
    exmuumimamma@pp.inet.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä pätkää vaatii paljon ajattelua. En ole varma olenko samaa mieltä tuosta viiskakkosesta. Haluaisin uskoa, että olisi myös mahdollista elää niin, että kaikkea voi syödä, vähän. Olen kyllä myös hyväksynyt sen, että kaikki, aivan kaikki syömiseen liittyen muuttuu leikkauksen myötä.

      Nuo ene-ohjeet kyllä kiinnostavat. Mistäköhän olet näitä uusimpia ohjeita saanut? Minulla on soittoaika rt:lle ensi viikolla, taidan kysyä näistä. Varsinkin pidempää eneilyä ajatellen olisi kyllä huomattavasti kivempaa, jos saisi syödä vähän muutakin pusseja. Ilmeisesti kaloriraja on kuitenkin sama, se 800?

      Poista
  6. Anteeksi että näitä viestejä tuli näin monta,mutta muuten ei antanut sepustustani lähettää,joten jouduin pilkkomaan sen useaan erään.Toivottavasti siitä saa jotain tolkkua. ;)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä pyydä anteeksi, kiitos hirmuisesti että kirjoitit! <3 Oli tosi kiva kuulla sinun matkastasi, ja erittäin hyödyllisiä vinkkejäkin sain. Joutunen lukemaan useampaan kertaan tuon kaiken, sen verran paljon siinä oli asiaa. Mahtavan suorituksen olet itse tehnyt, onnittelut siitä! Toivon totisesti, että pystyn itse omalla kohdallani samaan.

      Poista

Kiitos että kommentoit blogiini! Minulla on kommenttien valvonta käytössä, joten älä hämmästy sitä ettei viestisi näy heti. :)