keskiviikko 29. tammikuuta 2014

2. viikko eneä alkanut

Tänä aamuna vaa'alla odotti lukema, joka kertoi että kokonaispudotukseni on -15kg syyskuun alusta. Mukavalta tuntuu se. Vaikka painoa on paljon pudotettavana, niin koitan pyrkiä siihen, että osaisi jokaisesta tasaluvusta ja uuden kymmenen alituksesta ynnä muusta iloita. Kaikki keinot, joilla voi torjua epätoivoa niistä kymmenistä jäljellä olevista kiloista, täytyy ottaa käyttöön, koska epätoivo on laihduttajan vihollinen!

Eneily on nyt kai muuttunut rutiiniksi, ja sujuu aikas helposti. Mielitekoja ei ole vieläkään ollut, eikä nälkääkään. Mahalaukku tuntuu pienentyneen aikamoisesti, koska aamulla kahvimuki ja pirtelö saivat hetkeksi suorastaan täyden olon aikaan. Mielessä on pienesti haave, että jaksaisinkin jatkaa eneä pidempään, vaikka edes pari viikko pidempään kuin on vaatimus. Harmittaa jo valmiiksi se että paino nousee enen lopettamisen jälkeen väkisin muutaman kilon, haluaisin mahdollisimman monta kiloa pitää poissa oikeasti. Noh, tätä asiaa täytyy katsoa sitten kolmen viikon päästä, että mikä on olo ja motivaatiotaso.

Ravintoterapeutin kanssa puhuin puhelimessa hetki sitten, ja kysyin häneltä tuosta suolaisten pussien korvaamisesta ruualla. Antoi siunauksensa sille, että näin voi tehdä. Kunhan kalorit pysyy alle 800:n, voin syödä esim. tonnikalaa ja vihanneksia jollakin aterialla. Eli en siis yritä väkisin noita suolaisia keittoja syödä. Enkä osta enää yhtään uutta makua kokeiluun.


7 kommenttia:

  1. Hienoa :).

    Älä mieti niitä jäljellä olevia kiloja. Nauti tästä hetkestä.

    Hitaasti hyvä tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on tehtävä, päivä kerrallaan hissukseen elettävä. :)

      Poista
  2. Hieno pudotus, tästä on hyvä jatkaa :D
    Minä sain tänään odotetun ilmoituksen, jotta leikkaus on edessä maaliskuun 11 päivä. Elikäs dietti alkaa reippaan viikon päästä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, mahtavaa! Voi olisinpa itsekin jo tuossa vaiheessa, melkein en malttaisi odottaa!!! Tsemppiä elämäsi viimeiselle dietille sulle!

      Poista
  3. Heippa Hilma! Hienosti sulla on mennyt. Mulla on nyt kolmas päivä eneä menossa, tänään on ollu vaikeampaa kuin kahtena ekana päivänä. On ollut vähän nälkä ja vilu ja päätäkin juilinut. No ehkä se tästä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä kovasti, kyllä se helpottaa kun pääsee muuataman päivän eteenpäin tuosta. Minusta neljäs ja viidesä päivä oli ehkä kaikkein vaikeimmat, sitten helpotti.

      Poista

Kiitos että kommentoit blogiini! Minulla on kommenttien valvonta käytössä, joten älä hämmästy sitä ettei viestisi näy heti. :)