perjantai 3. tammikuuta 2014

Arkeen paluun suunnittelua

Joulut ja uudet vuodet ovat ohi, ja lomakin lähestyy loppuaan. Ensi tiistaina palaan töihin, eli reilut kaksi viikkoa olen saanut lomailla. Myös syömisen ja paastoilun osalta olen lomaillut täysin vapaasti. Ja kaipaan jo arkeen ja normaaliin rytmiin palaamista. Maha on mykkyrässä kaikesta syömisestä, turvottaa ja on raskas olo. Kyllä sitä aika tyhmä kai on, kun syö itselleen tämmöisen olon! Minä en perinteisistä jouluruoista piittaa, mutta syötyä on kyllä tullut, kaikenlaista hyvää, suklaata vähän joka päivä jne. Ja alkoholi. Pientä tissuttelua vähän jatkuvasti. Tähän kaikkeen on nyt tultava loppu.

Loppiaismaanantaille olemme mieheni kanssa suunnitelleet helpotetun paastopäivän. Kovan syömisen jälkeen 500kcal:n päivä tuntuu hurjalle ajatukselle, joten ajattelimme pitää ensin tuhannen kalorin päivän, ja myöhemmin ensi viikolla sitten toisen tiukemman. Eli palaamme kevyesti arkeen, heti ei tarvitse vetää niin tiukkaa päivää.

Pikkuhiljaa alan myös valmistautumaan ene-kuuriini, joka siis alkaa 22.1. Tein Hyvinvoinnin tavarataloon isohkon tilauksen ened-valmisteista, kun sain sinne mukavan alennuskoodin. Koska tiedän että alku tulee olemaan minulle vaikea, alan valmistautua hyvissä ajoin, eli pyrin jo ensi viikolla aloittamaan joidenkin aterioiden korvaamisen pusseilla. Samalla jatkan kuitenkin nämä pari viikkoa myös viiskakkosta. Haluan saada joulukilot pois mahdollisimman pian. Vaa'alle en ole mennyt, enkä menekään, koska en halua lannistaa itseäni. Tiedän, että pelkästään nestelastia on varmasti parin kilon verran, ja kyllä tässä ajassa on vähän lihoakin kerennyt. En halua minkään lannistavan mieltäni, joten en mene sitä lukemaan katsomaan, pysyn vain suunnitelmassani, ja varmasti paino laskuun taas lähtee. 

Kaiken kaikkiaan on ihan positiivinen ja melko päättäväinenkin olo. En enää pelkää niin tulevaa ened-koitosta, vaikken kuvittelekaan sen ihan helposti sujuvan. Uskon kuitenkin selviäväni siitä, ja oikeastaan melkein odotan sen alkua. Suunnitelmia esim. vaikeiden iltojen varalle on parin ystävän kanssa jo tehty. Tiedän että kuurin ajalle osuu ainakin yhdet ristiäiset, mutta en anna sen lannistaa. Lopulta kyse on kuitenkin asenteesta. Ja enedin jälkeen jatkan paastoilua ja osittaista aterioiden korvaamista, senkin olen jo päättänyt. Ensi kesänä olen merkittävästi pienempi kuin nyt. En aseta kilotavoitteita varsinaisesti, mutta haluan kyllä painon putoavan mahdollisimman paljon. Ja kyllä, tällä hetkellä olen menossa kohti laihdutusleikkausta.

6 kommenttia:

  1. toivottavasti tuo ene-homma onnistuu! sain kerran oriflamelta jotain laihdutusjauheita, tarkoitus oli siis korvata sellaisella pirtelöllä yksi tai useampi ateria päivässä.
    molemmat maistuivat niin kamalille, että piti nenästä pitää kiinni juodessa että meni edes alas. :-D eli nostan suuresti hattua että edes lähdet yrittämään noilla pusseilla, itse en siihen pystyisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei tuo maku tule vastaan, koska minusta nuo monet on ihan hyvänmakuisia. Oriflamen valmisteita en ole maistanut, mutta esim Nutrilettin pirtelöt on ihan hyviä. Ja Allevon peruna-purjokeitto on jopa tosi hyvänmakuinen. Minulle suurin haaste lienee huono olo parin päivän päästä aloittamisesta, ja se että tekee mieli syödä jotain muuta. Katsotaan, katsotaan. :)

      Poista
  2. Hei Hilma, luin tässä illan aikan blogisi kokonaan. Tutulta kuullostaa ajatukset ja pähkäilyt. Itse olen sinua n. vuoden edellä, eli mut on leikattu 2.12.13. Eli kuukausi opeteltu pikkumasun kanssa elämää, ja hyvältä tuntuu. PAinoa tippunut leikkuun jälkeen 6kg ja sitä edeltävällä 4vkon enellä saman verran. Enestä sen verran, että kun pääset sen ekan viikon mahdolliset vaikeudet ohi, niin loppu menee aika helposti. Itse en syönyt mitään muuta, paitsi joskus tomaatin tai porkkanan sekä pieniä maustekurkkuja. Nyt voin jo lähes kaillea syödä, pienin annoksi, hitaasti ja hyvin pureskeltuna. Hyvää matkaa kohti leikkausta, mä olren ainakin sitä mieltä että mahtava mahdollisuus on meille annettu.
    Meevin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Meevin tästä kannustavasta kommentista, Hienoa kuulla sinun onnistuneesta matkastasi. Pidätkö itse blogia tai onko jossain muualla enemmän sinun tarinaasi? Olisi kiva lukea, mikäli jostain löytyy. :)

      Poista
  3. Tsemppiä, pystyt siihen! Ja hyvää uutta vuotta. :)
    Janina
    http://neiti-tekosyy.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ja samoin sinne, hyvää uutta vuotta!

      Poista

Kiitos että kommentoit blogiini! Minulla on kommenttien valvonta käytössä, joten älä hämmästy sitä ettei viestisi näy heti. :)