Huoh. Vähän ottaa koville. Ei niinkään syöminen, mutta olo. Se joka sanoo, että ketoosissa ihminen on energinen ja hyvinvoiva, puhuu puppua. Minä en ainakaan ole. Tai no, olenhan välillä ollut. Mutta nyt on raskasta. Väsyttää ja heikottaa helposti, eikä asiaa tietenkään auta se, että niska-hartiaseutuni on ihan jumissa, ja siihen pitää syödä tulehduskipulääkettä ja lihasrelaksanttiakin. Minulla vähän kroonisesti vaivaa nuo niskan lihakset, ja jotenkin melkein luulen, että tämä ene on pahentanut asiaa entisestään. Lihakseni toimivat muutenkin nihkeästi, eivät oikein palaudu hyvin, ja nyt tämmöisellä kitukuurilla eivät senkään vertaa. Olen nyt lisännyt magnesium-lisän annosta, mutta eihän sekään mikään ihmelääke ole, vaikka pitäisikin tämmöisiin lihasvaivoihin vähän auttaa.
Oivalluksia syömisen suhteen olen kyllä saanut tämän enen aikana. Toivoisin kovasti, että osaisin syömisen sitten aloittaa sillä tavalla järkevästi, että nauttisin niistä pienistä jutuista, joita nyt on tehnyt mieli kuurin aikana. Eli yksi on esim. kaurapuuro, ja toinen ihan tavallinen ruisleipäviipale. Että oikeasti loivasti palaisin takaisin normaaliin ruokaan, ja ottaisin kaiken irti noista yksinkertaisista "herkuista". Eikä esim. niin että tilaanpa pizzan, kun ene loppui. Tuskin se kaurapuuro sitten enää jaksaa säväyttää.
Toinen oivallus liittyy ateriakokoihin. Jotenkin en yhtäkkiä voi ollenkaan ymmärtää itseäni, miksi pitää syödä aina niin paljon. Tietenkin nyt enellä ketoosi vaikuttaa nälkää vähentävästi, mutta siltikin, ei nälän karkoittamiseksi ihan oikeasti kovin isoa annosta tarvitsisi syödä muulloinkaan. Olen nyt päivälliseksi tehnyt itselleni pienen annoksen tonnikalasalaattia, annoksen kalorit vaihdelleet tonnikalamäärän mukaan sadan ja sadanviidenkymmenen välillä. Kun sen annoksen nauttii rauhassa, ei hotkaisten, siitä tulee ihan kylläinen olo. Miksi se ei voisi riittää muulloinkin kuin ene-kuurin aikana? Miksi pitää mahansa opettaa niin isoihin annoksiin, ja miksi pitää se isoilla annoksilla venytetty maha vielä kaikenlisäksi syödä niin täyteen, että ainakin hiukan epämiellyttävälle tuntuu? Voi kuinka toivoisin, että tämä kuuri saisi minut oppimaan sen, että osaisin nauttia hyvästä mausta ja siitä, että tiedän aterian sisältävän laadukasta energiaa ja tekevän minulle hyvää, enkä hakisi nautintoa määrän kautta. Tämä asiahan on ikäänkuin pakko oppia sitten laihdutusleikkauksen jälkeen, mutta haluaisin sen oppia jo aikaisemmin.
Oon ihan samaa mieltä sun kanssa siinä ettei toi enellä olo todellakaan mitään yhtä juhlaa ole :) Kyllä mulla välillä on nälkä ja vatsassa on sellanen ontto tunne. Mutta se on mullakin että nälän saa helpommin tyydytettyä ja oon onnellinen tosta pienestä ateriastanikin minkä oon itselleni suonut noiden pussien tilalla. Luulisin että pelkillä pusseilla/pirtelöillä en olisi edes näin kauan jaksanut, mutta tuo auttaa jaksamaan kun kerran päivässä saa syödä jotain itselle mieleistä (tänään tomaattipyreellä maustettua raejuustoa, pari siivua suolalihaa, salaatinlehtiä, tomaattia ja kurkkua) Olipas hyvää :)
VastaaPoistaSulla on kolmas viikko jo eneä menossa, neljän viikon satsista oot siis jo voitonpuolella! Hienoa :)
Näin on, riski retkahtamiseen olisi ainakin minulla suurempi, ellen suunnitellusti söisi vähän muutakin kuin pusseja. Samantyyppisesti olen minäkin syönyt, ja voi että se pieni annos tekee tyytyväiseksi. Toisaalta olen huomannut, että pitää aika alkeellisena kuitenkin pitää tuo ruokavalio, äkkiä tulee semmoinen olo että mitäs jos vielä söisin vähän jotain ja korvaisin pirtelöni sillä ja tällä... Se on vähän semmoinen tie, joka saattaa myös viedä ojasta allikkoon, eli aika lailla kieli keskellä suuta tässä saa mennä, että sujuu! Tsemppiä sinne! :)
Poista