Juoksuaskeleita!

Kerrassaan niin ihmeellinen asia on tapahtunut, että pakko se täällä kertoa. Minä olen monen vuoden tauon jälkeen ottanut juoksuaskeleita! Ensin sunnuntaina perheen kanssa ulkoillessa, juostiin leikkimielisesti kilpaa. Hävisin toki 10-vuotiaalle pojalleni, mutta melkein olin ylpeä että edes juoksin! Tuli kokeiltua jokunen kymmenen metriä hölkkääkin sitten, ja se tuntui ihmeen mukavalle. Siitä innostuneena halusin eilen lähteä kokeilemaan ihan suunnitellulle lenkille jalkojani. Miehen kanssa tehtiin pieni lenkki, vain kaksi kilometriä, josta max puolet hölkättiin, kaikki vähänkin alaviistoon menevät pätkät. Ylämäkeen yritin, sata metriä juoksin ja melkein kuolin!

Olin kyllä lenkin jälkeen ihan puhkipoikki, hengitys vinkui (vaikkei ole astmaakaan) ja suussa oli verenmaku. Koville otti, mutta toisaalta olen kuitenkin ehkä vähän ylpeä itsestäni, että vapaaehtoisesti edes vähän juoksin.Minun kipusairauteni on ollut vähän paremmalla tolalla, siksi uskalsin jalkojani kokeilla. Tänään lihakset on reisistä ja pohkeista ihan juntturassa, tietää kyllä tehneensä jotain tavallisuudesta poikkeavaa.Täytyy tänään uimahallireissun jälkeen venytellä kunnolla.

Yritän siis kovasti saada itseäni innostumaan liikunnasta. Se ei ole helppoa, en vain luonnostani ole yhtään liikunnallinen. Innostun kyllä hetkeksi, mutta pitkäjänteisyys ei kuulu minun hyveisiini. Ikävä kyllä. Yritän sen asian kanssa työskennellä kovasti.

Paino seilailee paria kiloa viikonpäivästä riippuen. Paastopäiviin motivaatio meinaa olla matalalla myös, kun ensi viikolla aloitan sen ene-kuurin. Odotan kyllä sitä, vaikka myös vähän pelkään. Mutta eiköhän se onnistu, kun onnistui edellinenkin.