torstai 20. maaliskuuta 2014

Uusia suunnitelmia...

Eilinen ilmoitus leikkausarviokäynnistä sai erikoisia asioita liikkelle mielessä. Jotenkin iski semmoinen uudenlainen olo, jota en oikein tiedä millä sanalla kuvailisin? Ihan kuin jonkinlainen sisu olisi nostanut päätään.

Olen tässä jo jonkun aikaa siis  miettinyt erilaisia vaihtoehtoja sille, kuinka tämän minun ylipaino-ongelmani voisi hoitaa. Ja siksihän tässä leikkausarvioonkin ollaan menossa. Mutta sen jälkeen kun tajusin ettei ohitusta minulle todennäköisesti voikaan tehdä, on pitänyt miettiä uusiksi asioita. Kaikkein mieluiten pitäisin elimistöni edelleenkin ihan ehjänä ja kokonaisena, ilman mitään leikkauksia. Vaikka tiedän, että vaikka painoa paljon putoaisikin, sen pitäminen poissa on täyttä työtä.

Yhtenä vaihtoehtona olen miettinytt sitä, että jos saisin itseni suostuteltua pitämään pari kolme ene-kuuria, jokaisella sen kymmenisen kiloa pudottaisin. Tyytyisin siihen, että olen edelleen ylipainoinen, mutta kuitenkin selkeästi kevyempi kuin nyt. Ja sitten painonhallintaa harjoittaisin esim. tällä paastoilusysteemillä ja ties millä. Sitä nyt en vielä ihan pysty sanomaan, sitä asiaa pitäisi työstää lisää. Alkuun kuitenkin paastoilu varmasti toimisi. Ja siihen voisi sitten tueksi sitä hypnoterapiaakin ajatella.

Noh. Tästä leikkausprosessista en ole edelleenkään poistumassa. Mutta sen lisäksi tein päätöksen, että ennen pääsiäistä aloitan omaehtoisen ylimääräisen enekuurin. En tiedä olenko pöhkö vai järkevä, mutta näin teen. Ja toivon tukea ravitsemusterapeutilta. Joka tapauksessa ajattelen että on hyvä olla mahdollisimman kevyt siinä vaiheessa kun leikkaus tehdään, jos siihen siis mennään. Eli varmastikaan kukaan ei vastusta sitä, että nyt omaehtoisesti eneilen lisää. Ehkä tällä vähän turvaan siltä varalta selustaani myös, että jos kirurgi sanookin ettei missään nimessä sleeveä tehdä. Etten ole ihan tyhjän päällä, että on suunnitelma senkin varalle. Siitä alan olla melkoisen varma, että siihen ohitusleikkaukseen en halua. Liian paljon on tekijöitä jotka puhuvat sen puolesta, että se ei sovi minulle.

Noniin, semmoista siis tänään. Mitähän huomenna?! :P :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos että kommentoit blogiini! Minulla on kommenttien valvonta käytössä, joten älä hämmästy sitä ettei viestisi näy heti. :)