Hirveää mylläkkää mielessä on ollut, suuntaan jos toiseen. Monenlaisia vaihtoehtoja mitä voisi tehdä ja kuinka minkäkin ongelman ratkaista. Ahminut olen tietoa ja epätoivoissanikin ollut välillä. Ja siksi soitin ravitsemusterapeutilleni, joka lyhen puhelun aikana sai minut tajuamaan, ettei tässä hermoilussa ja hötkyilyssä ole mitään järkeä, vaikka sinänsä onkin hyvä että asioita selvittelen.
Eli siis. Lähete kirurgille on tehty, mutta vasta toissapäivänä. Se vähän harmitti, enen loppumisesta on kuitenkin jo kolme viikkoa. Mutta onpahan tehty nyt kuitenkin. Ja kyllä siellä lähetteessä näkyi maininta esim. minun kortisonilääkityksestäni, eli ei se ollut mennyt ohi kuitenkaan lääkäriltä. Rt sanoi, että kirurgi on se joka sitten enemmän ottaa kantaa niihin lääkkeisiin, ja hänen kanssaan niitä vaihtoehtoja mietitään. Voi olla, että leikkaus tavallaan viivästyy, jos pitää kokeilla esim. jotain uusia lääkkeitä, mutta este se ei ole. Rt sanoi, ettei tiennyt yhtään tapausta, että lääkitysten vuoksi olisi kokonaan peruttu, että perussairaus on se joka voi olla kyllä este, mutta minun perussairauteni ei ole.
Sleevestä kyselin hiukan myös, ja rt sanoi, että se on vallan hyvä vaihtoehto myös. Ja että niitä ihan tehdäänkin. Ja että lopulta minä itse olen se joka päättää mitä tehdään. Ja tämä helpotti kyllä kovasti. Jotenkin tuli semmoinen olo, että josko nyt sitten vain keskittyisin tähän hetkeen ja päivään, ja katsotaan mitä tuleman pitää. Todennäköisesti jokin ratkaisu minullekin löytyy kuitenkin. Ja jos ei löydy, niin mitä sitäkään nyt auttaa murehtia.
Paino jumittaa edelleen. Paastopäivät eivät ole saaneet sitä laskuun, melkein mielummin lähtisi nousuun paino tällä hetkellä. Yritän olla murehtimatta ja stressaamatta sillä. En käy enää vaa'alla ollenkaan joka päivä, mutta toisaalta tuntuu että on pakko aika usein käydä, ettei vaivihkaa paino hiivi enemmänkin ylöspäin.Yritän syödä järkevästi, edes osittain järkevästi. Ja yritän lisätä liikuntaa. Liikunta on tämän vuoden puolella ollut ihan jäissä. Viiden kerran uintikortin käytin tammikuussa, mutta siinäpä se. Nyt olen alkanut vähän kotijumppailemaan, kun osallistuin Motiviren kyykkyhaasteeseen, jossa esim. tänään on ohjelmassa minulla 140 kyykkyä. Kyykkäily on innostanut sitten vähän muutenkin heilumaan ja venyttelemään, ja tänään mene pitkästä aikaa vesijuoksemaan. Ja ennen kaikkea, yritän olla vaipumatta ankeaan mielialaan ja murehtimiseen ja keskittyä tähän hetkeen. Näitä isoja juttuja kun ei yhdessä hetkessä ratkaista millään konstilla, on siis pakko opetella olemaan rennommin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos että kommentoit blogiini! Minulla on kommenttien valvonta käytössä, joten älä hämmästy sitä ettei viestisi näy heti. :)