Ensimmäinen iloinen yllätys vaatekaapilta!

Voi että eilen illalla tulin iloiseksi, kun kokeilin paria housuja, jotka ovat aika toivottomat olleet. Ostin kolme viikkoa sitten serkultani ihanat niittifarkut, vaikka ne eivät edes meinanneet nousta jalkaan. Jotenkin on nyt semmoinen luottavainen olo kuitenkin ollut, että kyllä se paino ainakin pikkuhiljaa putoaa.

Mutta siis, silloin kolme viikkoa sitten kyseiset farkut eivät edes nousseet niin ylös, että olisin voinut yrittää saada nappia kiinni. Ja nyt, nyt sain napin kiinni! Kyllä ne vielä kireät olivat, en vielä käyttöön ota, mutta kuitenkin aivan selvää edistystä on tapahtunut. Ihan vain siitä ilosta että housut menivät jalkaan, pidin niitä ikäänkuin todisteeksi tunnin verran jalassa, hih! Tässä teille kuva housuista:

Farkuista innostuneena kokeilin myös yksiä ulkoiluhousuja, jotka ovat reidestä ja pehvasta olleet pienet joustamattomuutensa vuoksi. Ne olivat nyt oikein passelit, eli pitkästä aikaa minulla on ulkoiluhousut myös. :)

Nämä on näitä pieniä iloisia asioita, jotka todistavat sen, että jotain tapahtuu, ja antavat siten lisää tsemppiä. Voi että odotan että muutaman viikon päästä nuo niittifarkut oikeasti voin ottaa käyttöön!!!

Juhlahumuinen viikonloppu

Uusi viikko taas, ja maanantain paastopäivä jälleen paikallaan. Menneenä viikonloppuna vietettiin lapseni syntymäpäiväjuhlia, enkä edes yrittänyt kieltäytyä herkuista. En halua perustaa painonpudotustani siihen, että kituutan ja taistelen silloin kun on oikeasti juhlaan aihetta. Vaikka se sitten hidastaakin painon putoamista. Joskus kuulee lahduttajilta, että ovat kokonaan jättäneet juhlia väliin sen vuoksi, että ovat laihdutuskuurilla. Aika kamalaa, kuinka niin voisi elää? Itsellä on ajatus, että kuukauden päästä vietän seuraavan syömisten suhteen "vapaan" viikonlopun, kun on pikkujouluja ja semmoista. Siihen saakka pyrin viikonloppuisin noudattamaan 1800-2000 kcal:n systeemiä.

Viikonloppu oli muutenkin ihana. Saatiin olla myös ukkelin kanssa pitkästä aikaa ihan kahdestaan perjantaina ja lauantaina. Hyvää ruokaa, perjantaina caesar salaattia ja lauantaina juustoista ratatouillea, ja hiukan (no ehkä vähän enemmänkin kuin hiukan... ) punaviiniä jne. Edes leipominen ja siivoaminen juhlia varten eivät stressanneet mitenkään, vaan oli varsin mukavaa.

Tämä viikko taas asettaa minut saman haasteen eteen kuin pari viikkoa sitten. Eli olen iltaisin yksin, tai no lapsen kanssa, mutta ei hän minun paastopäivistäni osaa mitään sanoa tai ajatella. Mies on iltavuorossa, ja tunnen itseni heikommaksi. Vaikka viimeksi meni ihan hyvin kyllä. Silti vähän jännittää kuinka yksin kotona pärjään, varsinkin kun jääkaapissa on valkosuklaa-puolukka-hyytelökakkua, kinuskikakku, joulutorttuja. Huono puoli juhlissa tämä, että kaikkea jää kaappiin. Kutsuin kyllä yhden ystävän tänään syömään herkkuja, ja hän tietää että minulla on tänään paastopäivä. Jospa se auttaisi minua pysymään kaidalla tiellä.

Yksi ikävä asia. Minua on vuosia aina ajoittain vaivannut issiasvaiva. Nyt jo muutaman viikon se on pyrkinut päälle, mutta aina jollain konstilla olen sitä saanut vaimenemaan. Ankaralla venyttelyllä, hierojalla käymällä. Nyt tänään vaiva on pahana, jo heti aamusta. Ei saisi istua pitkiä aikoja, mutta minkä teet, kun on istumatyö. Pelkään kauheasti että selkä paukahtaa kunnolla kipeäksi. Nyt kiristys on pakarassa ja takareidessä, vähän pohkeeseenkin vetää. Viime vuonna joulunaika meni minulta ihan selkäkivun kanssa kärvistellessä, en pystynyt tekemään juuri mitään selkäni vuoksi. Nyt täytyy yrittää saada aikaa huippuhyvälle hierojalleni, joka osaa käsitellä minua juuri oikein.

Ajatuksia laihdutusleikkauksesta

Eilen illalla mietin taas laihdutusleikkausta. Ja tällä kertaa leikkaus taas tuntui kauhean pelottavalle kaikessa lopullisuudessaan, enkä ollenkaan ole varma uskallanko ja haluanko. Onneksi vielä ei tarvitsekaan, ja voi olla että joku sanoo minulle, ettei sinua voida leikata vaikka haluaisit. Mutta jos kuitenkin siihen pääsisin, uskaltaisinko?

Luin taas jotain blogia jota en ollut aikaisemmin lukenut, ja yhtäkkiä alkoi pelottaa kaikki mahdollinen. Ja huomaan kyllä toivovani, että oppisin olemaan kunnolla muutenkin, eikä tarvisikaan leikkausta tehdä. Mutta miten se nyt olisi mahdollista? En ole oppinut ennenkään, mikä nyt oisi toisin? Jos saisinkin kiloja karistettua paljon, kuinka estäisin sen etteivät tulisi takaisin? Muulla kuin että minun mahani olisi niin pieni, etten pysty syömään itseäni ainakaan helposti takaisin lihavaksi. Huoh. Miksi pitää olla tämmöinen suursyömäri pohjimmiltaan?

Tällä hetkellä tosiaan tuntuu siltä, että en haluaisi että minun mahastani leikellään mitään pois. Huomenna saattaa tuntua jo toiselle. Enkä minä haluaisi sitäkään, että loppuelämäni itseni kanssa joudun taistelemaan, pitämään ikäänkuin itseäni kurissa koko ajan. En tiedä. Toisaalta hirvittää sekin, kun monilta leikatuilta on vaadittu ihan hirmuisia pudotuksia ennen leikkausta, kymmeniä kymmeniä kiloja. Jos siihen tuosta vain pystyisin, miksi edes tarvisin leikkausta? Ai niin, siihen etten liho takaisin. Mutta kuitenkin. Minun tekisi tänään mieli jänistää. Enkä tietenkään jänistä tässä vaiheessa, vaan menen joulukuussa rasitsemusterapeutille ja lääkärille. Jos jotakin apua on mahdollista saada, niin haluan kyllä kaiken. Vaikka ei leikattaisikaan.

Jos jollain joka tätä lukee, on jotain järkevää sanottavaa näihin ajatuksiini, niin haluaisin kyllä kuulla. Rohkeasti kommenttia jooko? :)

Positiivinen mieli

Pakko hehkutella vähän nyt asiaa. Jotenkin olen viime viikon jäljiltä niin iloissani, etten malta olla siitä kirjoittelematta. Olen ehkä vähän hölmökin, mutta tämä on minulle iso asia. Se että sain sen onnistuneen viikonlopunkin vielä muuten hyvän viikon päätteeksi. Se että huomaan pystyväni siihen, osaavani kyllä kun vain tarpeeksi haluan. Ehkä alan uskoa että voin onnistua.

Jotenkin minulla on ollut vähän voimaton olo tämän painonpudotuksen suhteen, vaikka olenkin tehnyt muutoksia ja alkanut tätä blogiakin pitää muutokseni tueksi. On tuntunut, että ne viikonloput vain nujertavat minut. Se pettymyksen tunne aina maanantaina, etten taaskaan kyennyt, se on todella syönyt minua. Että pitää paastopäivä olla siksi että se nollaa viikonlopun syömisiä. Kun tavoitteeni kuitenkin on selkeästi pudottaa painoa tällä systeemillä, ei vain nollata liikoja syömisiä toisilta päiviltä.

Nyt tämän hyvän viikonlopun jälkeen minulla on paljon vahvempi olo.Minun on helpompi uskoa, että pystyn tähän jatkossakin. Minä tarvitsin tuon kokemuksen hyvästä viikonlopusta, että voin siihen uskoa. Ja minun piti huomata, että viikonloppu voi olla varsin hyvä kaikin puolin, VAIKKA söisi terveellisesti ja harkitusti. Eikä edes tarvitse mitenkään erityisen pienesti ja kevyesti syödä, että homma toimii. Hiukan suunnitelmallisuutta oikeastaan vain ja pikkuisen parempia valintoja.

Aurinkoista viikkoa muillekin!

Onnistunut viikonloppu!

Nyt voin olla tyytyväinen siitä kuinka viikonloppu on syömisten ja juomisten suhteen mennyt. Vaikka onhan tässä vielä sunnuntaita jäljellä, heh. Ei vaan, en todellakaan halua pilata hyvin mennyttä viikkoa nyt. Olen ruokapäiväkirjatyyppisesti kirjoitellut syömiseni tuonne Syömisen seurantaa-sivulle, ja Kiloklubin laskurin avulla olen myös suuntaa-antavasti laskenut kalorimääriä. Tarkoituksen ei ole ollut se että söisin mahdollisimman vähän, paastopäivät ovat sitä varten. Mutta se että pysyisin kohtuudessa, se on ollut tavoite, ja siinä olen onnistunut. Kalorimäärät olen pitänyt alle 2000:n.

Tänä viikonloppuna ei meillä ole juotu alkoholia edes saunajuoman verran, joten se on vähän auttanut järkevästi oloa. Olen huomannut, että pienessä hiprakassa on helpompi sortua kohtuuttomuuksiin syömisen suhteen. Nyt pyrimme vähentämään alkoholikäyttöä tavallisina viikonloppuina, vaikka siis ei tämä tarkoita että mitenkään erityisen paljon sitä yleensäkään oltaisiin juotu! Mutta että ei juotaisi välttämättä ollenkaan jatkossa, siis joka viikonloppu. Saa syödäkin vähän enemmän kun ei kyytipoikana ole pullollista punaviiniä!

Liikuntaa on myös tullut harrastettua, tänään kaverin kanssa kävin vesijuoksemassa tunnin. Eilen tein ison siivouksen, jonka kyllä voisi liikunnaksi melkein laskea! Pesin lattiat ja vahasin ne sen jälkeen, ja olin kyllä ihan kuin uitettu sen jälkeen. Voi olla että se kertoo huonosta kunnosta, mutta toisaalta kyllä myös siitä, että tein melko reippaasti hommia. Kyllä on kiva ollut puhtaassa kodissa sitten olla. :)

Liikuntaa paastopäivänä

En ole vielä kertaakaan aikaisemmin harrastanut varsinaista liikuntaa paastopäivänä. Nyt kun elimistö tuntuu itse paastopäivät aika hyvin sietävän, eikä enää tule semmoista heikkoa oloa, päätin eilen kokeilla. Juuri ennen uimahalliin menoa söin banaanin, ja uimahallin jälkeen pikkuruisen päivälliseni. Ja homma toimi! Vesijuoksin tunnin, vessassa piti rampata välillä, paastopäivän iloja tuo. Mutta jaksoin hyvin. Lähes tyhjä uimahalli (syysloman vuoksi, luulen) houkutti kovasti, ja vielä venyttelin altaassa ja vähän uinkin lopuksi. Ja se mikä oli ehkä tässä hienointa, niin jotenkin tuo liikunta teki semmoisen tsemppiolon, että mikään ei edes huudellut kaapista illan mittaan. Loisto paastopäivä siis! :)

Tuosta vaa'alla joka aamu käymisestä taas. Kyllä tosiaan on erikoista miten paino voi vaihdella. Eilen aamulla meinasin hyppiä seinille, kun paino näytti taas 141 ja jotain. Tänä aamuna paino oli 138.2. Uskomattoman suurta vaihtelua. Ja vaaka itsessään on varsin luotettava, toistettaessa tulee aina sama tulos. Eli kyse on minun ominaisuudestani. Tiedän että perussairauteni kerää nestettä kroppaan, ja toisaalta taas paastopäivä ja etenkin vesijuoksu (tai yleensäkin vedessä oleminen) saa nesteet liikkeelle. Eli jos aion käydä vaa'alla joka päivä, niin ei todellakaan kannata repiä pelihousuja vaikka välillä näyttäisi enemmän. Toisaalta on kai kiva edes välillä nähdä alhaisempia lukemia, kuin että jos kerran viikossa vaa'alla käydessä sattuisikin juuri olemaan se turvotuspäivä! Nyt tavoitteena on saada se paino jäämään sinne alle 140:neen tukevasti, en enää jaksaisi sitä nelosta siinä katsella millään.

Suunnitelmia tälle viikolle

Minua harmittaa. Ei nyt välttämättä kovin kovasti ja vakavasti, mutta vähän kuitenkin. Tämä iänikuinen ongelma, viikonloppusyöminen. Niin kuin sanoin eilen, ei kaikki mennyt ihan penkin alle, siis että olisin voinut syödä paljon enemmänkin, jos olisin ihan täysin "vapaamieliseksi" heittäytynyt. Mutta silti maanantain paino oli selkeästi enemmän kuin perjantaina. Viime viikolla paino käväisi jo 138-alkuisena, mutta eilen se oli taas 140-jotain. Ärsyttävää. Tiedän kyllä, että jos syön herkkuja ja juon alkoholia, paino nousee. Mutta kun en haluaisi! Ja toisaalta haluan juurikin olla ihan vapaasti viikonloppuna. Enkä osaa päättää kumpaa haluaisin enemmän, huoh. Tai kyllä minä tiedän kumpaa haluan, mutta tuntuu etten pysty siihen.

Olen tässä miettinyt, että minulla on kaksi vaihtoehtoa. Ensimmäinen, radikaalimpi on se, että toinen paastopäivä olisi viikonloppuna. Se rajoittaisi kaloreiden saamista paljon enemmän kuin ollessaan arkipäivän kohdalla. Mutta se tuntuu kyllä varsin epämiellyttävälle. Toinen, lempeämpi, mutta tavallaan yhtä vaikea vaihtoehto on se, että laskisin viikonloppupäivien kalorit, ja pysyttelisin kohtuudessa, eli esim. alle 2000 kalorin. Vaikeaa siinä on se, että siihen määrään saa kyllä syödä jo monenlaista, mutta sitten kuitenkin pitää osata lopettaa ajoissa.

Ehkä pidemmän päälle olisi oikeasti järkevä kokeilla sitä että opettelisin viettämään viikonloppuja siten, että syön kohtuullisesti mutta samalla vapaasti. Eli jokunen viikonloppu kannattaisi varmaankin Kiloklubin ruokapäiväkirjaan merkkailla ja pyrkiä pysyttelemään tuossa parissa tuhannessa. Ehkä se helpottaisi, kun näkisi oikeasti miten silloin saisi syödä. Nythän minulla jotenkin ei ole käsitystä siitä, huomaan. Mieheni on onneksi samoilla linjoilla, eli valmis muuttamaan viikonloppukäyttäytymistämme. Voisihan sitä sitten joskus harvemmin sitten viettää vaikka yksittäistä iltaa, jolloin voisi syödä ja juoda vielä vapaammin. Tai jotain.

Huoh. Jossain määrin epätoivoisia ajatuksia nämä. Tai en minä tiedä, ovatko. Tulee kuitenkin mieleen, että tarvitsisin todellakin pikkumahan, johon ei mahtuisi niin paljon kaikkea. Ja silti tiedän, että oikotietä onneen ei ole, vaan minun on tämä tie todellakin tarvottava kokonaan, opeteltava syömään ja olemaan syömättä sopivasti. Malttia, malttia siis, sanon itselleni. Tai ainakin yritän.