Kontrollilabroja ja ajatuksia

Ihanaa uutta vuotta kaikille lukijoilleni! :) Vasta tänään palasin normiarkeen ja töihin, sain viettää pitkän joululoman. Ja se teki kyllä hyvää, vaikka toki alkukankeutta töiden aloittamiseenkin liittyy enemmän pidemmän loman jälkeen. Mutta eiköhän se tästä taas.

Viime viikolla oli siis kirurgin kontrolli. Sinänsä kontrolli olisi voinut aivan yhtä hyvin olla pelkkä soittoaika, sillä olin vastaanotolla kokonaista seitsemän minuuttia. Jotenkin olisin itse ajatellut, että tässä alkuvaiheessa kirurgi olisi vaikkapa riisuttanut paidan pois ja katsonut ja ehkä tunnustellutkin mahan, vaan ei. Vaakan kautta tuoliin ja muutama kysymys, ja sen jälkeen pihalle. Ehkä jos jotain ongelmaa olisi ollut, olisi mennyt pidempään. Minulla kaikki on hyvin. Kaikki muut labrat olivat erinomaisen hyvät, mutta se minun ikimatala hemoglobiini on tietenkin edelleen aneeminen, MUTTA jopa se oli muutaman pykälän noussut, ollen nyt 113. Hyvähän se ei tosiaan ole edelleenkään, mutta erikoista on se että oli noussut, koska sitä en ole millään saanut aikaisemmin nousemaan, vaikka on kokeiltu kaikki mahdolliset tavalliset rautavalmisteet. Joten hyvillä mielin eteenpäin.

Ruokavalion palautus normaaliin on sujunut hyvin. Suklaat loppuivat viimein ja nyt on viisi päivää mennyt ilman sellaisia herkkuja. Eikä mitään kiusauksia ostaa lisää ole ollut edes, joten en jäänyt mitenkään koukkuun. Enemmän kai siitä tulee äkkiä vähän tapa, että pitää jotain makeaa saada ruuan jälkeen hetken päästä. Herkuksi on nyt ollut hedelmärahkaa, kuivattuja luumuja (tykkään niistä oikeasti!) ja Pirkan sokeritonta salmiakkia (joka sisältää muuten älyttömästi kuituja!). Eli herkkuja joista on suorastaan hyötyäkin, ekasta proteiinin saannin ja jälkimmäisistä vatsantoiminnan kannalta.

Tuo edellinen tekstini sai jonkun anonyymin näkemään minut leikkauksen jälkeiseen elämään sitoutumattomana. Se järkytti minua jotenkin. Mutta ihan hyvällä tapaa. Jouduin miettimään asiaa ihan oikeasti, että kuinka sitoutunut asiaan olen. Ja kyllä, minä olen. Olen tehnyt paljon muutoksia, joiden on tarkoitus olla pysyviä, ja suunnitellut ruokavaliotani eteenpäin, tehnyt laskelmia proteiinin määrään liittyen, tutkinut syömisteni kokonaiskalorimääriä jne. Ruokarytmini on täydellinen, syön 2-3 tunnin välein, syön aina pieniä annoksia, juon ruokailujen välissä mahdollisimman paljon, olen ottanut nestemäiset maitotuotteet säännölliseen käyttöön vaikken ennen juonut ollenkaan maitoa enkä piimää, olen vaihtanut margariinin laadukkaampaan ja rasvaisempaan, syön proteiinia vähintään 60-80g/vrk, olen vaihtanut juuston Polarin 5% ja runsasproteiiniseen, syön vain täysjyväpastaa ja -riisiä jne. Ja pyrin lisäämään vihannesten ja hedelmien määrää ruokavaliossani pikkuhiljaa, nyt kun se mahalleni jo hyvin sopivat, eikä kalorimäärä jää ihan liian pieneksi, vaikka söisin salaattiateriankin välillä. Joten, jos näiden lisäksi jouluna söin suklaata, nautin punaviiniä ja vaihdoin hetkeksi juuston Oltermanniin, sekä sukulaisten ja ystävien luona kyläillessä söin hieman leivonnaisia, se ei mielestäni tee minusta leikkaukseen sitoutumatonta! Eikä myöskään kirurgin ja ravitsemusterapeutin mielestä.

Mutta siinä anonyymi on kyllä oikeassa, että siihen leikkauksen jälkeiseen elämään kyllä pitää sitoutua ihan itse. Jos jatkaisin näillä joulunajan elämäntavoilla, painoni putoaisi kyllä varmaan pidemmän päälle hieman, mutta todella hitaasti. Olen laskenut, että hyvä syömiseni on lähes aina n. 1200kcal/vrk. Jos siihen lisätään suklaata, viiniä ja vaikkapa joku leivonnainen ja rasvaisempi juusto, kalorimäärä nouseekin niin paljon, että ollaan ihan siinä peruskulutuksessa. Eli kyllä tässä on konkretisoitunut se, että loppujen lopuksi ainoastaan niillä omilla valinnoilla on merkitystä. Vaikka leikkaus helpottaa poistaen mahdollisuuden ahmia isoja määriä ruokaa, niin pelkästään leikkauksella ei kuitenkaan kovin paljon laihdu. Tai ainakin sleeven kohdalla näin tuntuu olevan, varmasti pidemmän päälle myös ohitusleikkauksen kohdalla.