Ryhdistäytymistä

Paluu arkeen jälleen kahden viikon loman jälkeen. Vähän tympäisi tulla töihin, mutta noin muuten normaalirytmiin palaaminen tuntuu kyllä jopa helpottavalta. Olimme lomalla yhteensä viikon kyläpaikoissa, eikä se lihavuusleikatun ruokarytmistä saatika laadusta kiinni pitäminen oikein onnistunut. Liian pitkiä taukoja syömisten välillä ja sitten hieman liian isoja annoksia sen vuoksi, ja laatu ihan sitten sitä mitä kulloinkin sattui olemaan. Perusruoka ihan hyvää kylläkin, mutta esim. maitotuotteet olivat ihan minimissä, ja esim. suklaata meni edellisjoulun tapaan aivan liikaa. Ja joulutorttuja! Ikinä en niistä ole suuremmin piitannut, nyt viimeisen viikon aikana olen syönyt vaikka kuinka monta, kääks!

Mutta tänään siis alkoivat työt, ja pakkasin jo rutiiniksi muodostuneet eväät kassiin, pikkuisiin rasioihin kunnon ruokaa, rahkaa ja hedelmiä, täysjyväleipää ja juomaksi pieneen pulloon piimää. Pieniä annoksia ja välissä korkeintaan kolme tuntia. Ja lisänä "kurinpalautuksessa" jälleen suklaalakko. Että pääsee irti tuosta mokomasta. Mikä siinä onkin, että joulu ja suklaa muka kuuluvat niin tiivisti yhteen?! Taas olen kaksi viikkoa syönyt ihan joka päivä vähintäänkin muutaman suklaapalan, joinakin päivinä huomattavasti enemmänkin kuin vain muutaman. Mutta sen lopetin eilen. Enkä usko olevan liian vaikeaa. Jos hirveä makeanhimo vaivaa, ostan tikkareita ja teen hyvää rahkaa korvikkeeksi, näillä uskon makeakoukun selättyvän.

Joulu ei vaikuttanut painoon mitenkään, mutta uusi vuosi ja siihen liittyvä viiden päivän kyläily vähän vaikuttivat, eli hiukan on paino kohollaan nyt. Kaksi kiloa tarkalleen ottaen. En pidä siitä, mutta toisaalta olisi aika ihme, jos ei se näkyisi painossa, että on ihan väärin syönyt. Uskon noiden tippuvan ihan itsekseen pois, kun vain noudatan normaalia rytmiäni syömisen suhteen. Pieni houkutus olisi taas siihen, että vähän kiristäisi enemmänkin, tiputtaisi muutaman kilon vähän tiukemmalla ruokavaliolla. Mutta jotenkin vastustaa kuitenkin. Vai selittelenkö vain itselleni? Että pystyisin kyllä mutten halua muka? Kyllä haluaisin, tietenkin haluaisin. Luulen että myös pystyisin. Mutta se tiukentelu, se arveluttaa. En haluaisi syömisten alkavan hallita minua. Ja toisaalta, pelkäänköhän myös hieman syöttää syömisiäni Kiloklubiin, mitä jos syönkin aivan liikaa jo? Vaikka sehän olisi sitten tärkeä huomata. Ja pitäisihän sitä välillä kai tarkastaa saanko tarpeeksi proteiiniakin. Hmm. Ehkä rohkaistun ja vähän täyttelen ruokapäiväkirjaa tällä viikolla. Pieni syömisen siistiminen varmasti onkin paikallaan, mutta mitään tiukkaa diettiä tuskin aloitan joka tapauksessa. Aina minä tätä samaa mietin!!!

Vaatteista mukavaa huomiota. Vaatekoko on pienenemään päin ollut edelleen. Nyt minulla on käytössä kahdet Zizzin slim-malliset housut kokoa 42. Aika napakat kyllä ovat, etten nyt ihan voi kehuskella niistä ulos pian laihtuvani, mutta joka tapauksessa pienimmässä Zizzin koossa nyt ollaan. Se tuntuu aika huikealle. Kun Zizzi tuli Tampereelle muistaakseni n. kolme vuotta sitten, olin kauhuissani siitä, että minulle mahtui päälle vain Zizzin suurin koko xl. Silloin jotenkin tajusin, että olen kyllä melkoisen iso, kun isojen naisten vaatteita myyvän liikkeen suurin koko vain mahtuu päälle. Vähän ehkä pelästyinkin, että mitä jos lihon vielä isommaksi? Ja varmasti olisin lihonutkin, ellen olisi tähän prosessiin lähtenyt. Minulla on edelleen ensimmäiset Zizzistä ostamani topit olemassa, punainen ja sininen pitsihelmainen toppi. Sinistä pidin jossain vaiheessa yöpaitana, nyt se alkaa olla siihenkin liian iso. Punainen on muistona. Pitäisikin ottaa niistä kuvat tänne blogiin. Molemmat olivat uutena ihan makkarankuoria päälläni.

Mukavaa pakkasviikkoa kaikille! :)

Vuoden viimeinen päivitys

Aika kiitää ja on päivittämiset jääneet ihan kokonaan. Täällä kaikki ihan hyvin, kiirettä ja touhua meinaa olla. Paino on samoissa lukemissa, salilla käydään kun keretään jne. Rautatiputus ei ihan toivottua tulosta tuonut, hemoglobiini on edelleen alhaalla, mutta tässä vaiheessa ei ainakaan lisää tiputella, kontrolli muutaman kuukauden päästä. Vähän pirteämpi olen ehkä ollut, jos oikein hyvällä tahdolla ajattelen, heh.

Laitan vielä oheen kuvan viime viikolta, kun salille olin menossa. Kropassa on muutoksia tapahtunut vaikken nyt lisää laihtunut olekaan. Yläkroppa näyttää melkein pieneltä verrattuna alakroppaan, epätasapainoa siis meinaa olla.

Oikein ihanaa uutta vuotta kaikille! :)

Rautatiputukseen mars

Viimeksi kerroin vuosikontrollista ja siitä kuinka kaikki oli ihan hyvin. Noh, tuota hb-asiaa selviteltiin hiukan lisää omasta pyynnöstäni, kun olen niin kovin väsynyt ollut. Lääkäri määräsi erilaisia rautatutkimuksia useita, ja niiden tulokset ovat nyt valmistuneet. Tulos on, että minulla on paljon pahempi anemia, kuin tuo hb 110 antaa ymmärtää. Kaikki rautavarastoni ovat ihan tyhjät, rauta ei imeydy suun kautta ilmeisesti ollenkaan. Tämmöinen anemia ei kehity hetkessä, vaan on todennäköisesti vuosien seurausta. Tulehduksellinen reumasairaus ja kortisonilääkitys lienevät syylliset, eikä kasvisruokavalio tietenkään varsinaisesti autakaan asiaa. Nyt on luvassa sitten rautatiputus suoraan suoneen ensi keskiviikkona. Toiveet sen suhteen ovat korkealla, olisi niin mukava piristyä!

Väsymyksen lisäksi on muutakin harmia ollut terveyden kanssa. Migreeni on vaivannut päivittäin ja välillä kaksikin kertaa päivässä, ja sen syyllinen uskon olevan poskiontelovaivan, joka on piinannut kesästä saakka. Luulen, että tuo oikeanpuoleinen ontelo vaatisi taas käsittelyä, kaksi kertaa siihen on FESS jo tehtykin. Lääkäriaika on kyllä varattuna, mutta vasta parin viikon päästä on se. Toivon saavani lähetteen erikoislääkärille, koska ilman viipalekuvaa ei siitä selvyyttä luultavasti saa.

Sitten ihan muuta asiaa, minä olen tullut työpaikalla "kaapista ulos"! Päätin erilaisten arvailujen ja vihjailujen, nimenomaan takana tapahtuvien, vuoksi kertoa kaikille, että minulle on tehty leikkaus. Se oli hyvä ratkaisu, nyt ei tarvitse piilotella pieniä ruokakippoja ja miettiä millä verukkeella syön vain vähän pikkujouluissa jne. Palaute on ollut ihan hyvää, olen tyytyväinen että kerroin. Nyt kun kuitenkin suurin osa työstä on jo tehty ja olen alkanut uskoa siihen, että tämä on pysyvää, oli oikein hyvä aika kertoa. Kerroin myös halunneeni ikäänkuin työrauhan aikaisemmin, en halunnut että syömisiini kiinnitetään liikaa huomiota.

Painosta muutama sananen. Minulla on tunne, että paino ei ole pitkään aikaan pudonnut yhtään. Kuitenkin kun nyt pitkästä aikaa päivitin luvut tuonne painonseurantasivulle, huomasin että onhan se laskusuuntainen hissukseen ollut edelleen. Se on jännä miten hidasta painonlaskua ei tavallaan huomaa edes arjessa, mutta sitten kun päivittää harvakseltaa lukemia tuonne listaan, huomaa että onhan se vähän pudonnut. Eli siis, en ole totaalisen jumissa painon suhteen edelleenkään. :) Olen tyytyväinen, vaikken laihtuisikaan enää, mutta toisaalta haaveissa olisi se, että joskus se paino alkaisi luvulla 8. Pakkomiellettä en siitä halua kehittää itselleni kuitenkaan.

Mukavaa loppuviikko lukijoilleni! :)

Vuosikontrolli ja kuulumisia

Yli kuukausi mennyt edellisestä kirjoituksesta, ohoh. Mihin tämä aika oikein menee? Vähän kuulumisia siis tässä.

Mulla oli tässä leikatun mahan vuosipäivä juuri. Endokrinologille oli aika juurikin vuosipäivänä, aikaisemmin viikolla oli myös ravitsemusterapeutille aika. Verikokeet näyttivät ihan hyvää ravitsemusta muuten, mutta hb on matala. 110 ei nyt niin älyttömän matala mulle edes ole, kun on matalampikin ollut. Mutta saisi se parempi olla. Kaikki muut olivat viiterajoissa. Kolesteroli ei koskaan ollut kokonaisuudessaan niin hyvä kuin nyt, jopa hyvä kolesteroli oli nyt oikein hyvä. Eikä mitään puutoksia ole vitamiineista tms. Rauta-asiaa nyt tutkaillaan vähän lisää, koska olen niin kovin väsynyt ollut. Toki väsymykseni voi hyvin olla sjögreniä tai fibroa, mutta sitä vähän pohdittiin että voisiko väsymystä kuitenkin helpottaa jos hb olisi parempi. Multa otettiin eilen monta verikoetta jotka tätä rauta-asiaa selvittävät tarkemmin, ja tulosten perusteella mietitään sitten jatkoja. Jos näyttää että varastot ovat tyhjänä, rautatiputusta suoneen voidaan harkita.

Ravitsemusterapeutin käynnille tein edeltävästi kolme päivää ruokapäiväkirjaa, ja jo kirjatessa huomasin itse, että pikkuisen on huonontunut syöminen verrattuna vaikka puolen vuoden takaiseen. Ei niin että kaikki oisi huonosti, mutta vähän vähemmän tuli proteiinia, pikkuisen enemmän herkkuja ja siten esim. rasvahappokoostumus oli vähän huonompi. Huomasin, että olin vähän alkanut pihistelemään hyvistä asioista, eli päätin jättää siemenet laittamatta puuroon, "koska niissä on niin paljon energiaa" yms. Tässä taas tuli huomattua, että olisi hyvä välillä merkkailla syömisiä vaikkapa sinne Kiloklubiin, ettei pääse luisumaan huonompiin ruokailutapoihin. Periaatteessa mistään ei sillei valitettu, kaikki oli vielä ihan ok:sti, mutta kuitenkin selvästi tuli esiin että huomiota pitää ruuan laatuun kiinnittää. Ateriarytmi sinänsä on hyvä ja annoskoot, mikä on tietenkin tosi tärkeä juttu myös.

Painon suhteen oltiin tyytyväisiä, virallinen kirurgin tavoite on saavutettu. Sinänsä paino ei ole kuukausiin tippunut yhtään, ihan samoissa lukemissa ollaan edelleen. Enkä aktiivisesti ole mitään sen eteen tehnytkään. Jonkinlaista tiivistymistä on kyllä kohtuuahkeran salillakäymisen ansiosta selvästi tapahtunut. Mulla on tosi hyvät treenit nyt, osa pt:n kanssa suunniteltuja ja sitten muualta hankittuna esim. kerrassaan mahtava jalkatreeni, jonka voi tehdä vaikka kotona. Liikuntaa on tullut aika hyvin nyt harrastettua, mutta vähän on ajankäytöllistä ongelmaa kuitenkin, eli ihan niin paljon en kerkeä salilla tai jumpalla käymään kuin haluaisin. Mutta se lienee ongelma vähän kaikilla "elämän ruuhkavuosia elävillä".

Eli asiat on siis ihan hyvin. Selkäkipukin on pikkuisen antautunut, ei kylläkään kokonaan. Mutta osteopaatin tekemä perusteellinen tutkimus paljasti, että kyseessä kuitenkin olisi "vain" lihasperäinen ongelma, jonkinlaista lihaksiston heikkoutta ja jumia. Eli pitäisi olla sitkeydellä hoidettavissa kuitenkin. Lihasten vahvistusta, venyttelyä ja mahdollisuuksien mukaan lisää osteopaatin käsittelyä (kallista!!!), jospa se niillä tulisi kuntoon jossain vaiheessa ihan kokonaankin.

Vanhoja tapoja

Viikonloppuna löysin itseni älyttömästä tilanteesta. Semmoisesta, josta jo luulin oppineeni pois. Suuresti ihmettelen, miten kuitenkin melko järkevä ihminen voi langeta edelleen tuommoiseen typeryyteen.

Citymarketissa oli irtokarkit tarjouksessa, 5,99€/kg muistaakseni. Menimme miehen kanssa vartavasten sinne ostamaan lapsille karkkipäivän karkit. Lapsille. Ja mitä tapahtui? Meillä oli siis viikonloppuna kolme lasta, jotka ovat tyytyväisiä ihan tavallisiin Lauantai-pusseihinkin, eivät kaipaa mitään hirveää jättimäärää karkkeja. Keräsin heille yhteen pussiin melko kohtuullisen määrän verrattuna siihen Lauantai-pussiin, yhteensä n. 600g. Aika reilusti, muttei ihan hullun paljon. Sitten toiseen keräilin itselleni ja miehelleni. Lopputulos oli se, että meillä oli karkkia perheellemme yhteensä 1,4kg!!! Kun oli niin halpaa. Onpa halpaa laittaa karkkiin 8 euroa. Paljon halvempaa olisi ollut olla laittamatta.

Älyttömintä tässä on kuitenkin se, että minä pystyn syömään ehkä 50g karkkia ilman pahaa oloa. Ja miehenikin yrittää välttää painonnousua. Miksi en siis ostanut meille esim. 100g tarkoin valikoituja suosikkikarkkeja? Koska oli niin halpaa.

Mitä tästä seurasi? Semmoinen älyttömyys, että esim. sunnuntaiaamuna aloitin päiväni syömällä n. 10 irtokarkkia tyhjään mahaan. Aikuinen ihminen! Arvatkaa tuliko huono olo? Tuli. Arvatkaa söinkö silti lisää karkkia oikean aamupalan jälkeen? Söin. Ja tuli taas paha olo.

Karkkeja oli vielä monta sataa grammaa jäljellä, ja tajusin että minä syön ne kaikki jossain vaiheessa, vaikken haluaisikaan, ellen anna niitä pois. Joten kaksi "viikonloppulasta" saivat viedä karkit mukanaan. Ja eilenillalla mielessäni kävi, "olisinpa jättänyt muutaman itselleni".

Huoh. Minä en halua syödä karkkia, mutta jos sitä on, haluan syödä sitä. Vältän tästä lähtien irtokarkkitarjouksia, halvoissa karkeissa ei ole muutenkaan mitään järkeä, jos niitä kuitenkin ostaa lähes kympillä. Tästä lähtien lasken itselleni esim. 10 karkkia jos niitä kerran on saatava, tai ostan 100g:n pussin kaupasta mieheni kanssa puoliksi. Huhhuh.

Kuvavertailua ja pohdintaa

 Mies otti minusta viikonloppun valokuvan takaapäin kun olimme ulkona. Ulkoilutin uusia jumppahousujani, koska en ollut vielä varma rohkenisinko pukea niitä päälleni Elixiaan, heh.
Housut olivat kyllä niin älyttömän mukavat päällä, että olen niitä nyt jumpalla todellakin pitänyt.


Mutta se kuva takaapäin. Itseään harvoin näkee takaapäin, ja siksi olen tuota kuvaa nyt katsellut ja yrittänyt miettiä miltä se näyttää. Vasemmalla puolella oleva kuva on projektin alussa otettu, ja olin siitä ihan hirveän järkyttynyt silloin.  Harmi toisaalta nyt että kuva on noin musta, ei näe kunnolla. Tai näkeehän siitä, että olen valtava, ja se on kai se oleellisin asia. Ja jotenkin itse en heti edes tajunnut silloin että olen tuossa takaapäin! Melkein samanlainen molemmilta puolilta, heh.

Noh, uusi kuva sitten. Toisaalta ensin olin positiivisella mielellä, ajattelin että vaikka olen isokokoinen edelleen, näytän kuitenkin jokseenkin normaalilta. Vaatteita on yläkropassa toki paljon enemmän tuossa kuvassa, mutta kai siitä silti voi päätellä jotain, ehkä?

Toisaalta kun tuota kuvaa olen enemmän katsonut, on alkanut tuntua siltä, ettei mitään laihtumista näy paljon missään. Tai korkeintaan hyvin vähän. Jonkinlainen pieni ahdistuskin iski siitä, että en ole pitkään aikaan laihtunut lisää. Paino on jopa pikkuisen plussalla alimmasta lukemasta. Ja sitten toisaalta ihan ällöttää oma ulkonäkökeskeisyys. Tuijottaa nyt omia kuvia ja niistä ahdistua tai yhtään mitään. Olen joka tapauksessa keventynyt aika paljon, ja se tuntuu kyllä olossa ja varmasti vaikuttaa terveyteenkin. Miksi siis pitää edes miettiä näitä ulkonäköasioita?

Oleellinen kysymys tällä kohtaa minulla lienee, että voisinko hyväksyä itseni tämmöisenä? Paino ei mitenkään itsestään näytä enää putoavan, sen eteen pitäisi tehdä ihan kunnolla töitä. Ja vähän pelkään sitä. Jos alan laskemaan kaloreita enemmän ja rajoittamaan syömisiäni isommin, pelkään että ajaudun siihen samaan kierteeseen, joka minut alunperin lihotti. Tottakai haluaisin laihtua vielä, paljonkin. Mutta sitä en halua, että kaikki alkaa pyörimään laihduttamisen ympärillä. Oikeastaan koko laihduttaminen on semmoinen asia, mitä en haluaisi. Mutta sitten pitäisi kyetä hyväksymään se, että näytän takaa tuolta kuin tuossa kuvassa. Ja että olen edelleen merkittävästi ylipainoinen.

Lääkärikäynnistä

Ei ollut rangassa mitään selkärankareumaan viittaavaa! Ihan oli samannäköinen kuin 10 vuotta sitten, ja koska selkäkipuja on kuitenkin ollut jo vuosia, jotakin pitäisi näkyä jos kyse reumassa oisi. Eli se oli varsin hyvä uutinen. Lääkäri oli erittäin perusteellinen ja hyvin laaha-alaisesti selvitteli asioita ja kyseli. Lopputulos on nyt se, että minulla on sjögrenin lisäksi ikäänkuin kaupanpäällisinä myös fibromyalgia ja nivelten yliliikkuvuusoireyhtymä, jotka ehdottomasti molemmat lisäävät ja aiheuttavat kipuja. Lisäksi heräsi ajatus jonkinlaisesti unihäiriöstä, esim. uniapneasta. Unen katkeaminen "väärällä" kohdalla aiheuttaa kasvuhormonin tuotannon häiriintymistä, joka taas vaikuttaa lihasten toimintaan ja palautumiseen. Mun kipuni selässä ovat pääasiassa isojen lihasten kiinnityskohdissa. Tätä asiaa mietitään lisää omalääkärin kanssa jossain vaiheessa.

Olin aika otettu siitä, kuinka monipuolisesti lääkäri mietti asiaa. Olen kaivannut lihavuusleikkausprosessinkin aikana erityisesti sitä, että joku lääkäri ajattelisi asioita kokonaisvaltaisesti, eikä vain tuijottaen sitä yhtä asiaa, mikä kulloinkin on käsittelyssä. Kaikilla tuntuu kuitenkin aina olevan niin kiire, ettei ihmistä keretä ajatella kokonaisuutena. Eilen sain yhden niistä harvoista kokemuksista, että minua tutkittiin erittäin kokonaisvaltaisesti. Ja olinkin vastaanotolla kokonaisen tunnin, joten ymmärrän toki, ettei tuommoinen juuri missään ole mahdollista edes!