Vanhoja tapoja

Viikonloppuna löysin itseni älyttömästä tilanteesta. Semmoisesta, josta jo luulin oppineeni pois. Suuresti ihmettelen, miten kuitenkin melko järkevä ihminen voi langeta edelleen tuommoiseen typeryyteen.

Citymarketissa oli irtokarkit tarjouksessa, 5,99€/kg muistaakseni. Menimme miehen kanssa vartavasten sinne ostamaan lapsille karkkipäivän karkit. Lapsille. Ja mitä tapahtui? Meillä oli siis viikonloppuna kolme lasta, jotka ovat tyytyväisiä ihan tavallisiin Lauantai-pusseihinkin, eivät kaipaa mitään hirveää jättimäärää karkkeja. Keräsin heille yhteen pussiin melko kohtuullisen määrän verrattuna siihen Lauantai-pussiin, yhteensä n. 600g. Aika reilusti, muttei ihan hullun paljon. Sitten toiseen keräilin itselleni ja miehelleni. Lopputulos oli se, että meillä oli karkkia perheellemme yhteensä 1,4kg!!! Kun oli niin halpaa. Onpa halpaa laittaa karkkiin 8 euroa. Paljon halvempaa olisi ollut olla laittamatta.

Älyttömintä tässä on kuitenkin se, että minä pystyn syömään ehkä 50g karkkia ilman pahaa oloa. Ja miehenikin yrittää välttää painonnousua. Miksi en siis ostanut meille esim. 100g tarkoin valikoituja suosikkikarkkeja? Koska oli niin halpaa.

Mitä tästä seurasi? Semmoinen älyttömyys, että esim. sunnuntaiaamuna aloitin päiväni syömällä n. 10 irtokarkkia tyhjään mahaan. Aikuinen ihminen! Arvatkaa tuliko huono olo? Tuli. Arvatkaa söinkö silti lisää karkkia oikean aamupalan jälkeen? Söin. Ja tuli taas paha olo.

Karkkeja oli vielä monta sataa grammaa jäljellä, ja tajusin että minä syön ne kaikki jossain vaiheessa, vaikken haluaisikaan, ellen anna niitä pois. Joten kaksi "viikonloppulasta" saivat viedä karkit mukanaan. Ja eilenillalla mielessäni kävi, "olisinpa jättänyt muutaman itselleni".

Huoh. Minä en halua syödä karkkia, mutta jos sitä on, haluan syödä sitä. Vältän tästä lähtien irtokarkkitarjouksia, halvoissa karkeissa ei ole muutenkaan mitään järkeä, jos niitä kuitenkin ostaa lähes kympillä. Tästä lähtien lasken itselleni esim. 10 karkkia jos niitä kerran on saatava, tai ostan 100g:n pussin kaupasta mieheni kanssa puoliksi. Huhhuh.