tiistai 8. syyskuuta 2015

Lääkärikäynnistä

Ei ollut rangassa mitään selkärankareumaan viittaavaa! Ihan oli samannäköinen kuin 10 vuotta sitten, ja koska selkäkipuja on kuitenkin ollut jo vuosia, jotakin pitäisi näkyä jos kyse reumassa oisi. Eli se oli varsin hyvä uutinen. Lääkäri oli erittäin perusteellinen ja hyvin laaha-alaisesti selvitteli asioita ja kyseli. Lopputulos on nyt se, että minulla on sjögrenin lisäksi ikäänkuin kaupanpäällisinä myös fibromyalgia ja nivelten yliliikkuvuusoireyhtymä, jotka ehdottomasti molemmat lisäävät ja aiheuttavat kipuja. Lisäksi heräsi ajatus jonkinlaisesti unihäiriöstä, esim. uniapneasta. Unen katkeaminen "väärällä" kohdalla aiheuttaa kasvuhormonin tuotannon häiriintymistä, joka taas vaikuttaa lihasten toimintaan ja palautumiseen. Mun kipuni selässä ovat pääasiassa isojen lihasten kiinnityskohdissa. Tätä asiaa mietitään lisää omalääkärin kanssa jossain vaiheessa.

Olin aika otettu siitä, kuinka monipuolisesti lääkäri mietti asiaa. Olen kaivannut lihavuusleikkausprosessinkin aikana erityisesti sitä, että joku lääkäri ajattelisi asioita kokonaisvaltaisesti, eikä vain tuijottaen sitä yhtä asiaa, mikä kulloinkin on käsittelyssä. Kaikilla tuntuu kuitenkin aina olevan niin kiire, ettei ihmistä keretä ajatella kokonaisuutena. Eilen sain yhden niistä harvoista kokemuksista, että minua tutkittiin erittäin kokonaisvaltaisesti. Ja olinkin vastaanotolla kokonaisen tunnin, joten ymmärrän toki, ettei tuommoinen juuri missään ole mahdollista edes!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos että kommentoit blogiini! Minulla on kommenttien valvonta käytössä, joten älä hämmästy sitä ettei viestisi näy heti. :)