Vuosikontrolli ja kuulumisia

Yli kuukausi mennyt edellisestä kirjoituksesta, ohoh. Mihin tämä aika oikein menee? Vähän kuulumisia siis tässä.

Mulla oli tässä leikatun mahan vuosipäivä juuri. Endokrinologille oli aika juurikin vuosipäivänä, aikaisemmin viikolla oli myös ravitsemusterapeutille aika. Verikokeet näyttivät ihan hyvää ravitsemusta muuten, mutta hb on matala. 110 ei nyt niin älyttömän matala mulle edes ole, kun on matalampikin ollut. Mutta saisi se parempi olla. Kaikki muut olivat viiterajoissa. Kolesteroli ei koskaan ollut kokonaisuudessaan niin hyvä kuin nyt, jopa hyvä kolesteroli oli nyt oikein hyvä. Eikä mitään puutoksia ole vitamiineista tms. Rauta-asiaa nyt tutkaillaan vähän lisää, koska olen niin kovin väsynyt ollut. Toki väsymykseni voi hyvin olla sjögreniä tai fibroa, mutta sitä vähän pohdittiin että voisiko väsymystä kuitenkin helpottaa jos hb olisi parempi. Multa otettiin eilen monta verikoetta jotka tätä rauta-asiaa selvittävät tarkemmin, ja tulosten perusteella mietitään sitten jatkoja. Jos näyttää että varastot ovat tyhjänä, rautatiputusta suoneen voidaan harkita.

Ravitsemusterapeutin käynnille tein edeltävästi kolme päivää ruokapäiväkirjaa, ja jo kirjatessa huomasin itse, että pikkuisen on huonontunut syöminen verrattuna vaikka puolen vuoden takaiseen. Ei niin että kaikki oisi huonosti, mutta vähän vähemmän tuli proteiinia, pikkuisen enemmän herkkuja ja siten esim. rasvahappokoostumus oli vähän huonompi. Huomasin, että olin vähän alkanut pihistelemään hyvistä asioista, eli päätin jättää siemenet laittamatta puuroon, "koska niissä on niin paljon energiaa" yms. Tässä taas tuli huomattua, että olisi hyvä välillä merkkailla syömisiä vaikkapa sinne Kiloklubiin, ettei pääse luisumaan huonompiin ruokailutapoihin. Periaatteessa mistään ei sillei valitettu, kaikki oli vielä ihan ok:sti, mutta kuitenkin selvästi tuli esiin että huomiota pitää ruuan laatuun kiinnittää. Ateriarytmi sinänsä on hyvä ja annoskoot, mikä on tietenkin tosi tärkeä juttu myös.

Painon suhteen oltiin tyytyväisiä, virallinen kirurgin tavoite on saavutettu. Sinänsä paino ei ole kuukausiin tippunut yhtään, ihan samoissa lukemissa ollaan edelleen. Enkä aktiivisesti ole mitään sen eteen tehnytkään. Jonkinlaista tiivistymistä on kyllä kohtuuahkeran salillakäymisen ansiosta selvästi tapahtunut. Mulla on tosi hyvät treenit nyt, osa pt:n kanssa suunniteltuja ja sitten muualta hankittuna esim. kerrassaan mahtava jalkatreeni, jonka voi tehdä vaikka kotona. Liikuntaa on tullut aika hyvin nyt harrastettua, mutta vähän on ajankäytöllistä ongelmaa kuitenkin, eli ihan niin paljon en kerkeä salilla tai jumpalla käymään kuin haluaisin. Mutta se lienee ongelma vähän kaikilla "elämän ruuhkavuosia elävillä".

Eli asiat on siis ihan hyvin. Selkäkipukin on pikkuisen antautunut, ei kylläkään kokonaan. Mutta osteopaatin tekemä perusteellinen tutkimus paljasti, että kyseessä kuitenkin olisi "vain" lihasperäinen ongelma, jonkinlaista lihaksiston heikkoutta ja jumia. Eli pitäisi olla sitkeydellä hoidettavissa kuitenkin. Lihasten vahvistusta, venyttelyä ja mahdollisuuksien mukaan lisää osteopaatin käsittelyä (kallista!!!), jospa se niillä tulisi kuntoon jossain vaiheessa ihan kokonaankin.

Vanhoja tapoja

Viikonloppuna löysin itseni älyttömästä tilanteesta. Semmoisesta, josta jo luulin oppineeni pois. Suuresti ihmettelen, miten kuitenkin melko järkevä ihminen voi langeta edelleen tuommoiseen typeryyteen.

Citymarketissa oli irtokarkit tarjouksessa, 5,99€/kg muistaakseni. Menimme miehen kanssa vartavasten sinne ostamaan lapsille karkkipäivän karkit. Lapsille. Ja mitä tapahtui? Meillä oli siis viikonloppuna kolme lasta, jotka ovat tyytyväisiä ihan tavallisiin Lauantai-pusseihinkin, eivät kaipaa mitään hirveää jättimäärää karkkeja. Keräsin heille yhteen pussiin melko kohtuullisen määrän verrattuna siihen Lauantai-pussiin, yhteensä n. 600g. Aika reilusti, muttei ihan hullun paljon. Sitten toiseen keräilin itselleni ja miehelleni. Lopputulos oli se, että meillä oli karkkia perheellemme yhteensä 1,4kg!!! Kun oli niin halpaa. Onpa halpaa laittaa karkkiin 8 euroa. Paljon halvempaa olisi ollut olla laittamatta.

Älyttömintä tässä on kuitenkin se, että minä pystyn syömään ehkä 50g karkkia ilman pahaa oloa. Ja miehenikin yrittää välttää painonnousua. Miksi en siis ostanut meille esim. 100g tarkoin valikoituja suosikkikarkkeja? Koska oli niin halpaa.

Mitä tästä seurasi? Semmoinen älyttömyys, että esim. sunnuntaiaamuna aloitin päiväni syömällä n. 10 irtokarkkia tyhjään mahaan. Aikuinen ihminen! Arvatkaa tuliko huono olo? Tuli. Arvatkaa söinkö silti lisää karkkia oikean aamupalan jälkeen? Söin. Ja tuli taas paha olo.

Karkkeja oli vielä monta sataa grammaa jäljellä, ja tajusin että minä syön ne kaikki jossain vaiheessa, vaikken haluaisikaan, ellen anna niitä pois. Joten kaksi "viikonloppulasta" saivat viedä karkit mukanaan. Ja eilenillalla mielessäni kävi, "olisinpa jättänyt muutaman itselleni".

Huoh. Minä en halua syödä karkkia, mutta jos sitä on, haluan syödä sitä. Vältän tästä lähtien irtokarkkitarjouksia, halvoissa karkeissa ei ole muutenkaan mitään järkeä, jos niitä kuitenkin ostaa lähes kympillä. Tästä lähtien lasken itselleni esim. 10 karkkia jos niitä kerran on saatava, tai ostan 100g:n pussin kaupasta mieheni kanssa puoliksi. Huhhuh.

Kuvavertailua ja pohdintaa

 Mies otti minusta viikonloppun valokuvan takaapäin kun olimme ulkona. Ulkoilutin uusia jumppahousujani, koska en ollut vielä varma rohkenisinko pukea niitä päälleni Elixiaan, heh.
Housut olivat kyllä niin älyttömän mukavat päällä, että olen niitä nyt jumpalla todellakin pitänyt.


Mutta se kuva takaapäin. Itseään harvoin näkee takaapäin, ja siksi olen tuota kuvaa nyt katsellut ja yrittänyt miettiä miltä se näyttää. Vasemmalla puolella oleva kuva on projektin alussa otettu, ja olin siitä ihan hirveän järkyttynyt silloin.  Harmi toisaalta nyt että kuva on noin musta, ei näe kunnolla. Tai näkeehän siitä, että olen valtava, ja se on kai se oleellisin asia. Ja jotenkin itse en heti edes tajunnut silloin että olen tuossa takaapäin! Melkein samanlainen molemmilta puolilta, heh.

Noh, uusi kuva sitten. Toisaalta ensin olin positiivisella mielellä, ajattelin että vaikka olen isokokoinen edelleen, näytän kuitenkin jokseenkin normaalilta. Vaatteita on yläkropassa toki paljon enemmän tuossa kuvassa, mutta kai siitä silti voi päätellä jotain, ehkä?

Toisaalta kun tuota kuvaa olen enemmän katsonut, on alkanut tuntua siltä, ettei mitään laihtumista näy paljon missään. Tai korkeintaan hyvin vähän. Jonkinlainen pieni ahdistuskin iski siitä, että en ole pitkään aikaan laihtunut lisää. Paino on jopa pikkuisen plussalla alimmasta lukemasta. Ja sitten toisaalta ihan ällöttää oma ulkonäkökeskeisyys. Tuijottaa nyt omia kuvia ja niistä ahdistua tai yhtään mitään. Olen joka tapauksessa keventynyt aika paljon, ja se tuntuu kyllä olossa ja varmasti vaikuttaa terveyteenkin. Miksi siis pitää edes miettiä näitä ulkonäköasioita?

Oleellinen kysymys tällä kohtaa minulla lienee, että voisinko hyväksyä itseni tämmöisenä? Paino ei mitenkään itsestään näytä enää putoavan, sen eteen pitäisi tehdä ihan kunnolla töitä. Ja vähän pelkään sitä. Jos alan laskemaan kaloreita enemmän ja rajoittamaan syömisiäni isommin, pelkään että ajaudun siihen samaan kierteeseen, joka minut alunperin lihotti. Tottakai haluaisin laihtua vielä, paljonkin. Mutta sitä en halua, että kaikki alkaa pyörimään laihduttamisen ympärillä. Oikeastaan koko laihduttaminen on semmoinen asia, mitä en haluaisi. Mutta sitten pitäisi kyetä hyväksymään se, että näytän takaa tuolta kuin tuossa kuvassa. Ja että olen edelleen merkittävästi ylipainoinen.

Lääkärikäynnistä

Ei ollut rangassa mitään selkärankareumaan viittaavaa! Ihan oli samannäköinen kuin 10 vuotta sitten, ja koska selkäkipuja on kuitenkin ollut jo vuosia, jotakin pitäisi näkyä jos kyse reumassa oisi. Eli se oli varsin hyvä uutinen. Lääkäri oli erittäin perusteellinen ja hyvin laaha-alaisesti selvitteli asioita ja kyseli. Lopputulos on nyt se, että minulla on sjögrenin lisäksi ikäänkuin kaupanpäällisinä myös fibromyalgia ja nivelten yliliikkuvuusoireyhtymä, jotka ehdottomasti molemmat lisäävät ja aiheuttavat kipuja. Lisäksi heräsi ajatus jonkinlaisesti unihäiriöstä, esim. uniapneasta. Unen katkeaminen "väärällä" kohdalla aiheuttaa kasvuhormonin tuotannon häiriintymistä, joka taas vaikuttaa lihasten toimintaan ja palautumiseen. Mun kipuni selässä ovat pääasiassa isojen lihasten kiinnityskohdissa. Tätä asiaa mietitään lisää omalääkärin kanssa jossain vaiheessa.

Olin aika otettu siitä, kuinka monipuolisesti lääkäri mietti asiaa. Olen kaivannut lihavuusleikkausprosessinkin aikana erityisesti sitä, että joku lääkäri ajattelisi asioita kokonaisvaltaisesti, eikä vain tuijottaen sitä yhtä asiaa, mikä kulloinkin on käsittelyssä. Kaikilla tuntuu kuitenkin aina olevan niin kiire, ettei ihmistä keretä ajatella kokonaisuutena. Eilen sain yhden niistä harvoista kokemuksista, että minua tutkittiin erittäin kokonaisvaltaisesti. Ja olinkin vastaanotolla kokonaisen tunnin, joten ymmärrän toki, ettei tuommoinen juuri missään ole mahdollista edes!

Uudet urheiluhousut

Mun on pakko teille näyttää, miten hienot urheiluhousut mun mieheni oli mulle tilannut! En ollut kuullutkaan kaupasta branda.fi, joka tuo maahan brasilialaisia ihan mahtavia trikoita eri mitoissa ja upeissa kuoseissa. Koot ovat reiluja, mulla on nyt siis päällä l-koko, ja ennemmin ovat vähän reilut kuin pienet. Nyt kelpaa lähteä jumpalle! :)

Uusi reumadiagnoosi?

Kipua ja vaivaa oli edellinen teksti. Niin on tämäkin. Taivuin viimein selkäni vuoksi ja menin lääkäriin. Ja: kaikki oireeni sopisivat selkärankareumaan. Ihan kaikki, veriarvoista lähtien akillesjänteen kiinnityskohdan tulehdukseen saakka. Vain iriittiä, eli värikalvon tulehdusta silmissäni ei ole ollut. Kaikki muu löytyy. Tänään siis kuvattavaksi, ja ensi viikolla reumalääkärille. Kokeeksi sain Arcoxiaa, joka on kyllä tulehduskipulääke, mutta hiukan hellempi mahalle kuin muut, ja pitkävaikutteinen vain kerran päivässä otettava. Sitten toivotaan että leikattu mahani kestää sitä, edes vähän aikaa. Tuntuu nimittäin auttavan. Selkä on vähemmän kipeä kuin moneen kuukauteen. Ei kuitenkaan kivuton, se nyt olisi liikaa pyydetty.

Tässä sitä tuumaillaan ja sopeudutaan ajatukseen, että minulla saattaa olla kohta toinenkin reumadiagnoosi. Ehkä. Enemmän yllätyn jos se ei sitä ole, sen verran tutulta kaikki teksti aiheesta kuulostaa.

Jos jotakuta kiinnostaa, niin paino on samoissa lukemissa aina vain. En ole sille yrittänyt aktiivisesti mitään tehdäkään, en ole jaksanut oikein mistään kieltäytyäkään. Liikuntaa on tullut paljon lisää, mutta sen vaikutus painoon on yleensä ennemmin kilon nousu kuin lasku. Pitkällä tähtäimellä toki voi olla laskusuuntainenkin. Tavoite on jossain vaiheessa muutama kilo saada pois vielä, mutta oloni on aika mukava näinkin. En jaksa stressata painon putoamattomuudella siis.

Liikunnasta ja kivusta

Takana puolitoista viikkoa jäsenyyttä Elixiassa. Tykkään, hirveästi tykkään! Kuusi kertaa olen käynyt, eli kuten arvelinkin, alkuun ei ole vaikea löytää motivaatiota lähteä, päinvastoin pitää välillä muistutella että lepoakin tarvitaan. Olen kokeillut erilaisia jumppia ja salilla käynyt, ja kaikesta oikeastaan olen tykännyt. Omaa suosikkia ei vielä ole muodostunut.

Olen siis hirveän iloinen siitä että tämän päätöksen tein, ja nyt pääsen liikkumaan lähes koska vain. Mutta. Hiukan mieltä vie matalaksi se, että kroppani kyllä joko reagoi liikuntaan, tai sitten reumatautini vain on aktiivisempana juuri nyt, eli kipuja on siellä täällä. Alaselkä, joka on vaivannut ainakin vuoden, tai varmaan enemmänkin, oikkuilee edelleen, siinä ei ole mitään uutta. Aamuisin selkä on niin kankea ja hankala, että kasvojen peseminen lavuaarille kumartuen on lähes mahdotonta. Päivän mittaan selkä vertyy, mutta jonkinasteisesti se on kipeä koko ajan. Liikuntaa se ei estä, päinvastoin liikunta tuntuu hyvälle. Mutta oisihan se kivempi, jos ei selkä oisi koko ajan kipeä.

Uutta on vasemman olkapään kipu. En oikein osaa paikallista kipua kunnolla, mutta ikävä vihlaiseva kipu ja jonkinlainen voimattomuuden tunne jossain olkavarren ja olkapään seudulla tuntuu kun vaikkapa pyöritän kättäni. Yöllä herään välillä siihen, että olen nostanut käteni ylöspäin, ja sattuu kamalasti siirtää sitä takaisin alas. Hiukan huolettaa. Sama olkapää oikutteli kyllä jossain vaiheessa kun yritin uida enemmän, eli ihan täysin uusi juttu tämäkään ei ole. Mutta pahentunut selvästi.

Ja sitten vasen nilkkani. Huoh. Se on kolme kesää vaivannut (siis oikeasti vain kesällä, ei talvella), akillesjänteen seutuun on ihan ultralla havaittavaa turvotusta tullut ja nilkka on kipuillut. Nyt olen käynyt fysioterapiassa ja siellä huomattiin, että astun jalalla pieleen, luultavasti siksi että varon jalkaa kivun vuoksi. Nyt olen yrittänyt opetella astumaan paremmin, ja venytellyt paljon pohjetta, joka on ihan selkeästi kiristynyt tästä "varomisesta". Ja siitäkös nilkka on ärtynyt. Uudenlainen kipu nilkan etupuolella on vaivannut lähinnä levossa, ei niinkään liikkuessa. Eikä onneksi koko aikaa. Mutta kiusallisesti kuitenkin.

Jotta ei liian vähäiseksi nämä erilaiset kipupaikat jäisi, niin kerrottakoon että oikeassa ranteessa on pari viikkoa ollut kaikkein tyypillisin "sjögren-kipu", sellainen aamuisin pahimmillaan oleva ja päivän mittaan hieman helpottava kipu, johon ei auta kipulääke. Tämä kipu ei ihmetytä minua, tämä on sitä mihin olen tottunut ja liittyy kaikkein selkeimmin reumatautiini. Ja yleensä nämä eivät kuitenkaan jää kovin pitkäksi aikaa vaivaamaan, ja onhan minulla rannetuetkin olemassa, jos kuitenkin jääkin. Pitääkin ottaa töihin mukaan rannetuki, luultavasti vaiva rauhoittuu sillä.

Eli summa summarum, olen melkoisen kipeä. Ja se vähän varjostaa iloa tästä uudesta liikunnallisuudesta. Minä olen sitkeä, en pienestä kivusta taivu tai hätkähdä, mutta nyt kipupaikkoja on vähän turhan monta. Toivon, että osittain kipu olisi reagointia äkilliseen liikunnan lisääntymiseen ja menisi ohi. En aio luovuttaa joka tapauksessa. Pahoittelut että tästä tuli tämmöinen kivulias teksti, en haluaisi valittaa. Ajattelin kuitenkin tätä hieman sellaisena raportoimisena itsellenikin, että näkee sitten selkeästi jos muutosta tapahtuu. Toivottavasti parempaan suuntaan.