Tautia ja odotusta

Täällä ollaan kamalassa flunssassa. Poskiontelotulehdus on vaivannut jo pari viikkoa, mutta oikein pahaksi tauti meni viikonloppuna. Tänään kävin lääkärissä ja sain astmasuihkeita, keuhkot kun meinaavat olla ihan tukossa. Astmaa en sinänsä sairasta, mutta aina silloin tällöin flunssa tekee sen että keuhkot käyttäytyvät kuin astmassa. Antibioottia en ottanut vielä ainakaan, ei ne oikein mulla tahdo auttaa. Jos ei ala helpottaa, tietenkin sitten sitäkin mietitään.

Arvatkaas mitä? Mulla on ylävatsan uä jo tämän viikon perjantaina! Todella yllättynyt olin kun aika tuli näin pian. Se tarkoittanee, että leikkaus ihan oikeasti on PIAN! Meinaa vähän jännittää kyllä. Kovasti toivon, että saan ennen joulua pikkumahan, ja siltä se nyt näyttää kovastikin. Toisaalta ei haittaisi jos menisi marraskuullekin, sekin on pian. Välillä meinaa olla vaikeuksia pysyä nahoissaan, kun miettii kuinka lähellä uusi elämä onkaan! Ensi viikolla voisin varmasti jonohoitajalle jo soitella sitten, tai ehkä jo perjantaina, kun kaikki tutkimukset on tehty. Iiks! :)

Kovasti olen miettinyt, että mitä kerron ihmisille leikkauksestani. Lähimmät ihmiset tietävät toki asiasta jo, ovat tienneet jo pidempään. Mutta entä työkaverit, jotka eivät ole läheisiä ystäviä, ja sukulaiset, joiden kanssa ollaan vain kesälomalla tekemisissä? Ex-mies? Se on oikeasti aika yllättävän vaikea kysymys, ja vaikka ajattelisi että saan itse päättää kenelle kerron mitäkin, niin silti se on iso kysymys.

Täysi avoimuus olisi kaikkein helpointa leikkauksen suhteen. Kenenkään ei tarvisi arvailla mistä on kyse, eikä niille jotka asian tietävät, tulisi kiusausta kertoa eteenpäin. Mutta olisinko siihen sitten ihan valmis? Haluanko kaikkien tietävän mitä minulle on tehty? Siinä kuitenkin laittaa itsensä myös alttiiksi monenlaiselle. Arvostelua ja ihmettelyä ehkä. Mutta sitten saisin olla vapaasti, ei tarvisi keksiä selittelyjä miksi en syö tai miksi syön vähän. Ja jos päätän olla osittain avoin, miten muka rajata se kenelle kerron ja kenelle en, ja kuitenkin jutut leviävät. Esim. se ex-mies melko varmasti saa asian tietää, kun meillä yhteinen poikakin on, jolle lienee pakko kertoa asia ihan kunnolla. Minä siis en ole lapselleni kertonut vielä asiaa. Poika on kohta 11-vuotias, ja kovin herkkä kaikelle. Pelkää helposti että minulle tapahtuu jotain, enkä halua puhua asiasta ennen kuin se on varmaa, ettei turhaan ainakaan tarvitse murehtia. Mutta onko minulla oikeus pyytää tuonikäistä lasta olemaan kertomatta isälleen? Ja olisiko sillä toisaalta väliäkään? Vaikka ei se tuntuisi kivalle ajatukselle, että tämä uuden vaimonsa kanssa miettisi kuinka heikko olenkaan, että tarvii tämmöinen leikkaus tehdä. Mutta haittaisiko se sitten mitään, eihän se minua vahingottaisi mitenkään. Hmm.

Välillä mietin, että työyhteisössäkin puhuisin täysin avoimesti jossain sopivassa tilanteessa. Ja seuraavassa hetkessä haluan salata koko asian. En tiedä. Onhan tässä vielä aikaa miettiä. Toisaalta luulen, että valitsen kuitenkin avoimuuden. Inhoa kiertelyä ja kaartelua, se ei oikein ole minua. Ja työyhteisössäni olen kuitenkin roolissa, jossa olen ollut avoin ja näkyvä. Olisi vaikea yhtäkkiä vetäytyä ikäänkuin. Entä jos harjoittelisin sopivan "puheen", jonka sitten kertoisin? Tätäkin olen miettinyt. Mitä se voisi olla?
Kokeilen:
"Haluaisin kertoa kaikille yhteisesti, mistä on kyse, kun olen ollut sairaslomalla ja minulle on tehty toimenpide. Kerron tämän siksi, ettei tarvitse arvailla kenenkään että mikä minulla on, ja että minun on helpompi sitten noudattaa uusia elämäntapojanikin. Moni pitkään minun kanssani työtä tehnyt on nähnyt, kuinka olen edestakaisin seilannut painon kanssa, todella isostikin. Ja olen siihen hirveän väsynyt. Olen vähän pudotellut painoa tässä pidemmän ajan kuluessa, ja nyt minulle on tehty toimenpide, jonka on tarkoitus auttaa minua tässä, estää se ettei enää tarvitse jojoilla. Mahalaukkuani on kavennettu, ja minun on opeteltava kokonaan uudet elämäntavat. Toivon tukea ja mielummin suoraa puhetta kuin kuiskuttelua ja selän takana ihmettelyä."

Plääh. Aikamoista selittelyä se sitten on kuitenkin, sanoin mitä hyvänsä. En tiedä. Kuulostaisiko tuommoinen nyt sitten siltä, että ikäänkuin yritän saada muutkin hyväksymään sen mitä minulle tehdään? Onko minulla siihen edes oikeutta? Olisiko parempi sitten kuitenkin olla hiljaa? Hm. Siinäpä miettimistä.

Gastroskopia ja leikkausarvio

Skopia-aikani aikaistui parilla viikolla, ja se olikin jo eilen. Skopian teki leikkaava kirurgi, jonka kanssa sitten puhuttiin leikkauksesta muutenkin. Mutta voi hyvänen aika miten hirveä tutkimus se skopia onkaan! En jännittänyt pahemmin, enkä halunnut mitään apuja siihen, esilääkettä siis. Halusin että pääsen nopeasti pois tutkimuksen jälkeen. Onneksi se on nyt ohi, eikä varmaankaan hetkeen tarvitse olla tekemässä! Mitään poikkeavaa ei mahasta löytynyt, ei myöskään palleatyrää, joka olisi ollut este sleeve-tyyppiselle leikkaukselle. Kirurgi selkeästi oli itse enemmän ohitusleikkauksen kannalla, mutta minä pysyin mielipiteessäni, että haluan sleeven. Ymmärrän kyllä, ettei sekään ole pieni tai mitenkään "kevyt" leikkaus, etteivät tulehduskipulääkkeet runsaina määrinä sovi sillekään mahalle jne. On vain vahvana tunne, että sleeve se on.

Leikkaukselle ei siis ole mitään estettä. Lääkäri soitti siinä vastaanotolla jonohoitajalle, jolla olikin yllättäviä uutisia. Jos vain saan nyt mahan uä-tutkimusajan piakkoin, saatan päästä leikkaukseen jo loka-marraskuussa! Ja sehän on ihan hirveän pian se. Ajatella, nyt tästä on tulossa totta! Nyt tietenkin sitten odotan kärsimättömänä sitä uä-aikaa, että saisin leikkauspäivän selville. Tässä saattaa käydä niinkin että ihan pienellä varotusajalla alkaa ene. Vaan ei haittaa, olen kyllä valmis siihen, elämäni viimeiseen ene-kuuriin. :)

Tulevan ruokavalion suunnittelua osa 1

Nyt kun tiedän, että homma on etenemässä, tuntuu että voisi taas lisää miettiä tulevaa leikkauksen jälkeistä ruokavaliota. Olen sitä pitkin matkaa kovastikin pohtinut, mutta tajusin tässä juuri etten ole mitään kirjannut ylös enkä myöskään siten mitään vinkkejä tullut keneltäkään saaneeksi.

Minähän olen kasvissyöjä, tosin syön kyllä kalaa. Kalan olen pitänyt ruokavaliossa toisaalta kätevyys- ja toisaalta terveyssyistä. Minulla kasvissyöntiin ei liity mitään aatetta, aloitin reilut 1,5 vuotta sitten reumatautini vuoksi. Tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että etenkin punainen liha saattaisi pahentaa reuman oireita. Halusin kokeilla, ja kasvisyönti veikin mukanaan. Pidän sitä melkoisena ihmeenä, koska ennen olin ihan lihanrakastaja! Mutta näköjään ihminen voi muuttua. Alkuun söin hetken aikaa kanaa, mutta se alkoi jotenkin ällöttää, joten lopetin senkin. Sittemmin tilanne on muuttunut siten, että mukaan on tullut myös eläinten hyvinvointiasia, enkä enää ihan hyvin mielin sitä kalaakaan syö. Olen tutustunut kovasti ihan vegaaniseenkin ruokavalioon, ja paljon teen vegaanisia ruokia, mutta ainakin tässä vaiheessa kananmunat ja maitotuotteet ovat kyllä jokapäiväisessä ruokavaliossa.

Kasvissyönti aiheuttaa pieniä, kylläkin ihan ratkaistavissa olevia haasteita leikkauksen jälkeiselle ruokavaliolle. Lähinnä ehkä siten, että ruokamäärän ollessa alkuun hyvin pieni, proteiinin saantia pitää todellakin pohtia. Ja myös sitä, miten nesteen nauttimisen yhdistää syömiseen. Tuntuu että varsinkin alkuun täytyy olla tarkkana siinä, ettei täytä sitä pientä mahaa millään tyhjänpäiväisellä, koska se on sitten heti pois siitä järkevästä, eli esim. proteiinin saanti kärsii. Siksi tavoitteeni on heti jo nyt suunnitella semmoisia hyviä vaihtoehtoja, joista rakentaa järkevä perusarkisyöminen. Ajattelen itse, että jos perussyöminen on hyvää ja siitä pääsääntöisesti saa riittävästi kaikkea hyvää, niin voi sitten välillä herkutellakin. Sitähän en voi ollenkaan tietää tässä vaiheessa, että mikä lopulta sitten maistuu ja tuntuu hyvältä leikkauksen jälkeen, mutta on sitä joka tapauksessa hyvä miettiä jo nyt.

Olen kokeillut noudattaa leikkauksenjälkeistä ruokailurytmiä jonkin aikaa omassa arjessani. Tässä vaiheessa vaikealle tuntuu se, että jos syön aamulla viilin, miksi en söisi samalla sitä välipalaleipääkin, kun jaksaisin ihan hyvin. Eli motivaatio syödä pieniä annoksia usein on vähän huono tällä hehtaarisäkillä. Mutta teoriassa, ja muutamana päivänäsä ihan konkreettisestikin, olen tehnyt niin, että olen syönyt aamupalan kotona klo 7, esim viilin, ja sitten yhdeksän jälkeen töissä leivän. Saan sen sovitettua työpäivääni ihan hyvin, ei ongelmaa. Klo 11 jälkeen lounas, ja klo 14 iltapäiväkahvi. Onnistuu. Niinä muutamana päivänä kun pikkuaterioita söin, huomasin että se tuntuu olossa tosi hyvälle. Ei kerkeä hirmunälkää tulemaan, eikä toisaalta sitten ähkyäkään. Uskon, että tuo ruokarytmi arjessa tulee kyllä sujumaan, mutta viikonloput voivat olla haasteellisempia. Perinteisesti meillä syödään IIISO aamupala hitaasti nauttien, ja sitten seuraavan kerran alkuillasta vieläkin isompi herkkuillallinen. Eli tässä kohtaa on todella isosta muutoksesta kyse. Päänupin sisällä tarvii ihan naksahtaa, että oppii sen, ettei voi paastota päivää odottaen The ateriaa, jolloin sitten syötäisiin oikein kunnolla. Luultavasti hyvää ruokaa haluan kokkailla (toivottavasti!) tulevaisuudessakin, mutta suhtautuminen siihen syömiseen on muutettava täysin. Toisaalta uskon kyllä tässä olevani jo aika pitkällä, olen minä aika kauan tämän asian kuitenkin jo tiedostanut ja sitä miettinyt.

Juominen on yksittäisistä toiminnoista sellainen, joka on mietityttänyt kovasti myös. Olen kova juomaan vettä, eikä minulle tuota mitään vaikeuksia juoda vaikka yhdellä kulautuksella puoli litraa vettä. Ruuan kanssa olen paljon tottunut juomaan myös. Vähän jännittää se, miltä tuntuu kun ei voikaan janoonsa kulauttaa koko lasillista kerralla, vaan pitää hissukseen juoda. Sen uskon kyllä hyvin oppivani, ettei voi juoda samalla kun syö, koska huolellinen pureskelu ja hidas, pienen aterian syöminen eivät kyllä vaadi nestettä paljon. Olen huomannut, että usein syödessä tulee juotua erityisen paljon silloin kun oikein syö paljon ja melkein ahmii, jotenkin menee helpommin alas kun juo samalla! Huh. Ei kovin mairitteleva huomio kyllä. Uskoisin että jo nyt syömistäni saattaisi hiukan hillitä se etten joisi samalla. Jostain syystä vain en sitä toteuta. Ei kai minulla ongelmaa ja tarvetta hakeutua lihavuusleikkaukseen olisikaan, jos pystyisin kaikkia hyviä ohjeita toteuttamaan.

Wuhuu, homma etenee!!!

Sain tänään tietää, että minulla on aika gastroskopiaan 10.9.!!!!!!!!! Ja sehän tarkoittaa ainakin täällä Tampereella, että leikkauskaan ei ole kaukana, mikäli kaikki siis on hyvin siellä mahassa. Kyllä alkoi jännittää, ei niinkään toimenpiden vielä, vaan se ajatus että se on menoa nyt! On sitä kyllä odotettukin.

Kuuden päivän pussikuuri

Puuh. Viime viikko oli tuskainen painoasioiden suhteen. Paastopäivät pidin, nihkeästi. Nälkä oli koko ajan ja olo tympeä. Toisella silmällä varovasti painoani tarkastelin vaa'alla, eikä se hyvältä näyttänyt. Monta kesäkiloa on kertynyt. Ja pätkäpaastoilu tuntui tuskastuttavan hitaalle tavalle niistä hankkiutua eroon. Minultahan on varsinainen eneily kielletty, että varmasti sitten ennen leikkausta onnistuu kuukauden kuuri kunnolla. Vaan niinpä silti tein, että päätin kuuden päivän pienen spurtin ottaa. Eihän minulla ole vielä mitään aikaa mihinkään tiedossa, että kyllähän tähän väkisinkin tulee väliä ennen viimeistä eneä. Eikä vajaa viikko voi niin paha olla, että myöhemmin ei sitten muka putoaisi paino.

Eilen siis pidin ensimmäisen pussikuuripäivän. Nälkä oli, päätä särki ja tympäisikin. Mutta tällä sentään saa joka päivä tulosta vaa'alla näkymään. Tiedän ettei kuudessa päivässä paljon saa aikaiseksi, mutta halusin näin tehdä kuitenkin. Ensi viikolla sitten jatkan pätkäpaastoilua. Katsotaan mitä saan aikaiseksi.

It's over!!!!!!!!!!!

No niin, loma on ohi ja arkinen aherrus täällä taas. Käsittämättömän nopeasti meni tälläkin kertaa loma, vaikka viisi viikkoa sain lomailla. Loma oli ihan hyvä, sopivasti kotona oloa ja reissailua. Suomesta ei mihinkään Tukholmaa kauemmas lähdetty, mutta kotimaan matkailua kyllä tuli harrastettua. Kylpylöitä tuli harrastettua omassa mittakaavassa paljon, kun ensin oltiin Peurungassa lasten kanssa, ja sitten aikuisten kesken loppulomasta vielä Naantalin kylpylässäkin. Sattuneesta syystä uima-asussa julkisesti esiityminen ei todellakaan kuulu lempijuttuihini, mutta jotenkin onnistuin sen asian hetkellisesti työntää kuitenkin pois mielestä, ja nautin kylpylässä olemisesta. Toki altaaseen piti koittaa livahtaa aina mahdollisimman nopeasti, ja turhaa altaiden reunalla kävelyä ehdottomasti välttää. ;)

Paino, lihavuusleikkaus, dietit ja sensemmoiset ovat kesällä olleet melko tehokkaasti pois mielestä. Ja sen kyllä huomaa. Olen ollut sillä ajatuksella, että elämäni viimeinen kesä tällä tyylillä. Alkulomasta pidin yhden paastopäivän, mutta sitten päätin, etten ala itseläni lomalla niillä enempää kiusaamaan. Vaa'alla kävin jossain vaiheessa lomaa, ja olihan se paino noussut useamman kilon, mutta toisaalta vaatteet eivät kuitenkaan kiristä pahemmin. Tai no, miten tämmöiset kepeät kesähepeneet voisivatkaan, kun ovat päälläni olleet silloinkin kun olen selkeästi isompi ollut?! No joka tapauksessa, en halua nyt syyllistyä asiasta, joten en mene vaa'alla ihan heti. Paastoilun sen sijaan aloitin jo, eli tänään ensimmäisenä työpäivänä on myös ensimmäinen paastopäivä. Kurjuuden maksimointia? ;) Ei vaan, oikeastaan oli taas semmoinen olo ihan että odottaakin jo keveämpää elämää ja paastoilua.

Lihavuusleikkausasia ei ole edennyt mitenkään.
Sain kuulla, että yksi tuttavani, joka ensimmäiselle sisätautilääkärikäynnille meni useamman viikon minun jälkeeni, on jo pääsemässä leikkauseen ensi kuussa. Vähän kismittää, että minun lähetteeni meni väärään paikkaan, ja kolme kuukautta ainakin meni hukkaan. Toisaalta olen iloinen ettei tarvinut lomalla eneillä, puolensa ja puolensa. Olisi kuitenkin kiva kuulla että homma on hoidossa, saisi tulla se gastroskopia-aika kyllä jo. Vaikken sitä tutkimusta mitenkään ilolla odotakaan, niin sen jälkeen sitten kuitenkin oikeasti tietäisi pääsenkö leikkaukseen vaiko en. Mieli asian suhteen on asettunut, haluan sleeve-leikkaukseen, en epäröi sitä yhtään. Sen sijaan vatsalaukun ohitukseen jos minua oltaisiin laittamassa, joutuisin miettimään asiaa uudemman kerran, en tiedä olisinko siihen valmis. Se toimenpiteenä pelottaa minua enemmän. Tai oikeasti ei toimenpiteenäkään, vaan seurausten suhteen.

Noh, yhteenvetona sanottakoon, että lihonut olen, koska olen syönyt ja juonut ja nauttinut kesästä ylenmääräisesti, paluuta arkeen teen tässä oikeastaan ihan hyvillilläni, ja tietoa leikkausasian etenemisestä odotan kovasti. Siinäpä se. Ja laskin jo, että saan jouluna kahden viikon loman, jos haluan! Sitä odotellessa myös, tsih!  

Paluu arkeen...

...edessä maanantaina. Elossa ollaan, eikä blogia ole pysyvästi hylätty, vaikka taukoa nyt onkin ollut. Lomaa viisi viikkoa takana, ja pieni hirvitys töihinpaluusta, sekä myös elämäntapojen suhteen.. Kesä on mennyt syödessä liikaa, juodessa liikaa, valvoessa liikaa jne. Ajatukseni on ollut, että elämäni viimeinen kesä vanhaa elämäntyyliä. Ja se näkyy vaa'alla aivan saletisti. Jospa 5:2-systeemillä aloteltaisiin, jatkoa sitten sen mukaan mukaan kun sairaalasta ilmoitellaan. Vielä ei ole siis mitään kuulunut. Ensi viikolla lisää sitten tännekin!