Uuden mahan ensimmäiset päivät

No niin, leikkaus on takana ja kotonakin olen eilisestä iltapäivästä saakka ollut. Ja olossa huomaa, että jotain on todellakin tehty! Kipuja on ollut aika paljon, ja syöminen ei todellakaan ole helppoa. Mutta jospa käyn vähän läpi ihan järjestyksessä viime päiviä.

Tiistaina minun piti siis olla leiko-osastolla jo klo 7, ja ennen kahdeksaa olin jo leikkaussalissa. Siinä kohtaa oli kyllä melkoisen jännittävää, kun ilman mitään esilääkityksiä alettiin esivalmistella ja hääräillä ympärillä. Kävi mielessä, että vieläkö voisi karata! Onneksi nukutus tuli nopeasti, ei tarvinut montaa minuuttia jännitellä.

Ensimmäiset muistikuvat ovat pätkiä heräämöstä, vaikka kuulemma jo leikkaussalissa olin herännyt, ja valittanut kipua. Ja se on se ensimmäinen ja ainoa muistamani asia, sattuu ihan hirveästi. Se kipu tuntui ihan hirveältä, olisi itkettänytkin, mutta olin liian väsynyt itkeäkseni. Tuli mieleen, että oliko minut herätetty liian nopeasti, eikä kipulääke kerennytkään vaikuttamaan vielä. Anestesialääkäri oli vieressä ja vakuutteli, että kohta helpottaa. Mutta minun täytyy sanoa, että ensimmäisen vuorokauden olin niin kipeä isoista kipulääkemääristä huolimatta, että melkein kaduin koko operaatiota. Jostain syystä kipu säteili vielä lapojen väliin selkäpuolelle, enkä meinannut pystyä makaamaan missään asennossa. Onneksi maha salli kyljellään makaamisen, siinä asennossa pystyi aina hetken tyynyillä tuettuna makaamaan. Kaikkein paras oisi ollut olla jalkeilla pystyssä, mutta eihän sitä vielä jaksanut. Alusta asti kävin vessareissut omin jaloin, heti pian leikkauksen jälkeen, mutta leikkauksen jälkeisenä yönä alkoi pahoinvointi näiden reissujen jälkeen. Kertaalleen oksensinkin sappinesteitä, yöh!

Sain ihan hirveästi kipulääkkeitä. Enkä silti ollut lähellekään kivuton missään vaiheessa. Mutta pystyin kuitenkin nukkumaan pienissä pätkissä. Käänne parempaan tapahtui yön aikana, ja aamulla alkoi tuntua siltä että ehkä tästä selvitään. Valvonnasta siirrettiin osastolle aamupäivän aikana, ja siellä sitten alkoi syömisen opettelu. Ensimmäiset suupalat pyrkivät nousemaan takaisin hetken päästä, mutta Gaviskonilla se helpotti. Mutta todella pieniä, ihan yksittäisiä lusikallisia vain pystyin ruokaa maistelemaan. Ja osaston ruoat olivat aika hirveitä, onneksi ei tarvi niitä enää yrittää syödä. Kasvisruokavalio oli liian eksoottinen heille, mitä suuresti ihmettelen, ja makkaralle tai lihaliemelle maistuva sosekeitto ei sitten oikein napannut.

Eilen pääsin kotiin, eli yhden yön olin valvonnassa ja toisen osastolla. Olo muuten ihan ok, mutta jostain syystä minulla on kummaa aaltoilevaa, muljahtelevaa kipua, jota esiintyy erityisesti syömisen yhteydessä ja yöllä. Saan nukuttua muutaman tunnin, mutta sitten maha alkaa vaivata, ja on pakko ottaa lisää kipulääkettä. Mutta ehkä nämä oireet ovat ihan normaaleja näin pian leikkauksen jälkeen. Kaasukipuja oli lääkärin arvio, kun kivuista puhuin. Eli maha on yllättävän kivuton muuten, mutta leikkauskaasut ovat jääneet kiertelemään mahaan.

No entäs syöminen sitten. Melko työlästä hommaa! Kaikki lämmin kerkeää jäähtyä kylmäksi, ja kylmä lämmetä. Millään en suositellussa rytmissä vielä pysy, tänään esim. aamupäivän välipala jäi välistä päiväunien vuoksi. Tuntuu että koko ajan pitäisi olla vähintäänkin juomassa jotain. Juominen sujuu kohtuullisen hyvin, pystyn juomaan ainakin desin melko nopeastikin. Mutta tämä koskee ihan vettä tai mehua, vähänkin paksumpi juoma, esim. piimä onkin sitten jo vähän haastellisempi. Mutta joten kuten sujuu sekin. Sosekeittoa ihan maksimissaan desi mahtuu mahaa, aikaa sen syömiseen menee ainakin vartti. Nälkää ei ole, eikä mielitekoja. Makuaisti ainakin tässä vaiheessa on hieman vinksallaan myös, ja kaikki suolainen meinaa maistua liian suolaiselle jne.

No niin, tässä kuulumisia tältä erää. Ai niin se piti vielä mainita, että minulla leikkaus ja runsaat nesteytykset eivät nostaneet painoa, vaan paino on leikkauspäivästä pudonnutkin jo pari kiloa. Eli varsin mukava juttu sekin. :)