maanantai 20. lokakuuta 2014

Huomenna on leikkaus

 
Näin se aika menee nopeasti, huomenna on se päivä jota tässä ollaa vuosi odotettu. Lopulta sitten kuitenkin tuntuu sille että aika on mennyt nopeasti, vaikka välillä tuntui ettei se päivä koskaan tule. Ja tässä vaiheessa sanoisin myös, että on hyvä että prosessi kestää näinkin kauan, että kerkeää kunnolla miettiä leikkausta ja sen tuomaa muutosta. Vaikka se odottaminen tuntuukin välillä tuskalliselta epätietoisuuden vuoksi, niin nyt ainakin voi sanoa että on pääkin kerennyt mukaan prosessiin!
 
Viimeinen viikonloppu ennen leikkausta oli omalla tapaa hieman haasteellinen, kun vietettiin pojan synttäreitä, mutta selvisin siitä hyvin. Viime aikainen jumikin pikkuisen hellitti, ja paino vähän vielä putosi. Tavoite "mahdollisimman lähellä 117 kiloa" on täyttynyt, tänä aamuna lukema 117 näkyi ekan kerran vaa'alla. Eli hyvillä mielin sairaalaan huomenaamulla. Tässä vielä arkistojen kätköistä kaamea kuva viime vuodelta huippupainosta ja nyt viikonloppuna. Onneksi muutosta jo vähän näkyy... 
 
 
 
 
Ennen projektin alkua 2013, ja leikkausta edeltävänä viikonloppuna
Painoeroa -27,5kg

6 kommenttia:

  1. Ai,että vähän näkyy.Musta näkyy muutosta kyllä paljonkin! Upeaa Hilma! Kovasti tsemppiä huomiselle leikkaukselle ja voin kertoa kolmen viikon vanhan uuden masun omistajana,että siitä se uusi elämä alkaa! Päivä kerrallaan parempaa päin.Toinen puoliskoni saa saman ohituksen samassa paikassa kuin minä ja voit arvata,että täällä jännitystä on myös ilmassa.. Kerrohan sitten,kun toivut,että miten meni.Onnenpotku takamukselle! T:Emmy78(lilestä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emmy, kovasti! Ihan varmasti on jännitystä teilläkin, mutta ihan mahtavaa että pääsette näin lähekkäin leikkaukseen ja yhdessä sitten opettelemaan uutta elämää. :) Ja joo, heti kerron kun kykenen, että miten meni!

      Poista
  2. Siis todella hyvin näkyy painonpudotus,upeaa ;) Siitä se kaikki uusi alkaa ja vanha hyvästellään. Eipä ole itselle vanhaa elämää tullut ikävä,ainakin itse olen ollut tyytyväinen leikkaukseen,toivottavasti sinäkin tulet olemaan tyytyväinen :). Tsemppiä ja kuulumisiin :)
    t.Ninna

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä ihan hillittömästi! mulla on sitten tasan viikko aikaa samaan. Mun tekis niin mieli kerjätä sulta puhelinnumero, että voisin kysellä kuulumisia sairaalassa tapahtuneesta. Jännittää myös niin vietävästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kuule pistäs mulle viestiä hilma.hynynen@gmail.com osoitteeseen, niin katotaan sitä puhnroasiaa. :)

      Poista

Kiitos että kommentoit blogiini! Minulla on kommenttien valvonta käytössä, joten älä hämmästy sitä ettei viestisi näy heti. :)