torstai 9. lokakuuta 2014

Vaikea päivä!!!

Ene on sujunut tähän asti oikein hyvin. Mutta nyt juuri tänään mielessä kieppuu kuvat lasagnesta ja venyvästä juustosta, ja kaikesta muusta vastaavasta, parempi kun en lähde luettelemaan ja lietso itseäni vielä pahempaan tilaan! Homma lähti siitä, että menin lukemaan Iltalehden sivulta, kuinka joku kokki oli suivaantunut blogiarvosteluista, jonka jälkeen oli pakko lukea ko suivaannusta aiheuttanut arvostelu eräästä ravintolasta, jonka jälkeen piti tutustua ko ravintolan ruokalistaan jnejne. Ja tässä sitä ollaan. Kuola valuu suunpielestä, ja ihan itse aiheutettu, tämän oisi voinut välttää kieltämällä itseltä ruokajuttujen lukeminen. Niin kuin olen pyrkinyt pussikuurin aikana yleensä tekemään.

Saattaapa olla, että silläkin on hieman osuutta asiaan, että vaakalukema on kolmena aamuna ollut täysin sama. Olisi paljon helpompi painaa eteenpäin hyvällä fiiliksellä, jos paino tippuisi tasaisen varmasti koko ajan. Vaikka tiedän kyllä että paino väkisinkin välillä jumittaa, ja se on normaaliakin. Tavoitteseen ei olisi paljon enää, toivon kyllä kovasti että ne viimeiset kolme-neljä kiloa tippuvat vielä näiden 11 päivän aikana.

Olin eilen ensimmäisen kerran Lile Ry:n tilaisuudessa. Tykkäsin. Tilaisuus oli tarkoitettu leikkaukseen menijöille, ja kolme jo leikattua oli kertomassa omista kokemuksistaan. Menen toistekin. Jotenkin hirveän vapauttavaa oli olla hetki porukassa, jossa kaikki olivat saman aiheen äärellä, ei tarvinut puolustautua ja selitellä, ei salailla tai piilotella asiaa. Päätin että voisin liittyä yhdistykseen minäkin.


1 kommentti:

  1. Ihanaa, että on tuollainen ryhmä olemassa, sieltä saa varmasti hyödyllistä tietoa ja tukea, on kuitenkin aika iso elämänmullistava leikkaus kyseessä.

    VastaaPoista

Kiitos että kommentoit blogiini! Minulla on kommenttien valvonta käytössä, joten älä hämmästy sitä ettei viestisi näy heti. :)