Kuulumisia toukokuun lopulta

Aika kiitää, kohta on jo juhannus! Kuvittelin viime syksynä, että tässä vaiheessa jo vähän tietäisin mitä tuleman pitää, lihavuusleikkausasiassa. Tosin silloin ajattelin sen nimenomaan olevan laihdutusleikkaus, nyt olen oppinut, että sitä se ei välttämättä olekaan. Toivoin ehkä tietämättömänä, että se leikkaus olisi se laihdutustoimenpide, mutta olen tajunnut että minähän sen työn tässä joudun tekemään. Paino on kyllä ihan kivasti siinä mielessä tippunut, että taitaa se olla keskimäärin puolen kilon paikkeilla viikossa, vaikkakin oikeasti on aika epätasaisesti pudonnut. Mutta jotenkin en ihan tyytyväinen ole kuitenkaan.

En oikein edes tiedä mihin niin tyytymätön olen, koska toisaalta tajuan, että olenhan minä nyt aika hyvin kuitenkin sitä painoa tässä pudotellut. Mutta ehkä tämä liittyykin siihen läskisokeuteen josta aikaisemmin olen puhunut, että olenkin kunnolla tajunnut olevani läski vasta nyt kun olen jo vähän pienentynyt! Ja tavallaan olen sitten pettynyt siihen, että olen edelleen niin lihava, enkä ole saanut itseäni hoikaksi. Vaikka alunperin nimenomaan hoikkuus ei edes ollut tavoitteeni, vaan keventyä ennen kaikkea pysyvästi ainakin jonkin verran. Nyt tuntuu, että olen ihan jumalattoman lihava edelleen, ja että ihmiset alkavat jo kohta miettiä sitä, että miten tuo on vieläkin noin iso, vaikka on jo pudottanut muka niin ja niin paljon. Enkä nyt kuitenkaan ole kovin suurta meteliä pitänyt kilomääristä, mutta toki lähimmät ystävät tietävät. Herkkänahkainen olen tässä asiassa, ja kovin helposti poimin sanat, jotka voi jotenkin otta vinoiluna tms. Esim. kommentti jonka ystävältä tässä puhelimessa sain: "senkin laiheliini, eihän sinulla kohta ole tissejäkään", sai minut ihan ahdistumaan. Minusta se kuulosti v***lulta, varsinkin kun ihminen oli kyllä minut nähnytkin ihan vähän aikaisemmin, ja silloin esittänyt kysymyksen "oletko sinä nyt saanut pidettyä niitä kiloja pois, joita olet pudottanut"? Eli toisinsanottuna hän juurikin mietti, että miten hitossa tuo voi olla noin lihava, vaikka sanoo pudottaneensa niin ja niin paljon. Ja sitten sama ihminen sanoo laiheliiniksi, jolla ei kohta ole tissejäKÄÄN! Puuh.

Ei pitäisi miettiä yhtään muita ihmisiä eikä kenenkään puheita. Silti ärsyynnyn myös siitä, että kaikki ihastelevat kuinka MIEHENI on laihtunut kauheasti, kuinka on salireeni tehnyt tehtävänsä jnejne. Ja salilla ei ole mitään tekemistä hänen laihtumisensa suhteen, vaan MINUN eneni sai miehenkin innostumaan jne. Taidan olla vähän kateellinen miehelleni. Tietty olen iloinenkin hänen puolestaan, että on nyt oikein hyvässä kunnossa. Mutta minä, entäs minä sitten!?!? Miksi ihminen on näin tyhmä?

Voi että kun saisin edes jotain kuulla lähetteeni tiimoilta ennen kesälomia. Jotenkin oisi helpompi jaksaa näitä asioita, kun tietäisi vähän mitä ja milloin odottaa. Vaan vähän pelkään, ettei mitään kuulu ennen elokuuta. Ei minulla kiire leikkaukseen ole, mutta tieto siitä että homma etenee, se voisi auttaa.

Njooh, on tässä mukaviakin asioita ollut ja tulossa. Vietimme 1-vuotishääpäivää viikonloppuna, oli tosi mukavaa ja romanttistakin vähän. Huomenna on tulossa ystävä yökylään, ja ensi viikolla on maailman eniten odotettua ohjelmaa luvassa, kun saan kaksi ihanaa serkkua luokseni, ja lapset ja mies ovat poissa. Lauantaina on silloin kaveritapaaminen, johon odotan itseni lisäksi seitsemää ystävääni. Meillä on joka kesä jo useamman vuoden ajan ollut tapana viettää piknikkiä tai jotain vastaavaa, ja aina on ollut ihan mahtavaa. Joten ehkä hetkeksi voin sitten unohtaa myös nämä laihdutus-lihomis-läskileikkaus-ene-pakkolaihtua-asiat. Vielä kun saisi sen kesän takaisin, että voisi edes ajatella piknikkiä tms.!