Tässä sitä elellään ene-elämää miehen kanssa. Ja olen kyllä sitä mieltä, että se "ene-elämä" tosiaan on ihan omanlaistaan elämää. Mennään paljon aikaisemmin iltaisin nukkumaankin, ettei tule nälkä jne. Ihan hyvin on silti mennyt. Mieskin on jaksanut kuuria koko ajan, vaikka alunperin ajatteli parin viikon tempausta. Eihän sillä enää ylipainoa ole, mahassa ehkä semmoinen 500g:n pieni rasvakerros vain! :D Mutta haluaa jatkaa loppuun saakka, kuulemma että on varaa sitten vähän makkaraakin kesällä syödä.
Tällä kertaa ei kunnon jumitusta ole vielä tullut. On päiviä, jolloin paino ei ole pudonnut edelliseen verrattuna, mutta ei montaa peräkkäin. Sanoisin että yllättävän hyvin on paino pudonnut, vaikka näin pian uuden enen pidin. Eniten olen kuitenkin ihmetellyt sitä, että olen jaksanut näin hyvin, ilman ajatustakaan luovuttamisesta. Luulin, että omaehtoinen eneily ei minulta onnistuisi, vaan näyttäähän tuo sujuvan ihan hyvin. Siitä olen iloinen.
Täysin onnea ja auvoa ei kuitenkaan tämä ole ollut. Vappupäivänä iski ensimmäinen kunnon kiukkukohtaus. Suututti ihan kaikki, ja tuntui että olen koko maailmasta ulkopuolinen, muiden juhliessa ja nauttiessa elämästä. Silloin tuntui taas, ettei voi tehdä mitään, jos ei voi syödä. Ei voi mennä mihinkään, ei kutsua ketään käymään jne. Noh, onneksi se oli ohimenevää. Ja sai toisaalta aikaan sen, että parin kaverin kanssa tuli sovittua lähitulevaisuuteen illanviettoa ja päivälliskutsua, ja sain alkaa näitä suunnittelemaan. Että vain väliaikaista on nyt tämä vaihe, kun ei muka voi mitään.
Väkisin nyt täytyy alkaa miettiä sitten elämää enen jälkeenkin. Se oli viimeksi vähän vaikeaa. Syöminen tuntui oudolta, eikä oikein tiennyt mitä söisi. Haluaisin onnistua siinä nyt paremmin. Ennen kaikkea haluaisin varmistaa, ettei paino nouse montaa kiloa. Ehkä jopa pientä epätoivoa tunnen, kun ajattelen kesälomaa. Kuinka saan painoni pidettyä kurissa, ja toisaalta sekin, milloin minut mahdollisesti leikkattaisiin. En haluaisi olla enellä kesälomalla, joka minulla siis on heinäkuussa. Ja kuitenkin haluaisin tietenkin leikkaukseenkin mahdollisimman pian.
Noh, yritän nyt olla liikaa miettimättä. Lääkäriaika on 1.5 viikon kuluttua, leikkausasiasta saanen sitten tietää lisää. Eikä murehtimisella muutenkaan mitään hyvää saa aikaiseksi. Päivä kerrallaan siis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos että kommentoit blogiini! Minulla on kommenttien valvonta käytössä, joten älä hämmästy sitä ettei viestisi näy heti. :)