maanantai 9. toukokuuta 2016

Paluu vanhan tsempparin luo...

Kylläpä on saatu tämä toukokuun alku nauttia älyttömän ihanasta kesäsäästä! Niinkin ihanasta, että eilen vähän käräytin nahkaani parvekkeella, autsista. Dekoltee on nyt punainen ja kuumottava, ja hieman käsivarret ja paikoitellen kasvotkin. Ei nyt mikään pahin mahdollinen kärähdys, mutta vähän liikaa siis innostuin auringossa oleilemaan. Oli vain niin älyttömän ihanan lämmintä, että piti sähkögrillikin ottaa käyttöön ja grillata kasviksia, halloumia ja soijamakkaraa parvekkeella. Meillä on pari kesää ollut sellainen sähkögrilli, joka on taloyhtiössämme sallittu, ja vaikkei se kunnon hiiligrillille tietenkään vedä vertoja, niin on se silti aika kivaa siellä kokkailla. Ja aiheuttaa kateutta naapureille ihanalla tuoksulla!

Asetin loppuviikon tavoitteeksi puhua herkkuhimosta ja muusta läheisteni kanssa, käydä vaa'alla ja asennoitua jälleen kerran parantamaan syömisiäni. Tämän tavoitteen saavutin. Viikonloppuna tuli vielä syötyä aika hm, rennosti, mutta nyt tästä aamusta alkoi jälleen kerran ryhtiliike. Tein myös sellaisen päätöksen, että  vanha luottoystäväni näissä puuhissa jo vuosia, vuosia ollut Kiloklubi, saa jälleen astua mukaan kuvioon. Kiloklubi muuttui maksulliseksi jossain vaiheessa, enkä sitten heti jäsenyyttä jatkanut. Yritin opetella käyttämään Fatsecretin hieman vastaavaa palvelua, mutta en jaksa millään alkaa punnitsemaan ruokiani, mitä olisi alkuun ihan pakko tehdä, koska siellä lähes kaikki ilmoitetaan grammoina. Tiedänhän minä että se olisi tarkempaa, mutta toisaalta en edes halua lähteä niin tarkasti kaikkea laskemaan. Tähänkin asti olen pärjännyt hyvin sillä, että juustoviipale on juustoviipale, eikä tarkkaa grammamäärää tarvitse tietää. Lähinnä uskon Kiloklubin ruokapäiväkirja tsemppaavan taas tässä ryhtiliikkeen alussa. Ei ole kiva syödä mitään epäterveellistä ja joutua sitä merkkaamaan ruokapäiväkirjaan, heh.

Eli siis, nyt olisi tarkoitus elää terveellisemmin, ja millä keinolla hyvänsä selättää tuo kamala syömis- ja erityisesti herkkuhimo. Paino ei onneksi ollut paljon noussut, kilon verran kuukauden takaisesta. Vyötärö on enemmänkin turvoksissa, joten näkee että syöty on! Mutta uskoisin, että tuo plussaus on jo tämän viikon jälkeen hoidettu, jos ja kun pysyn ruodussa. Se mitä tuo ruodussa pysyminen tarkoittaa, lienee  tulkinnan varainen kysymys, jota pitäisi hieman miettiäkin. En ehdottomuuksiin yleensä ottaen halua lähteä, mutta toisaalta kun on tarkoitus katkaista tuommoinen huonojen valintojen kierre, niin jonkinlaista ehdottomuuttakin voi tarvia. Mutta toivoisin, ettei sitä tarvittaisi. Toki yritän kovasti pitää kiinni siitä, etten mene kauppaan ostamaan jäätelöä, karkkia, suklaata tms., mutta jos vaikkapa kylässä olen käymässä ja jotain on tarjolla, niin voin kyllä vähän ottaa. Kokonaisenergiamäärästä aion pitää kiinni joka tapauksessa, että se pysyy alle kulutuksen. Ja jos tekee tiukkaa, tulen vaikka sitten tänne blogiin kiukkuamaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos että kommentoit blogiini! Minulla on kommenttien valvonta käytössä, joten älä hämmästy sitä ettei viestisi näy heti. :)