Kieroutunut suhtautuminen hyvään syömiseen?

Noniin, tällä viikolla on sitten tunnollisesti kirjattu ruokapäiväkirjaan kaikki syömiset. Ja heti on tullut tehtyä taas huomioita omasta itsestä ja kummallisesta suhtautumisesta syömiseen. Tavoitteeni oli siis syödä mahdollisimman hyvin ja terveellisesti, ja riittävän vähän myös, että voisin laihtua. Silloin on ilo syömisiä merkkaillakin, kun tietää jo valmiiksi että hyvin menee, näin kuuluukin syödä. Sattuipa kuitenkin sitten niin ikävästi, että sain itsestäni riippumattomista syistä tiistaina suklaalevyn. Uutuusmakua vielä, todella kiinnostava, suola-toffee tai jotain sinne päin. Oli pakko maistaa. Ja syödä koko rivi. Ja toinenkin. Ja myöhemmin illalla kolmas. Ja vielä pari palaa. Puolikas levyhän siinä sitten meni. Ja mitä tapahtui?

Olin siis syönyt perussyömiseni todella hyvin ja laadukkaasti. Mutta syötyäni ensimmäisen palan suklaata tuli olo, että näitä en kyllä merkkaa mihinkään. Että metsäänpä meni tämäkin päivä. Ja vielä että ihan sama mitä tässä nyt sitten enää syö. What?! Ihan sama mitä tässä nyt sitten enää syö???? 

Eilen sama toistui, joskaan ei nyt suklaan kohdalla. Hyvää ja niukahkoakin syömistä koko päivä. Sitten ystävä pyysi minua lähtemään kanssaan kahville ihanaan kahvilaan. Että tekisi mieli syödä hyvä leivos. Menin, ja söin ihanan leivoksen. Ja taas tuli tunne: metsään meni tämäkin päivä, ihan sama mitä tässä nyt enää syön loppupäivän aikana. Huoh.

Minä en siis taida ymmärtää mitä tarkoittaa hyvä syöminen. Tavoitteeni olisi syödä mahdollisimman normaalisti, niin että siihen normaaliuteen mahtuu myös herkuttelu jne. Enkä haluaisi olla dietillä, en nyt enkä milloinkaan. Hyvä tavoite mielestäni tämä, mutta mites noin niin kuin käytännössä sitten? Jos syön hyvin, en mielestäni saisi sitten kuitenkaan syödä mitään ns. ylimääräistä. Ja jos syön, kaikki on sen päivän osalta pilalla. Todella normaalia siis.

Noh, olen aika ylpeä siitä mitä sitten kuitenkin tein. Pakotin itseni molempina päivinä kirjaamaan kaiken ruokapäiväkirjaan. Pakotin itseni näkemään, mitä valintani tarkoittavat käytännössä. Ja useampia huomioitahan minä sieltä tein. Ensinnäkin, kaikki ei ole pilalla, vaikka hyvän syömisen lisäksi syön jotain (muka) ylimääräistä. Toiseksi, se ylimääräinen kyllä nostaa kalorimäärää paljon, etenkin jos siitä seuraa olotila, että "ihansamamitänytenääsyön". Eli alkuperäinen leivos tai suklaa ei välttämättä olekaan paha, vaan se mitä se saa mahdollisesti aikaiseksi. Ja lopulta, kuitenkin minulla on jäänyt jonkin verran kalorivajetta joka päivä, vaikka valinnat eivät ole olleetkaan täydellisiä. Ei paino nyt tietenkään syöksähdä laskuun näillä syömisillä, mutta näin voisi kyllä elää pidemmän päälle, hyvinkin. Jos siis pää suostuu oppimaan sen, että ei pidä heittää ihan lekkeriksi kaiken syömisen suhteen, vaikka tekisikin valinnan syödä kermaisenrasvainen sokerileivonnainen (oikeasti se oli aivan ihanan raikas ja herkullinen!), tai puolikas suklaalevy.

Minulla on kiero suhtautuminen hyvään syömiseen. Jo vuosia sitten olen MUKA sisäistänyt Patrik Borgin ajatuksen, "hyvää syömistä on se että syö 80% oikein", osaamatta kuitenkaan hyväksyä sitä omalla kohdallani silloin, kun oikeasti pyrin hyvään syömiseen. Kieroa, tiedän. Mutta miten ihanaa on se, että nyt voin opetalla näitä asioita rauhassa. Nyt kun paino ei singahtele kymmeniä kiloja sinne tänne edestakaisin, eikä ole paniikinomaista tarvetta laihduttaa, laihduttaa, laihduttaa. Nyt minulla onkin aikaa ja tilaa pohtia näitä ongelmallisia ajatuksiani ja käyttäytymistäni, yrittää korjatakin sitä. Ilman lihavuusleikkausta en usko että olisin koskaan voinut päästä tähän. Juuri siksi, että se syömisen rajoittaminen, lihomista vastaan tappeleminen, ja lopulta periksi antaminen aiheuttivat sellaisen oravanpyörän, joka ei antanut juuri muulle tilaa. Eli oikeastaan olen aika onnellinen. Minulla on kaikki mahdollisuudet saada pääni vielä sisäistämään se oikeasti hyvä syöminen. Se on tavoitteeni. Siis yksi tavoitteistani! :)