Pikkujoulua, pohdintaa ja kuvapäivitystä

Päätin että haluan kymmenen kilon välein kuvata itseni tuonne kuvasivulle. Että sieltä voi heikkona hetkenä käydä myös saamassa uskonvahvistusta. Laitoin tarkoituksella tismalleen samat vaatteet päälle, tiedän että jossain muussa asussa näyttäisin kyllä paremmalta, mutta kun ensimmäisellä kerralla tulin kyseiset laittaneeni, niin samoilla mennään. Ja kyllähän ne omaankin silmäät nuo kuvat vähän kivemmilta näyttävät. Pientä siloittumista on tapahtunut, vaikkei koko sinällään ole vielä juurikaan muuttunut. Eihän pudotukseni prosentuaalisesti vielä paljon ole, eli siihen nähden voin kyllä olla tyytyväinen että edes vähän näkyy. :)

Meillä oli perjantaina varsin railakkaat pikkujoulut pienellä kaveriporukalla. Paljon hyvää ruokaa, punaviiniä ja rommidrinkkejä tuli nautittua. Yksi erityisen suuri anti pikkujouluilla hauskanpidon lisäksi oli se, että rohkaistuin näille ihmisille kertomaan suunnitelmistani. Eli siis laihdutusleikkaustoiveestani. Ja täytyy sanoa, että näiden keskustelujen jälkeen olen taas jälkeen kerran sitä mieltä, etten ollenkaan ole varma haluanko leikkaukseen.

Ensimmäistä kertaa vuosikausiin minulla on tunne, että olen löytänyt keinon, jolla minun voisi olla mahdollista päästä tasapainoon syömisten ja painoni kanssa. Pätkäpaastoilu on selvästi mullistanut asioita. Tiedän, etten voi elää siten, että joka päivä loppuelämäni taistelen syömisen kanssa, joka päivä mietin etten saisi syödä. Viiskakkonen antaa mahdollisuuden elää normaalia elämää, syödä mitä haluaa. Ei tarvitse epäonnistua, ratketa ja lipsua. Viikonlopulle kun ei alunperinkään suunnittele paastopäivää, ei haittaa vaikka tulee syötyä enemmän. Ja kuitenkin paastoilu selkeästi saa aikaan sen, että muulloinkin tekee mieli ainakin suurimmaksi osaksi syödä järkevästi. Voisinko siis tällä systeemillä elää niin, että jonain päivänä jonain vuonna voisin olla semmoisessa painossa, että riittäisi painonhallinta? Paastopäivä silloin tällöin, ettei paino nousisi. Tarvitsenko ihan välttämättä leikkauksen? Leikkaus on niin lopullinen. Se pelottaa. En haluaisi turvautua siihen kuin ihan viimeisenä keinona. Luulin kaikki keinoni olleen jo käytetyt, mutta näiden parin kolmen kuukauden aikana olen oikeasti alkanut miettiä, että tässäkö se on? Näinkö minä voisin elää ja pienentyä pikkuhiljaa.

Viimeksi jo mainitsin sen, että vaikka muuten homma on mennyt helposti, niin pään sisällä on paljon mylläkkää ja vääntöä. Ja se vääntö yrittää pilata tämän homman. Tulee houkutus tehostaa painonpudotusta kikkailuilla. Olen miettinyt että pitäisikö sitä eneillä vaikka muutama viikko, pudottaa esim 10-20kg ja jatkaa sitten paastoilua. Mutta miksi? No olisi kiva nopeasti laihtua lisää, saada näkyviä tuloksia. Miksi ei? Siksi että saattaisin sotkea hyvän systeemin, joka selkeästi sopii minulle. Saattaisin ratketa, pettyä itseeni, päätyä ahmimaan, jne. Ja kadottaa hyvän rutiinin paastoiluun. Joutua ojasta allikkoon. Mutta miksi silti olisi kiusaus tehostaa? Ystäväni olivat kovasti sitä mieltä, että ei missään nimessä pidä nyt alkaa hätäilemään ja mahdollisesti ja jopa todennäköisesti sillä sotkemaan systeemeitä. Laihdutusleikkauksen suhteen olivat toki sitä mieltä, että tukevat joka tapauksessa, kävi miten kävi, mutta toivoisivat mielummin minun löytävän tasapainon jollain muulla tapaa. Niin minäkin toivoisin. Kovasti toivoisin.