Kevätkuulumisia

Kevät se etenee, vaikka juuri tänä aamuna maa olikin valkoinen. Eipä sitä lunta onneksi paljoa tullut kuitenkaan, juuri sen verran että valkoiselta näyttää. Uskomaton ajatus, että parin kuukauden päästä on ihan kesä jo! Kesälomatoiveetkin pitäisi jo esittää pikkuhiljaa. Luultavasti pidän viisi viikkoa lomaa kesäkuun lopusta alkaen, tuskin maltan odottaa!

Minulla on ollut tässä ihan kohtuullisen hyvä vaihe kaiken suhteen. En haluaisi että asia on niin, että jos vaakalukema suostuu pienemmäksi, minulla on hyvä vaihe, ja jos se ei suostu, meneekin huonommin. Vaaka ei saisi määrittää elämääni mitenkään, mutta pakko myöntää, että tässä vaiheessa se hieman kuitenkin näin tekee. Sen asian kanssa on työskenneltävä. Toisaalta olen kuitenkin taipunut siihen ajatukseen, että ehkä minun kannattaa opetella tulemaan vaa'an kanssa toimeen siten, että käyn siinä päivittäin tai lähes päivittäin. Nimittäin kun mietin aikaisempaa elämää, niin aina siinä vaiheessa kun lopetin vaa'alla käymisen siinä pelossa että ei ole pudonnut tai näyttää kenties jopa enemmän, alkoi se alamäki. Siihen lukemaan vaan pitäisi opetella suhtautumaan oikein, juuri niin ettei se määritä kyseisen päivän mielialaa tai sävyä, mutta kuitenkin niin että en salaa pääsisi lihomaan sitten joskus myöhemmin. Vielähän se ei mahdollista ole edes, mutta kyllä minun pitää miettiä elämää tulevaisuudessakin. Mahalaukkuun tuntuu mahtuvan hieman enemmän nykyään, sama aamupala ei enää täytäkään mahaa niin kovasti kuin vaikka pari kuukautta sitten jne. Ja jos vaikkapa koko kesäloman elän siten että syön ihan pieleen, kyllä se lukema saattaa vääräänkin suuntaan heilahtaa.

Vaakalukemasta sen verran, että se on hiukan nyt suostunut alaspäin. Selvästi uuteen alimpaan lukemaan ollaan asetuttu, eikä siitä alaspäin meneminen tunnu käyvän ihan äkkiä. Ehkä nyt kuitenkin uskallan luottaa siihen, että se jossain vaiheessa taas putoaa. Tässä kohtaa vaan on pieni malttamattomuus sen vuoksi, että odotan niin kovasti sitä maagista satasen alitusta, johon ei ole kuin hieman reilu kilo matkaa. Olisi niiiiiin kiva painaa ysillä alkava lukema! Vaikka mitäpä se nyt oikeasti muuttaisi? Mutta tuntuisi se kivalta kuitenkin. Vyötärö on viimeisen kolmen viikon aikana pienentynyt peräti kolme senttiä, eli liikunta taitaa tehota. Sen kanssa ollaan siis päästy jo kaksinumeroiseen lukuun, huhhuh silti kuinka paksu vielä olenkaan!

Liikunnan suhteen pienesti takkuaa siten, että en meinaa keretä liikkumaan niin kuin haluaisin. Viikot menevät hirveällä vauhdilla eteenpäin, ja aina tuntuu olevan jotain, miksi ei kerkeä uimahallille tai jumpalle. Se ärsyttää minua suunnattomasti. Olen miettinyt asiaa, että teenkö itselleni kiireen vai mistä on kyse, mutta joka tapauksessa liian kiireiselle tuntuu. Mutta YRITÄN kovasti keretä liikkumaan riittävästi ja monipuolisesti!

Viime viikkoina on ihmisiä kovasti kiinnostanut se kuinka paljon olen laihtunut. Moni on töissä sitä kysellyt. Olen ottanut sen linjan, että en ole tarkkaa lukemaa kertonut. Kyllä minä ihmisten uteliaisuuden ymmärrän, mutta silti jotenkin se kilokeskeisyys ärsyttää. Enkä halua, että kukaan alkaa tekemään mitään laskutoimituksia, että kuinkas painava se Hilma on ollutkaan. Ja nyt kun paino putoaa näin hirveän hitaasti vielä, tuntuu että jotenkin keräisin paineita sillä itselleni, että niistä kiloista kovasti puhuisin kaikille. Olen kyllä sanonut, että useamman kymmenen kiloa on pudonnut, ja että vyötäröstä yli 30cm on lähtenyt. Se saa riittää. Palautetta on tullut viime aikoina paljon laihtumisesta ja ulkonäöstä. Kyllä minä siitä olen tykännyt, vaikka välillä tuntuu ettei siitä saisi tykätä ja nauttia. Kyllä se minua helpottaa näkemään itseni uudessa valossa, kun saan palautetta. Jostain syystä oma silmä ei näe muutosta niin hyvin, ja välillä tuntuu hirveän lihavalle. Tiedän etten saa tulla riippuvaiseksi toisten kommenteista enkä rakentaa itsetuntoani niiden varaan, mutta kai minusta saa kivalle kuitenkin tuntua, kun palautetta saan?

Mukavaa viikko kaikille lukijoille!