Pallo hukassa

Olen tässä viimeisen viikon aikana pohtinut asioita ihan hirveästi. Olen lueskellut ihmisten kirjoituksia omista kokemuksista, käypähoitosuosituksia, hoito-ohjeita, kaikkea. Ja tullut siihen tulokseen, että minulle ei ehkä ihan oikeasti voida mahalaukun ohitusleikkausta tehdä. Päälimmäisenä pinnalla on pettymys siihen, että tuntuu ettei kukaan ota kokonaiskuvaa ikäänkuin haltuun, tarkoita nyt esim. sisätautilääkäriä, jonka vastaanotolla olen käynyt. Tulee mieleen, mitä muuta on unohdettu kertoa tai huomioida.

Minun kohdallani suurin ongelma on perussairauteni ja sen vaatimat lääkkeet. Kysyin kyllä lääkäriltä sairauteni vaikutuksesta leikkaukseen ja toisinpäin, mutta ilmeisesti ei osannut ajatella mitä se käytännössä tarkoittaa. Minä olen jo monta vuotta syönyt päivittäin kortisonia, kylläkin pienellä annoksella, mutta silti. On erittäin todennäköistä, että jossain vaiheessa tarvitsen sitä kuurina myös isommalla annoksella. Ja eilen löysin viitteitä siitä, että kortisoni ei todellakaan ohitusleikatulle mahalle sovi. Se ei ole mielipideasia, se on fakta. Ihan tähän tavalliseenkin mahaan olen joutunut käyttämään vatsansuojalääkettä koko sen ajan, kun kortisoniakin olen käyttänyt. Kortisoni on minun kohdallani välttämätön, jos haluan pysyä toiminta- ja työkykyisenä. Olen kokeillut sen purkamista kyllä, mutta en pysty. Syön sitä mahdollisimman pienellä annoksella, ja tarvittaessa sitten kuureina isommalla annoksella. Ja sama koskee tulehduskipulääkkeitä. Buranatyyppisiä mahani ei kestäkään kuureina, mutta Naprometinia olen todella ihan lääkärin ohjeesta joutunut syömään pisimmillään 7 viikon kuurina. Parasetamoli ei valitettavasti ole tulehduskipulääke, sillä ei jänne- ym. tulehduksia pysty hoitamaan. Kortisonia kyllä voidaan pistellä jäseniin, ja sitäkin on minule tehty, mutta silti tulehduskipulääkkeet ovat minulle tärkeitä. Voltaren toimii kyllä geelinä ja laastarina myös oikein hyvin, eli ihan täysin tablettien varassa en ole.

Tämä minun sairauteni tosiaan tuntuu nyt olevan ongelma leikkausta ajatellen. En ehkä ole valmis ottamaan riskiä, että tulee isompia ongelmia sitten myöhemmin. Tosin en ole näistä vielä ollenkaan puhunut lääkärin kanssa, ei ole aikaa kirurgille kuulunut. Mutta ohitusleikkauksen sijaan olen itse miettinyt sleeven mahdollisuutta. Siinähän mahalaukku kavennetaan, mutta ohutsuoli ja mahalaukun normaalit toiminnot säilyvät. Imeytymisen kanssakaan ei pitäisi olla ongelmia. Tiedän, että laihdutustulosta ei pidetä yhtä pysyvänä siinä, mutta haluaisin kuitenkin miettiä tämän leikkauksen mahdollisuutta. Moni leikattu on kuitenkin silläkin laihtunut tosi paljon ja pysyvästikin. Kyllähän se vaatii ehkä vielä enemmän sitä opettelua, mutta toisaalta en missään vaiheessa ole kuvitellutkaan, että leikkaus vain itsestään minut laihduttaisi. Lähinnä helpottaisi ja nopeuttaisi sitä painonpudotusta.

Tuo hiukan pienempi leikkaus siis minua kiinnostaisi. Harmittaa kun aikaa kirurgille ei ole tullut, olisi kiva päästä juttelemaan siitä. Ajattelin sitä tosian itse ehdottaa, vedoten perussairauteeni ja lääkityksiini. Ja siihen kohtaan voisin sitten sitä hypnoosiakin tueksi ajatella. En millään jaksa uskoa, että hypnoosilla ratkaistaisiin koko ongelmaa itsessään, mutta pysyvän muutoksen tukena se varmasti voisi olla hyödyllinen. Tällä hetkellä minulla ei yksinkertaisesti ole varaakaan siihen, että esim. 10x80 euroa voisin laittaa hypnoosiin, jonka tehosta ei ole mitään takeita.

Huoh. Vähän on semmoinen olo, että pakkoko sitä on olla näin tyhmä, ettei osaa syödä oikein ja elää hyvin? Ei tarvisi edes miettiä tämmöisiä, jos pystyisi vain olemaan kunnolla. Miten ihmeessä se voikin olla niin vaikeaa?! Nyt enen jälkeen en ole saanut painoa putoamaan ollenkaan, vaikka olen paastoillutkin kaksi päivää viikossa. Kai se ene jotenkin siihen vaikuttaa vielä, luulen. Ei se paino ole noussutkaan, sen kaksi kiloa nousi samantien, mutta siinä on pysynyt. Ja jotenkin tuntuu ettei voimia tiukempaan kuriin nyt ole.

Kysymys lihavuusleikatuille

Tänään kuulin hiukan huolestuttavan asian. Että lihavuusleikkauksen jälkeen monet lääkket eivät olekaan sallittuja. Ja erityisesti tulehduskipulääkkeet ovat ongelmallisia. Vähän oli vaikeuksia paljon löytää aiheesta tietoa, mutta sen verran löysin, että tämmöisiä ohjeita tosiaan ihmiset ovat saaneet. Tämä vähän minua nyt huolestuttaa. Joudun syömään kipulääkkeitä aika paljon. Ja nimenomaan tulehduskipulääkkeitä, myös sen tulehdusta poistavan vaikutuksen vuoksi (reumasairaus taustalla). Onko kellään kokemusta näistä? Kuinka ehdottomia kieltoja on tullut, onko joku käyttänyt silti jne?

Pelko leikkausta kohtaan alkoi tänään uudestaan, kun juttelin yhden tuttavani kanssa, joka on itse lääkäri. Hänen näkemyksensä oli hiukan synkkä, ja perustui ihan kokemukseen. Monenlaisia ongelmia syömisen ja olemisen suhteen, ja erityisesti lääkkeiden suhteen. Uudelleen tuli olo, että enkö minä nyt oikeasti pärjäisi ilman leikkausta... Lupasi hankkia minulle tietoa hypnoosista, uskoi että hyvä hypnoterapeutti voisi saada tavallaan aikaan sen, että minut voitaisiin ikäänkuin uudelleenohjelmoida, ja saada uskomaan että leikkaus on tehty ja toteuttaisin elämää sitten niin. Hm. Voisipa se olla niin helppoa.

Voi itku. Ärsyttävää. Mistä sen voisikin tietää, kuinka minun elimistöni kaikkeen reagoi? Kuinka se sopeutuu leikkauksen jälkeen ja mitä ongelmia terveyden kanssa on tulossa jatkossa? Ei voi tietää ei.

Pyrkimystä parempaan syömiseen

Tänään on parempi päivä. Eilinen paastopäivä sujui hyvin ja sain ystävänkin kylään, joten piristyin iltaa kohti. Tänä aamuna vaaka kertoi, ettei paino ole noussut, vaan ehkä parisataa grammaa pudonnutkin viime viikosta. Eiköhän tämä tästä taas. Viikonloppuna on kyllä taas luvassa kaikenlaista tavallisuudesta poikkeavaa syömistä ja juomista, mutta miksi murehtia mukavia asioita ja tapahtumia? Viimeistään laihdutusleikkauksen jälkeen ne viikonloputkin väkisin "siistiytyvät".

Vaikka en ole nyt juuri saanut painoa putoamaan, olen kyllä pyrkinyt parempaan syömiseen aktiivisesti. Ja tässä kohtaa se ei nyt ole ollut vain mahdollisimman vähään syömiseen tosiaankaan. Vaan laadukkaaseen ja ravinteikkaaseen syömiseen. Olen käyttänyt Kiloklubin ruokapäiväkirjaa hyväkseni ja tutkaillut mitä saan ruuastani ja kuinka paljon. Olen miettinyt paljon sitä, että jos leikkaukseen pääsen, niin sen jälkeen todellinen haaste on se, kuinka pienestä ruokamäärästä saan kaiken tarpeellisen. Ja sitä olen alkanut opettelemaan. Olen miettinyt mitä voi ja kannattaa syödä välipalaksi, että se ei pelkästään anna energiaa, vaan mahdollisimman paljon muutakin hyvää.

Proteiinin saanti on omalla tavallaan haastavaa kasvisyöjälle. Kun syön paljon, siis kalorimääräisesti paljon, saan sinne kyllä proteiiniakin ujutettua hyvin, etenkin pääaterioille. Mutta huomaan, että vähemmällä syömisellä sitä pitää kyllä vähän miettiä. Helposti söisin välipalaksi hedelmiä, mitkä tietenkin sinänsä ovat ok, mutta leikkauksen jälkeen ne eivät yksistään oikein ehkä riitäkään. Nimenomaan ainakaan minulla, kun olen kasvisyöjä. Sitä proteiinia pitäisi saada vähän joka aterialla melkein. Olenkin lisännyt nyt ruokavaliooni maitotuotteita aika reilusti. Tai no, reilusti ja reilusti, mutta edelliseen lähes nollaan verrattuna. Aamuisin olen juonut pienen smoothien hedelmistä ja ab-piimästä (tulee muuten hyvää!), mustikkajauheesta ja kauraleseistä. Välipalaksi ja/tai iltapalaksi olen syönyt rahkaa ja hedelmiä. Rahkasta joskus nuorena söin itseni irti, mutta olen löytänyt sen nyt uudelleen. Olen tutkaillut leipiä ja huomannut, että esim. kaurajälkiuunileivässä on proteiinia 8g/100g. Olen suunnitellut erilaisia tahnoja ja levitteitä kikherneistä ja pavuista, jotka sisältävät proteiinin lisäksi myös hyviä rarsvoja. Olen siis uudenlaista ruokavalion laadun parantelua harrastanut tässä parin viikon aikana. Ja nimenomaan sitä silmällä pitäen, että ruokamäärät tässä jossain vaiheessa tulevat mahdollisesti pienenemään reilusti. Valmistaudun siis leikkaukseen.

Olen vähän harjoitellut juomisasiaakin, vaikka ravitsemusterapeutti sanoi ettei tarvi vielä. Olen kokeillut syömistä ilman juotavaa, ja huomannut erinäisiä asioita. Ruoka pitää pureskella paljon huolellisemmin, jos ei juo samalla. Ja huolellinen pureskelu saa aikaan sen, että aikaa menee enemmän, ja jotenkin ei sitten tulekaan syötyä niin paljon. Tämä oli aika iso oivallus. Minä olen ollut kova ruokajuoman juoja. Olen saattanut juoda litrankin ruuan kanssa! Ja se runsas juominen helpottaa ahmimista. Kamalaa. En edes haluaisi sanoa sitä, mutta niin se on. Vaikka varsinkin veden juominen siis onkin muuten hyvä asia, niin minun ehkä olisi hyvä sitä aterian yhteydessä tapahtuvaa juomista jo nyt vähentää. Tai olen kyllä tainnut sen jo tehdäkin.

Noh, tässä aatoksiani tällä kertaa. Mukavaa viikkoa lukijoilleni! :)

Tyytymättömyyttä

Viikonloppu oli ja meni, enkä kerennyt lupaamiani vaatteitakaan kuvailemaan. Miettinyt olen asiaa kyllä, että josko tekisin yhden uuden välilehden, kirpparilehden. Toisaalta en tiedä jaksanko ja viitsinkö ja kannattaako. Katsotaan nyt. Jotain lienee luvassa kuitenkin.

Vähän on ankea olo. Viikonloppuna meni vähän juhlimiseksi, joka tietenkin oli hirveän hauskaa silloin. Mutta, liika syöminen ja juominen, se vain kostautuu sitten jälkeenpäin. Eilinen meni ihan koomassa, ja syötyä tuli oloonsa ihan liikaa ja ihan väärin. Harmittaa. Joo ei mikään kaadu mihinkään, mutta en voi sille mitään, että olen hirveän tyytymätön itseeni. Paino on enen jälkeen todistetusti noussut kaksi kiloa, viikonlopun jäljiltä se tosin saattaa olla enemmänkin. Pidän kyllä paastopäivän tänään, joten toivon suunnan olevan alaspäin huomenna.

Haluaisin äkkiä ajan kirurgille. Haluaisin edes tietää koska pääsen. Haluaisin pienentyä lisää, äkkiä ja paljon. Enkä edes ymmärrä miksi nyt olisi kiire mihinkään. Tiedän miten pitäisi syödä, enkä kykene siihen. Pelkään että lihon ja ahdistun siitä. Kääk. Ei ole hyvä päivä tänään, ei ollenkaan.

Vaatteista kysymystä

Tulipas tässä mieleen Katti Koon innoittamana kysyä että olisikos kellään vähän isommille vaatteille tarvetta? Lähinnä kokoja 52 ja 54(56) olisi multa kaapista joutamassa pois. Joitain yksittäisiä parhaita kappaleita olen Facebookin kirppariryhmissä myynyt, mutta haluaisin mielummin pakettina jollekin laittaa kuin jokaista erikseen alkaa kaupittelemaan. Jos kiinnostusta yhtään olisi, voisin vaatteita paketteina kuvailla kyllä. Kommenttia alle jos kiinnostaa.

Enen jälkeistä elämää

Jotenkin ottaa koville. Tuntuu kuin en ollenkaan osaisi syödä. Siis oikealla tavalla. Eikä mahakaan oikein tykkää olostaan. Kaikenkaikkiaan hirveän nihkeästi on lähtenyt normaali elämä ja syöminen käyntiin. Yhteenkään päivään en ole tyytyväinen syömisten osalta. Maha on ollut kamalan kipeä välillä, eikä toimi oikein kunnolla. On närästänyt ja vääntänyt, kamalasti ilmavaivoja. Melkein tuntuu että mahani olisi mennyt pilalle enestä! Noh, kai se siitä kuitenkin tasoittuu ajan kanssa, eikä ole mitenkään lopullisesti pilalla.

Muutamia mukavia juttuja on tässä tapahtunut, joista olen ollut ihan fiiliksissä. Olin kaverini kanssa käymässä kaupoilla Ideaparkissa lauantaina. Siellä oli avattu uusi Zizzi, jossa oli mukavia avajaistarjouksia. Sain ostaa oikeasti ihan tosi paljon pienemmät housut kuin mitä aikaisemmin on ollut, sekin jo tuntui kivalta. Kassalla kuitenkin ilahduin vielä enemmän, kun kaupanpäälispaitaa minulle valitessa myyjä totesi, että sinulle taitaakin mennä tuo meidän s-koko, tai korkeintaan m. Lapsellinen kai olen, että siitä niin ilahduin, mutta kun tosissani Zizzin xl-koosta olen aloittanut, niin tuntui se vaan mukavalle, että myyjä arvioi minut tuolla tavalla. Valitsin toki m-koon paidan, ettei ole ihan niin nuoleva.

Toinen ehkä jopa hieman hämmentävä asia tapahtui Vilassa, jossa kaverini sovitteli vaatteita. Miellän sen aika pienten ihmisten kaupaksi. Siellä kaverini sovitti mm. kevättakkia, joka oli tosi nätti ja edullinenkin. Myyjä kysyi minulta, että haluanko minäkin sovittaa sitä! MINÄ, valas! Olin oikeasti suorastaan melkein järkyttynyt. Äkkiä ennenkuin myyjä kerkeäisi miettiä kokoasiaa, sanoin että kiitos ei, olen juuri ostanut päälläni olevan kevättakin. Kääk! Minulla on AINA ollut näissä "pienten ihmisten kaupoissa" jonkun kanssa käydessä semmoinen olo, että tarvisi suorastaan pyytää anteeksi kokoani, ja selitellä jokaiselle etten todellakaan kuvittele itselleni löytäväni täältä yhtään mitään, kaverille katselen vain. Suorastaan siis kiusallista on noissa kaupoissa aina. Ja nyt myyjä kysyi haluanko minä sovittaa takkia. Noh, ehkä hän oli vain kohtelias, ehkä hänellä oli unohtunut silmälasit kotiin, tai ehkä uusi takkini saa minut näyttämään hiukan pienemmältä kuin olenkaan. Melkein kiusallista, mutta salaa sisimmässäni kuitenkin vähän nautin siitä kysymyksestä. Olisiko minusta tulossa pikkuhiljaa ihmisen kokoinen!

Tänään minulla on ensimmäinen 5:2-dieetin paastopäivä enen jälkeen. Jännä nähdä, tuntuuko nämä nyt jotenkin erilaisille. Tavallaan voisi kuvitella, ettei ole juttu eikä mikään olla yhtä päivää pienellä ruualla, kun juuri on ollut kuukauden. Erona aikaisempiin paastopäiviin on ainakin se, että ihan valitsin ene-valmisteita päivän ruokalistalle. Aikaisemmin olen syönyt pelkästään oikeaa ruokaa. Nyt enepussit tuntuivat paljon helpommalta vaihtoehdolta.

Vaa'alla en ole uskaltanut käydä nyt ollenkaan. Tiedän että pitää mennä pian. Vaa'alla käymättömyys on minulla yleensä askel siihen suuntaan, että paino alkaa pikkuhiljaa, tai itseasiassa ei aina niin pikkuhiljaakaan nousta. Huomenaamulla lupaan käydä. Tiedän että se on keskiviikkoaamusta ihan väkisinkin noussut, mutta yhtään en osaa sanoa paljonko. Kovasti toivoisin, ettei kuitenkaan kovin paljon. Nyt ei kaivattaisi epätoivon tunnetta yhtään.

Ensimmäinen ene-jakso ohi!!!!

No niin, nyt se on ohi. Huh. Pääsin yli tavoitteeni, viimeinen viikko armeliaasti pudotti painoani yli odotusten, ja viralliseksi tulokseksi tuli -11,1kg. Ravitsemusterapeutti oli kovin tyytyväinen. Olen minäkin. Samalla meni rikki kokonaispudotus -20kg, juhuu! Tavoitteeksi asetettiin nyt se, että paino ei ala nousta, ja alan pikkuhiljaa harjoitella leikkauksen jälkeistä syömistä. Eli käytännössä 2-3 tunnin välein syömistä pieninä annoksina kerrallaan. Juomista ei vielä tarvi harjoitella. Huhtikuussa menen sitten uudelleen käymään. Ja nyt odotellaan sitten kutsua kirurgia tapaamaan, jeah!

Suunnitellusti menin aamukahville kahvilaan punnitsemisen jälkeen. Ja otin tomaatti-mozzarella-focaccian, jota olin himoinnut. Se maistui kyllä hyvälle, mutta en jaksanut syödä kuin puolet. Ja olo on ollut aika kamala sen jälkeen. Sydän hakkaa ja ihmeellisesti humisee päässä. Onneksi otin töihin evääksi pusseja vielä, ei kyllä elimistö kestäisi kerrasta tavalliseen ruokaan palaamista. Silti kiva tietää, että saan kyllä jo syödä, jos siltä tuntuu. :)