Lyhyt hame!

Minulla on haave. Tai montakin, tietenkin. Mutta yksi tämmöinen aika pinnallinen ja hassukin haave. Haluaisin pitää lyhyttä hametta, ilman legginsejä siis. Onhan minulla ollut lyhyitä farkkuhameita esimerkiksi aina, mutta niiden alla on aina ollut leggarit. Minulla on rumat polvet, roikkuvat. Ja reidet nyt on ihan kamalat, mutta en nyt sentään niin lyhyttä hametta ajatellutkaan, että ne näkyisivät kovin paljon. Kuitenkin minulla on myös ajatus, että minkä tahansa kokoisen naisen pitäisi voida laittaa päälleen sellainen hame kuin haluaa. Jos jotakuta roikkuvat polvet tai paksut pohkeet häiritsevät, niin häiritköön. Ja toisaalta vaikka ajattelen näin, ei ole helppo soveltaa näitä asioita omaan itseen.

Vähän aikaa sitten ostin työkaverilta tuollaisen lyhyen puolihameen kolmella eurolla, jossa on tuommoinen valekietaisuosa toisella puolella, tuomassa hieman vaikutelmaa pikkuisen pidemmästä hameesta. Ostin myös ison paketin sukkahousuja, joita olen aina inhonnut, koska eivät suostu päälleeni millään ilveellä menemään kiertymättä. Nyt vähän pienemmän kokoisena asia on helpottunut, ja koen että sukkahousut tekevät siistimmän ja puetumman vaikutelman, joten siksi niitä. Eilen sitten miehen siskontytön syntymäpäiville rohkaistuin laittamaan kyseisen hameen, ja sukkahousut. Kyllä minulla vähän kiusaantunut olo oli, mutta toisaalta tunsin aika naiselliseksi oloni. Sukkahousut onnistuin koruillani rikkomaan hetimiten, mutta olivat niin vaaleat ja ihonväriset, ettei näkynyt onneksi mihinkään, enkä jaksanut varasukkiksia edes vaihtaa. Eli pelinavaus tehty, heh, lyhyessä hameessa julkisella paikalla näyttäydytty! Tässä teille kuva asusta vielä. Hame on siis oikeasti sen mittainen kuin tuolta takareidestä näkyy, eli selvästi yli polven, kuva otettiin vähän vahingossa tuosta kulmasta että kietaisuosa hämää pidemmäksi. Hame on myös ihan istuva muualta, ei yhtään väljä.

Kuulumisia toukokuun lopulta

Palasin tällä viikolla Elixiaan ensimmäisen kerran tuon iskias-vaivan jälkeen. Kolmen kuukauden tauko kerkesikin tulla, kylläpä aika menee nopeasti! Jalan heikkous on kovasti parantunut, yllättävän nopeastikin lopulta sitten. Kireyttä hermossa on vielä aika paljon, oikea jalka on selvästi kankeampi kuin vasen, eikä esim. etureittä kärsi oikein venyttää, jostain syystä kiskoo ilkeästi iskias-hermoon heti. Mutta salille siis palasin, aerobista liikuntaa ja yläselän ja syvien lihasten treeniä kokeilin. Pystyin, jaksoin, selvisin! :) Tyytyävinen mieli on. Tänään uudelleen. Tarvii vain malttaa aloitella rauhassa, hieman pienemmillä painoilla ja muistaa kaikissa liikkeissä hyvä tuki keskivartalossa.

Eilen olin reumakontrollissa myös. Sain kortisonipiikin kyynärpäähän, joka on vaivaillut pitkään. Lääkityksiä muutellaan myös, lääkäri päätti että nyt aloitetaan Trexan. Olen jo kuusi vuotta syönyt kortisonia säännöllisesti päivittäin, ja siitä olisi hyvä hankkiutua pikkuhiljaa eroon. Kivut ja vaivat ovat kuitenkin niin pahoja, ettei toivoakaan sen lopettamisesta, ellei jostain muusta tule apua. Oxiklorin on mulla myös ollut pitkään lääkkeenä, mutta sen teho tuntuu olevan kyllä aika pieni. Toiveikas olen, vaikka vähän jännittääkin, solumyrkky jo sanana on vähän pelottava. Olen kuitenkin kuullut, että juuri tähän minun tautiini (sjögren) on moni saanut Trexanista avun. Voi että, kumpa se toimisi minullakin! Olisihan se ihan mahtavaa, ettei tarvisi olla koko ajan kipeä jostain.

Syömistouhujen kanssakin olen edelleen puuhastellut ja vääntänyt. Ihan nyt ei kevyesti lähde hyville raiteille syöminen, kovasti meinaa kesä, aurinko ja lämpö saada aikaan jäätelönhimoa ja muuta. En ole kyennyt minkäänlaiseen ehdottomuuteen, joten olen sitten yrittänyt sovittaa syömiseni niin, että sinne mahtuu herkuttelua myös. Eihän se paino sillä systeemillä oikein putoa, mutta onko se nyt sitten juuri nyt ihan kilon päälle koko asia? Alimmassa lukemassa kuitenkin ollaa, kasilla alkava lukema iloisesti tervehti aamusella vaa'alla. Onhan sekin nyt jotain.

Reumalääkärin kanssa juttelin myös painoasiasta. Kovin oli tyytyväinen pudotukseeni niveliäkin ajatellen. Ja oli niillä linjoilla myös, että nämä pudotetut kilot jo riittävätkin, tärkeämpää on pitää ne pois ja rakentaa esim. lihaskuntoa pikkuhiljaa, kuin pudottaa lisää. Niinhän se on. Vaikka haaveilenkin jossain vaiheessa vielä pudottavani vähän lisää. Pysyvästi kasilla alkavaksi edes. Vaikka kyllä ortopedi oli sitä mieltä, että selän kannalta olisi tärkeää vielä laihtua lisää. Mutta kyllä sillä lihaskunnolla on pakko olla merkitystä senkin suhteen.

Kieroutunut suhtautuminen hyvään syömiseen?

Noniin, tällä viikolla on sitten tunnollisesti kirjattu ruokapäiväkirjaan kaikki syömiset. Ja heti on tullut tehtyä taas huomioita omasta itsestä ja kummallisesta suhtautumisesta syömiseen. Tavoitteeni oli siis syödä mahdollisimman hyvin ja terveellisesti, ja riittävän vähän myös, että voisin laihtua. Silloin on ilo syömisiä merkkaillakin, kun tietää jo valmiiksi että hyvin menee, näin kuuluukin syödä. Sattuipa kuitenkin sitten niin ikävästi, että sain itsestäni riippumattomista syistä tiistaina suklaalevyn. Uutuusmakua vielä, todella kiinnostava, suola-toffee tai jotain sinne päin. Oli pakko maistaa. Ja syödä koko rivi. Ja toinenkin. Ja myöhemmin illalla kolmas. Ja vielä pari palaa. Puolikas levyhän siinä sitten meni. Ja mitä tapahtui?

Olin siis syönyt perussyömiseni todella hyvin ja laadukkaasti. Mutta syötyäni ensimmäisen palan suklaata tuli olo, että näitä en kyllä merkkaa mihinkään. Että metsäänpä meni tämäkin päivä. Ja vielä että ihan sama mitä tässä nyt sitten enää syö. What?! Ihan sama mitä tässä nyt sitten enää syö???? 

Eilen sama toistui, joskaan ei nyt suklaan kohdalla. Hyvää ja niukahkoakin syömistä koko päivä. Sitten ystävä pyysi minua lähtemään kanssaan kahville ihanaan kahvilaan. Että tekisi mieli syödä hyvä leivos. Menin, ja söin ihanan leivoksen. Ja taas tuli tunne: metsään meni tämäkin päivä, ihan sama mitä tässä nyt enää syön loppupäivän aikana. Huoh.

Minä en siis taida ymmärtää mitä tarkoittaa hyvä syöminen. Tavoitteeni olisi syödä mahdollisimman normaalisti, niin että siihen normaaliuteen mahtuu myös herkuttelu jne. Enkä haluaisi olla dietillä, en nyt enkä milloinkaan. Hyvä tavoite mielestäni tämä, mutta mites noin niin kuin käytännössä sitten? Jos syön hyvin, en mielestäni saisi sitten kuitenkaan syödä mitään ns. ylimääräistä. Ja jos syön, kaikki on sen päivän osalta pilalla. Todella normaalia siis.

Noh, olen aika ylpeä siitä mitä sitten kuitenkin tein. Pakotin itseni molempina päivinä kirjaamaan kaiken ruokapäiväkirjaan. Pakotin itseni näkemään, mitä valintani tarkoittavat käytännössä. Ja useampia huomioitahan minä sieltä tein. Ensinnäkin, kaikki ei ole pilalla, vaikka hyvän syömisen lisäksi syön jotain (muka) ylimääräistä. Toiseksi, se ylimääräinen kyllä nostaa kalorimäärää paljon, etenkin jos siitä seuraa olotila, että "ihansamamitänytenääsyön". Eli alkuperäinen leivos tai suklaa ei välttämättä olekaan paha, vaan se mitä se saa mahdollisesti aikaiseksi. Ja lopulta, kuitenkin minulla on jäänyt jonkin verran kalorivajetta joka päivä, vaikka valinnat eivät ole olleetkaan täydellisiä. Ei paino nyt tietenkään syöksähdä laskuun näillä syömisillä, mutta näin voisi kyllä elää pidemmän päälle, hyvinkin. Jos siis pää suostuu oppimaan sen, että ei pidä heittää ihan lekkeriksi kaiken syömisen suhteen, vaikka tekisikin valinnan syödä kermaisenrasvainen sokerileivonnainen (oikeasti se oli aivan ihanan raikas ja herkullinen!), tai puolikas suklaalevy.

Minulla on kiero suhtautuminen hyvään syömiseen. Jo vuosia sitten olen MUKA sisäistänyt Patrik Borgin ajatuksen, "hyvää syömistä on se että syö 80% oikein", osaamatta kuitenkaan hyväksyä sitä omalla kohdallani silloin, kun oikeasti pyrin hyvään syömiseen. Kieroa, tiedän. Mutta miten ihanaa on se, että nyt voin opetalla näitä asioita rauhassa. Nyt kun paino ei singahtele kymmeniä kiloja sinne tänne edestakaisin, eikä ole paniikinomaista tarvetta laihduttaa, laihduttaa, laihduttaa. Nyt minulla onkin aikaa ja tilaa pohtia näitä ongelmallisia ajatuksiani ja käyttäytymistäni, yrittää korjatakin sitä. Ilman lihavuusleikkausta en usko että olisin koskaan voinut päästä tähän. Juuri siksi, että se syömisen rajoittaminen, lihomista vastaan tappeleminen, ja lopulta periksi antaminen aiheuttivat sellaisen oravanpyörän, joka ei antanut juuri muulle tilaa. Eli oikeastaan olen aika onnellinen. Minulla on kaikki mahdollisuudet saada pääni vielä sisäistämään se oikeasti hyvä syöminen. Se on tavoitteeni. Siis yksi tavoitteistani! :)

Paluu vanhan tsempparin luo...

Kylläpä on saatu tämä toukokuun alku nauttia älyttömän ihanasta kesäsäästä! Niinkin ihanasta, että eilen vähän käräytin nahkaani parvekkeella, autsista. Dekoltee on nyt punainen ja kuumottava, ja hieman käsivarret ja paikoitellen kasvotkin. Ei nyt mikään pahin mahdollinen kärähdys, mutta vähän liikaa siis innostuin auringossa oleilemaan. Oli vain niin älyttömän ihanan lämmintä, että piti sähkögrillikin ottaa käyttöön ja grillata kasviksia, halloumia ja soijamakkaraa parvekkeella. Meillä on pari kesää ollut sellainen sähkögrilli, joka on taloyhtiössämme sallittu, ja vaikkei se kunnon hiiligrillille tietenkään vedä vertoja, niin on se silti aika kivaa siellä kokkailla. Ja aiheuttaa kateutta naapureille ihanalla tuoksulla!

Asetin loppuviikon tavoitteeksi puhua herkkuhimosta ja muusta läheisteni kanssa, käydä vaa'alla ja asennoitua jälleen kerran parantamaan syömisiäni. Tämän tavoitteen saavutin. Viikonloppuna tuli vielä syötyä aika hm, rennosti, mutta nyt tästä aamusta alkoi jälleen kerran ryhtiliike. Tein myös sellaisen päätöksen, että  vanha luottoystäväni näissä puuhissa jo vuosia, vuosia ollut Kiloklubi, saa jälleen astua mukaan kuvioon. Kiloklubi muuttui maksulliseksi jossain vaiheessa, enkä sitten heti jäsenyyttä jatkanut. Yritin opetella käyttämään Fatsecretin hieman vastaavaa palvelua, mutta en jaksa millään alkaa punnitsemaan ruokiani, mitä olisi alkuun ihan pakko tehdä, koska siellä lähes kaikki ilmoitetaan grammoina. Tiedänhän minä että se olisi tarkempaa, mutta toisaalta en edes halua lähteä niin tarkasti kaikkea laskemaan. Tähänkin asti olen pärjännyt hyvin sillä, että juustoviipale on juustoviipale, eikä tarkkaa grammamäärää tarvitse tietää. Lähinnä uskon Kiloklubin ruokapäiväkirja tsemppaavan taas tässä ryhtiliikkeen alussa. Ei ole kiva syödä mitään epäterveellistä ja joutua sitä merkkaamaan ruokapäiväkirjaan, heh.

Eli siis, nyt olisi tarkoitus elää terveellisemmin, ja millä keinolla hyvänsä selättää tuo kamala syömis- ja erityisesti herkkuhimo. Paino ei onneksi ollut paljon noussut, kilon verran kuukauden takaisesta. Vyötärö on enemmänkin turvoksissa, joten näkee että syöty on! Mutta uskoisin, että tuo plussaus on jo tämän viikon jälkeen hoidettu, jos ja kun pysyn ruodussa. Se mitä tuo ruodussa pysyminen tarkoittaa, lienee  tulkinnan varainen kysymys, jota pitäisi hieman miettiäkin. En ehdottomuuksiin yleensä ottaen halua lähteä, mutta toisaalta kun on tarkoitus katkaista tuommoinen huonojen valintojen kierre, niin jonkinlaista ehdottomuuttakin voi tarvia. Mutta toivoisin, ettei sitä tarvittaisi. Toki yritän kovasti pitää kiinni siitä, etten mene kauppaan ostamaan jäätelöä, karkkia, suklaata tms., mutta jos vaikkapa kylässä olen käymässä ja jotain on tarjolla, niin voin kyllä vähän ottaa. Kokonaisenergiamäärästä aion pitää kiinni joka tapauksessa, että se pysyy alle kulutuksen. Ja jos tekee tiukkaa, tulen vaikka sitten tänne blogiin kiukkuamaan!

Hirveä herkkuhimo!

Minulla on pahemman laatuinen ongelma. Ihan järjetön syömishimo, ja etenkin herkkuhimo. Ajattelin sen viime viikolla vain enteilevän naistenvaivoja ja menevän sitten ohi, vaan eipä menekään. Näin pahaa syömishimoa ei ole ollut sleeve-leikkauksen jälkeen vielä, ja vähän pelottaakin nyt. Tähänkö kaikki kaatuu, taasko tämä tapahtuu? No ei, en voi, enhän, olla niin heikko että antaisin periksi ja päästäisin itseni lihomaan. Mutta kyllä minä tämän tunteen tunnistan menneiltä vuosilta, tämä se oli mistä alamäki aina alkoi. Kaikkea tekisi mieli, koko ajan. Nälkäkin muka on vähän väliä. Illalla pitää vielä yhdentoista aikaan syödä jotain, vaikka on aikaisemmin illalla jo syönyt iltapalan, kaapeilla tulee käytyä kiertämässä ihan entiseen tapaan, että olisiko johonkin unohtunut jotain hyvää.

Tähän syömishimoon liittyy myös se, että alan välttelemään vaakaa. Tiedän ettei lukema voi olla alin mahdollinen, koska olen syönyt turhan paljon. Ja samalla tiedän, että minun juurikin pitäisi siellä vaa'alla käydä, alamäki alkoi entisessä elämässä siitä, kun lopetin itseni punnitsemisen sen vuoksi, etten uskaltanut. Kyllä minä tiedän mitä minun pitäisi tehdä. Punnita itseni, mitata vyötäröni, kestää lukemat, ja huolehtia hyvästä perussyömisestä, niin ettei herkuille jäisi tilaakaan paljon. Miten se vieläkin voi olla näin vaikeaa?

Tässä taas nähdään se, että kyllä tämä on loppuelämän projekti. Minkään kilomäärän pudotus ei merkitse sitä, että sitten saisi ottaa vain rennosti. Viimeksi joulun jälkeen siistin ruokavaliotani tietoisesti ja tein korjausliikettä. Ja taas olisi sille tarvetta, vain muutama kuukausi myöhemmin. Puuh. Tiedon ja osaamisen puutetta tämä ei ole, ja tukeakin saan kyllä lähipiiriltä jos sitä haluan. Pitäisi nyt vain päättää haluta. Kyllä, haluan minä. Otan loppuviikon tavoitteeksi keskustella muutaman ihmisen kanssa asiasta, ja samalla yritän siivoilla syömisiäni. Jälleen kerran. Ja käyn siellä vaa'allakin.

Sitten muita kuulumisia. Viime perjantaina kävin Taysissa tapaamassa ortopedia. Magneettikuvat paljastivat pienen, mutta hankalassa paikassa sijaitsevan välilevyn pullistumaan. Se on juuri oireisiin sopivassa paikassa, hermojuurta painamassa. Jotenkin se oli helpottavaa, että näki sen syyn omin silmin sieltä ruudulta. Kaikkein pahin vaihtoehto olisi ollut, että olisi sanottu ettei täällä mitään näy. Nyt tiedän mistä oireeni johtuvat. Kivut sinänsä ovat melkein kokonaan hävinneet. Vain tietyissa asennoissa tulee kiristävää kipua vielä. Selälle ei olla tekemssä nyt mitään, ajatus on että paranee itsestään. Oikeassa jalassa on edelleen heikkoutta, eli siellä on hermovaurio. Sitä pitäisi nyt kuitenkin alkaa kuntouttamaan liikkumalla mielellään epätasaisella alustalla vaikkapa metsässä, siis juuri sitä mitä olen välttänyt. Ja selkää muutenkin saisi mielellään alkaa mobilisoimaan jälleen. Olen aloitellut rauhallisilla pilates- ym. liikkeillä ja venytyksillä, ja hieman tehnyt "korsettiliikkeitä". Pakarassa ja takareidessä nykii aina sen jälkeen kovasti, mutta ei ole kuitenkaan onneksi kipeytynyt.

Ja vielä jotain mukavaa ja positiiivista. Ostin kaveriltani nahkatakin. Oikein ihanaa, pehmeää ja laadukasta nahkaa. Takki on aika napakka, mutta ajattelin että se olisi ajattoman mallinsa ansiosta sellainen loppuelämän takki. Eli mielummin hiukan tiukka kuin löysä, kasvaa kun ei ole tarkoitus. Olen ihan rakastunut takkiin, ja haluan jakaa kuvan lukijoilleni siitä. Ja se mikä tässä lämmittää erityisesti mieltä, on että takki on kokoa 42. Ihan tavallista kokoa 42, eikä mitään generousbigisbeutifulplussize-kokoa. Ehkä se antaa hieman potkua taas herkuista kieltäytymiseenkin. Aurinkoista loppuviikkoa! :)