Täällä ollaan flunssan kourissa sairaslomalla kotosalla. En ole mitenkään ihan hirveän kipeä, mutta kuitenkin sen verran etten työkuntoinen ole. Olenkin ollut pitkän aikaa terve, poskiontelotulehduksetkin ovat pysyneet poissa. Todennäköisesti nyt tulehdusta kehittelee, mutta onneksi hoituvat sarvikuonokannu-huuhteluilla nykyään. Täytyy vain ahkerasti nyt huuhdella ettei pääse pahaksi.
Minulla oli eilen sisätautilääkärin kontrolli. Kirurgin kontrollihan oli kuukausi sitten, eli aika lähekkäin nämä olivat. Verikokeissa oli kuitenkin tapahtunut tuossakin ajassa muutoksia, ja pelkästään positiivisia muutoksia. En voi uskoa, että hemoglobiinini oli nyt 122! Se ei ole vuosikausiin ollut noin hyvä. Muutama vuosi sitten sitä yritettiin nostaa vaikka millä, vaan ei auttaneet mitkään rautavalmisteet. Jostain syystä nyt rauta näyttää imeytyvän, mikä on tietenkin kerrassaan mahtava juttu. Labrat olivat muutenkin hyvät, sain kehuja albumiiniarvosta, joka kuvaa ruokavalion koostumusta proteiinin osalta, eli saan ruokavaliostani reippaasti tarvitsemani proteiinin. Arvo oli myös noussut kuukauden takaisesta. Samoin b12-vitamiiniarvoa lääkäri suorastaan ihmetteli, pääasiasiallisesti kasvissyöjällä se kun voisi senkin vuoksi olla matala. Se oli suorastaan korkea minulla. Sleeve leikkaustapanahan ei välttämättä vaikutakaan tuohon arvoon, ja toisaalta muutokset tulevat viiveellä, joten vuosikontrollissa sitten nähdään ehkä todelliset muutokset. Mutta kaikinpuolin hyvin siis asiat. Painonpudotukseenkin lääkäri oli tyytyväinen, vaikka itse hieman olen tyytymätön. Paino tuppaa olemaan jumissa vähän koko ajan. Järki kyllä sanoo ettei hätää ole, mutta välillä kun kuulen muiden hurjista pudotuksista, alkaa harmittaa. Vaikka ei pitäisi vertailla. Minä tiedän syöväni hyvin ja oikein, ja tavoitteeni on välttää roikkoleikkaukset, joten hidas pudotus on oikeasti pelkästään hyvä asia.
Tilasin taannoi Halensilta muutaman uuden vaatteen, jotka saapuivat eilen. Olen niin onnellinen, että vaatekokoni ihan oikeasti näyttää pienentyneen lähes "normaalien ihmisten kokoihin", koska kaikki olivat kokoa 44/46, ja oikein hyvän kokoisia. Vaatekokoni kuitenkin oli 54 pitkän aikaa. Uusi toppatakkini on kokoa 44, ja kaapissa on pienempikin odottamassa ensi talvea. Olen ihan käsittämättömän onnelinen tuosta muutoksesta! <3
Tajusin tässä juurikin eilen semmoisenkin asian, mitä en ole huomannut ajatella. Että vaikka leikkauksen jälkeen painoni ei putoaisi kuin sen 12kg minkä nyt on pudonnut, niin kyllähän leikkauksen ansiota on myös se, että en liho takaisin ene-kuureilla pudottamiani kiloja. Jos minua ei olisi leikattu, olisin aivan saletisti lihonut kaikki ene-kilot takaisin jossain vaiheessa, luultavasti siihen ei olisi mennyt kauaakaan. Tämä oivallus sai minut jotenkin tajuamaan näin jälkikäteen sen, että ei olisi kannattanut hätäillä ja hermoilla silloin prosessin "odotteluvaiheessa", kun tuntui että mitään ei tapahdu eikä leikkausaikaa tule. Nyt huomaan, että hukkaan se aika ei ole missään nimessä mennyt. Ja olen erittäin iloinen siitä että jaksoin eneillä sen yhden ylimäärisenkin kuukauden ja siten olen lähempänä tavoitettani. :)
torstai 29. tammikuuta 2015
torstai 22. tammikuuta 2015
Iloinen huomio
Yhtäkkiä tajusin, että minulla ei ole ollut mitään mielitekoja tässä viime aikoina. Tai no, epäterveellisiä tai jollain tapaa huonoja mielitekoja siis. Illalla on saattanut kyllä tulla olo, että tekeepä mieli syödä appelsiini. Eli ihan suotavakin mieliteko siis. Mutta tajusin, että esim. tällä viikolla en ole syönyt mitään muuta ns. ylimääräistä ja tarpeetonta, kuin yhden piparin kahvin kanssa yhtenä päivänä. Sitäkään ei tehnyt erityisesti mieli, ajattelin vain että saattaisi maistua hyvälle kahvin kanssa. Ei edes maistunut. Mutta siis se miksi tästä asiasta nyt mainitsen, on se että minä olen ennen ollut täysin mielitekojeni orja ja niiden vietävissä. Se oli oikeasti niin hurjaa, että monesti mietinkin, että miten muka jaksan loppuelämäni taistella mielitekoja vastaan, kun sen pakkosaada-tunteen saattoi sytyttää mikä tahansa ärsyke, televisiomainos, kuva lehdessä, netissä, tuoksu, muisto.. ihan mikä tahansa. Nyt tuntuukin siis ihan mahtavalle ja vapautuneelle, kun ei tarvitse enää ruokahimojen ja mielitekojen perässä juosta.
Syöminen on sujunut muutenkin aika hyvin ja kivuttomasti nyt. Arkirutiini on selvästi muodostunut, ja homma toimii. Viikonloput vaativat huomiota ja suunnittelua kyllä vielä, mutta eivät nekään ihan pielessä ole, todellakaan. Olen tällä viikolla merkinnyt syömiseni Kiloklubin ruokapäiväkirjaan, ja ihan hyvältä näyttää senkin mukaan. Kalorimäärät liikkuvat 1000-1400 paikkeilla. Herkästi voisi vähemmäksikin jäädä, mutta aktiivisesti pyrin siihen, etten liian pieneen totuttaisi elimistöäni. Paino tippuilee hyvin hitaasti mielestäni, mutta toisaalta kolme kuukautta leikkauksesta ja -12kg, eihän se ihan huono ole. Ja järki sanoo, että painon on yksinkertaisesti pakko tippua jossain vaiheessa lisää näillä syömisillä, vaikka jumittaisikin välillä.
Syöminen on sujunut muutenkin aika hyvin ja kivuttomasti nyt. Arkirutiini on selvästi muodostunut, ja homma toimii. Viikonloput vaativat huomiota ja suunnittelua kyllä vielä, mutta eivät nekään ihan pielessä ole, todellakaan. Olen tällä viikolla merkinnyt syömiseni Kiloklubin ruokapäiväkirjaan, ja ihan hyvältä näyttää senkin mukaan. Kalorimäärät liikkuvat 1000-1400 paikkeilla. Herkästi voisi vähemmäksikin jäädä, mutta aktiivisesti pyrin siihen, etten liian pieneen totuttaisi elimistöäni. Paino tippuilee hyvin hitaasti mielestäni, mutta toisaalta kolme kuukautta leikkauksesta ja -12kg, eihän se ihan huono ole. Ja järki sanoo, että painon on yksinkertaisesti pakko tippua jossain vaiheessa lisää näillä syömisillä, vaikka jumittaisikin välillä.
maanantai 19. tammikuuta 2015
Kummallinen, vieras keho
Minulle on viime viikkoina tullut ihmeellinen olo oman kehoni suhteen. Se ei tunnu omalta. Eikä oikein hyvältäkään. Minulla on hankala olo etenkin selässä, sekä ylä- että alaselässä. Kädetkin tuntuvat kummallisilta, ja jalatkin. Eli siis toisinsanottuna koko kroppa on outo. Tuntuu kuin kiristäisi jostain sisältä, ja kun venyttelee, tuntuu että olen kankea koppura, eikä joustoa meinaa löytyä jäsenistä. Venyttely ikäänkuin helpottaa oloa, mutta toisaalta helposti vähän satutankin itseäni, eli hirveän hellävaraisesti pitäisi venytellä, ja silti siitäkin kipeytyy lihakset. Olen ottanut jokapäiväiseksi rutiiniksi pari liikettä, joilla pitäisi kehon ja erityisesti selkärangan liikkuvuutta parantaa. En tiedä liikkeiden nimiä, jos löydän jotain tietoa niistä, linkitän myöhemmin. Pilateksessa joskus olen ne oppinut. Toinen jossa selkää kierretään, tuntui alkuun ihan hirveältä, olin kuin puupökkelö. Nyt joustaa hiukan paremmin jo. Mutta mitä tämä oikein on???
Vaikka olen ollut pitkään, ja tavallaan ainakin jonkin verran lihava, olen ennen ollut vahva. Lihaskunto on ollut hyvä, ja kehittynyt helposti. Olen myös melko notkea. Mutta nämä ovat nyt jotenkin ihan muuttuneet. Enkä oikein tunne itseäni. Käsivarret on ohentuneet ihan hirveästi, suorastaan tulee mielen että ovatko ne kuihtuneet sittenkin, niin kuin työkaveri sanoi?! Toki allien puolella on mahtava roikko tuomassa massaa, mutta sepä se, minulla on ollut ennen lihasta käsissä. Ihan kunnon habakin joskus. Vaan ei ole enää.
Juttelin tästä asiasta ja kummasta tunteesta kehossani erään tuttava-lääkärin kanssa. Hänellä on fysioterapeuttitausta ja pitkä työ lääkärinäkin kuntoutuksen parissa, joten ymmärtää kehon juttuja melkoisen hyvin. Hän oli sitä mieltä, että iso painonpudotus suhteellisen nopeasti (todellakin suhteellisen, koska eihän tämä minulla kovin nopeaa ole ollut verrattuna joihinkin toisiin, mutta eihän minun kehoni sitä tiedä!) saattaa hyvinkin aiheuttaa tämmöistä. Kehon painopiste on muuttunut kovasti, ja toisaalta lihakseni eivät saa enää harjoitusta jokapäiväisestä olemisesta niin kuin ennen. En ollut niin tajunnut ajatellakaan sitä, että 40kg painavemman kehon kannattelu ja liikuttelu on todellakin itsessään jo harjoitusta lihaksille. Eli tietyllä tapaa minun kehoni ja lihakseni ovatkin nyt hieman kuihtuneet!
Ongelma on se, että liikunta tuntuu äkkiä liian raskaalta, ja on ikäänkuin shokki koko kropalleni. Oksettaa, pyörryttää, lihaksiin sattuu, joka paikka on hirveän kipeä ja kankea. Tämä tuttu lääkäri selitti minulle, kuinka tärkeää olisi nyt malttaa aloittaa riittävän rauhallisella liikunnalla, MUTTA riittävän useilla toistoilla. Yksi kerta viikossa aiheuttaa vain shokin, kaksi kertaa viikossa ehkä saattaa ylläpitää kuntoa, mutta vähintään kolme kertaa viikossa pitäisi olla liikuntaa, että kunto voisi millään tavalla kehittyä. Ja todella liikunnan pitäisi olla semmoista, että se asteittain sitten voisi muuttua rankemmaksi kun kunto kehittyy, eikä niin että koko kroppa on lukossa samantien, eikä viikkoon voi tehdä siksi mitään.
Eli siis. Jokapäiväiset liikkeet ja venyttelyt. Ne yritän nyt ihan oikeasti sisäistää. Jos saisin pikkuhiljaa vahvistettua kehoani. Ja vesijuoksu siihen rinnalle, eikä ole PAKKO väkisin sitä tuntia jaksaa, jos tuntuu jo 45 minuutin kohdalla rankalta. Ja body pumppi, tarpeeksi kevyillä painoilla, vaikka olisikin salin kevyimmät. Luulen että se tunti olisi minulle ihan tehokasta liikuntaa ihan ilman painojakin!
Vaikka olen ollut pitkään, ja tavallaan ainakin jonkin verran lihava, olen ennen ollut vahva. Lihaskunto on ollut hyvä, ja kehittynyt helposti. Olen myös melko notkea. Mutta nämä ovat nyt jotenkin ihan muuttuneet. Enkä oikein tunne itseäni. Käsivarret on ohentuneet ihan hirveästi, suorastaan tulee mielen että ovatko ne kuihtuneet sittenkin, niin kuin työkaveri sanoi?! Toki allien puolella on mahtava roikko tuomassa massaa, mutta sepä se, minulla on ollut ennen lihasta käsissä. Ihan kunnon habakin joskus. Vaan ei ole enää.
Juttelin tästä asiasta ja kummasta tunteesta kehossani erään tuttava-lääkärin kanssa. Hänellä on fysioterapeuttitausta ja pitkä työ lääkärinäkin kuntoutuksen parissa, joten ymmärtää kehon juttuja melkoisen hyvin. Hän oli sitä mieltä, että iso painonpudotus suhteellisen nopeasti (todellakin suhteellisen, koska eihän tämä minulla kovin nopeaa ole ollut verrattuna joihinkin toisiin, mutta eihän minun kehoni sitä tiedä!) saattaa hyvinkin aiheuttaa tämmöistä. Kehon painopiste on muuttunut kovasti, ja toisaalta lihakseni eivät saa enää harjoitusta jokapäiväisestä olemisesta niin kuin ennen. En ollut niin tajunnut ajatellakaan sitä, että 40kg painavemman kehon kannattelu ja liikuttelu on todellakin itsessään jo harjoitusta lihaksille. Eli tietyllä tapaa minun kehoni ja lihakseni ovatkin nyt hieman kuihtuneet!
Ongelma on se, että liikunta tuntuu äkkiä liian raskaalta, ja on ikäänkuin shokki koko kropalleni. Oksettaa, pyörryttää, lihaksiin sattuu, joka paikka on hirveän kipeä ja kankea. Tämä tuttu lääkäri selitti minulle, kuinka tärkeää olisi nyt malttaa aloittaa riittävän rauhallisella liikunnalla, MUTTA riittävän useilla toistoilla. Yksi kerta viikossa aiheuttaa vain shokin, kaksi kertaa viikossa ehkä saattaa ylläpitää kuntoa, mutta vähintään kolme kertaa viikossa pitäisi olla liikuntaa, että kunto voisi millään tavalla kehittyä. Ja todella liikunnan pitäisi olla semmoista, että se asteittain sitten voisi muuttua rankemmaksi kun kunto kehittyy, eikä niin että koko kroppa on lukossa samantien, eikä viikkoon voi tehdä siksi mitään.
Eli siis. Jokapäiväiset liikkeet ja venyttelyt. Ne yritän nyt ihan oikeasti sisäistää. Jos saisin pikkuhiljaa vahvistettua kehoani. Ja vesijuoksu siihen rinnalle, eikä ole PAKKO väkisin sitä tuntia jaksaa, jos tuntuu jo 45 minuutin kohdalla rankalta. Ja body pumppi, tarpeeksi kevyillä painoilla, vaikka olisikin salin kevyimmät. Luulen että se tunti olisi minulle ihan tehokasta liikuntaa ihan ilman painojakin!
sunnuntai 11. tammikuuta 2015
Kommentteja laihtumisesta
No nyt on alkanut pikkuhiljaa tulla kommentteja pienentymisestä. Eihän siihen paljoa tarvittu, kohta 40kg pudoteltu! :P No joo, on niitäkin ollut, jotka huomasi heti kun olin muutaman kilon laihtunut, mutta yllättävän sokeita ihmiset on olleet, tai sitten muusta syystä hiljaa. Luulen että osa ajattelee että se voi olla minulle noloa että kommentoidaan painoa, ja varmasti on niitäkin, jotka ovat kateellisia. Nyt perjantaina sain kyllä malliesimerkin kateellisesta kommentista. Työkaveri ihmetteli, mitä minulle on tapahtunut kun olen niin kuihtunut! Kuulemma "ihan kuihtunut" olen. Just joo!!! Ärsyynnyin, toisaalta huvitti. Ko henkilö on itse pahemman luokan jojoilija, ja tällä hetkellä siinä vaiheessa että on upean ison pudotuksensa lihonut kokonaan takaisin. En kertonut leikkauksesta, kerroin että olen 1,5 vuotta aktiivisesti painoa pudotellut, olemalla alkuun 5:2-dietillä ja sitten kolme kertaa kuukauden pussikuurilla. En kertonut leikkauksesta, en vain halua jakaa sitä kaikkien kanssa.
Toiselta työkaverilta kuulin hieman myöhemmin huomattavasti kivemman kommentin, hänen mielestään olen "elinvoimaisen näköinen". Haluaisin enemmän uskoa tähän kommenttiin. Ja enemmän elinvoimaiselta minusta tuntuu, kuin kuihtuneelta. Mutta en minä toisaalta ihan hirveästi mitään kommentteja edes haluaisi. Toisaalta se häiritseekin, kun tiedän nyt että kaikki näkevät minusta heti, että olen laihtunut. Sen myötä on enemmän väliä sillä mitä minulla on päällä ja miltä näytän, ja varsinkin sillä mitä syön. Ja mahdollisimman huomaamattomasti ja vähäeleisesti haluaisin syömisen esim. töissä hoitaa. Ja sehän tällä parin desin mahalaukulla onkin kauhean helppoa. Useimmiten kyllä syön yksin toisessa toimipisteessä, ja silloin minulla on minirasioissa kunnon ruokaa mukana, mutta perjantaisin olen muiden kanssa, enkä kehtaa pikkuannoksiani syödä. Siellä olen päätynyt ratkaisemaan asian syömällä proteiinijogurtin, jonka juuri ja juuri jaksan syödä, kun en liian äkkiä hotkaise.
Tämä viikko on mennyt kaikinpuolin mukavasti noin niinkuin elämäntapojen suhteen. Palasin hyvään syömiseen, ja se näkyy heti vaa'alla. Paino putosi 1,5kg ihan parissa päivässä! Huomaan että hyvä syöminen on arkena minulle huomattavasti helpompaa kuin lomalla, eli siinä suhteessa olen ihan niin kuin ennen leikkaustakin. Vaikka viikonloppusyöminenkin on toki hirveästi muuttunut entiseen verrattuna. Unohdan vain hirveän helposti juomisen ja etenkin maitotuotteet vapaalla ollessa, ja jotenkin äkkiä laatukin syömisissä hieman heikkenee. Toisaalta elämä nyt on pääasiassa arkea, joten hyvä että ainakin se syömisen suhteen sujuu.
Liikunnan suhteen ollaan nyt tilanteessa, että alan olla uudelleen koukuttunut vesijuoksuun, vaikka välissä olikin taukoa. Tällä viikolla kävin kaksi kertaa tunnin vesijuoksemassa, ja löysimpä uimahallista juoksua tehostamaan vesijuoksukäsineetkin. Tehostusta tuli vain vähän liikaakin, tänään iski melkoinen heikotus pukuhuoneessa. Enkä mitään ole sitten oikein jaksanutkaan sen jälkeen. Ja uskon että ihan oikeasti se oli
niiden käsineiden syy, koska en ole ennen tunnin vesijuoksusta niin hajalla ollut, ja kyllähän käsissä oli ihan erilainen olo kuin aikaisemmin. Kestävyyttä toivoisinkin kovasti lisää liikuntaan, meinaa olla niin että se tunti on minulle vähän liikaa, jos teho on yhtään kova. Bodypumpista on joulutauon vuoksi ollut taukoa, vähän jännittää kuinka sen tunnin taas kestääkään tiistaina. Vaan pakko se on yrittää, vaikka ei pelkästään kivaa olekaan. Jospa se kunto siitä pikkuhiljaa kasvaisi.
Toiselta työkaverilta kuulin hieman myöhemmin huomattavasti kivemman kommentin, hänen mielestään olen "elinvoimaisen näköinen". Haluaisin enemmän uskoa tähän kommenttiin. Ja enemmän elinvoimaiselta minusta tuntuu, kuin kuihtuneelta. Mutta en minä toisaalta ihan hirveästi mitään kommentteja edes haluaisi. Toisaalta se häiritseekin, kun tiedän nyt että kaikki näkevät minusta heti, että olen laihtunut. Sen myötä on enemmän väliä sillä mitä minulla on päällä ja miltä näytän, ja varsinkin sillä mitä syön. Ja mahdollisimman huomaamattomasti ja vähäeleisesti haluaisin syömisen esim. töissä hoitaa. Ja sehän tällä parin desin mahalaukulla onkin kauhean helppoa. Useimmiten kyllä syön yksin toisessa toimipisteessä, ja silloin minulla on minirasioissa kunnon ruokaa mukana, mutta perjantaisin olen muiden kanssa, enkä kehtaa pikkuannoksiani syödä. Siellä olen päätynyt ratkaisemaan asian syömällä proteiinijogurtin, jonka juuri ja juuri jaksan syödä, kun en liian äkkiä hotkaise.
Tämä viikko on mennyt kaikinpuolin mukavasti noin niinkuin elämäntapojen suhteen. Palasin hyvään syömiseen, ja se näkyy heti vaa'alla. Paino putosi 1,5kg ihan parissa päivässä! Huomaan että hyvä syöminen on arkena minulle huomattavasti helpompaa kuin lomalla, eli siinä suhteessa olen ihan niin kuin ennen leikkaustakin. Vaikka viikonloppusyöminenkin on toki hirveästi muuttunut entiseen verrattuna. Unohdan vain hirveän helposti juomisen ja etenkin maitotuotteet vapaalla ollessa, ja jotenkin äkkiä laatukin syömisissä hieman heikkenee. Toisaalta elämä nyt on pääasiassa arkea, joten hyvä että ainakin se syömisen suhteen sujuu.
Liikunnan suhteen ollaan nyt tilanteessa, että alan olla uudelleen koukuttunut vesijuoksuun, vaikka välissä olikin taukoa. Tällä viikolla kävin kaksi kertaa tunnin vesijuoksemassa, ja löysimpä uimahallista juoksua tehostamaan vesijuoksukäsineetkin. Tehostusta tuli vain vähän liikaakin, tänään iski melkoinen heikotus pukuhuoneessa. Enkä mitään ole sitten oikein jaksanutkaan sen jälkeen. Ja uskon että ihan oikeasti se oli
niiden käsineiden syy, koska en ole ennen tunnin vesijuoksusta niin hajalla ollut, ja kyllähän käsissä oli ihan erilainen olo kuin aikaisemmin. Kestävyyttä toivoisinkin kovasti lisää liikuntaan, meinaa olla niin että se tunti on minulle vähän liikaa, jos teho on yhtään kova. Bodypumpista on joulutauon vuoksi ollut taukoa, vähän jännittää kuinka sen tunnin taas kestääkään tiistaina. Vaan pakko se on yrittää, vaikka ei pelkästään kivaa olekaan. Jospa se kunto siitä pikkuhiljaa kasvaisi.
keskiviikko 7. tammikuuta 2015
Kontrollilabroja ja ajatuksia
Ihanaa uutta vuotta kaikille lukijoilleni! :) Vasta tänään palasin normiarkeen ja töihin, sain viettää pitkän joululoman. Ja se teki kyllä hyvää, vaikka toki alkukankeutta töiden aloittamiseenkin liittyy enemmän pidemmän loman jälkeen. Mutta eiköhän se tästä taas.
Viime viikolla oli siis kirurgin kontrolli. Sinänsä kontrolli olisi voinut aivan yhtä hyvin olla pelkkä soittoaika, sillä olin vastaanotolla kokonaista seitsemän minuuttia. Jotenkin olisin itse ajatellut, että tässä alkuvaiheessa kirurgi olisi vaikkapa riisuttanut paidan pois ja katsonut ja ehkä tunnustellutkin mahan, vaan ei. Vaakan kautta tuoliin ja muutama kysymys, ja sen jälkeen pihalle. Ehkä jos jotain ongelmaa olisi ollut, olisi mennyt pidempään. Minulla kaikki on hyvin. Kaikki muut labrat olivat erinomaisen hyvät, mutta se minun ikimatala hemoglobiini on tietenkin edelleen aneeminen, MUTTA jopa se oli muutaman pykälän noussut, ollen nyt 113. Hyvähän se ei tosiaan ole edelleenkään, mutta erikoista on se että oli noussut, koska sitä en ole millään saanut aikaisemmin nousemaan, vaikka on kokeiltu kaikki mahdolliset tavalliset rautavalmisteet. Joten hyvillä mielin eteenpäin.
Ruokavalion palautus normaaliin on sujunut hyvin. Suklaat loppuivat viimein ja nyt on viisi päivää mennyt ilman sellaisia herkkuja. Eikä mitään kiusauksia ostaa lisää ole ollut edes, joten en jäänyt mitenkään koukkuun. Enemmän kai siitä tulee äkkiä vähän tapa, että pitää jotain makeaa saada ruuan jälkeen hetken päästä. Herkuksi on nyt ollut hedelmärahkaa, kuivattuja luumuja (tykkään niistä oikeasti!) ja Pirkan sokeritonta salmiakkia (joka sisältää muuten älyttömästi kuituja!). Eli herkkuja joista on suorastaan hyötyäkin, ekasta proteiinin saannin ja jälkimmäisistä vatsantoiminnan kannalta.
Tuo edellinen tekstini sai jonkun anonyymin näkemään minut leikkauksen jälkeiseen elämään sitoutumattomana. Se järkytti minua jotenkin. Mutta ihan hyvällä tapaa. Jouduin miettimään asiaa ihan oikeasti, että kuinka sitoutunut asiaan olen. Ja kyllä, minä olen. Olen tehnyt paljon muutoksia, joiden on tarkoitus olla pysyviä, ja suunnitellut ruokavaliotani eteenpäin, tehnyt laskelmia proteiinin määrään liittyen, tutkinut syömisteni kokonaiskalorimääriä jne. Ruokarytmini on täydellinen, syön 2-3 tunnin välein, syön aina pieniä annoksia, juon ruokailujen välissä mahdollisimman paljon, olen ottanut nestemäiset maitotuotteet säännölliseen käyttöön vaikken ennen juonut ollenkaan maitoa enkä piimää, olen vaihtanut margariinin laadukkaampaan ja rasvaisempaan, syön proteiinia vähintään 60-80g/vrk, olen vaihtanut juuston Polarin 5% ja runsasproteiiniseen, syön vain täysjyväpastaa ja -riisiä jne. Ja pyrin lisäämään vihannesten ja hedelmien määrää ruokavaliossani pikkuhiljaa, nyt kun se mahalleni jo hyvin sopivat, eikä kalorimäärä jää ihan liian pieneksi, vaikka söisin salaattiateriankin välillä. Joten, jos näiden lisäksi jouluna söin suklaata, nautin punaviiniä ja vaihdoin hetkeksi juuston Oltermanniin, sekä sukulaisten ja ystävien luona kyläillessä söin hieman leivonnaisia, se ei mielestäni tee minusta leikkaukseen sitoutumatonta! Eikä myöskään kirurgin ja ravitsemusterapeutin mielestä.
Mutta siinä anonyymi on kyllä oikeassa, että siihen leikkauksen jälkeiseen elämään kyllä pitää sitoutua ihan itse. Jos jatkaisin näillä joulunajan elämäntavoilla, painoni putoaisi kyllä varmaan pidemmän päälle hieman, mutta todella hitaasti. Olen laskenut, että hyvä syömiseni on lähes aina n. 1200kcal/vrk. Jos siihen lisätään suklaata, viiniä ja vaikkapa joku leivonnainen ja rasvaisempi juusto, kalorimäärä nouseekin niin paljon, että ollaan ihan siinä peruskulutuksessa. Eli kyllä tässä on konkretisoitunut se, että loppujen lopuksi ainoastaan niillä omilla valinnoilla on merkitystä. Vaikka leikkaus helpottaa poistaen mahdollisuuden ahmia isoja määriä ruokaa, niin pelkästään leikkauksella ei kuitenkaan kovin paljon laihdu. Tai ainakin sleeven kohdalla näin tuntuu olevan, varmasti pidemmän päälle myös ohitusleikkauksen kohdalla.
Viime viikolla oli siis kirurgin kontrolli. Sinänsä kontrolli olisi voinut aivan yhtä hyvin olla pelkkä soittoaika, sillä olin vastaanotolla kokonaista seitsemän minuuttia. Jotenkin olisin itse ajatellut, että tässä alkuvaiheessa kirurgi olisi vaikkapa riisuttanut paidan pois ja katsonut ja ehkä tunnustellutkin mahan, vaan ei. Vaakan kautta tuoliin ja muutama kysymys, ja sen jälkeen pihalle. Ehkä jos jotain ongelmaa olisi ollut, olisi mennyt pidempään. Minulla kaikki on hyvin. Kaikki muut labrat olivat erinomaisen hyvät, mutta se minun ikimatala hemoglobiini on tietenkin edelleen aneeminen, MUTTA jopa se oli muutaman pykälän noussut, ollen nyt 113. Hyvähän se ei tosiaan ole edelleenkään, mutta erikoista on se että oli noussut, koska sitä en ole millään saanut aikaisemmin nousemaan, vaikka on kokeiltu kaikki mahdolliset tavalliset rautavalmisteet. Joten hyvillä mielin eteenpäin.
Ruokavalion palautus normaaliin on sujunut hyvin. Suklaat loppuivat viimein ja nyt on viisi päivää mennyt ilman sellaisia herkkuja. Eikä mitään kiusauksia ostaa lisää ole ollut edes, joten en jäänyt mitenkään koukkuun. Enemmän kai siitä tulee äkkiä vähän tapa, että pitää jotain makeaa saada ruuan jälkeen hetken päästä. Herkuksi on nyt ollut hedelmärahkaa, kuivattuja luumuja (tykkään niistä oikeasti!) ja Pirkan sokeritonta salmiakkia (joka sisältää muuten älyttömästi kuituja!). Eli herkkuja joista on suorastaan hyötyäkin, ekasta proteiinin saannin ja jälkimmäisistä vatsantoiminnan kannalta.
Tuo edellinen tekstini sai jonkun anonyymin näkemään minut leikkauksen jälkeiseen elämään sitoutumattomana. Se järkytti minua jotenkin. Mutta ihan hyvällä tapaa. Jouduin miettimään asiaa ihan oikeasti, että kuinka sitoutunut asiaan olen. Ja kyllä, minä olen. Olen tehnyt paljon muutoksia, joiden on tarkoitus olla pysyviä, ja suunnitellut ruokavaliotani eteenpäin, tehnyt laskelmia proteiinin määrään liittyen, tutkinut syömisteni kokonaiskalorimääriä jne. Ruokarytmini on täydellinen, syön 2-3 tunnin välein, syön aina pieniä annoksia, juon ruokailujen välissä mahdollisimman paljon, olen ottanut nestemäiset maitotuotteet säännölliseen käyttöön vaikken ennen juonut ollenkaan maitoa enkä piimää, olen vaihtanut margariinin laadukkaampaan ja rasvaisempaan, syön proteiinia vähintään 60-80g/vrk, olen vaihtanut juuston Polarin 5% ja runsasproteiiniseen, syön vain täysjyväpastaa ja -riisiä jne. Ja pyrin lisäämään vihannesten ja hedelmien määrää ruokavaliossani pikkuhiljaa, nyt kun se mahalleni jo hyvin sopivat, eikä kalorimäärä jää ihan liian pieneksi, vaikka söisin salaattiateriankin välillä. Joten, jos näiden lisäksi jouluna söin suklaata, nautin punaviiniä ja vaihdoin hetkeksi juuston Oltermanniin, sekä sukulaisten ja ystävien luona kyläillessä söin hieman leivonnaisia, se ei mielestäni tee minusta leikkaukseen sitoutumatonta! Eikä myöskään kirurgin ja ravitsemusterapeutin mielestä.
Mutta siinä anonyymi on kyllä oikeassa, että siihen leikkauksen jälkeiseen elämään kyllä pitää sitoutua ihan itse. Jos jatkaisin näillä joulunajan elämäntavoilla, painoni putoaisi kyllä varmaan pidemmän päälle hieman, mutta todella hitaasti. Olen laskenut, että hyvä syömiseni on lähes aina n. 1200kcal/vrk. Jos siihen lisätään suklaata, viiniä ja vaikkapa joku leivonnainen ja rasvaisempi juusto, kalorimäärä nouseekin niin paljon, että ollaan ihan siinä peruskulutuksessa. Eli kyllä tässä on konkretisoitunut se, että loppujen lopuksi ainoastaan niillä omilla valinnoilla on merkitystä. Vaikka leikkaus helpottaa poistaen mahdollisuuden ahmia isoja määriä ruokaa, niin pelkästään leikkauksella ei kuitenkaan kovin paljon laihdu. Tai ainakin sleeven kohdalla näin tuntuu olevan, varmasti pidemmän päälle myös ohitusleikkauksen kohdalla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)