Enen ensimmäinen viikko täynnä tänään

Ensimmäinen viikko tulee täyteen tänään. Ja ei voi kyllä muuta sanoa kuin että aika rankka viikko on ollut. Eneily itsessään sujuu jo helposti, ei ole mielitekoja kun asenne on kunnossa jne. Mutta fyysisesti tämä on ollut kaikista kerroista raskain. Vielä nyt viikko aloituksesta olen todella huonovointinen ja heikko. Aamusta olo on melko hyvä, mutta jo puoliltapäivin iskee heikotus, oksetus, päänsärky. Ja koska olen töissä tietenkin normaalisti, tämä on ollut aika rankkaa. Ellen tietäisi mikä on päämääräni, en kyllä jaksaisi tätä.

Olen joka päivä syönyt jonkin kasvisaterian proteiinilisällä, ja kalorimäärä on ollut lähellä 800:aa joka päivä. Eli liian vähänkään en ole syönyt. Syömisen jälkeen olo on aina vähän aikaa parempi, että jotenkin se siihen kuitenkin liittyy tämä olo. Täysin uutta on se, että minua ihan oksettaa. Pari kertaa olen ajatellut jo mennä oksentamaan, mutta jotenkin olen sen onnistunut välttämään lepäämällä, ajatus pussisotkujen oksentamisesta kun ei oikein houkuttele. Varsinkaan kun niitä pitää vielä kolme viikkoa "nautiskella".

Leikkaus ei jännitä vielä, jotenkin tuntuu että on tässä enessäkin hommaa vielä ennen sitä. Viikon päästä on esikäynti sairaalassa, voipi olla että sen jälkeen alkaakin vähän jännittää.

Keventelyä ja tärinöintiä

Entinen elämä on nyt hyvästeltynä, varsin perusteellisesti. Paino viime viikolla taisi nousta parikin kiloa, kun kaikkea piti viimeisen kerran syödä. Ehkä typerää, mutta näin tein. Juustoja, pizzaa, jäätelöä jne. Viiniäkin. Nyt eilen olen sitten selkeästi kevennellyt, kuitenkin vielä vähän normaaliakin ruokaa söin, tänään sitten keventelen vähän enemmän, ja huomenna aloitan kunnolla enen. Tänään menee jo kolme pussia, ja kaksi muutakin ateriaa ovat kevyitä. Eli melkein ene-meiningillä, ehkä pari- kolmesataa kaloria enemmän kuin ene sallisi.

Mieliala on tosi erikoinen. Sekoitus innokkuutta, suorastaan riemua siitä, että tämä kaikki on vihdoin käymässä toteen, ja toisaalta malttamattomuutta ja hiukan jännitystäkin. Melkein voisin poksahtaa näistä kaikista tunteista, joita sisällä on! Yritän kyllä pysyä yhtenä kappaleena poksahtamatta, mutta todella erikoinen, melkein tärisevä fiilis on.

Tulevan ruokavalion suunnittelua osa 2

Nyt kun leikkauspäivä oikeasti on tiedossa ja lähestyy, on syytä jatkaa ruokavalion suunnittelua. Tai oikeastaan ajatusten kirjaamista ylös, ajatellut kyllä paljonkin olen. Muutamana iltana ei ole meinannut unikaan tulla, kun olen suunnitellut ja ideoinut ensimmäisten viikkojen mahdollisia ruokajuttuja.

Ajattelen, että ensimmäisten viikkojen haaste ovat riittävä määrä proteiinia ja nestettä, ja toisaalta kuitumäärä vatsantoiminnan kannalta. Jospa tartun ensimmäiseksi proteiiniasiaan.

Olen ajatellut varata kotiin rahkaa, jogurttia, piimää, kananmunia (ehkä, en tiedä maistuuko, mutta voisi kokeilla?), soijajauhoa ja maitojauhetta, sekä raejuustoa. Ja tässä nyt siis nimenomaan pehmeän vaiheen ruokia, myöhemmin sitten toivottavasti kaikki menee alas. Soijajauhon proteiniinipitoisuus on tosi korkea, jo ruokalusikallisessa on 5g proteiinia. Olen sitä koemielessä vähän testaillut, ja esim. jogurtin seassa se on ihan ok.Koostumuksesta ja mausta tulee jopa hieman kermainen, soijajauhohan on melko rasvainen. Jauheesta voi tehdä ihan soijamaitoakin, sitä en ole maistanut, mutta ehkä sitäkin voisi kokeilla. Puuroonkin kokeilin soijajauhoa, mutta laitoin sitä liikaa, enkä pitänyt. Mutta puurossa (tai vellissä) voisi toimia tavallinen maitojauhe. Inhoan maitopuuron keittämistä sen pohjaanpalamisominaisuuden vuoksi, siksi mielummin lisäisin maitojauheen loppuvaiheessa. Eli soijajauhoa ja maitojauhetta joka paikkaan, minne vain vähänkin sopivat. Jos molempia menisi pari rkl päivässä, niistä saisin 15g proteiinia. Toiveissa olisi myös, että saisin päivässä rahkapurkillisen syötyä. Sen ajattelin ohentaa jollakin sopivalla, esim. mehukeitolla sellaiseksi että menee paremmin alas. Ja ehkä tähän voisi yhdistää runsaskuituisen mehukeiton, tehokasta! ;) Kananmunaa pitäisin hyvänä vaihtoehtona, koska on luonnostaan pehmeää, ja sisältää paljon kaikkea hyvää. Munakkaaksi tai kokkeliksi valmistettuna esim. pinaatin kanssa (rautaa!), kuvittelisin että voisi toimia. Eli suunnitelmaan yksi yhden munan munakas päivässä.

Puuroa/velliä ajattelin alkaa heti keittämään. Osan hiutaleista voisi korvata kauraleseillä, kun vain hauduttaa riittävän pitkään puuroa sitten. Ehkä jotain leseitä voisi jatkossa sitten lisätä rahkasötkötykseenkin, mutta aika varovasti kyllä alkuvaiheessa. Ainakin pitäisi turvottaa ensin vaikkapa mehukeitossa, ettei mahassa sitten turpoa. Ravitsemusterapeutti kyllä lupaili, että pellavansiemenetkin kävisivät kuitulisänä, jos ne on vedessä turvotettu "limaksi". Ja heti kun näkkäri alkaa tuntua hyvältä, sitä kannattaisi varmasti ottaa kuitujen vuoksi ruokavalioon.

Neste"ongelman" olen ajatellut osittain ratkaista siten, että yhdistäisin syömisen ja juomisen, eliesim.  rahkasta voisi tehdä ihan juomamuotoisenkin. Tosin sen määrä sitten kasvaa aika paljon, eikä vielä voi tietää kuinka hyvin maha vetää. Eli ihan aukoton ei se suunnitelma ole. Mutta esim. piimä tai erilaiset soijajuomat (en pidä tavallisesta maidosta) olisivat tavallaan yhtä aikaa sekä energiaa tuovaa syötävää että nestettä. Näitä varmasti alkuun täytyy hyödyntää. Keittoja ja vellejä syömällä myös nestemäärä on helpompi pitää isompana. Minulla tähän nesteen nauttimiseen liittyy sellainen erityistekijä, että perussairauteni aiheuttaa sen, että liian vähän juominen saa aikaan virtsatieinfektion oireita, vaikkei infektiota olisikaan. Eli minulle on erityisen tärkeää saada nestettä tarpeeksi alas.

Rasva-asia oli vielä se mitä piti hiukan miettiä, mutta se ei ole mielestäni ongelmallinen. Öljyä tai hyvää margariinia on helppo lisätä mihin vain, täytyy vain seurailla että tulee tarpeeksi. Rt:lta saamiani ohjeita kun kävin läpi, huomasin että suositeltava määrä on kohtuullisen suuri. Eli puuroon reilusti oikeanlaista margariinia, ja öljyä nyt voi sitten lisätä vaikka siihen rahkasötkötykseenkin jos ei muuten tule syötyä.

Kokeilin tehdä Kiloklubin ruokapäiväkirjalla vähän laskelmia. Nämä nyt perustuvat ihan kokeiluun, kokeilen mitä pitäisi syödä, että saisi välttämättömät jutut pienestä määrästä ruokaa. Ja kyllä olisi mahdollista saada esim. 800 kcal:in mahtumaan 70g proteiinia, 15g kuitua (tyydyttävä määrä, joskaan ei hyvä) ja riittävästi hyviä rasvoja. Tuo esimerkkipäivä sisältäisi aamulla pienen annoksen puuroa, useammaksi välipalaksi jaetun maitorahkan mehukeitolla, yhden munan munakkaan joksikin ateriaksi, pienen kasvissosekeittoannoksen raejuustolla, ja lasin piimää. Ja nuo aiemmin mainitsemani lisät, eli 2 rkl soijajauhoa ja 2 rkl maitojauhetta, sekä hieman leseitä ja pellavansiemenliman (yök miltä se kuulostaa!). En tiedä tulenko syömään lähimainkaan näin, mutta haluan vähän silti ymmärtää, että mitä pitäisi ainakin syödä.

Ajatuksia entisen elämän päättyessä

Viimeinen viikko ns. vanhaa elämää. Koskaan enää en tule syömään niin kuin olen tähän saakka tehnyt. Ja se tuntuu hyvälle. Myönnän että olen koko menneen kesänkin elänyt vähän liian rennosti ja itselleni lähes kaiken sallien sen vuoksi, että kohta en enää voi syödä. Inhoan sitä, että painoni on noussut useamman kilon, mutta toisaalta paksuuntunut olo vain lisää sisuani. Minä todella tahdon muuttaa kaiken syömiseen liittyvän!

Motivaationi on ihan huipussaan. Läheiset ovat vähän nauraneet minulle, kun jo nyt reilua kuukautta ennen leikkausta olen alkanut tekemään pakastimeen ruokia. Mutta minulla on sellainen olo, että kun nyt tämä mahdollisuus minulle on annettu, niin tätä en kyllä itse omilla teoillani mokaa! Otan siitä kaiken irti. Siksi todella hyvästelen syömisiä ja juomisia myös. Viikonloppuna syötiin esim. tortilloja, jotka meillä tarkoittavat koko lauantain ja ehkä sunnuntain aamupäivällekin jatkuvaa ähkytilaa... Sairasta melkeinpä juu, mutta ah niin hyvää. Tortillat kasvistäytteineen eivät edes niin kovin epäterveellisiä ole, mutta kastikkeet, nachot ja olut juomana pitävät huolen siitä, että kalorimäärä on moninkertainen normipäivään. Mutta se on nyt hyvästelty. En tahdo enää syödä niin. Minä haluan muuttua syöjänä.

Tällä viikolla alan loppuviikkoa kohti keventelemään, korvailemaan aterioita ene-pusseilla. Vielä lauantaina aion syödä jotakin erityistä, ns. viimeisen illallisen, ja sen jälkeen alan laskeutua eneen ihan kunnolla. Pudotettavaa on enelle mielellään 10kg ja enemmänkin, joten kesäkilot saavat kyytiä. Tuntuu mukavalta ajatella myös, että ene-pussitkin saa sitten hyvästellä, eikä niitä kyllä taida ikävä tulla!

Minusta tuntuu että olen valmis.

Leikkauspäivä

Eilen soitti ravitsemusterapeutti, ja kertoi että leikkauspäiväni on 21.10. Eli tosi pian! Enää ensi viikko vanhaa elämää, sen jälkeen alkaa elämäni viimeinen pussikuuri. Olen niin onnellinen!!! Vuosi sitten tuntui, ettei tämä päivä koskaan tule, että saisin leikkauspäivän. Vaan niinpä tulikin. Ja yhtäkkiä se tuntuu vielä siltä että kaikki kävikin nopeasti.

Puhkun intoa. Tuskin maltan nukkua yöllä, kun mietin mitä pitäisi tehdä pakastimeen valmiiksi, minkälaisia ruokia varaisin ensimmäisille viikoille leikkauksen jälkeen. Ikävä kyllä viimeisen enen ajalle osuu poikani syntymäpäivät, mutta ei voi mitään. Sitten leivotaan "sokkona" ja luotetaan että leivonnaiset maistuvat ilman että itse niitä maistelen. Jotenkin on semmoinen olo, että kyllä sitä seisoo vaikka päällään sen viimeisen kuukauden, kun kerran tähän vaiheeseen on päästy.

Tällä hetkellä olen leikkauksesta kertomisen suhteen sillä linjalla, että vielä en puhu töissä julkisesti. Minulla ei ole sellainen olo, että kukaan ei saisi tietää, vaan enemmänkin semmoinen, etten jaksa nyt vielä puhua asiasta kaikille, enkä vastata kaikkiin kysymyksiin. Voi olla, että leikkauksen jälkeen sitten kerronkin, tai sitten en. Lähimmät työkaverit kuitenkin tietävät mistä on kyse, ja muiden ei niin ole väliksikään. Kyllähän sitä ihminen saa myös omana tietonaan pitää asioita, jos haluaa?

Vaikein tehtävä on se, kun pitäisi kertoa pojalleni. Hän ei vielä tiedä asiasta, ja tiedän että huolestuu ja kauhistuu kovasti alkuun. Ensi viikolla kerron, varaan siihen useamman illan aikaa, että saa asiasta kysellä niin paljon kuin haluaa. Sen verran haluan asiaa salata, että en halua kertoa tällä viikolla, kun poika on menossa isälleen viikonloppuna. Voi olla että kertoo jotain myöhemminkin isälleen, mutta eipä ole sitten ihan päällimmäisenä mielessä ehkä kuitenkaan enää myöhemmin. Aion myös toivoa, ettei leikkauksestani siellä isän luona pahemmin puhuttaisi. Tiedä sitten miten hyvin se onnistuu.

Leikkausviikko tiedossa!!!

Soitin jonohoitajalle. Hän sanoi, että on suunnitellut leikkaustani viikolle 43, eli lokakuun toiseksi viimeiselle viikolle. Tarkka päivämäärä selviää tällä viikolla. IIIIIKKSS!!!!!!! Ene alkaisi kahden viikon päästä. Kauhea tärinä päällä, tuskin pystyn mihinkään keskittymään. En edes siihen että kirjoittaisin nyt enempää!

Tautia ja odotusta

Täällä ollaan kamalassa flunssassa. Poskiontelotulehdus on vaivannut jo pari viikkoa, mutta oikein pahaksi tauti meni viikonloppuna. Tänään kävin lääkärissä ja sain astmasuihkeita, keuhkot kun meinaavat olla ihan tukossa. Astmaa en sinänsä sairasta, mutta aina silloin tällöin flunssa tekee sen että keuhkot käyttäytyvät kuin astmassa. Antibioottia en ottanut vielä ainakaan, ei ne oikein mulla tahdo auttaa. Jos ei ala helpottaa, tietenkin sitten sitäkin mietitään.

Arvatkaas mitä? Mulla on ylävatsan uä jo tämän viikon perjantaina! Todella yllättynyt olin kun aika tuli näin pian. Se tarkoittanee, että leikkaus ihan oikeasti on PIAN! Meinaa vähän jännittää kyllä. Kovasti toivon, että saan ennen joulua pikkumahan, ja siltä se nyt näyttää kovastikin. Toisaalta ei haittaisi jos menisi marraskuullekin, sekin on pian. Välillä meinaa olla vaikeuksia pysyä nahoissaan, kun miettii kuinka lähellä uusi elämä onkaan! Ensi viikolla voisin varmasti jonohoitajalle jo soitella sitten, tai ehkä jo perjantaina, kun kaikki tutkimukset on tehty. Iiks! :)

Kovasti olen miettinyt, että mitä kerron ihmisille leikkauksestani. Lähimmät ihmiset tietävät toki asiasta jo, ovat tienneet jo pidempään. Mutta entä työkaverit, jotka eivät ole läheisiä ystäviä, ja sukulaiset, joiden kanssa ollaan vain kesälomalla tekemisissä? Ex-mies? Se on oikeasti aika yllättävän vaikea kysymys, ja vaikka ajattelisi että saan itse päättää kenelle kerron mitäkin, niin silti se on iso kysymys.

Täysi avoimuus olisi kaikkein helpointa leikkauksen suhteen. Kenenkään ei tarvisi arvailla mistä on kyse, eikä niille jotka asian tietävät, tulisi kiusausta kertoa eteenpäin. Mutta olisinko siihen sitten ihan valmis? Haluanko kaikkien tietävän mitä minulle on tehty? Siinä kuitenkin laittaa itsensä myös alttiiksi monenlaiselle. Arvostelua ja ihmettelyä ehkä. Mutta sitten saisin olla vapaasti, ei tarvisi keksiä selittelyjä miksi en syö tai miksi syön vähän. Ja jos päätän olla osittain avoin, miten muka rajata se kenelle kerron ja kenelle en, ja kuitenkin jutut leviävät. Esim. se ex-mies melko varmasti saa asian tietää, kun meillä yhteinen poikakin on, jolle lienee pakko kertoa asia ihan kunnolla. Minä siis en ole lapselleni kertonut vielä asiaa. Poika on kohta 11-vuotias, ja kovin herkkä kaikelle. Pelkää helposti että minulle tapahtuu jotain, enkä halua puhua asiasta ennen kuin se on varmaa, ettei turhaan ainakaan tarvitse murehtia. Mutta onko minulla oikeus pyytää tuonikäistä lasta olemaan kertomatta isälleen? Ja olisiko sillä toisaalta väliäkään? Vaikka ei se tuntuisi kivalle ajatukselle, että tämä uuden vaimonsa kanssa miettisi kuinka heikko olenkaan, että tarvii tämmöinen leikkaus tehdä. Mutta haittaisiko se sitten mitään, eihän se minua vahingottaisi mitenkään. Hmm.

Välillä mietin, että työyhteisössäkin puhuisin täysin avoimesti jossain sopivassa tilanteessa. Ja seuraavassa hetkessä haluan salata koko asian. En tiedä. Onhan tässä vielä aikaa miettiä. Toisaalta luulen, että valitsen kuitenkin avoimuuden. Inhoa kiertelyä ja kaartelua, se ei oikein ole minua. Ja työyhteisössäni olen kuitenkin roolissa, jossa olen ollut avoin ja näkyvä. Olisi vaikea yhtäkkiä vetäytyä ikäänkuin. Entä jos harjoittelisin sopivan "puheen", jonka sitten kertoisin? Tätäkin olen miettinyt. Mitä se voisi olla?
Kokeilen:
"Haluaisin kertoa kaikille yhteisesti, mistä on kyse, kun olen ollut sairaslomalla ja minulle on tehty toimenpide. Kerron tämän siksi, ettei tarvitse arvailla kenenkään että mikä minulla on, ja että minun on helpompi sitten noudattaa uusia elämäntapojanikin. Moni pitkään minun kanssani työtä tehnyt on nähnyt, kuinka olen edestakaisin seilannut painon kanssa, todella isostikin. Ja olen siihen hirveän väsynyt. Olen vähän pudotellut painoa tässä pidemmän ajan kuluessa, ja nyt minulle on tehty toimenpide, jonka on tarkoitus auttaa minua tässä, estää se ettei enää tarvitse jojoilla. Mahalaukkuani on kavennettu, ja minun on opeteltava kokonaan uudet elämäntavat. Toivon tukea ja mielummin suoraa puhetta kuin kuiskuttelua ja selän takana ihmettelyä."

Plääh. Aikamoista selittelyä se sitten on kuitenkin, sanoin mitä hyvänsä. En tiedä. Kuulostaisiko tuommoinen nyt sitten siltä, että ikäänkuin yritän saada muutkin hyväksymään sen mitä minulle tehdään? Onko minulla siihen edes oikeutta? Olisiko parempi sitten kuitenkin olla hiljaa? Hm. Siinäpä miettimistä.