perjantai 28. maaliskuuta 2014

Kuulumisia

Kevät etenee, ihanaa! Huomaa kyllä silmissä ja nenässä, että etenee, vaikkei edes pitäisi olla allerginen. Poskiontelotulehduskin iski, pari päivää olin sairaslomalla tällä viikolla. Nyt kuuri päällä, toivottavasti tehoaa.

Tänä aamuna vaaka tarjoili mukavan yllätyksen, kun jostain syystä enen jälkeiset kaksi plussakiloa olivat kadonneet. En tiedä miksi ja miten. Tai no, olen kyllä paastopäiviä ne kaksi viikossa pitänyt, mutta aikaisempina viikkoina se ei ole vaikuttanut mitenkään. Hyvä mieli nyt alemmasta lukemasta. Toivon että paino tuossa pysyykin, tai jopa vielä vähän laskee, että uudella enellä saan alkaa suoraan pudotta uusia kiloja, eikä ole mitään plussia riesoina.

Enen aloitan siis ennen pääasiäistä. Mieheni osoitti yllättäen melkoista yhteishenkeä, ja ilmoitti aloittavansa sen minun kanssani! Hänellä ei ylipainoa ole kuin muutama kilo, eikä tarvetta ainakaan pidemmälle enelle ole, mutta toisaalta hänellä on juuri sitä sisäelinrasvaa, johon enen pitäisi purra. Saattaa olla että on vain viikon enellä, tai sitten jatkaa pidempään. Joka tapauksessa olen iloinen seurasta, olisi aika ikävää jos pääsiäisenä mässäisi herkkuja kovasti vieressä...

Leikkausasian suhteen mieli on rauhallinen, ei kumpaankaan suuntaan oikein kallellaan. Ehkä hyvä niin. Tosissani haluan taistella nyt kilojani vastaan, päädyttiin mihin hyvänsä. Uskon ettei lääkärikään toukokuussa pahana pidä, että olen sitten taas monta kiloa kevyempi. :)

Aurinkoista viikonloppua kaikille!

torstai 20. maaliskuuta 2014

Mekko etsii uutta kotia...

Uusi koti löytyikin jo!

Kävin tässä joitakin vaatteita läpi, mutta kamalan hidasta hommaa päättää mitä kaikille tekee. Tämän sinivalkoisen mekon ajattelin laittaa tännekin näytille, jos joku sattuisi tähän tykästymään. En raaskisi myydä edes, mutta on turhan väljä nykyään. 54-kokoinen itse olen tässä, mutta joustavan materiaalin vuoksi sopii monen kokoiselle, isommallekin. Materiaali on joustava, vähän semmoinen raskaasti laskeutuva polyesteri. Takana smokkirypytystä ja vyötäröllä solmimisnauhat, olkaimet säädettävät. Kunto hyvä. Facebookin kirpparille pistin myyntiin hinnalla 30 euroa posteineen. Löytyisikö kiinostusta?

Uusia suunnitelmia...

Eilinen ilmoitus leikkausarviokäynnistä sai erikoisia asioita liikkelle mielessä. Jotenkin iski semmoinen uudenlainen olo, jota en oikein tiedä millä sanalla kuvailisin? Ihan kuin jonkinlainen sisu olisi nostanut päätään.

Olen tässä jo jonkun aikaa siis  miettinyt erilaisia vaihtoehtoja sille, kuinka tämän minun ylipaino-ongelmani voisi hoitaa. Ja siksihän tässä leikkausarvioonkin ollaan menossa. Mutta sen jälkeen kun tajusin ettei ohitusta minulle todennäköisesti voikaan tehdä, on pitänyt miettiä uusiksi asioita. Kaikkein mieluiten pitäisin elimistöni edelleenkin ihan ehjänä ja kokonaisena, ilman mitään leikkauksia. Vaikka tiedän, että vaikka painoa paljon putoaisikin, sen pitäminen poissa on täyttä työtä.

Yhtenä vaihtoehtona olen miettinytt sitä, että jos saisin itseni suostuteltua pitämään pari kolme ene-kuuria, jokaisella sen kymmenisen kiloa pudottaisin. Tyytyisin siihen, että olen edelleen ylipainoinen, mutta kuitenkin selkeästi kevyempi kuin nyt. Ja sitten painonhallintaa harjoittaisin esim. tällä paastoilusysteemillä ja ties millä. Sitä nyt en vielä ihan pysty sanomaan, sitä asiaa pitäisi työstää lisää. Alkuun kuitenkin paastoilu varmasti toimisi. Ja siihen voisi sitten tueksi sitä hypnoterapiaakin ajatella.

Noh. Tästä leikkausprosessista en ole edelleenkään poistumassa. Mutta sen lisäksi tein päätöksen, että ennen pääsiäistä aloitan omaehtoisen ylimääräisen enekuurin. En tiedä olenko pöhkö vai järkevä, mutta näin teen. Ja toivon tukea ravitsemusterapeutilta. Joka tapauksessa ajattelen että on hyvä olla mahdollisimman kevyt siinä vaiheessa kun leikkaus tehdään, jos siihen siis mennään. Eli varmastikaan kukaan ei vastusta sitä, että nyt omaehtoisesti eneilen lisää. Ehkä tällä vähän turvaan siltä varalta selustaani myös, että jos kirurgi sanookin ettei missään nimessä sleeveä tehdä. Etten ole ihan tyhjän päällä, että on suunnitelma senkin varalle. Siitä alan olla melkoisen varma, että siihen ohitusleikkaukseen en halua. Liian paljon on tekijöitä jotka puhuvat sen puolesta, että se ei sovi minulle.

Noniin, semmoista siis tänään. Mitähän huomenna?! :P :D

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Ylläri postilaatikossa!

Juuri kun pääsin sanomaan että mitään ei ole kuulunut mistään, postilaatikkoon olikin kolahtanut kutsu gastroenterologian polille! Toukokuun 15. päivä siis sinne leikkausarvioon. Nyt on sitten päivä johon katse suunnata. Kummallista tässä on se, että odotin kutsua ihan toisaalle. Tampereella on kaksi leikkaavaa sairaalaa, ja minun piti pienempään olla menossa, vaan nyt kutsu tulikin isompaan. En tiedä mitä se tarkoittaa, mutta pääasia että homma etenee. :)

Rankka päivä -Syy syödä?

Paastopäivää tässä taas vietellään. Paino junnailee, muutaman sata grammaa näytti vähemmän kuin viime viikolla, mutta siinä se on samoissa pyörinyt. Ilman paastopäiviä se oisi varmastikin noussut siis lisää. Vähän meinaa tympiä se, että aika paljon joudun tekemään senkin eteen, että paino pysyy samoissa lukemissa, kaksi 500-600 kcal:n päivää viikossa! Jotenkin kyllä luulen että ene tähän on vaikuttanut. Motivaatio paranisi kovasti, jos edes välillä vilauttaisi vaaka ihan oikeasti toista kilolukua. Nyt se on ollut jumissa 126.2kg ja 126.8kg välillä.

Tällä viikolla olen tunnistanut itsessäni entistä vahvemmin tunnesyömistä. Pitkästyminen, tiukka työpäivä, muuten vaan rankka päivä. Siinä pahimmat syyt hakeutua jääkaapille vaikkei olisi nälkäkään. "Tehdään jotain kivaa" ehdotan miehelle, ja ainoa mitä on mielessä, on syödä jotain. Aika rasittavaa huomata tämmöistä itsessään. Yhden kaverin kanssa suunnitellaan tapaamista, ei olla nähty melkein vuoteen. Ja ensimmäinen asia on, mitäs ihanaa syötäisiin sitten kun nähdään. Kun kerran pitkästä aikaa nähdään ja se on ihanaa, niin täytyyhän meidän syödäkin jotain todella erityisen ihanaa. Nojoo, tuota kaveriviikonloppua nyt ei tarvi murehtia syömisen suhteen, se on kuitenkin erityinen ja harvinainen tapahtuma. Mutta arki-iltaisin pitäisi kyllä kyetä ajattelemaan järjellä syömistä. Eilen söin töiden jälkeen ison annoksen oikeinkin järkevää ruokaa, fetakikhernepihvejä, joita tein viikonloppuna, ja perunamuusia + vähän kasviksia. Maha oli ihan täynnä, mutta koko illan mussutin SILTI jotain. Epätoivoisena etsiskelin kaapista makeaa, ja löysinkin sitten äidiltäni saamani suklaa(!!!!)muromyslipaketin, joka oli unohtunut avaamattomana kaappiin. Niitähän tuli sitten mussutettua vaikka kuinka paljon. Ja koska sitten iski makeaähky, piti syödä hapankorppuja kasa juustolla ja levitteellä. Typerää.  Tähän perään pakko vähän ihmetellä, että mitä äitini oikein on ajatellut, kun on minulle tuommoisen myslipaketin tuonut???

En tiedä mistä sitä saisi itseensä semmoisenlaista motivaatiota, että ihan oikeasti pystyisi syömään järkevästi. Vai hyväksyäkö nyt se asia, että tällä hetkellä paino ei vain putoa? Pysyypä edes samassa. En tiedä. Vähän on turhautumista ilmassa, kun ei ole mitään käsitystä siitä, koska pääsen kirurgia tapaamaan. Jos olisi jokin kiinnekohta mitä tuijottaa, voisi tuntua toisenlaiselle, ehkä. Vaan eihän se nyt auta kuin sinnitellä jotenkin. Nimenomaan sinnitellä. En vain jaksaisi koko elämääni elää sinnitellen.

torstai 13. maaliskuuta 2014

Paluu tähän hetkeen

Hirveää mylläkkää mielessä on ollut, suuntaan jos toiseen. Monenlaisia vaihtoehtoja mitä voisi tehdä ja kuinka minkäkin ongelman ratkaista. Ahminut olen tietoa ja epätoivoissanikin ollut välillä. Ja siksi soitin ravitsemusterapeutilleni, joka lyhen puhelun aikana sai minut tajuamaan, ettei tässä hermoilussa ja hötkyilyssä ole mitään järkeä, vaikka sinänsä onkin hyvä että asioita selvittelen.

Eli siis. Lähete kirurgille on tehty, mutta vasta toissapäivänä. Se vähän harmitti, enen loppumisesta on kuitenkin jo kolme viikkoa. Mutta onpahan tehty nyt kuitenkin. Ja kyllä siellä lähetteessä näkyi maininta esim. minun kortisonilääkityksestäni, eli ei se ollut mennyt ohi kuitenkaan lääkäriltä. Rt sanoi, että kirurgi on se joka sitten enemmän ottaa kantaa niihin lääkkeisiin, ja hänen kanssaan niitä vaihtoehtoja mietitään. Voi olla, että leikkaus tavallaan viivästyy, jos pitää kokeilla esim. jotain uusia lääkkeitä, mutta este se ei ole. Rt sanoi, ettei tiennyt yhtään tapausta, että lääkitysten vuoksi olisi kokonaan peruttu, että perussairaus on se joka voi olla kyllä este, mutta minun perussairauteni ei ole.

Sleevestä kyselin hiukan myös, ja rt sanoi, että se on vallan hyvä vaihtoehto myös. Ja että niitä ihan tehdäänkin. Ja että lopulta minä itse olen se joka päättää mitä tehdään. Ja tämä helpotti kyllä kovasti. Jotenkin tuli semmoinen olo, että josko nyt sitten vain keskittyisin tähän hetkeen ja päivään, ja katsotaan mitä tuleman pitää. Todennäköisesti jokin ratkaisu minullekin löytyy kuitenkin. Ja jos ei löydy, niin mitä sitäkään nyt auttaa murehtia.

Paino jumittaa edelleen. Paastopäivät eivät ole saaneet sitä laskuun, melkein mielummin lähtisi nousuun paino tällä hetkellä. Yritän olla murehtimatta ja stressaamatta sillä. En käy enää vaa'alla ollenkaan joka päivä, mutta toisaalta tuntuu että on pakko aika usein käydä, ettei vaivihkaa paino hiivi enemmänkin ylöspäin.Yritän syödä järkevästi, edes osittain järkevästi. Ja yritän lisätä liikuntaa. Liikunta on tämän vuoden puolella ollut ihan jäissä. Viiden kerran uintikortin käytin tammikuussa, mutta siinäpä se. Nyt olen alkanut vähän kotijumppailemaan, kun osallistuin Motiviren kyykkyhaasteeseen, jossa esim. tänään on ohjelmassa minulla 140 kyykkyä. Kyykkäily on innostanut sitten vähän muutenkin heilumaan ja venyttelemään, ja tänään mene pitkästä aikaa vesijuoksemaan. Ja ennen kaikkea, yritän olla vaipumatta ankeaan mielialaan ja murehtimiseen ja keskittyä tähän hetkeen. Näitä isoja juttuja kun ei yhdessä hetkessä ratkaista millään konstilla, on siis pakko opetella olemaan rennommin.

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Pallo hukassa

Olen tässä viimeisen viikon aikana pohtinut asioita ihan hirveästi. Olen lueskellut ihmisten kirjoituksia omista kokemuksista, käypähoitosuosituksia, hoito-ohjeita, kaikkea. Ja tullut siihen tulokseen, että minulle ei ehkä ihan oikeasti voida mahalaukun ohitusleikkausta tehdä. Päälimmäisenä pinnalla on pettymys siihen, että tuntuu ettei kukaan ota kokonaiskuvaa ikäänkuin haltuun, tarkoita nyt esim. sisätautilääkäriä, jonka vastaanotolla olen käynyt. Tulee mieleen, mitä muuta on unohdettu kertoa tai huomioida.

Minun kohdallani suurin ongelma on perussairauteni ja sen vaatimat lääkkeet. Kysyin kyllä lääkäriltä sairauteni vaikutuksesta leikkaukseen ja toisinpäin, mutta ilmeisesti ei osannut ajatella mitä se käytännössä tarkoittaa. Minä olen jo monta vuotta syönyt päivittäin kortisonia, kylläkin pienellä annoksella, mutta silti. On erittäin todennäköistä, että jossain vaiheessa tarvitsen sitä kuurina myös isommalla annoksella. Ja eilen löysin viitteitä siitä, että kortisoni ei todellakaan ohitusleikatulle mahalle sovi. Se ei ole mielipideasia, se on fakta. Ihan tähän tavalliseenkin mahaan olen joutunut käyttämään vatsansuojalääkettä koko sen ajan, kun kortisoniakin olen käyttänyt. Kortisoni on minun kohdallani välttämätön, jos haluan pysyä toiminta- ja työkykyisenä. Olen kokeillut sen purkamista kyllä, mutta en pysty. Syön sitä mahdollisimman pienellä annoksella, ja tarvittaessa sitten kuureina isommalla annoksella. Ja sama koskee tulehduskipulääkkeitä. Buranatyyppisiä mahani ei kestäkään kuureina, mutta Naprometinia olen todella ihan lääkärin ohjeesta joutunut syömään pisimmillään 7 viikon kuurina. Parasetamoli ei valitettavasti ole tulehduskipulääke, sillä ei jänne- ym. tulehduksia pysty hoitamaan. Kortisonia kyllä voidaan pistellä jäseniin, ja sitäkin on minule tehty, mutta silti tulehduskipulääkkeet ovat minulle tärkeitä. Voltaren toimii kyllä geelinä ja laastarina myös oikein hyvin, eli ihan täysin tablettien varassa en ole.

Tämä minun sairauteni tosiaan tuntuu nyt olevan ongelma leikkausta ajatellen. En ehkä ole valmis ottamaan riskiä, että tulee isompia ongelmia sitten myöhemmin. Tosin en ole näistä vielä ollenkaan puhunut lääkärin kanssa, ei ole aikaa kirurgille kuulunut. Mutta ohitusleikkauksen sijaan olen itse miettinyt sleeven mahdollisuutta. Siinähän mahalaukku kavennetaan, mutta ohutsuoli ja mahalaukun normaalit toiminnot säilyvät. Imeytymisen kanssakaan ei pitäisi olla ongelmia. Tiedän, että laihdutustulosta ei pidetä yhtä pysyvänä siinä, mutta haluaisin kuitenkin miettiä tämän leikkauksen mahdollisuutta. Moni leikattu on kuitenkin silläkin laihtunut tosi paljon ja pysyvästikin. Kyllähän se vaatii ehkä vielä enemmän sitä opettelua, mutta toisaalta en missään vaiheessa ole kuvitellutkaan, että leikkaus vain itsestään minut laihduttaisi. Lähinnä helpottaisi ja nopeuttaisi sitä painonpudotusta.

Tuo hiukan pienempi leikkaus siis minua kiinnostaisi. Harmittaa kun aikaa kirurgille ei ole tullut, olisi kiva päästä juttelemaan siitä. Ajattelin sitä tosian itse ehdottaa, vedoten perussairauteeni ja lääkityksiini. Ja siihen kohtaan voisin sitten sitä hypnoosiakin tueksi ajatella. En millään jaksa uskoa, että hypnoosilla ratkaistaisiin koko ongelmaa itsessään, mutta pysyvän muutoksen tukena se varmasti voisi olla hyödyllinen. Tällä hetkellä minulla ei yksinkertaisesti ole varaakaan siihen, että esim. 10x80 euroa voisin laittaa hypnoosiin, jonka tehosta ei ole mitään takeita.

Huoh. Vähän on semmoinen olo, että pakkoko sitä on olla näin tyhmä, ettei osaa syödä oikein ja elää hyvin? Ei tarvisi edes miettiä tämmöisiä, jos pystyisi vain olemaan kunnolla. Miten ihmeessä se voikin olla niin vaikeaa?! Nyt enen jälkeen en ole saanut painoa putoamaan ollenkaan, vaikka olen paastoillutkin kaksi päivää viikossa. Kai se ene jotenkin siihen vaikuttaa vielä, luulen. Ei se paino ole noussutkaan, sen kaksi kiloa nousi samantien, mutta siinä on pysynyt. Ja jotenkin tuntuu ettei voimia tiukempaan kuriin nyt ole.

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Kysymys lihavuusleikatuille

Tänään kuulin hiukan huolestuttavan asian. Että lihavuusleikkauksen jälkeen monet lääkket eivät olekaan sallittuja. Ja erityisesti tulehduskipulääkkeet ovat ongelmallisia. Vähän oli vaikeuksia paljon löytää aiheesta tietoa, mutta sen verran löysin, että tämmöisiä ohjeita tosiaan ihmiset ovat saaneet. Tämä vähän minua nyt huolestuttaa. Joudun syömään kipulääkkeitä aika paljon. Ja nimenomaan tulehduskipulääkkeitä, myös sen tulehdusta poistavan vaikutuksen vuoksi (reumasairaus taustalla). Onko kellään kokemusta näistä? Kuinka ehdottomia kieltoja on tullut, onko joku käyttänyt silti jne?

Pelko leikkausta kohtaan alkoi tänään uudestaan, kun juttelin yhden tuttavani kanssa, joka on itse lääkäri. Hänen näkemyksensä oli hiukan synkkä, ja perustui ihan kokemukseen. Monenlaisia ongelmia syömisen ja olemisen suhteen, ja erityisesti lääkkeiden suhteen. Uudelleen tuli olo, että enkö minä nyt oikeasti pärjäisi ilman leikkausta... Lupasi hankkia minulle tietoa hypnoosista, uskoi että hyvä hypnoterapeutti voisi saada tavallaan aikaan sen, että minut voitaisiin ikäänkuin uudelleenohjelmoida, ja saada uskomaan että leikkaus on tehty ja toteuttaisin elämää sitten niin. Hm. Voisipa se olla niin helppoa.

Voi itku. Ärsyttävää. Mistä sen voisikin tietää, kuinka minun elimistöni kaikkeen reagoi? Kuinka se sopeutuu leikkauksen jälkeen ja mitä ongelmia terveyden kanssa on tulossa jatkossa? Ei voi tietää ei.

Pyrkimystä parempaan syömiseen

Tänään on parempi päivä. Eilinen paastopäivä sujui hyvin ja sain ystävänkin kylään, joten piristyin iltaa kohti. Tänä aamuna vaaka kertoi, ettei paino ole noussut, vaan ehkä parisataa grammaa pudonnutkin viime viikosta. Eiköhän tämä tästä taas. Viikonloppuna on kyllä taas luvassa kaikenlaista tavallisuudesta poikkeavaa syömistä ja juomista, mutta miksi murehtia mukavia asioita ja tapahtumia? Viimeistään laihdutusleikkauksen jälkeen ne viikonloputkin väkisin "siistiytyvät".

Vaikka en ole nyt juuri saanut painoa putoamaan, olen kyllä pyrkinyt parempaan syömiseen aktiivisesti. Ja tässä kohtaa se ei nyt ole ollut vain mahdollisimman vähään syömiseen tosiaankaan. Vaan laadukkaaseen ja ravinteikkaaseen syömiseen. Olen käyttänyt Kiloklubin ruokapäiväkirjaa hyväkseni ja tutkaillut mitä saan ruuastani ja kuinka paljon. Olen miettinyt paljon sitä, että jos leikkaukseen pääsen, niin sen jälkeen todellinen haaste on se, kuinka pienestä ruokamäärästä saan kaiken tarpeellisen. Ja sitä olen alkanut opettelemaan. Olen miettinyt mitä voi ja kannattaa syödä välipalaksi, että se ei pelkästään anna energiaa, vaan mahdollisimman paljon muutakin hyvää.

Proteiinin saanti on omalla tavallaan haastavaa kasvisyöjälle. Kun syön paljon, siis kalorimääräisesti paljon, saan sinne kyllä proteiiniakin ujutettua hyvin, etenkin pääaterioille. Mutta huomaan, että vähemmällä syömisellä sitä pitää kyllä vähän miettiä. Helposti söisin välipalaksi hedelmiä, mitkä tietenkin sinänsä ovat ok, mutta leikkauksen jälkeen ne eivät yksistään oikein ehkä riitäkään. Nimenomaan ainakaan minulla, kun olen kasvisyöjä. Sitä proteiinia pitäisi saada vähän joka aterialla melkein. Olenkin lisännyt nyt ruokavaliooni maitotuotteita aika reilusti. Tai no, reilusti ja reilusti, mutta edelliseen lähes nollaan verrattuna. Aamuisin olen juonut pienen smoothien hedelmistä ja ab-piimästä (tulee muuten hyvää!), mustikkajauheesta ja kauraleseistä. Välipalaksi ja/tai iltapalaksi olen syönyt rahkaa ja hedelmiä. Rahkasta joskus nuorena söin itseni irti, mutta olen löytänyt sen nyt uudelleen. Olen tutkaillut leipiä ja huomannut, että esim. kaurajälkiuunileivässä on proteiinia 8g/100g. Olen suunnitellut erilaisia tahnoja ja levitteitä kikherneistä ja pavuista, jotka sisältävät proteiinin lisäksi myös hyviä rarsvoja. Olen siis uudenlaista ruokavalion laadun parantelua harrastanut tässä parin viikon aikana. Ja nimenomaan sitä silmällä pitäen, että ruokamäärät tässä jossain vaiheessa tulevat mahdollisesti pienenemään reilusti. Valmistaudun siis leikkaukseen.

Olen vähän harjoitellut juomisasiaakin, vaikka ravitsemusterapeutti sanoi ettei tarvi vielä. Olen kokeillut syömistä ilman juotavaa, ja huomannut erinäisiä asioita. Ruoka pitää pureskella paljon huolellisemmin, jos ei juo samalla. Ja huolellinen pureskelu saa aikaan sen, että aikaa menee enemmän, ja jotenkin ei sitten tulekaan syötyä niin paljon. Tämä oli aika iso oivallus. Minä olen ollut kova ruokajuoman juoja. Olen saattanut juoda litrankin ruuan kanssa! Ja se runsas juominen helpottaa ahmimista. Kamalaa. En edes haluaisi sanoa sitä, mutta niin se on. Vaikka varsinkin veden juominen siis onkin muuten hyvä asia, niin minun ehkä olisi hyvä sitä aterian yhteydessä tapahtuvaa juomista jo nyt vähentää. Tai olen kyllä tainnut sen jo tehdäkin.

Noh, tässä aatoksiani tällä kertaa. Mukavaa viikkoa lukijoilleni! :)

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Tyytymättömyyttä

Viikonloppu oli ja meni, enkä kerennyt lupaamiani vaatteitakaan kuvailemaan. Miettinyt olen asiaa kyllä, että josko tekisin yhden uuden välilehden, kirpparilehden. Toisaalta en tiedä jaksanko ja viitsinkö ja kannattaako. Katsotaan nyt. Jotain lienee luvassa kuitenkin.

Vähän on ankea olo. Viikonloppuna meni vähän juhlimiseksi, joka tietenkin oli hirveän hauskaa silloin. Mutta, liika syöminen ja juominen, se vain kostautuu sitten jälkeenpäin. Eilinen meni ihan koomassa, ja syötyä tuli oloonsa ihan liikaa ja ihan väärin. Harmittaa. Joo ei mikään kaadu mihinkään, mutta en voi sille mitään, että olen hirveän tyytymätön itseeni. Paino on enen jälkeen todistetusti noussut kaksi kiloa, viikonlopun jäljiltä se tosin saattaa olla enemmänkin. Pidän kyllä paastopäivän tänään, joten toivon suunnan olevan alaspäin huomenna.

Haluaisin äkkiä ajan kirurgille. Haluaisin edes tietää koska pääsen. Haluaisin pienentyä lisää, äkkiä ja paljon. Enkä edes ymmärrä miksi nyt olisi kiire mihinkään. Tiedän miten pitäisi syödä, enkä kykene siihen. Pelkään että lihon ja ahdistun siitä. Kääk. Ei ole hyvä päivä tänään, ei ollenkaan.